Kapitalismin kehitys on ollut rakennemuutosten aikaa, sarja rakennemuutoksia. Jo Karl Marx ja Friedrich Engels kiteyttivät Manifestissa vuonna 1848 asian osuvalla tavalla. He sanoivat, että ”jatkuvat mullistukset tuotannossa, kaikkien yhteiskunnallisten suhteiden alituinen järkkyminen, ainainen epävarmuus ja liikunta erottavat porvariston aikakauden kaikista muista”. Kapitalismi onkin ollut ympäröivän maailman kiihkeää muuttamista markkinoiden ”saatanallisen myllyn” (Karl Polanyi) avulla.
Sodanjälkeisessä Suomessa voi erottaa kolme erilaista toisiaan seurannutta yhteiskuntamallia. Tältä osin puhun agraaris-teollisesta yhteiskunnasta, fordilaisesta teollisuus- ja palveluyhteiskunnasta ja kansainvälistyvästä tehomarkkinatalouden yhteiskunnasta (Heinonen 1999, 2009). Vastaavasti laajentuneen työväestön voi jakaa toisiaan seuranneisiin sukupolviin: jälleenrakennuksen sukupolveen, suuriin ikäluokkiin ja pieniin ikäluokkiin (Heinonen 2006).
Jälleenrakennuksen sukupolvella elämänkaaren avaintapahtuma oli hävitty sota ja sen jälkeinen jälleenrakennus. Suurilla ikäluokilla taas vastaava avaintapahtuma oli 60-luvun rakennemuutos ja sen jälkeen toteutettu hyvinvointivaltion rakentaminen. Pienillä ikäluokilla elämää keskeisesti jäsentävä avaintapahtuma liittyi 90-luvun alun lamaan ja sen jälkeen tapahtuneeseen syvään rakennemuutokseen: kansainvälistyvän tehomarkkinatalouden yhteiskunnan syntyyn.
Syvät muutokset ovat vaikuttaneet ratkaisevalla tavalla myös työväenliikkeen sivistystyöhön, sen sisältöön, muotoihin ja tapoihin.
Työväenliikkeen sivistystehtävä eri sukupolvilla
(1) Jälleenrakennuksen sukupolvi
Sodan käyneiden tai ainakin sen kokeneiden jälleenrakentajien muodostama työväenluokka eli yhtenäisissä työväenyhteisöissä, joissa luokka, työläisyhteisö, työväenkulttuuri ja työväenliike muodostivat yhden kokonaisuuden. Organisoitumisen perustana oli yhtenäinen työväenluokka, välissä olivat yhteisö ja kulttuuri ja huipulla työväenliike: maailmaa muuttava ja työväestön intressejä ja arvoja valtioon (ja kuntaan) välittävä liike.
Työväenliike oli taikinan hiiva, työväestöä nostattava voima. Ja missäpä muualla tämä hiiva nostatti taikinaa kuin työväentaloilla (työväestön vapaa-ajanvietto keskittyi työväentalolle, kansantalolle tai kulttuuritalolle). Työväentaloilla yhdistyivät sekä työväestön valistustoiminta että kansanhuvit (iltamat, teatterit, kuorot, elokuvat).
Jälleenrakentajilla oli käytössään myös laaja oma sanomalehdistö, sekä valtakunnalliset lehdet että alueelliset maakuntalehdet. Myös radio kokosi koko ikäluokan säännöllisesti äärelleen. Esimerkiksi Raoul Palmgrenin erinomainen kirja Suuri linja Arwidssonista vallankumouksellisiin sosialisteihin. Kansallisia tutkielmia (1948) koostui hänen aiemmin pitämistään radioesitelmistä. Radiota kuunneltiin ja sillä oli tärkeä sivistystehtävä.
