Jari Karttunen
Tervehdys kuulijat ja toverit.
Tervetuloa kuunteleman esitystäni ”Taloudelliset tekijät työväenvallankumouksen sytyttäjinä”. On nimitäin kulunut suunnilleen 100 vuotta Suomen surkeimmasta tapahtumaketjusta ja suurimmasta rikoksesta. Niin suuresta, ettei useimpia siihen osallistuneita koskaan edes syytetty mistään, tämä tietysti pahentaa rikosta entisestään.
Puheessani käyn läpi pääasiallisesti sodan syyt katsottuna niistä taloudellisista lähtökohdista, jotka vaikuttivat sisällissodan syttymiseen
Suomen sisällissota ei varmasti esittelyjä tässä salissa juurikaan kaipaa, mutta kerrataan vielä. Suomen sisällissota, tai luokkasota, tai vapaussota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen (valkoisten) ja sitä vastustaneen Suomen kansanvaltuuskunnan (punaisten) johtamien joukkojen välillä 27.1. – 16.5.1918. sodan katsotaan olleen osa ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa yhteiskunnallista murrosvaihetta. Suomen ulkopuolella se luetaan usein osaksi laajempaa Venäjän sisällissotaa, mutta Suomessa varsinkin vapaussota termiä viljelevät tahot haluavat nähdä sen erilliseksi tapahtumaksi. Suomen sisällissota päättyi valkoisten voittoon ja vastaavasti punaisten tappioon. Se myös johti veriseen poliittiseen kansanmurhaan, jollaista ei oltu euroopassa nähty 1900-luvulla.
Suomen historian kipeimpänä tapahtumana sisällissodan vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet pitkäkestoiset. Molemmat sodanosapuolet syyllistivät poliittiseen terroriin ja raakuuksiin. Punaisia tai punaisiksi epäiltyjä vangittiin laajamittaisesti sekä sodan aikana että sen jälkeen. Sisällissodan noin 37000 uhrista noin 75 prosenttia on punaisia. Eniten heitä menehtyi sodan päätyttyä perustetuilla vankileireillä ja teloituksissa sodan aikana. Nämä leirit olivat laatuaan ensimmäisiä ”keskitysleirejä” Euroopassa. Kuolleisuus leireillä oli keskiverrosti 16% Parhaimmillaan vangittuna oli 2,7% väestöstä. Aiemmin vastaavia leirejä oltiin käytetty lähinnä Afrikassa Buurisodassa ja Herero-kansanmurhan yhteydessä. Terrorin aikana surmattiin myös suomalaisia valkoisia ja Venäjän kansalaisia. Muita uhreja ovat taisteluissa kaatuneet valkoiset sekä saksalaiset että venäläiset sotilaat.
Ihmisuhrien lisäksi Suomalaiset jakautuivat sukupolvien ajaksi punaisiin ja valkoisiin, jotka kokivat epäluuloa toisiaan kohtaan. Suomen talous romahti sodan seurauksena 1/5 osaan, koska ei ollut työvoimaa tai kauppakohteita. Poliittisesti valkoinen puoli teki voitostaan sen pohjan jolle koko sinivalkea suomi rakentui ja tästä seurasi kategorisen vihamielinen suhtautuminen Venäjään ja Kommunismiin. Tämä politiikkka joutui pahasti törmäyskurssille Neuvostoliiton kanssa toisessa maailmansodassa.
Oikeiston suunnalta usein väitetään, että Suomen työväestö ja köyhät maatyöläiset nousivat vuonna 1918 sisällissotaan johtaneeseen kapinaan silkkaa ilkeyttään, tyhmyyttään ja kateuttaan. Lisäksi punakapinan syyksi on ehdoteltu ulkoapäin – lähinnä Venäjältä tullutta – marxilaista kiihotusta ja propagandaa. Tämä heidän mielestään oikeutti hävinneiden punaisten ”kansanpettureiden” ankaran kohtelun.
Suomen sisällissota ei kuitenkaan alkanut yllättäen, eivätkä sen syyt olleet noin simppeleitä. Kansa oli alkanut jakaantua kahtia jo kauan ennen syksyä 1917. Luokkasodan todelliset syyt ulottuvat aina 1800-luvulle asti. Useimmat näistä syistä olivat luonteeltaan taloudellisia. Jotta ymmärtää miksi sotaan ajauduttiin on tarkaseltava tätä historiaa.
