Kirjoittaja: DSL:n pääsihteeri Jari Karttunen
Kuten läpi historian on ollut, elämme nykyisin vastakkainasettelun aikaa. Nykyisen aikakautemme kamppailu käydään ennen kaikkea kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää hallitsevien porvarien ja heidän riistostaan vapaaksi pyrkivän työväenluokan välillä. Kapitalistisessa yhteiskunnassa vallitsee sovittelematon työn ja pääoman välinen ristiriita, joka pitää yllä luokkien välistä kamppailua. Tämä vastakkain asettelu läpäisee yhteiskuntamme kaikki rakenteet. Merkittävä osa tästä vastakkainasettelusta syntyvää kamppailua käydään yhteiskunnallisen tiedonvälityksen tasolla. Tämä kamppailun taso ei kuitenkaan ole minkäänlainen neutraali ja molemmille yhtäläisen avoin ympäristö. Järjestelmä on painotettu tukemaan kapitalistiluokkaa ja estämään työväenluokkaa nousemasta asemiin, jossa se voi haastaa tämän valta-asetelman.
Engels aikoinaan lanseerasi termin ”Väärä tietoisuus”, jonka mukaan aineelliset ja institutionaaliset tekijät johtavat työväenluokkaa ja kenties myös muita luokkia harhaan kapitalismin luonteen suhteen. Tämä johtaa siihen, että työväenluokka vapaaehtoisesti omaksuu vallitsevan luokan ideologian ja toteuttaa päämääriä, jotka eivät ole sille eduksi. Näin toimiva työväenluokka on väärän tietoisuuden vallassa, sen sijaan että se tunnistaisi oman luokkansa edut ja toimisi tietoisena sen etujen mukaiseen päämäärään. Tämä taipumus on selvästi olemassa.
Antonio Gramscin mukaan merkittävä osa kapitalistiluokan vallasta syntyy kulttuurisesta hegemoniasta. Kulttuurinen hegemonia( valta-asetelma) tarkoittaa sitä, että hallitseva luokka manipuloi kyseisen yhteiskunnan kulttuuria – uskomuksia ja selityksiä, käsityksiä, arvoja ja tapoja – niin että pakotetusta, hallitsevan luokan maailmankuvasta tulee hyväksytty kulttuurinen normi. Nykyisen porvarin hegemonian aikaan kapitalismi on yleismaailmallisesti vallitseva ideologia ja kulttuurinen normi. Tämän pohjalta nykyinen sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen vallitseva tilanne oikeutetaan luonnolliseksi ja väistämättömäksi, ikuiseksi ja hyödylliseksi jokaiselle sosiaaliluokalle vaikka kysymys onkin keinotekoisesta rakenteesta joka hyödyttää vain hallitsevaa luokkaa.
Jos hyväksymme Gramscin väittämän, on helposti pääteltävissä, että media ja sen kontrolloiminen vaikuttaa merkittävästi tämän kulttuurisen hegemonian saavuttamiseen ja ylläpitoon. Todellisuus on, ettei nykyisessä mediaympäristössä ole helppoa saada lävitse viestiä, joka haastaisi kapitalistisen hegemonian. Vaikka sosiaalinen media takaakin mahdollisuuden jakaa omaa informaatiota melko vapaasti, estää kulttuurinen hegemonia laajalti tämän viestin perille menemisen.
Väitteet ja näkökannat, jotka haastavat liiaksi ihmisten mielessä olevan tiedon torjutaan vihamielisenä propagandana, salaliittoteorioina, vääräksi osoitettuna tai moraalisesti iljettävänä. Tämä on sinällään terve reaktio, sillä nykyisessä tiedonvälityksessä esiintyy massiivisesti kaikkia edellisiä. Palaamme näihin ”tiedon välityksen” muotoihin myöhemmin.
