Thomas Sankara – Afrikan oikeamielinen vallankumouksellinen

Kirjoittaja: DSL:n pääsihteeri Jari Karttunen

Eurooppalaisesta perspektiivistä Afrikka ja sen tapahtumat koetaan usein kaukaisina ja merkitsemättöminä. Tämä heijastuu siihen, ettei myöskään Afrikan poliittisille tapahtumille tai teoreetikoillekaan anneta kovinkaan paljon huomiota. Jopa eurooppalaiset marxistit ovat syyllistyneet tähän ajatteluun ja jättävät usein vähemmälle huomiolle Afrikan marxilaiset teoreetikot ja sankarit. Kaikki tuntevat V.I. Leninin, mutta moniko tuntee Kwame Nkrumahin ja hänen merkittävät sekä vaikutusvaltaiset teoriansa imperialismin olemuksesta. “Che”Guevara on kaikkien tuntema marxilainen sankari, mutta moniko tietää Amilcar Cabralin, jonka rooli Guinea Bissaun ja Kap Verden vapaustaistelun johtajana vastaa hyvin hänen saavutuksiaan? 

Korjataksemme tätä tilannetta tämä artikkeli käsittelee erästä Afrikan kiehtovinta marxilaista vallankumouksellista Thomas Sankaraa. Sankara on merkittävä monessakin mielessä. Hänen voidaan katsoa olevan viimeinen onnistunut marxilainen vallankumouksellinen, joka on onnistunut tavoitteessaan kapitalistisen vallan kumoamisessa omassa maassaan. Lisäksi hänen teoriansa olivat hyvin edistyksellisiä ja tarjoavat mielenkiintoisia vastauksia siihen, kuinka moderni marxilainen ja kommunistinen liike voi yhdistää luokkataistelun, ympäristötietoisuuden ja jopa feminismin osaksi samaa sosialismiin pyrkivää käytännön luokkataistelua. 

Ennen valtaannousua 1949-1982 

Thomas Isildore Noel Sankara syntyi vuonna 1949 Yakossa, joka sijaitsi Ranskan siirtomaassa, joka tunnettiin nimellä Ranskan Ylä-Volta. Hän oli kolmas perheensä kymmenestä lapsesta. Etnisyydeltään hän oli isänsä puolesta yhteiskunnan alhaisimpaan kastiin kuuluva silmi-mossi ja äitinsä puolesta mossi. Hänen isänsä oli kuitenkin siirtomaajoukkojen sotilas ja tämän seurauksena hänen perheensä voi katsoa olleen suhteellisen hyväosainen. Ylä-Volta oli kaikista Ranskan siirtomaista köyhimpiä ja myös samalla maailman köyhimpiä paikkoja. Itsenäistyminen vuonna 1960 ei olennaisesti muuttanut tilannetta. Riippuvaisuus Ranskasta säilyi ja paikka pysyi maailman köyhimpänä maana. Maa oli myös poliittisesti voimakkaan epävakaa ja sotilasvallankaappauksia esiintyi muutaman vuoden välein. 

Sankaran perhe oli toivonut, että hänestä tulisi katollinen pappi, mutta tämän sijaan Sankara valitsi sotilasuran. Kirkon ohella sotilaskoulutus oli ainoa keino saada koulutusta ja edetä alueen yhteiskunnassa. Armeija nähtiin muutenkin mahdollisesti positiivisena muutosvoimana korruption vaivaamassa toimimattomassa yhteiskunnassa. Kapingan sotilasakatemiassa Sankara tutustui oppilas toiminnan ohessa marxilaisuuteen, sosialismiin, sekä imperialismin ja kolonialismin vastaisen taistelun käsitteisiin samalla kun loi uraa verrattain suosittuna muusikkona. 