Vielä 1850- luvulla Suomen suuriruhtinaskunta oli koko Euroopan köyhintä aluetta. Monin paikoin maaseutua riehui väkivaltaisia ryösteleviä nuorisojengejä ja jopa suoranaista maantierosvousta esiintyi. Vuosina 1866-68 Suomen alueita koetteli massiivinen nälänhätä, jonka seurauksena kymmenes osa suomen asukkaista kuoli. Syyt nälänhätään olivat pahoissa katovuosissa, alkeellisen maanviljelyn joustamattomuudessa ja tilattoman väestön valtavasti kasvanut määrä. Nälänhätää kuitenkin pahensi Poliittisen eliitin arvomaailma, jonka mukaan ”vastikkeettoman avun” antaminen rahvaalle nähtiin kansakunnan moraalia rappeuttavana siveellisyyskysymyksenä. Oli köyhien omaksi parhaaksi evätä heiltä ruoka-apu. Sen sijaan hätäaputyöt joilla ei pystynyt elämään nähtiin hyödyllisinä. Aikakauden ajattelussa onkin jotain tutunoloista, kun mietitään nykyisen eliitin suhtautumista työttömyyteen ja köyhien asemaan. Voisikin oikeastaan puhua perinteisestä suomalaisesta aktiivimallista.
Suomen talous alkoi kuitenkin kasvamaan 1800-luvun puolivälistä lähtien. Taloudellisessa noususuhdanteessa 1860-luvulla ja 1870-luvun alkupuoliskolla maailmanmarkkinoilla oli kovaa kysyntää puusta. Kuljetusmenetelmien kehityttyä kysyntä ulottui Suomeen asti. Suomesta alkoi metsätuotteiden vienti lähinnä Länsi-Euroopan markkinoille, mutta myös Venäjälle. Venäjällä oli kysyntää paperille. Puu- ja puunjalostusteollisuuden tarvitsemien koneiden ja laitteiden kysyntä vahvisti puolestaan maan omaa konepajateollisuutta. Vuosisadan taitteessa teollistuminen oli nopeata. Kuitenkin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa 70 % suomalaisista sai vielä elantonsa alkutuotannosta. Melkein 90 % väestöstä asui maaseudulla. Elintaso oli 1910-luvun alussa vielä vaatimaton. Henkeä kohti laskettu BKT oli 75 prosenttia Ruotsin tasosta ja 60 prosenttia eurooppalaisesta keskiarvosta. Kuitenkin ilmeisesti Suomi oli ohittanut Venäjän keskiarvon. Kaupungistuminen nopeaa ja monet kaupungit olivat alkaneet kasvamaan maaseudun tilattoman väestön muuttaessa niihin myymään työtään Suomen porvareille.
Teollisuusporvarit rikastuivat runsaasti myymällä suomalaista huonolaatuista halpatuotantoa Venäjän markkinoile, jossa se oli laadultaan parempaa kuin paikallinen ja halvempaa kuin eurooppalainen. Suomalaisten Tuloerot saavuttivat vuonna 1910 historian suurimman epätasapainonsa. Monessa mielessä vuosisadan alkupuolen Suomi muistutti nykytermien kehitysmaata, kuten Liberiaa. Väestö oli nuorta, teollistuminen nopeaa, talouskasvu keskittyi äärimmäisen kapeasti ja poliittinen järjestelmä oli muutosvoimien jatkuvassa paineessa.
Suomalaiset kokivat historiansa ensimmäisen rajun rakennemuutoksentalous- ja yhteiskuntaelämässä 1800-luvun loppupuolella. Ruotsin vallasta lähtien voimassa ollut Sääty-yhteiskunta hajosi, ja sen korvasi teollisen aikakauden luokkayhteiskunta. Siinä ihmisen aseman ja arvon määräsi varallisuus eli se, kuinka paljon ihmisellä oli omaisuutta. Luokkayhteiskunnan alimmalla tasolla olivat työläiset, joilla ei ollut mitään omaisuutta.
