On useita syitä ajatella, että Karl Marx on nyt ja ikuisesti ajankohtainen. Hän kehitti kokonaisvaltaisen, koko yhteiskuntaa ja sen historiaa kattavan tarkastelun ja vision. (Ruotsiksi sanottuna hän oli ”systembyggare”.) Tällaisia teorioita ei enää kehitetä, yhteiskuntatieteet ovat eriytyneet ja erikoistuneet. Marx oli filosofi, historioitsija, sosiologi, taloustieteilijä, lehtimies, poliittinen agitaattori ja suuri kirjallisuuden tuntija.
Marx on kaikkien aikojen radikaali, jonka näkemykset kirvoittavat pohtimaan eri käsitteiden ja ilmiöiden perimmäistä merkitystä. Yksityinen omistusoikeus on taloustieteessä omaksutun näkemyksen mukaan talouden tehokkuuden perusedellytys. Marx näki tuotantovälineiden yksityisen omistusoikeuden paljolti riiston lähtökohtana. Marxin dialektinen metodi poikkeaa taloustieteessä silloin (ja nyt) käytetystä tasapainoanalyysista.
Materialismi ja idealismi
Materialistinen historiakäsitys on erityinen tulkinta historiallisen kehityksen kausaliteetista. Äärimmilleen pelkistettynä se sanoo, että teknologia ja tuotantorakenne määrittävät yhteiskunnalliset suhteet, joista tuotantovälineiden omistuksella on erityinen merkitys. Nämä suhteet heijastuvat vuorostaan yhteiskunnan ”ylärakenteeseen”, instituutioihin ja poliittiseen järjestelmään sekä viime kädessä ideologiaan, siihen miten maailma mielletään.
Klassisen taloustieteen edustajat ja heidän seuraajansa näkevät asian toisin. Valistusajan filosofian sisällään pitämä mullistus on heidän mukaansa siinä, että ihminen voi ajattelullaan muuttaa maailmaa. Ihmisen ei tarvitse elää jumalan tai luonnon armoilla. Hän voi teknologialla alistaa luonnon palvelemaan itseään. Hän voi kehittää instituutioita ja niiden myötä yhteiskuntaa paremmaksi. Tämä idealistinen näkemys oli myös John Maynard Keynesin lähtökohta.
Näkemykset ovat melkein vastakkaisia ja molemmat ovat tänäkin päivänä kiinnostavia. Voi viitata vaikkapa siihen, että kehittyvät taloudet ovat osin informaatioteknologian ja siihen liittyvän globalisaation ansiosta ottamassa uuden ja paljon merkittävämmän roolin maailmantaloudessa. Tämä mullistus johtaa kehittyvissä maissa tarpeeseen koko yhteiskunnan uudistamiseen, niin kuin jo kauan sitten tapahtui teollistumisen ja kaupungistumisen kautta Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Samalla tämä kehitys johtaa globaalin työnjaon nopeaan muuttumiseen, mikä heijastuu myös Suomen talouden murroksena. Näitä prosesseja voi hedelmällisesti tarkastella Marxin materialistisen historiakäsityksen näkökulmasta.
Vapauskäsitys
Klassisen taloustieteen edustajat (kuten Adam Smith ja David Ricardo) ja heidän manttelinperijänsä (kuten Friedrich Hayek ja Milton Friedman) esittivät, että kapitalismin eettinen peruste on siinä, että yksilön vapaus ja hajautettu talouden toiminta voidaan yhdistää markkinatalouden puitteissa (näkymättömän käden avulla). Heidän omaksumansa vapauden käsite on kuitenkin suppea ja tarkoittaa lähinnä ns. negatiivista vapautta eli vapautta rajoituksista. Sittemmin ovat filosofit ja taloustieteilijät (kuten John Rawls ja Amartya Sen) kehittäneet laajempia eettisiä kriteerejä, jotka ottavat huomion myös yksilön todelliset mahdollisuudet tai positiiviset vapaudet ja oikeudenmukaisuuden.
Marxin näkemykset vapaudesta ovat kehitelmä Hegelin filosofiasta ja jo siksikin vaikeasti kiteytettävissä. Niihin sisältyy kuitenkin ajatus siitä, että vapaa ihminen on myös työssään luova olento. Kapitalismissa tämä ei toteudu, kun työstä tulee hyödyke, kun kaikki on kaupallista ja tapahtuu markkinoiden ehdoilla (alienaatio). Tästä näkemyksestä löytyy kaikuja vaikkapa filosofi Michel Sandelsin kritiikissä, joka katsoo kaikkialle tunkeutuvan markkinatalouden murentavan moraalisia arvojamme.