Myöhemmin hän lähti Madagaskarille syventämään sotilasopintojaan, opiskellen samalla myös agronomiaa ja Leniniä. Madagaskarilla hän tutustui sosialistisiin vallankumouksellisiin, jotka myöhemmin (1975) onnistuivatkin muuttamaan maansa. Madagaskarilaisten vallankumouksellisten inspiroimana hänestä kasvoi täysverinen vallankumouksellinen, joka halusi ajaa sosialistisia uudistuksia myös kotimaassaan. Palattuaan kotimaahansa hän osallistui Malia vastaan käytyyn rajasotaan. Sankara sai sodasta palkkiota ja kiitosta urheudestaan, mutta alkoi henkilökohtaisella tasolla syvästi inhoamaan sotaa. Hän kuitenkin jatkoi maan kommandojoukkojen kouluttajana. Näihin aikoihin hän tapasi pitkäaikaisen ystävänsä ja poliittisen liittolaisensa Blaise Compaoren. 

Sankaran asema sotasankarina, suosittuna muusikkona ja yhteiskunnallisena toimijana johti hänen nousuunsa Ylä-Voltan kapeassa poliittisessa järjestelmässä. Vuonna 1981 hänet nimettiin silloin valtaa pitävässä sotilashallituksessa tiedotusministeriksi. Hänen askeettinen poikkeava tyylinsä sekä korruption vastaiset puheensa vetosivat kansaan ja erottivat hänet muista. Vuonna 1982 tapahtunut vallankaappaus nosti presidentiksi Jean-Baptiste Ouédraogon. Hän puolestaan teki Sankarasta hallituksensa pääministerin. 

Sankara alkoi nopeasti ajamaan suunnittelemiansa sosialistisia yhteiskunnallisia uudistuksia. Tämä aiheutti nopeasti huolestuneisuutta Ranskassa ja muualla lännessä, sillä hän ei peitellyt marxilaisuuttaan. Ranskan ahdistelemana presidentti vangitsi Sankaran kotiarestiin tyynnytelläkseen imperialistisia valtoja. Paljastui kuitenkin, että Sankaralla oli enemmän suosiota sekä armeijan, että kansan keskuudessa. Yleinen protesti pysäytti maan ja Blaise Compaore järjesti vuonna 1983 vallankaappauksen mm. Libyan tukemana, joka nosti 33 vuotiaan Sankaran maan presidentiksi. 

Vallassa 1983-1987 

Presidenttinä ollessaan Sankara aloitti runsaasti yhteiskunnallisia uudistuksia. Sankaran poliittisessa ajattelussa oli tiettyjä pääpiirteitä, joita hän toteutti suurella tarmokkuudella. Ensimmäinen hänen päämääristään oli imperialismin vastainen taistelu. Sankaran mielestä hänen maansa oli irrotettava vaikeuksista huolimatta imperialistisesta ja uuskolonialistisesta järjestelmästä. 

Tämä tarkoitti sitä, että hän kansallisti maansa kaivokset ja teollisuuden irrottautuakseen taloudellisesta uuskolonialistisesta riistosuhteesta siirtomaa isäntäänsä Ranskaan ja imperialistisiin länsivaltoihin. Hän myös halusi maansa sekä muiden Afrikan maiden irrottautuvan läntisestä kehitysavusta. Hän katsoi kehitysavun olevan alikehittävä uuskolonialismin työkalu.  Hän vaati, että Afrikan maat kieltäytyisivät maksamasta vääryydellä pakotettuja velkojaan entisille siirtomaaisännilleen, sillä tämä velkaantuminen oli juuri samojen siirtomaaisäntien aikaansaannosta. Kehitysavun ja velan annon sijaan hän vaati, että Afrikkaa riistäneet läntiset valtiot maksavat korvauksen Afrikasta riistämästään mittavasta omaisuudesta. 