Rahaa virtasi ensimmäistä kertaa runsaasti maahan. Puun menekki maailmanmarkkinoilla nosti maan arvoa ja nimenomaan metsästä saatuja tuloja. Mutta kaikilla ei ollut maata eikä kaikista ollut yrittäjiksi. Kaikille maaseudun maattomille ei myöskään riittänyt töitä metsätyömaalla, sahoilla tai tehtaissa.Elinkeinovapauslaki vuonna 1879 jätti työntekijät vaille sitä suojaa, jonka perinteiset ammattikunnat ja killat olivat heille antaneet. Liberalististen talousoppien vallitessa jokaisen oli tultava toimeen niin hyvin kuin taisi. Koskaan aikaisemmin eikä myöskään koskaan myöhemmin yrittäminen tai yrittäjyys ole ollut niin vapaata Suomessa kuin 1800-luvun lopulla. Ihmisten suojaamista työaikalaeilla tai työsuojelulla ei vielä tunnettu, sen enempää kuin ilman, maan tai veden suojelua tehtaiden päästöiltä. Liberalistien mukaan yhteiskunnan epäkohdat korjautuisivat ajan mittaan itsestään. Jos jokainen ajoi omaa onneaan ja menestystään, kaikki vaurastuisivat eikä yhteiskunnassa olisi enää vähäosaisia. Kriittisesti liberalismiin suhtautuvat kuitenkin epäilivät kaikkien pääsyä yhteiskunnan hyväosaiseksi. Mieluummin olosuhteet antoivat aihetta uskoon, että ne, joilla paljon on (maata tai rahaa), vain rikastuvat, ja ne, jotka ovat vähän haltijoita, lähinnä oman ruumiinsa, köyhtyvät entisestään. Työpaikan puutteessa moni kun suostui tekemään töitä nälkäpalkalla.
Kaikki tämä taloudellinen epätasa-arvo, yhdistettynä yhteiskunnallisten rakenteiden voimakkaaseen muuttumiseen oli pääasiallinen syy työväen vallankumoukselle. Liberalismin ja varhaisen kapitalismin kritiikille syntynyt sosialismi, lupauksineen köyhyyden lopettamisesta ja taloudellisen epätasa-arvon poistamisesta kiehtoi ymmärrettävästi köyhiä niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.
Kaupunkien työläiset elivät surkeissa olosuhteissa. Suomi ja Venäjä olivat molemmat teollistumassa nopeasti, mutta työntekijöiden oikeudet eivät olleet kehittyneet teollistumisen myötä. Työpäivät olivat pitkiä, 12-16h ja palkat surkeita vaikka niitä olisi verrannut läntisen Euroopan köyhiin tehdastyöläisiin. Laskennallisesti suomalainen työmies tienasi suhteellisesti noin puolet siitä mitä eurooppalainen. Työturvallisuutta ei käytännössä tunnettu. Kasvaneiden suomalaiskaupunkien yhteyteen oli kehittynyt likaisia, suunnittelemattomia ja viemäröimättömiä hökkelislummeja joissa köyhemmät työläiset asustivat ahtaasti ja niukasti. Pääsääntöisesti lapsista koostuvat kerjäläis- ja varasjoukkiot parveilivat paremman väen asuinalueiden reunalla. Tuhannet työväenluokkaiset naiset harjoittivat osa-aikaista prostituutiota. Taudit jylläsivät ahtaissa työläiskortteleissa. Yhteiskunnan ”rikastuminen” johti voimakkaaseen inflaatioon ja ruuan hinta oli varsinkin ikuinen murhe kaupunkien työläisille. Kaikki tämä johti sosialististen ja vasemmistolaisten ajatuksien suosion nousuna kaupunkien työläiskortteleissa.
Teollistuminen ja talouden kasvu oli vaikuttanut myös maaseutuun. Teollisuus tarvitsi paljon puuta raaka-aineeksi ja maata omistavat talonpojat alkoivat myydä sitä. Sen seurauksena talonpojat rikastuivat ja heidän yhteiskunnallinen asemansa parani. Samaan aikaan väestö kasvoi, eikä maata riittänyt kaikille. Maaseudulla asui koko ajan enemmän ihmisiä, jotka eivät omistaneet maata. Talouden kasvu ei hyödyttänyt heitä, vaan he pysyivät köyhinä. Tuloerot kasvoivat maaseudullakin ja ihmiset jakaantuivat kahteen luokkaan: maata omistaviin talonpoikiin ja maaseudun työläisiin, joilla ei ollut omaisuutta.