Kuitenkin tämä suojelumekanismi estää myös esimerkiksi marxilaisen taloustieteen tuloksien hyväksymisen ja pitää yllä virheellistä kuvaa esimerkiksi nykyistä hegemoniaa vastustavista kommunisteista. Tämä pitää yllä kapitalistin valta-asemaa. Vaikka kommunistit esittäisivät tuloksia, jotka selkeästi paljastavat kapitalismin moninaiset ongelmat ja heikkoudet kumoaa yleinen mielipide nämä lähtökohtaisesti väärinä, koska ne haastavat sen minkä tiedetään olevan hyväksytysti totta.
Hegemonia pyrkii voimistamaan tätä itselleen epäsuotuisten asioiden torjuntareaktiota. Näin ollen jokainen totuuteen, liioitteluun tai valheeseen perustuva dokumentti tai kirja, joka esittelee vaikkapa Stalinin ajan vainoja, kertoo Berliinin muurin yli pyrkineistä tai kauhistelee vaikkapa taistolaisliikkeen sisäistä logiikkaa palvelee kapitalistista hegemoniaa mustamaalaamalla tiettyä osiota liikkeestä, joka pyrkii haastamaan kapitalismin. Todellisuus on parempaa propagandaa kuin täysi valhe, mutta vielä parempaa on jokin joka pohjaa totuuteen mutta on väritetty maukkaammaksi.
On kuitenkin ymmärrettävä, ettei kulttuurinen hegemonia ole mitään sellaista, mitä salaliittoteoreetikot kuvittelevat. Ei ole olemassa pyöreää huonosti valaistua pöytää jonka ääressä maailman pankkiirisukujen, bisneseliitin, mediamogulien, johtavien poliitikkojen ja uskonnollisten johtajien salainen neuvosto kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan yhdessä, kuinka he saisivat pidettyä maailman omissa ahnaissa hyppysissään. Nämä henkilöt kyllä tapaavat toisiaan ja neuvottelevat keskenään kuka mistäkin, mutta mitään yhtenäistä linjaa heidän toiminnassaan ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Heitä kaikkia kuitenkin ajaa samoihin päämääriin kapitalistisen yhteiskunnan periaatteet ja lainalaisuudet. Maailman media on kyllä painottunutta, mutta mekanismi on hajautettu sekä itseohjaava ja uusintava, kuten kapitalismikin.
Noam Chomsky on ollut mukana luomassa ”progandamalliksi” kutsuttua teoreettista viitekehyksen sille, kuinka kapitalistisen hegemonia synnyttää itselleen suotuisan painotuksen joukkomediassa. Malli pyrkii selittämään, miten väestöä manipuloidaan ja miten suostumus taloudellisille, sosiaalisille ja poliittisille toimintaperiaatteille on pohjustettu yleisessä ajattelussa propagandan avulla.
Mekanismi pohjautuu suoraan kapitalistisen voitontavoittelun logiikkaan. Teoria esittää viisi yleistä kategoriaa, ”suodatinta”, jotka määrittävät minkälaisia uutisia tiedotusvälineissä esitetään. Nämä viisi kategoriaa ovat Chomskyn mukaan: tiedotusvälineen omistus, tiedotusvälineen rahoittavat lähteet, lähteiden hankinta, ryöpytys, antikommunismi ja pelon ideologia. Seuraavassa hieman määritelmiä sille, kuinka nämä suodattimet toimivat.
Omistus
Suurin osa valtamediasta on globaalisti linkissä yksityisesti omistettuihin yrityskonserneihin. Esimerkiksi Sanoma-konsermi on varakkaan Erkko suvun omistama. Seuraus tästä yritysomistuksesta on laajat taloudelliset intressit, jotka voivat vaarantua jos tiettyjä tietoja julkaistaan. Tämän perustelun mukaan uutiset, jotka vaarantavat eniten yritysten omistajien taloudellisia intressejä kohtaavat eniten vinoumaa ja sensuuria.