Sanakara katsoi, että todellinen itsenäisyys vaatii ennen kaikkea ruokahuollon turvaamista. Tämän johdosta hän ajoi rahakasvien — kuten kahvin viljelystä siirtymistä perus ruuantuotantoon. Nämä uudistukset toimivat ja kroonisesti ruoka-avun varassa olevasta valtiosta tuli muutamassa vuodessa käytännössä omavarainen ruuan suhteen. Osoitus siitä, että sosialistiset uudistukset eivät vääjäämättä johda nälänhätään. Muita keinoja irrottautua imperialismista oli moraalia kohottava valtion uudelleen nimeäminen Burkina Fasoksi “Ylpeiden ihmisten maa”. Muusikkona kunnostautunut Sankara myös sävelsi itse valtiolle uuden kansallislaulun. 

Sankaran pyrkimykset imperialistisesta järjestelmästä ajoivat hänen näkemyksiään valtionsa asemasta kylmässä sodassa. Hän ei halunnut burkina Fason kuuluvan kumpaankaan suurvaltapoliittiseen leiriin. Hän ei myöskään katsonut Neuvostoliiton marxismi-leninismin olevan sopiva pohja maansa sosialistiselle järjestelmälle. Sankrara katsoi, että Burkina Fason on rakennettava itselleen omanlainen sosialistinen malli. Hän myös kannusti muita Afrikan maita olemaan liittoutumattomia. Sosialistisista maista lähimpiä ystäviä olivat Kuuba, Pohjois-Korea ja Nicaragua. 

Sankara ajoi maassa mittavia uudistuksia, jotka tähtäsivät elinolojen, koulutuksen ja terveydenhuollon uudistuksiin. Ruokahuollon korjaamisen ohella hän aloitti suuria asutusprojekteja, joiden oli tarkoitus tarjota asuntoja kaupunkien köyhille. Hän aloitti uudistukset, joiden oli määrä kehittää maan sairaanhoitoa. Maassa aloitettiin suuria rokotuskampanjoita, joiden oli määrä poistaa polion kaltaiset perussairaudet. Kolmeen vuoteen yli 2 miljoonaa burkinalaista rokotettiin. Lapsikuolleisuus saatiin tippumaan 20,8 prosentista 14,5% prosenttiin muutamassa vuodessa. Myös koulutuskampanja aloitettiin poistamaan maan 90% lukutaidottomuutta. 

Yhtenä merkittävänä päämäränään Sankara piti yhteiskunnallisen reiluuden ja oikeudenmukaisuuden tavoittelua, mihin liittyi myös laajoja korruption vastaisia taisteluita. Osana tätä kamppailua hän vähensi suuresti poliitikkojen ja virkamiesten etuja sekä vähensi muutenkin kaikenlaista turhaa kulutusta. Hän esimerkiksi myi kaikki valtion edustusmersut ja hankki tilalle markkinoiden halvimmat autot. Hän vähensi korkeiden virkamiesten ja ministerien palkkoja a. Hallituksen edustajat pakotettiin maksamaan omat ravintolalaskunsa sekä matkustamaan lennoilla turistiluokassa. Hallituksen korkeapalkkaisten virkamiesten oli myös maksettava kuukauden palkka julkisien projektien rahoittamiseen. 

Nämä uudistukset eivät miellyttäneet yhteiskunnallista eliittiä. Ne olivat kuitenkin hyvin suosittuja kansan keskuudessa. Merkittävää on, että Sankara itse eli kuten opetti. Hän laski presidentin palkan 450 $, mikä tekee hänestä  kenties historian heikointen palkatun valtiopäämiehen.Töihin hän meni yleensä vanhalla polkupyörällä. Hän myös kieltäytyi toimistonsa ilmastointilaitteesta, koska ajatteli ettei useimmilla kansalaisilla ollut tällaista luksusta käytössään. Kuollessaan hänen omaisuutensa oli vanha auto, jokunen polkupyörä, kolme kitaraa, kasa kirjoja, hajonnnut jääkaappi ja 100$. 