Esimerkiksi torpparit olivat maaseudun työläisiä. He vuokrasivat talonpojalta mökin ja maata, jossa he viljelivät viljaa tai kasvattivat karjaa. Torpparit maksoivat vuokran tekemällä töitä talonpojan pelloilla. Torpparit joutuivat elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Talonpojat saattoivat milloin tahansa korottaa vuokraa tai irtisanoa sopimuksen. Epävarmuutta lisäsi se, että vuokrasopimukset tehtiin usein vain suullisesti. 1900-luvun alussa vuokrasopimusten irtisanomiset yleistyivät ja monet torpparit joutuivat jättämään kotinsa. Vielä torppareitakin surkeammassa asemassa olivat loiset. Loiset olivat kodittomia ihmisiä, jotka kiersivät talosta taloon ja tekivät työtä ruokapalkalla. 1900-luvun alussa torpparit ja loiset alkoivat kannattaa poliittista vasemmistoa, koska se lupasi antaa heille omaa maata.
Lopullisen taloudellisen ja yhteiskunnallisen murroksen antoi ensimmäinen maailmansota. Toiset luennoitsijat täällä kertovat/ovat kertoneet kuinka Venäjän poliittiset mullistukset vaikuttivat työväen vallankumouksen leimahtamiseen suomessa. Itse keskityn kertomaan maailmansodan taloudellisista vaikutuksista vallankumouksen syttymiseen.
Ensimmäinen maailmansota oli hyvin vahingollinen Suomen taloudelle. maailmansota aiheutti elintarvikepulan, joka paheni vuoden 1917 mittaan Suomessa ja Venäjällä. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen vaikeutti Suomen länteen päin käytyä ulkomaankauppaa, kun rintamalinjat katkaisivat viennille ja tuonnille tärkeitä länsiyhteyksiä. Suomen tärkeimmät kumppanit olivat olleet ennen sotaa Venäjä, Iso-Britannia ja Saksa. Varsinkin Saksan kaupan tyrehtyminen satuttu suomen porvarillista eliittiä. Myös Saksasta tuotu vilja oli korvattava Venäläisellä. Sodan syttyminen nosti runsaasti ruuan hintoja. Tuloerojen kasvu vuosina 1917 ja 1918 oli poikkeuksellisen suurta. Maataloudessa elintarvikkeiden niukkuus johti hintojen nousuun.
Sodan pitkittyessä metalliteollisuus hyötyi kasvaneesta kysynnästä. Vuonna 1916 Venäjän valtion teettämät työt kuitenkin keskeytettiin ja sotatarviketuotanto pieneni, mikä johti massatyöttömyyteen työttömyyteen. Elintarvikkeiden hinnat kohosivat. Eniten ruoan puutteesta ja korkeista hinnoista kärsivät kaupunkien työläiset. Heidän asemaansa pahensi vielä sodan seurauksena lisääntynyt työttömyys. Suomen porvaristo oli rikastunut sodalla, vaikka sen kaupankäynti olikin tyrehtynyt länteen. Tämä länsikaupan tyrehtyminen koetteli varsinkin pohjanmaata ja muita valkoisia alueita. Maatyöläisten elintaso oli suhteellisesti noussut sodan aikana, kiitos pääsyn ruaantuotantoon..
Talouden ongelmat ja elintarvikepula lisäsivät työläisten katkeruutta porvareita kohtaan. Keväällä ja kesällä työläiset järjestivät lakkoja ja mielenosoituksia ympäri Suomea. Usein ne päättyivät väkivaltaisesti, kun työläiset joutuivat tappeluihin porvareiden kanssa. Lakot kuitenkin vaikuttivat sen verran että päätös 8h työpäivästä ajettiin läpi senaatissa heinäkuussa. Aiemmin työaika oli ollut 12h ja jopa 14-16h päivässä. Tämä sai porvarit huolestumaan roskajoukkojen vallasta. Kysymys siitä, missä määrin elintarvikepula ja nälkä vaikuttivat Suomessa sisällissodan syntyyn jää avoimeksi. On väitetty, että elintarvikepula oli jo yleisen tyytymättömyyden ilmapiirissä keskeisenä sytykkeenä Venäjän vallankumouksissa.
