
Vaikka se voi tuntua yllättävältä, Karl Marx harjoitti nuorena innokkaasti luonnonfilosofiaa. Väitöskirjassaan (kirjoitettu 1840 – 1841) hän hahmotteli Epikuroksen ja Lucretiuksen erikoislaatuiseen atomioppiin nojautuen antimekanistista maailmankuvaa. Luonto näyttäytyy siinä luomiskykyisenä ihmisen synnyttäjänä ja tutkijana, mutta myös hänet aiemmin tai myöhemmin tuhoavana ”kuolemattomana kuolemana”. Jonkin verran myöhemmin Marx esitti vuoden 1844 taloudellis-filosofisissa käsikirjoituksissa, että ihmisen vieraantuminen luonnosta on yksi vieraantumisen keskeisimmistä ja vahingollisimmista muodoista.
Nuoren Marxin luonnonfilosofia jäi elämään hänen myöhemmässä ajattelussaan, kylläkin muuttuneessa muodossa. Tämä näkyy Marxin käsityksissä esimerkiksi edistyksen ristiriitaisuudesta, luonnon aktiivisuuden moninaisista muodoista, ihmisen aiheuttamasta luonnon vahingollisesta pirstoutumisesta, ihmisen ja luonnon välisestä ainesten vaihdunnasta ja eläinten luonnosta.
Jukka Heiskasen teoksessa tutkitaan yksityiskohtaisesti Marxin luontoajattelun alkuvaihetta ja sen seurauksia. Vaikka tämän ”filosofisen draaman” päähenkilö on Marx, esiin kohoaa muitakin filosofian historian suuria nimiä, kun atomiopin kohtaloita seurataan antiikista aina Kantin, Hegelin ja Feuerbachin kaltaisiin atomismin kriitikoihin asti. Kirjoittaja ottaa kantaa myös muun muassa Engelsin luonnonfilosofiaan, Cyril Baileyn ja Alfred Schmidtin Marx-arvioihin ja Louis Althusserin aleatoriseen materialismiin.
Nuoren Marxin luonnonfilosofia ja sen ekologiset seuraukset
Kirjoittaja: Jukka Heiskanen
Kustantaja: Demokraattinen Sivistysliitto ry.
Teoksen julkaisemiseen on osallistunut myös Karl Marx-seura
Marxilainen foorumi – julkaisusarja 46
ISBN 978-951-97831-8-5
ISSN 1236-6994-46
324 sivua
Hinta: 5€ (+ postikulut)