Myös vasemmistolaisen työväenliikkeen oma valistustoiminta oli laajaa. Sillä olivat valistussihteerit, puoluekoulut, Kommunisti-lehti levisi laajalle, opiskelu Sirola-opistossa Hämeenlinnassa oli yleistä. SKP:lla oli myös omaa tutkimustoimintaa. Esimerkiksi Timo Kosteen uraa uurtava pohdinta 20 perheestä Suomen talouden keskeisinä omistajina ja vallankäyttäjinä oli kovaa ja tarkkaa analyysia suomalaisesta yhteiskunnasta. Se oli luovaa suomalaisen yhteiskunnan marxilaista pohdiskelua.
Jälleenrakentajien maailmassa työväenliikkeen sivistystehtävä oli tavallaan ns. ”helppo” hoitaa, ja se tuottikin hyviä tuloksia: oppineita jäseniä, jotka kykenivät tehokkaaseen edunvalvontaan asuinalueillaan ja työpaikoillaan. Tältä osin voi perustellusti puhua, kuten italialainen Antonio Gramsci (1979, 1982), ”elimellisestä sivistyneistöstä”, joka oli työväenliikkeen ja työväenyhteisöjen kasvattamaa työväenliikkeestä laajasti vastuun ottanutta väkeä. Juuri tämä väki vaikutti ratkaisevalla tavalla suomalaisen yhteiskunnan sodanjälkeiseen kehitykseen, muutti sitä monin tavoin työkansalle paremmaksi paikaksi elää. Juuri tämä tietoinen joukko oli ratkaisevan tärkeä voima hyvinvointivaltion rakentamisessa (ks. Uljas 2005, 2012).
(2) Suuret ikäluokat
Suurilla ikäluokilla tarkoitan tässä sodan jälkeen syntyneitä ikäluokkia. He ovat jälleenrakentajien lapsia, jotka syntyivät vuodesta 1945 alkaen. Heidän nuoruudessaan tapahtui 1960-luvulla suomalaisessa yhteiskunnassa erittäin syvällinen rakennemuutos. Vahvat ja perinteiset työväenyhteisöt hajosivat ja muun muassa työväentalon asema romahti työväestön arjessa. Ennen pitkää jo miljoona suomalaista asui erilaisissa lähiöissä. Suurten ikäluokkien maailmassa lähiöstä tuli moderni työväenyhteisö.
Samalla sinänsä laajentuneen palkkatyöväestön sisäisten erojen kasvu kiihtyi. Tämä alkoi näkyä muun muassa yksilöllistymisenä. Markkinatalouden ideologiset paineet alkoivat vaikuttaa vahvasti palkkatyöläisiin. Kilpailuyhteiskunta nousi esiin.
Voi perustellusti kysyä, mikä oli vanhan klassisen marxismin kyky vastata ympäröivän maailman haasteisiin? Tarkoitan tällä sitä, että kyettiinkö ikään kuin Marxin kirjoituksista suoraan tulkitsemaan ympäröivän maailman nopeita muutoksia? Vasemmistolainen työväenliike oli varsin valmistautumaton näihin 1960-luvun syviin muutoksiin.
Toisaalta nuori sivistyneistö astui erityisesti 1970-luvulla, ainakin hetkeksi, työväenliikkeen rinnalla. Syntyi merkittäviä marxilaisia tutkimuksia suomalaisesta yhteiskunnasta, esimerkiksi Demokratian rajat ja rakenteet (1977) ja Suomalainen kapitalismi (1979). Yliopistomarxismi ja suomalaisen yhteiskunnan reaalianalyysit alkoivat myös hahmottaa suomalaista yhteiskuntaa.
Mutta toisaalta maailman muuttuminen, rakennemuutos toi myös paljon kielteisiä ilmiöitä työväenliikkeen ympärille. Tällainen oli muun muassa Kansankulttuurin lopettaminen, Kommunisti-lehden lakkauttaminen, Sirola-opiston lopettaminen. Jopa talkoilla tehty Kulttuuritalo meni vasaran alle työväenliikkeen eräiden johtohenkilöiden periaatteettomien seikkailujen seurauksena. Samalla vasemmistolaisen työväenliikkeen sisäiset kiistat alkoivat viedä päähuomion itse asiasta, ympäröivän maailman analysoinnista ja sen muuttamisesta.
