Kamppailu uudenlaisen kulttuurin ja elämäntavan puolesta on välttämätöntä. Sotien ja ympäristötuhojen maailmassa on kyse lopulta ihmiskunnan eloonjäämisestä.
Italialaisen marxilaisen ajattelijan Antonio Gramscin teoreettinen perintö on tässä mielessä kiinnostavaa, sillä kulttuurinen kamppailu on hänen tuotannossaan keskeisessä asemassa.
— Gramsci on tärkeä, koska hänen ajattelunsa on hyödyllistä siinä mielessä, että se auttaa meitä pohtimaan omia ongelmiamme ja niitä strategioita, joita voimme käyttää näiden ongelmien ratkaisuun, sanoo Juha Koivisto, yliopistonlehtori ja pitkän linjan Gramsci-asiantuntija.
— Gramscin ajattelu on kokeilevaa eikä pelkää tarttua uusiin ongelmiin. Kyse on avoimesta ajattelusta, joka ei lähde valmiista järjestelmästä ja sen soveltamisesta, vaan kyse on jatkuvasta ajattelun kehittämisestä uusien haasteiden edessä, huomauttaa Koivisto.
On siis kyse kiinnostavasta lähestymistavan kehittelystä, jota voimme itse käyttää omissa pohdinnoissamme hyväksi, kun luemme lehtiuutisia ja mietimme, mitä uutisten takana on ja miten esimerkiksi kotimaan tapahtumat liittyy omaan elämäämme.
Jännittävä kudelma
Gramscin vankilavuosinaan kirjoittamat Vankilavihkot koostuvat lukuisista lyhyistä muistiinpanoista, joista osaa hän mietti, uudellenkirjoitti ja työsti pitkäänkin. Hänellä oli vankilassa ollessaan käytössä vain rajallinen määrä eri tasoista materiaalia, jota tutkimalla hän teki johtopäätöksiään.
— Kiintoisaa on se, miten lyhyet tekstit viittaavat toinen toisiinsa ja miten niistä muodostuu jännittävä kudelma, jossa politiikka, kulttuuri, historia ja filosofian kysymykset kytkeytyvät toisiinsa. Gramscilla oli erityinen kyky varsin keskinkertaisesta materiaaleista kehittää hyvin mielenkiintoisia analyyseja ja liittää niitä eri konteksteihin.
Gramscilla yhdistyvät yksittäisten ilmiöiden analyysi ja niiden kiinnittäminen omaan aikaansa ja paikkaansa. Samalla hän kehittää marxilaista teoriaa tavalla, jossa yleisemmät teoreettiset käsitteet käyvät vuoropuhelua hänen vankilassa lukemiensa lehtijuttujen yksittäisten analyysien ja kommentaarien kanssa.
— Siinä yksityinen ja yleinen ovat hyvin hedelmällisessä vuorovaikutuksessa. Juuri tästä me voimme oppia, koska tällainen ajattelutapa ei ole kopioitavissa. Me voimme vain soveltaa sitä meidän omaan aikaamme. Emme löydä valmiita reseptejä, vaan Gramscin kautta voimme kehittää omaa ajatteluamme suhteessa erilaisiin aihepiireihin.
Gramscilla marxilaisuudessa on kyse uudenlaisesta tieteellisestä ja filosofisesta kielestä, joka on koko ajan kehittyvä kieli ja jonka kielen kehittelyä hän itse näissä vankilavihkoissa harrastaa kehittämällä juuri esimerkiksi historiallisen blokin, passiivisen vallankumouksen ja hegemonian kaltaisia käsitteitä erilaisten historiallisten aineistojen ja niiden analyysien avulla.
Marxilaisuus elävänä kielenä
Koivisto on mukana kansainvälisessä hankkeessa, jossa kootaan mittavaa marxilaisuuden historiallis-kriittistä sanakirjaa.
— Näitä artikkeleita kirjoitettaessa ja editoitaessa huomaa, kuinka hedelmällisen pohjan näin laaja käsitteistö antaa juuri nykypäivän ongelmien käsittelyyn. Käsitteet eivät ole lukkoonlyötyjä. Voi nähdä, miten erilaisten käsitteiden muotoutuminen on liittynyt historiallisiin kamppailuihin ja kriiseihin.
Marxilaisuus muodostaa kielen, jolla ei ole filosofisiin järjestelmiin perinteisesti liitettyä systeemimuotoa, jossa on tietty alkupiste ja josta pyritään johdattelemaan erilaiset kysymykset ja ilmiöt. Kyse on elävästä kielestä, jonka vahvuus on Koiviston mukaan juuri siinä, miten se kykenee luomaan käsitteistöä, jonka avulla pystytään monipuolisesti ja monesta näkökulmasta valottamaan erilaisia ilmiöitä samalla miettien yhteiskunnallista kokonaisuutta, rakenteita ja muutoksen ongelmia.
Kompleksinen kansalaisyhteiskunta
Myös Gramscin tutkima kansalaisyhteiskunta on nykyajan muotikäsite. Koivisto viittaa esimerkkinä vastikään julkaistuun Mary Kaldorin Globaali kansalaisyhteiskunta -kirjaan, jossa kansalaisyhteiskunta nähdään yltiöpositiivisena ja myönteisenä ilmiönä.
— Gramscin näkökulmasta kansalaisyhteiskuntaa analysoidaan aina myös kenttänä, käytäntöinä ja alueena, johon liittyy aina myös vallankäyttöä ja herruuden uusintamista.
Kansalaisyhteiskuntakeskustelusta puuttuu Koiviston mielestä kriittinen ote, joka ottaisi huomioon myös ristiriidat ja kamppailut.
— Tässä Gramscin lukeminen on erittäin hyödyllistä ja auttaa kehittämään sellaisia kantoja, joilla voimme kehittää omaa poliittista ajatteluamme ja käytännön päätöksiämme suhteessa hallitseviin puhetapoihin esimerkiksi kansalaisyhteiskunnasta, pohtii Koivisto.
Gramscin keskeinen päämäärä oli juuri tavallisten ihmisten oman toiminnan ja ajattelun kehittäminen. Häntä eivät kiinnostaneet filosofien neronleimaukset, jotka jäävät pienten piirien omaisuudeksi.
— Gramsci oli kiinnostunut juuri sellaisista kulttuurisista prosesseista, oppimisprosesseista, joissa tulee mahdolliseksi se, että ihmisten enemmistön oppii kehittämään omaa ajatteluaan ja toimintaansa. Hänelle tämä oli filosofisesti paljon tärkeämpää kuin joku yksittäinen akateemisen filosofian piirissä tapahtuva käsitteellinen erottelu, josta voidaan rajatussa piirissä keskustella, mutta joka osoittautuu hyödyttömäksi useimmille, tähdentää Koivisto gramscilaista periaatetta.
Marko Korvela Juha Koiviston alustuksesta Gramsci-seminaarissa.
Julkaistu aikaisemmin Tiedonantajan Teoria ja politiikka -liitteessä 8.12.2006.