Voimassa oleva SKP:n puolueohjelma hyväksyttiin vain kolme vuotta eurooppalaisen reaalisosialismin kaatumisen jälkeen. Sen jälkeen kuluneina 12 vuotena on kertynyt paljon tietoa siitä, miten imperialismi, sen luonne ja sisäiset ristiriidat ovat kehittyneet.
Globalisaatiota imperialismin uutena vaiheena on aika paljon analysoitukin. Mielenkiintoinen on myös eri imperialististen ryhmittymien kehitys ja keskinäinen kilpataistelu 1990-luvun alusta nykypäiviin.
Mitkä ovat Yhdysvaltojen edustaman ja toisaalta EU:n ja Naton ympärille ryhmittyneen eurooppalaisen imperialistisen ryhmittymän olemus ja tavoitteet, näiden ryhmittymien yhteiset ja eriävät intressit, niiden keskinäinen taistelu vaikutusalueista jne? Ja mitkä seikat luonnehtivat nyt käynnissä olevaa kahden imperialistisen ryhmittymän kamppailua paitsi islamilaista ja arabimaailmaa sekä muita kehitysmaita vastaan, ennen kaikkea nousevia maailmanmahteja, kuten Kiinaa ja Venäjää, vastaan?
Selvästikin kyse on sekä yleensä strategisten asemien vahvistamisesta että kamppailuista maailman energiavaroista ja markkina-alueista. Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa, laajemmin koko Euraasian alueella, mutta myös Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa käydään nyt raivokasta ja monimutkaista taistelua strategisista asemista, energiavaroista ja markkinoista, ja siinä ovat silmiinpistävästi vastakkain USA:n imperialismi sekä toisaalta Venäjä ja Kiina yhteistyökumppaneineen.
Myös eurooppalaisella imperialistisella ryhmittymällä on näissä taisteluissa roolinsa, osittain USA:sta poikkeava, mutta pitkälle yhteisen olemuksen ja Nato-kytkennän kautta myös USA:n kanssa samansuuntainen.
Nyt kuitenkin huomaamme, että emme kansainvälisen emmekä kotimaisenkaan luokkataistelun näkökulmasta voi tarkastella eri maita ja maaryhmittymiä – pois lukien sosialistiset maat – yhtenä kapitalistisena tai imperialistisena könttänä. Meidän pitää luokkataistelun näkökulmasta arvottaa eri maita ja maaryhmiä sen arvion pohjalta, mitkä maat ja maaryhmät ovat jo luonnostaan tai olosuhteiden pakosta kahden imperialistisen ryhmittymän vastapainoja, imperialismin hyökkäyksen kohteina ja/tai halukkaita ja kykeneviä muodostamaan myös vastavoiman imperialismille sekä taloudellisesti, poliittisesti että sotilaallisesti.
Tämä näkökulma on tärkeä, kun seuraamme esimerkiksi Venäjän ja Kiinan yhteistyöhankkeita islamilaisten maiden, Etelä-Afrikan, Latinalaisen Amerikan edistyksellisten maiden ja Aasian maiden kanssa. Eli meille ei olekaan samantekevää, miten esimerkiksi Venäjän ja Kiinan, arabi- ja islamilaisten maiden tai yleensä kolmannen maailman maiden imperialismin puristuksessa käy. Päinvastoin, se on hyvin tärkeää, vaikka nuo maat sosialistisia ja sosialismiin pyrkiviä maita lukuun ottamatta eivät olekaan meille samanlaisen aatteellisen luokkasolidaarisuuden kohde kuin ennen olivat Neuvostoliitto ja muut sosialistiset maat.
Samalla on nimittäin kyse myös taistelusta kapitalistisen globalisaation ja sen vaihtoehdon, yksinapaisen ja monenkeskisen maailmanjärjestyksen sekä sodan ja rauhan välillä. Siinä maailman kansojen, työväenliikkeen ja kansalaisliikkeiden edut ja tavoitteet ovat imperialismin hyökkäyksen kohteina olevien ja imperialismille vastavoiman muodostavien valtiotoimijoiden kanssa objektiivisesti osittain samansuuntaiset.
Tällainen imperialisminvastainen näkökulma ei tietenkään merkitse imperialismin hyökkäyksen kohteina olevien ja imperialismille vastapainon muodostavien valtioiden ja hallintojen kritiikitöntä tukemista eikä silmien sulkemista niiden kielteisiltä puolilta. Kyse on maailman suunnasta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta käytävän taistelun tieteellisestä arvioinnista.
ERKKI SUSI
Julkaistu aikaisemmin Tiedonantajan Teoria ja politiikka -liitteessä 8.12.2006.