Mainostus/rahoituksen lähteet
Useimpien kaupallisten medioiden tulee houkutella mainostajia kattaakseen tuotantokustannukset. Kilpailu kovaa ja tässä onnistuminen sanelee aseman markkinoilla. Mainoksien ostajat ovat yleensä yrityksiä, järjestöjä tai varakkaita henkilöitä. Mainostajat haluavat yleisesti välttää juttuja, jotka eivät sovellu heidän näkemykseensä. Tämä marginalisoi ja poissulkee juttuja ja informaatiota, jotka esittävät tietoa maailmasta, joka törmää mainostajien intressien kanssa.
Myös valtiojohtoinen media on rahoituksen välityksellä sidottu porvarillisen valtion intresseihin, sillä rahoitusta antavassa ministeriössä tuki kohdentuu porvarillisten intressien edistämiseen.
Lähteiden hankinta
Mediat hankkivat uutisensa resurssien puutteessa tahoilta, jotka tuottavat uutisia. He keskittävät resurssinsa sinne missä uutiset todennäköisesti tapahtuvat kuten eduskuntataloon ja Euroopan parlamenttiin. Liikeyritykset ja elinkeinoelämän järjestöt ovat myös luotettavia lähteitä uutisiin, joilla katsotaan olevan uutisarvoa. Toimittajia ja journalisteja, jotka loukkaavat näitä voimakkaita uutislähteitä, esimerkiksi kyseenalaistamalla uutislähteen totuudenmukaisuuden tai vinouman niiden antamassa materiaalissa, voidaan rangaista kieltämällä heiltä pääsy elintärkeisiin lähteisiin eli tuoreisiin uutisiin. Näin ollen mediasta on tullut haluton julkaisemaan artikkeleita, jotka vahingoittavat yritysten etuja.
Ryöpytys
Termiä ”ryöpytys” on käytetty kuvaamaan pyrkimyksiä horjuttaa organisaatioita tai henkilöitä, jotka ovat eri mieltä tai kyseenalaistavat vallitsevat oletukset, jotka ovat suotuisia valtaapitäville. Yleensä ryöpytys ilmenee mediajulkaisun saamana negatiivisena palautteena. Tällainen palaute on usein uhkaavaa ja niissä uhkaillaan rangaistustoimiin ryhtymisellä tai nostamalla oikeusjuttuja. Mediatalot ja toimittajat pyrkivät välttämään julkaisuja, jotka aiheuttavat negatiivista julkisuutta. On todisteita, että suuryritykset muodostavat usein yhdessä ryöpytyskampanjoita. Yksi esimerkki on auto ja fossiilipolttoaine teollisuuden kollektiiviset hyökkäykset ilmastotutkijoiden uskottavuutta vastaan. Nykyisin tämä on saanut rinnalleen spontaanit ja vähemmän spontaanit vihapuhekampanjat ja maalittamiset.
Antikommunismi ja pelko
Viides ja viimeinen suodatin on antikommunismi ja pelko. Kommunismi on perinteisesti aiheuttanut ensisijaisen uhan vallitsevalle kapitalistiselle normille. Parjaajien toimesta kommunismi ja sosialismi esitettiin kansalaisille vaaraksi eri vapauksille, kuten sananvapaudelle, liikkumisvapaudelle, lehdistönvapaudelle ja niin edespäin. Malli väittää, että tämänkaltaisia kuvauksia käytettiin ja käytetään useasti keinona vaientaa eliitin etuja kritisoivat.
Porvarillisessa valtiossa valtamedian toiminta määräytyy siis pitkälti näiden lainalaisuuksien mukaan. Kysymys on kapitalistiseen kulttuurihegemoniaan ja järjestelmään mukautuvasta prosessista, joka myös pitää näitä prosesseja yllä. Tämä tarkoittaa, että todelliselle vastamedialle ts. kapitalismikriittiselle medialle jää toimintakentäksi vain pienilevikkiset reunajulkaisut (esim. Tiedonantaja) ja tieteelliset julkaisut, joiden leviämistä laajempaan tietouteen rajoittaa kapitalismin asettamat rajoitteet.