Lokakuussa 1917 Venäjällä tapahtui kommunistinen vallankumous ja bolsevikit nousivat valtaan. Lenin ja bolsevikit kehottivat myös Suomen työläisiä vallankumoukseen. He lupasivat suomalaisille aseita ja apua. Työläisten itseluottamus kasvoi ja he aloittivat yleislakon marraskuussa 1917. Sen aikana väkivaltaisuudet ja levottomuudet lisääntyivät. Monet sosialidemokraattisen puolueen jäsenet alkoivat kannattaa Venäjän esimerkin mukaista vallankumousta. Venäjän vallankumous tuhosi sen vähän mitä Suomen taloudesta oli jäljellä. Työttömyys nousi.
Sisällissota alkoi monessa paikassa yhtä aikaa. Tammikuun 27. päivänä suojeluskunnat yrittivät pysäyttää punaisille aseita kuljettaneen junan etenemisen Viipurin lähellä. Siitä seurasi aseellinen yhteenotto punakaartin kanssa. Samana päivänä työläiset aloittivat vallankumouksen Helsingissä. Punakaartit valtasivat kaikki tärkeimmät hallintorakennukset. Suomen porvarillinen hallitus pakeni Vaasaan, josta tuli valkoisten tärkein kaupunki. Pohjanmaalla sisällissota alkoi, kun Mannerheimin johtamat suojeluskunnat alkoivat ottaa aseita pois venäläisiltä sotilailta tammikuun 28. päivänä.
Itse sota oli lyhyt, väkivaltainen ja huonosti sodittu. Suomalaiset sotilaat molemmilla puolilla olivat huonosti varustettuja ja surkeasti koulutettuja. Valkoisen tärkeimmäksi eduksi nousi, se että he eivät olleet myös aivan yhtä huonosti johdettuja. Saksalaisten etukäteen invaasiotaan valmistelemaan lähetetyt jääkärit, sekä entiset tsaarin armeijan upseerit antoivat valkoisille edun sodan kulussa. Punaisten johto oli parhaimmillaankin sekavaa improvisointia, yleensä hallitsematonta kaaosta. Vaatimukset tasavertaisuudesta johtivat olemattomaan organisaatioon ja kuriin kun sotatoimet perustuivat pitkälti vapaaehtoisuuteen. Varsinkin hyökkääminen oli punaisille äärimmäisen vaivalloista. Jos sota olisi kestänyt pitempään, punaisten korkeampi teollistumisaste olisi saattanut kääntää sotaonnen heidän puolelleen, mutta tämä on jossittelua. Valkoinen armeija onnistui valtaamaan omin avuin Tampereen, punaisten tärkeimmän teollisuuskeskuksen. Samalla saksalaiset olivat saaneet sovittua Neuvosto-venäjän kanssa rauhasta, ja sen mukanaan tuomista oikeuksista vasallivaltioihin Baltiassa ja Suomessa ja lähettivät iskukykyisen ja kokeneen sotilasyksikön valloittamaan Helsingin, sekä hätistämään pois Ahvenanmaata tavoittelevat ruotsalaiset. Tämä keikautti sodan lopullisesti saksalais-valkosuomalaiselle liittoumalle ja ratkaisi lopputuloksen nopeasti.
Nyt 100 vuotta myöhemmin hyvät toverit ja kuulijat. Jälleen meillä on vallassa oikeiston johtama valtahegemonia joka ei kuuntele työväestöä. Tuloerojen kasvattamisesta puhutaan hyvänä asiana. Se on myös unohtanut sen minkä takia Suomen yhteiskunta on sisäisesti kestänyt rauhallisena lähes sata vuotta. Koetetaan tällä kertaa saada porvarit tajuamaan tämä rauhanomaisesti.