Kriisiteoreetikko
Marx oli kriisiteoreetikko. Hän ymmärsi jo varhain, että kriisit eivät ole satunnaisia tai talouskehitykseen nähden ulkoisia (”eksogeenisia”). Ne ovat elimellinen osa kapitalistista järjestelmää, joka itse niitä synnyttää. Eri asia on, että Marxin kriisiteoria (tai teoriat?) sisältää eräitä kiistanalaisia hypoteeseja tai ”tendenssejä” (voittosuhteen aleneminen, työvoiman kurjistuminen, alikulutus…). On myös käynyt niin, että Keynesin kehittämä makroteoria on jo pitkään ollut taloustieteessä kriisiajattelun osalta keskeinen kehikko.
Työnarvoteoria on ongelmallinen. Tämä opinkappale on monelle marxilaiselle tärkeä, koska sen katsotaan kirkastavan riiston käsitettä. Suhteellisia hintoja ja palkkoja selittävän teoriana sitä ei kuitenkaan voi pitää tyydyttävänä, kuten uusricardolainen Piero Sraffa (ja Ian Steedman) jo vuosikymmeniä sitten osoitti. Tämän pulman merkitystä voi pitää rajallisena.
Marxia on usein moitittu siitä, että hänen ennusteensa työväestön kurjistumisesta ja kehittyneiden kapitalistimaiden väistämättömästä vallankumouksesta eivät ole käyneet toteen. Tähän voi huomauttaa, että yhteiskuntatieteilijöiden kyky ennustaa tulevaa on yleensäkin kovin vähäinen. Monet Marxin esittämät kysymykset ja näkemyksetkin ovat sitä paitsi säilyttäneet kiinnostavuutensa melko hyvin.
Oma (”revisionistinen”) käsitykseni on, että Marx aliarvioi demokratian kykyä generoida ajan myötä yhteiskunnan epäkohtia korjaavia kompromisseja. Ensi askelia hyvinvointivaltion rakentamiseksi otettiin jo Marxin elinaikana Otto von Bismarckin toimesta. Järjestäytynyt työväenliike ja poliittinen vasemmisto ovat muokanneet talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. John Maynard Keynes osoitti makrotalouspolitiikan voivan katkaista itseään ruokkivan lamakierteen. Markkinoiden säätelyn merkitys on tullut yleisesti tunnustetuksi, jos kohta monista yksityiskohdista on erimielisyyttä.
”Marx on ohittamaton”
Marx on ehtymätön näkökulmien ja virikkeiden sampo. Hän on tänään myös helpommin lähestyttävissä kuin aikana ennen Neuvostoliiton romahtamista. Kiinnostus Marxiin oli 1970-luvulla laajaa Ruotsissa opiskelijoiden keskuudessa (jossa vietin aikaa vuonna 1973). Maolaiset ja trotskilaiset ja muut lahkot vihasivat kaikki kapitalismia mutta vielä enemmän toisiaan.
Suomessa tilanne oli toinen, koska taistolaisilla oli yliopistoissa hegemoninen asema. Yritin silloin perehtyä erään ystäväni marxilaiseen oppinäytteeseen, joka edusti muodissa ollutta saksalaista pääomaloogista koulukuntaa. Sinnikkäistä ponnisteluista huolimatta en ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä, mikä oli turhauttavaa. Myöhemmin näin lohdutuksekseni Antti Eskolan tokaisseen, että nuo tutkijat voisivat kirjoittaa juttunsa saksaksi ja lähettää ne suoraan toisilleen. Tänään ilmapiiri on raikkaampaa ja keskustelu monipuolista.
Marx ei ole saavuttanut merkittävää asemaa yliopistoissamme opetettavassa taloustieteessä. Yhteiskuntateoreetikkona ja ajattelijana Marx on kuitenkin ohittamaton. Hänen ajatusmaailmaan kuten muidenkin klassikoiden ajatusmaailmaan tutustumisen tulisi olla osa jokaisen yhteiskuntatieteilijän peruskoulutusta.
SIXTEN KORKMAN
Kirjoittaja on Aalto-yliopiston professori. Kirjoitus perustuu Pääoma-seminaarissa 16.11. pidettyyn puheenvuoroon. Julkaistu aiemmin Tiedonantajan Teoria & Politiikka 2/2013 -liitteessä, väliotsikot toimituksen.