Marxilaisuus on historiallisesti ollut tärkeä osa sosiologista luokkatutkimusta sekä Suomessa että Britanniassa. Olen tutkinut pro gradu -tutkielmassani molempien maiden sosiologisia tutkimusartikkeleita yhteiskuntaluokista vuosilta 1970-2010 ja niiden moninaisia teoreettisia taustoja. Marxilaisuus on noussut esiin Britanniassa eri tavoin kuin täällä.
Kiinnostavaa on myös se, miten eri tavoin luokasta puhutaan eri maissa: Britannian sosiologiassa, julkisuudessa ja arkipuheessa luokka voidaan edelleen nähdä ihmisryhmiä erottavana tekijänä, kun taas Suomessa käsitettä ei luontevasti ole juurikaan käytetty vuosikymmeniin.
Marxilaisuus nousi sotien jälkeen: luokan konflikti
Marxilainen luokkatutkimus koki länsimaissa nousun toisen maailmansodan jälkeen.
Brittisosiologi Rosemary Crompton kirjoittaa, että fasismin nousu ja sota Euroopassa ajoi 1940-luvulla monia toisinajattelevia yhteiskuntatieteilijöitä pakosalle Amerikkaan ja Iso-Britanniaan. Tämä vaikutti osaltaan siihen, että britit saivat eurooppalaisia vaikutteita, ja teorian asema vahvistui brittisosiologiassa luokkatutkimuksessa maailmansotien jälkeen. Uudet vaikutteet käänsivät luokkatutkimuksen suuntaa muutenkin.
40- ja 50-luvun länsimaisissa funktionalistisissa luokkatutkimuksissa luokkaa oli lähinnä ajateltu weberiläisen statuskäsitteen kautta ja ammattiryhminä. Tämä käsitteellistys oli positivistinen: se johti luokkatutkimuksen huomiota pois yhteiskunnallisista ristiriidoista ja korosti järjestystä ja yhteiskuntarauhaa. Tätä alettiin 60-luvulla kritisoida.
Sosiologia alkoi käyttää monella tavoin enemmän marxilaisia teorioita. Konfliktin näkökulma nousi samalla suurempaan suosioon. Monet sosiologit ovat kirjoittaneet, että Karl Marx on ollut länsimaisessa sosiologisessa luokkatutkimuksessa keskeisin teoreetikko – Max Weberin ohella. Niin suomalaisessa kuin brittisosiologiassakin ryhdyttiin laajasti käyttämään marxilaisia, weberiläisiä ja marxilaisweberiläisiä teorioita kuvaamaan luokkien rakenteellista epätasa-arvoa.
Suomessa luokkajaon ja -konfliktien kysymykset ovat joidenkin sosiologien mukaan nousseet poikkeuksellisen voimakkaasti esiin sotien jälkeen, koska monet sosiaaliset muutokset ovat täällä tapahtuneet ristiriitaisemmin, myöhemmin, rajummin ja nopeammin kuin muualla Länsi-Euroopassa. Suomessa marxilaisuus oli esimerkiksi Risto Alapuron mukaan jopa luokkatutkimuksen ja samalla sosiologian hallitseva suuntaus 70-luvulla.
Toisesta näkökulmasta, esimerkiksi Harri Melinin mukaan yhteiskuntaluokan käsite on Suomessa ollut hyvin latautunut historiallisista syistä. Sisällissota on jättänyt traumoja. Luokasta ei ole ollut niin sopivaa puhua, sitä on yritetty häivyttää tai se on yhdistetty vahvasti politiikkaan.
Marxilaisia ja weberiläisiä luokkanäkökulmia yhdistää Cromptonin mukaan se, että Marx ja Weber kumpikin käsittivät luokat taloudellisten suhteiden aikaansaamina rakenteina ja merkittävinä toimijoina kapitalistisessa teollistumisessa. Weber näki luokat kuitenkin markkinatilanteeseen pohjautuvina elämän mahdollisuuksien eroina, Marx taas tuotantosuhteisiin juurtuneen riiston aikaansaamina.
Weber kritisoi myös Marxin historiallista materialismia eikä nähnyt luokkakonfliktia väistämättömänä. Eräs keskeinen marxilaista ja weberiläistä teoriaa yhdistävä kysymys brittisosiologiassa 60-luvulla oli esimerkiksi, voiko luokkatietoisuutta ja sen syntyolosuhteita tutkia.
Suomessa 70-luvulla, Britanniassa kauemmin
Marxilaisuus on Sosiologia-lehden tutkimusaineistossani ajoittunut eniten 70-luvulle. Siinä missä 70-luku Sosiologia-lehdessä on marxilaisinta aikaa, se näyttää olevan British Journal of Sociologyssa enemmänkin weberiläistä. Marxiinkin viittaavia artikkeleita löytyy, mutta marxilaiseen keskusteluun ei nojauduta niin paljon.