Vakavampana uudistuksena oli se, että hän pyrki purkamaan etnisen mossi- valtaenemmistön perinteistä tiukasti hierarkkista kastijärjestelmää. Tämä aiheutti hänelle paljon vihollisia etnisen eliitin keskuudessa. Lisäksi Sankaran toimet järjestivät hänelle vihollisia myös kotimaisen hallinnon, naapurimaiden johtajien, imperialististen valtojen ja jopa marxisti-leninistien piirissä. Yksi merkittävä seikka, joka tuotti hänelle erikseen paljon kotoisia vihollisia, oli hänen edistyksellisyytensä. 

Sankara oli aikakaudelle poikkeuksellinen edistyksellinen johtaja maailman mittakaavassakin. Hän oli esimerkiksi innokas tukija ympäristönsuojelutoimille aikana jolloin tämä ei vielä ollut erityisen suosittua edes rikkaassa lännessä. Hän ajoi “Afrikan vihreän muurin” rakentamista eli massiivisia metsänistutuksia levittäytyvän Saharan autiomaan reunalle. Hänen hallituksensa aikana istutettiin yli 10 miljoonaa puuta eroosion ja aavikoitumisen torjunnaksi. Ympäristönsuojelu kuului hänen filosofiassaan osaksi burkina Fasolaista sosialismia. Tämä ei kuitenkaan ollut hänen ainoa edistyksellinen ajatuksensa, eikä se mikä aiheutti hänelle eniten kotimaista vastustamista. Thomas Sankara oli nimittäin myös hyvin aktiivinen naisten oikeuksien kannattaja. 

Naisten vallankumous 

Naisten oikeudet olivat Sankaran poliittisten uudistuksien kärjessä. Monet hänen laatimistaan yhteiskunnallisista uudistuksista oli tarkoitettu miesten ja naisten aseman tasoittamiseen. Naisten aseman parantaminen Burkina Fason yhteiskunnassa oli Sankaran hallituksen tärkeimpiä ja näkyvimpiä päämääriä.  Monet terveydenhuolto ja koulutusuudistukset oli suunnattu juuria naisia silmällä pitäen. Esimerkiksi terveydenhuollossa parannettiin erityisesti naisten tarvitsemia palveluita. 

Hänen aikanaan hallitukseen otettiin suuri määrä naisia ensimmäistä kertaa Länsi-Afrikassa ja heitä nostettiin tärkeiksi ministereiksi asti. Naisia myös värvättiin aktiivisesti armeijaan, mikä oli reitti tärkeisiin yhteiskunnallisiin asemiin. Myös miesten ja naisten palkkakuilu pyrittiin poistamaan vaatimuksella samasta palkasta molemmille. 

Perinteiseen tapakulttuuriin kuuluva naisten ympärileikkaukset kiellettiin (ensimmäinen Afrikassa). Myös pakko avioliitot ja moniavioisuus kiellettiin, sillä molemmat heikensivät naisten asemaa. Niin ikään Sankaran hallitus teki mahdolliseksi avioeron naisen halusta sekä kielsi myötäjäisten maksamisen, mikä piti yllä naiskauppaa. 

Naisille luotiin mahdollisuuksia työskennellä kodin ulkopuolella ja heitä kannustettiin jatkamaan opiskelua raskaudesta huolimatta sekä panostettiin muutenkin naisten koulutukseen. Naisille järjestettiin taloudenpito ja kasvatuskoulutusta naisille. Tuettiin lisäksi ehkäisyä, mikä mahdollisti naisille perhesuunnittelun. Naisten arkea ja yhteiskunnallista aikaa sekä osallistumista pyrittiin lisäämään valistuskampanjoilla, joilla kannustettiin miehiä tekemään ”naisten töitä” ja naisille tarjottiin mahdollisuuksia tehdä ”miesten töitä”. Tämän oli määrä saada väki miettimään uudelleen sukupuolten rooleja ja lopulta luopumaan niistä. Kannustettiin työskentelemään yhdessä kaikissa tehtävissä. Lisäksi pyrittiin käytännössä vähentämään naisten kotitöihin kuluvaa aikaa esimerkiksi helpottamalla veden ja polttopuiden hakutehtäviä. 