Tästä kaikesta seurasi ilmiselvä katkos vasemmistolaisen työväenliikkeen sivistystyössä. Tämä katkos ei ole voinut olla näkymättä nykyisessä vasemmistolaisessa työväenliikkeessä. Suuret ikäluokat eivät ole tällä hetkellä laajasti mukana vasemmistolaisessa työväenliikkeessä. Ylipäätään työväenliikkeen tietotaso putosi romahdusmaisesti 1970-luvun lopulta alkaen.
(3) Pienet ikäluokat
Pienillä ikäluokilla tarkoitan 1960-luvulla ja sen jälkeen syntyneitä ikäluokkia. Pienten ikäluokkien kohdalla 1990-luvulla rakennemuutos syveni. Heidän elämässään lama ja rakennemuutos kietoutuivat yhteen. Samalla markkinat vahvistuivat ja perinteiset yhteisöt edelleen ohenivat. Mutta toisaalta alkoi näkyä myös nousevaa vastarinta: uudet globalisaatiota ja markkinataloutta vastustavat liikkeet, monimuotoinen markkinatalouden kasvava kritiikki. Mutta voi kysyä, mistä löytyy suunta ja syvyys kritiikille ja toiminnalle? Miten pienet ikäluokat löytävät marxilaisen ajattelun ja toiminnan?
Joka tapauksessa pienten ikäluokkien kohdalla on nousemassa esiin punavihreän vaihtoehdon mahdollisuus. Ekologinen ja sosiaalinen kysymys kietoutuvat yhteen. Tämä nostaa esille sivistystehtävän ja ylipäätään ns. ideologisen työn tarkentamisen ja täsmäämisen vaatimuksen ja monimuotoisen mukanaolon ns. uusissa yhteiskunnallisissa liikkeissä kansalaisyhteiskunnassa.
Entä nyt – mitä voisi tehdä?
Ympäröivä maailma on ollut koko sodanjälkeisen ajan jatkuvassa muutoksessa, rakennemuutoksessa. Tämä muutos on vaikuttanut merkittävällä tavalla suomalaiseen työväestöön ja työväenliikkeeseen. Eri sukupolvet ovat kokeneet tämän muutoksen eri tavoin. Tällä on tärkeä merkitys siihen, miten työväenliikkeen sivistystehtävään suhtaudutaan. Työväenluokka ei ole enää sellainen yhtenäinen, työväentaloilla kokoontuva ryhmä kuin se oli vielä pitkälti sodanjälkeisellä ajalla, jälleenrakentajien kaudella.
Miten sitten työväenliikkeen sivistystehtävää tulisi muotoilla näiden suurten muutosten pyörteissä? Esitän asiasta muutaman teesin jatkokeskustelujen pohjaksi.
Ensinnäkin klassisen marxismin opiskelu tulisi taas aloittaa. Tällöin ennen muuta Marxin poliittisen taloustieteen kritiikki (Pääoma), Leninin perusteokset Valtio ja vallankumous, Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena ja Gramscin Vankilavihkot 1 ja 2 tulisi taas nostaa opintopiirien perusohjelmaan. Työväenliikkeen aktiivien tulisi pääpiirteissään tuntea tällainen marxilainen perusajattelu.
Toiseksi on ilmi selvää, että klassisen marxismin ohella tarvitaan myös marxilaisia aikalaisanalyyseja. Ennen muuta tämän päivän tutkimista marxismin viitekehyksen avulla ja tältä pohjalta tuotettuja opintoaineistoja. Tällaisiahan jo jonkin verran onkin tuotettu, mm. TA-Tiedon kirjat. Myös yhteistyö perinteisen sivistyneistön kanssa olisi tärkeää. Oman julkaisutoiminnan lisääminen ylipäätään olisi tärkeätä (kirjat, opintoaineistot, jopa oma teoreettinen aikakausilehti).