80-luvun alusta Sosiologia-lehden marxilainen luokkatutkimus väheni selvästi ja muuttui. Siitä poistui kokonaan marxilaisleniniläinen suuntaus, ja se sai lisää brittivaikutteita. British Journal of Sociologyssa luokkatutkimusta kehitellyt, Marxia ja Weberiä yhdistelevä John Goldthorpe kollegoineen hallitsi keskustelua luokista omilla teorioillaan jonkin verran, vaikka luokkatutkimus pysyi moninaisena.
80-luvun loppuun mennessä kulttuurintutkimusnäkökulman edustajat länsimaisessa sosiologiassa alkoivat kyseenalaistaa rakennetutkimuksen selitysvoiman, myös luokkarakenteen. Länsimaissa oli myös havaittu joissakin tutkimustuloksissa jo ainakin 1970-luvulta lähtien, että luokkaan samastuminen oli heikkenemässä. Suositut ja väestötilastojenkin käyttämät marxilais-weberiläiset ammattiluokkakategoriat eivät olleet kovin yksiselitteisiä eivätkä välttämättä kertoneet luokkaeroista. Ammattiluokat olivat pirstaloituneita ja uusia ammatteja syntyi kaiken aikaa. Mallit olivat usein hyvin moniluokkaisia.
Kulttuurinen käänne näkyy aineistoissani, erityisesti Sosiologia-lehdessä. Uusi luokkatutkimuksen hittinimi 80-luvun lopulta lähtien oli Pierre Bourdieu. Hänenkin teorioissaan voidaan nähdä marxilaisen luokka-analyysin perintöä, mutta Bourdieun sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen pääoman käsitteissä näkökulma on siirtynyt yhteiskunnan suurista kokonaisuuksista yksilön ja yksilösuhteiden tarkasteluun.
Olen vertaillut luokkatutkimusartikkelien osuutta kaikesta tutkimuksesta Sosiologia-lehdessä ja British Journal of Sociologyssa. Luokkatutkimuksen osuus artikkeleista on laskenut kummassakin maassa noin 30 prosentista, joka se oli luokkanäkökulman suurimman suosion vuosina. British Journal of Sociologyn keskustelu luokasta kuitenkin ohitti suosiossa Sosiologia-lehden 80-luvulla ja jatkunut aktiivisena vuoteen 2010 asti. Sen osuus on edelleen noin 20 prosentissa, mutta Suomen Sosiologia-lehdessä osuus on enää 10 prosenttia. Kiinnostavaa on, että luokkatutkimuksen vilkkain kausi kummassakin lehdessä näyttää olleen marxilaisinta aikaa.
Joillekin tutkijoille Suomen 70-luku näyttäytyy kiistojen vuosikymmenenä, jolla on ollut vaikutuksia myöhemmin. Sosiologi Risto Heiskalan mukaan kulttuurinäkökulmaan siirryttäessä aikaisemmat marxilaiset korvasivat ideologian käsitteen kokonaan kulttuurin käsitteellä.
90-luvulla keskusteltiin luokkakäsitteen vanhanaikaisuudesta, varsinkin Suomessa. Myös Neuvostoliiton romahtaminen hämmensi. Eräät yhteiskuntatieteilijät sekä oikealla että vasemmalla olivat nähneet Neuvostoliiton marxilaisena projektina, ja kun marxismista oli virallisesti luovuttu Itä-Euroopassa, se tarkoitti joillekin sosiologeille koko marxilaisen luokkatutkimusperinteen romahdusta tai kyseenalaistumista.
Käytännössä aineistoni marxilainen luokkatutkimus näyttää olleen kiinnostunut länsimaisesta kapitalismista, tyypillisesti omasta maastaan luokkayhteiskuntana, ei Neuvostoliitosta. Se tukeutui lähinnä länsieurooppalaiseen ja amerikkalaiseen tutkimukseen.
Luokan paluu?
2000-luvulla eriarvoisuuden kasvu on herättänyt keskustelua, ja luokan paluusta sosiologiaan sen myötä on alettu puhua kummassakin lehdessä. Marxilaista tekstiä luokasta ei Sosiologia-lehdessä kuitenkaan näy vuoden 2003 jälkeen. British Journal of Sociologyssakaan sitä ei ole paljon, mutta Leniniäkin siteerataan vielä vuonna 2010.
Britannian luokkatutkimus on kautta vuosikymmenten näyttäytynyt moninaisempana kuin suomalainen. Myös marxilaisia suuntauksia on ollut useampia, mm. trotskilainen, jota Sosiologia-lehden artikkeleissa ei ole näkynyt lainkaan. Britanniassa luokkatutkimus näyttää muutenkin voivan paremmin.
Miksi näin? Onko brittiyhteiskunta ollut selkeämmin jakautunut luokkiin kuin suomalainen? Vaikuttaako Suomessa esimerkiksi sosiologien jyrkkä jakautuminen 70-luvulla ja tästä päälle jäänyt katkeruus? Aihetta on syytä tutkia lisää.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen kandidaatti.