Miksi Sankara ajoi naisten asemaa näin aktiivisesti? Nämä edistykselliset projektit kuitenkin herättivät runsaasti pahaa verta useiden miesten ja myös monien naisten keskuudessa hankkien Sankaralle monia vihollisia, jotka kokivat perinteisten sukupuoliroolien rikkomisen olevan epätoivottavaa. Sankaran sanoin”Vallankumous ja naisten vapautuminen kulkevat yhdessä. Me emme puhu naisten vapautumisesta hyväntekeväisyytenä tai myötätunnon vaatimisen seurauksena. Se on perusvaatimus vallankumouksen onnistumiselle”. Sankara siis katsoi naisten oikeuksien parantamisen olevan irrottamaton osa luokkataistelua ja sosialismiin pyrkimistä

Sankaran näkökulmasta naisten vapautuminen oli merkittävä osa vallankumouksen toteutumisen vaatimuksia. Hän katsoi, että menneisyyden taantumuksellisesta ajattelusta on luovuttava jotta vallankumous voi edetä ja kehittyä. Hän näki, että patriarkaatti oli imperialistisen järjestelmän kanssa kietoutunut alistamismekanismi. Hän katsoi perinteisen naisten alistamisen olevan osa imperialismin arvo ja moraalirakenteita. Se opetti periaatetta toisen ihmisen alistamisesta ja lisäsi sen hyväksyttävyyttä myös muissa asioissa. Imperialismin rakenteet oli purettava kokonaan, mikäli sen vaikutuksesta haluttiin päästä. Patriarkaatin täytyi poistua osana tätä prosessia. Hän myös katsoi naisten oikeuksien olevan itsessään luokkataisteluteko, sillä hän uskoi ettei imperialistinen valtarakenne ollut ottanut huomioon naisten vapautumista ja sen mukana tulevaa työväenluokan voiman kasvua. Naisten tuominen hallintoon ja yhteiskuntaan nähtiin keinoksi haitata uuskolonialistisen systeemin rakenteita, joka ”ei osaa ottaa huomioon naisten aktiivisuutta”. 

Hän myös katsoi että, jotta sosialismi toimisi, on ihmisten aidosti jaettava sen näkemykset. Perinteisesti naiset ovat yleensä lapsien päähuoltajia ja heidän näkemyksensä vaikuttavat syvällisesti tätä kautta ihmisten arvoihin. Hänen mukaansa sosialismin perustavanlaatuisten arvojen täytyy näin ollen tulla voimakkaasti mukaan ihmisten elämään naisilta. Hänen mukaansa naiset haluavat ja voivat puolestaan olla täysipainoisesti sosialistisen vallankumouksen mukana vain jos se todella välittää myös heidän yhteiskunnallisesta asemastaan. Tämän johdosta hän kutsui naisia nousemaan ja ottamaan paikan ja aseman mikä heille kuuluu yhteiskunnassa. Yhteiskunnallinen passiivisuus on imperialismin ja sen luomien rakenteiden luomus ja keino säilyttää nämä rakenteet. Hän vaati miehiä tukemaan tätä kehitystä tarpeen tullen ”astumalla itse taaksepäin, että naiset pääsevät eteen” kunnes miehet ja naiset jakavat tehtävät yhdessä. Sankara julisti, että miesten täytyy luopua patriarkaalisesta asemastaan voidakseen tulla jälleen ”ihmisiksi”. 