Kolmanneksi opintokerhotoiminnan laajentaminen olisi tärkeätä. Yhtäältä niissä tapahtuva jo valmiiden opintoaineistojen läpikäynti on tietysti olennaista, mutta toisaalta myös oman tiedon tuottaminen marxismin viitekehyksessä voisi olla paikallisesti tärkeätä. Opintotoiminta pitäisi kyetä yhä enemmän valjastamaan edunvalvonnan yhdeksi osaksi. Tiedosta on tullut monimutkaistuvassa yhteiskunnassa eräs tärkeä omien oikeuksien toteuttamisen edellytys niin työpaikoilla kuin esimerkiksi hyvinvointivaltion palvelujen tilkkutäkkimäisessä viidakossa (ks. esim. Heinonen ym. 2001 ja 2007).
Neljänneksi näyttää hyvin tärkeältä, että eri sukupolvien kokemusten ja tarpeiden yhteensovittamisessa ”keskusteleva opintotoiminta” voisi olla tärkeällä sijalla. Nuoret eivät tunne historiaa, siksi yhteiset opintopiirit jälleenrakentajien ja suurten ikäluokkien kanssa voisivat luoda heille tällaista kaivattua historiatietoisuutta, myös ymmärrystä työväenliikkeen suurista saavutuksista hyvinvointivaltion rakentamisessa.
Viidenneksi opintotoiminnan eräänä tavoitteena tulisi olla elimellisen sivistyneistön tuottaminen: keskustelemaan ja väittelemään kykenevän väen tuottaminen (populaari lehtikirjoittelu, julkisuustyö, julkisuustyön koulutus).
Työväenliikkeen sivistystehtävän merkitys on kasvamassa. Jos ja kun vasemmistolainen työväenliike aikoo nousta jälleen todelliseksi vaikuttajaksi myös Suomessa, on muuttuvaan sivistystehtävään kyettävä vastaamaan toimivalla tavalla. Työväenliikkeen sivistystoiminnalle riittää siis tehtävää jatkossakin.
JARI HEINONEN
Kirjoittaja on tamperelainen yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalityön professori ja Demokraattisen sivistysliiton liittohallituksen puheenjohtaja.
Kirjallisuus:
- Gramsci, Antonio (1979; 1982) Vankilavihkot ja Vankilavihkot II. Helsinki: Kansankulttuuri.
- Gronow, Jukka ym. (1977) Demokratian rajat ja rakenteet. Juva: WSOY.
- Heinonen, Jari (1999) Hyvinvointimalli murroksessa. Helsinki: TA-Tieto.
- Heinonen, Jari ym. (2001) Syrjäytymistä estämässä. Helsinki: DSL & TSIL.
- Heinonen, Jari (2006) Työläismies ahdingossa. Kolme miessukupolvea rakennemuutosten Suomessa. Helsinki: Yliopistopaino.
- Heinonen Jari (2007) Vapaaehtoista sosiaalineuvontaa tarvitaan. Sosiaaliturva nro 18 – 19.
- Heinonen, Jari (2009) Hyvinvointimallin kriisi. Teoksessa Nykyinen kriisi ja Marx. Helsinki: TA-Tieto.
- Marx, Karl & Engels, Friedrich (1977) Kommunistisen puolueen manifesti. Helsinki: ASS.
- Kosonen, Pekka ym. (1979) Suomalainen kapitalismi. Helsinki: Love Kirjat.
- Palmgren, Raoul (1976) Suuri linja Arwidssonista vallankumouksellisiin sosialisteihin. Helsinki: Kansankulttuuri.
- Uljas, Päivi (2005) Taistelu sosiaaliturvasta. Helsinki: Like.
- Uljas, Päivi (2012) Hyvinvointivaltion läpimurto. Helsinki: Into – Kustannus.