Sankaran mukaan ilman naisten perspektiiviä vallankumoukseen jää puolet ihmisistä sen päämäärien ja tavoitteiden ulkopuolelle. Tämä tuomitsee yhteiskunnan rakentamisen onnistumattomaksi tai puutteelliseksi. Siksi Naisille on annettava vastuuta ja heidät on otettava mukaan yhteiskunnan tuotantoprosesseihin. Tätä kaikkea hän tarkoitti naisten vallankumouksella. 

Kuolema ja perintö 1987- 

Sankara ymmärsi, että hänen vallankumouksensa onnistuminen vaatii kansan suosiota ja tukea. Hän organisoi armeijasta riippumattomia miehistä ja naisista koottuja aseistettuja “vallankumouksen puolustuskomiteoita” estämään sotilasvallankaappauksen mahdollisuutta. Näiden joukkojen toiminta ei aina olut mitenkään ihailtavaa. Hän myös katsoi olevansa pakotettu rajoittamaan tietyin osin lakkoilu oikeutta sekä sananvapautta. Kuitenkin hänellä oli ilmeisesti ymmärrys siitä, että hän eli ylimääräisellä ajalla. Hän kutsui vaimoaan aina leikkisästi “leskekseen” eikä ilmeisesti uskonut saavuttavansa 40 ikävuotta. Hänet murhattiin kun hän oli 37 vuotta. 

Lokakuun 15 vuonna 1987 Sankara ja hänen 12 kumppaniaan murhattiin salamurhassa ja sitä seuranneessa vallankaappauksessa. Tämä murha ja kaappaus oli Sankaran entisen liittolaisen Blaise Compaoren järjestämä. Compaore perusteli tarvetta vallanvaihdolle sillä, että suhteet entiseen siirtomaa isäntään Ranskaan ja naapurimaa Norsunluurannikkoon oli korjattava. Lisäksi hän halusi palauttaa demokratian ja kapitalismin takaisin Burkina Fasoon. Sankaran hallinnon suorittamat kansallistamiset peruutettiin ja maa avattiin jälleen kehitysavulle ja maailmanpankin lainoitukselle. Compaore hallitsi maata aina vuoteen 2014 asti eli 27 vuotta. Hänen valtansa aikana maan talouden kasvu oli heikkoa. Valtansa hän menetti vallankaappauksessa, joka oli seurausta yrityksestä muuttaa perustuslakia ja mahdollistaa vielä yksi kausi presidenttinä. Vuonna 2021 häntä vastaan nostettiin syyte Sankaran murhaamisesta. 

Thomas Sankara on kuollut, mutta hänen poliittinen muistonsa ja ideansa elävät. Burkina Fasossa on kymmeniä puolueita, jotka vannovat Sankaran poliittisen ideologian nimeen. Vaikutusvaltaisimmalla näistä on myös parlamentaarista edustusta. Sankaran opit ovat levinneet muuallekin Afrikkaan esimerkiksi Ghanaan ja Etelä-Afrikkaan. Kapitalismin nostama eriarvoisuus on jälleen nostanut Sankaran ajatukset esille. Kokonainen nuorten burkinalaisten sukupolvi on hiljalleen löytämässä hänen ajatuksensa. Vuonna 2019 paljastettiin hänelle Burkina Fason pääkaupunkiin Ougadougouhin patsas kunnioittamaan oikeamielistä presidenttiä, joka monien mielestä oli paras johtaja, jota maalla koskaan oli. Hänen ajatuksensa jatkavat innoittamaan tulevia sukupolvia ja myös läntisten marxistien on syytä harkita hänen ajatuksiensa sanomaa. 

Lähteet

Thomas Sankara Speaks: The Burkina Faso Revolution 1983–87, Thomas Sankara 

A Certain Amount of Madness: The Life, Politics and Legacies of Thomas Sankara, by Amber Murrey, 2018 

Women’s Liberation and the African Freedom Struggle, Thomas Sankara 

Thomas Sankara – An African Revolutionary , Ernest Harsch, 2014 

https://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Sankara