Tässä vaiheessa on varmaan puhuttava hieman usein vastamediaksi tai valemediaksi nimitetystä ilmiöstä. Todellisuus on, että niin kutsutun valtamedian ulkopuolella toimii kirjava ja sekava vyyhti medioita, jotka pyrkivät osoittamaan olevansa virallisen valtamedian hegemonian kiistäviä ja näin ollen sen hegemoniaa heikentäviä toimijoita. Ongelma on siinä, että vain harvat näistä medioista on todellisuudessa mitään, mikä haastaisi vallitsevaa kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää. Tätä arveluttavaa informaatiota voisi luokitella seuraavalla tavalla.
Vihamielinen propaganda on informaatiota, joko todellista tai keksittyä jota levittävät kilpailevat valtiot, järjestöt ja vastaavat toimijat. Tämän propagandan tehtävä on kumota alueellisesti vallitsevat hegemoniset käsitykset ja tuoda tilalle propagandan tuottajan vastaamat. Esimerkiksi meillä Suomessa kaikki Venäjältä tuleva viestintä nähdään potentiaalisena pyrkimyksenä suomalaisen mielipiteen muokkaamiseen. Koska tämä propaganda usein haastaa oman läntisen propagandamme on se usein sisällöltään poikkeavaa omastamme. Se myös nostaa esille näkökohtia, joita omassa mediaympäristössämme ei esitetä. Tämä saattaa tehdä tällaisesta propagandasta kiinnostavaa ja jopa hyödyllistä esimerkiksi kommunisteille, jotka kamppailevat Suomessa läntisen kulttuurihegemonian alaisuudessa. Ongelma on kuitenkin siinä, ettei tällaisen vihamielisen propagandan todenperäisyydestä voi mennä enempää takuuseen kuin omastammekaan. Pelkkä eriävä mielipide oman valtamediamme kanssa ei riitä todistamaan tiedon oikeudenmukaisuutta. Propagandaa levittävät tahot eivät myöskään ole välttämättä yhtään parempia kommunistien päämääristä katsottuna, eikä niiden propaganda palvele näin ollen kommunistien päämääriä.
Vääräksi osoitettavat teoriat ovat myös vaihtoehtomedian suosittu levityksen aihe. Tämä kategoria tarkoittaa moninaisia yleensä uskonnolliselle, mystilliselle, pseudotieteelliselle, väärille tulkinnoille, heikosti todistetulle tai todistamattomalle teorialle tai suoranaiselle idiotismille perustuvaa propagandaa. Koska valtavirtainen tiede ja sitä myötä valtavirtainen media torjuu lähtökohtaisesti tällaiset väitteet, eivät ne esiinny laajasti tai hyväksytysti mediassa. Covid-19-kieltäytymys, ilmastodenialismi, rokotekritiikki, litteä maapallo, uskonnolliset ennustukset, enkelihoidot,taikuus, homeopatia ja vastaavat joutuvat laajasti tähän kategoriaan. Valitettavasti monille kannattajilleen se, että näistä vaietaan valtamediassa, toimii todisteena siitä, että ne ovat todellisia ilmiötä.
Moraalisesti arveluttavat ulostulot. Netti on täynnä rasistisia, homofobisia ja rasistisia ulostuloja, jotka eivät läpäise oikeutetusti valtamedian sensuuria. Nämä ulostulot saattavat myös levittää natsismin kaltaisia ideologioita, jotka on laajasti tuomittu mutta eivät kuitenkaan haasta vallitsevaa kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää. Valitettavasti merkittävä osa tästä materiaalista myös läpäisee valtamedian suodattimet ja pääsee valtavirtaan. Kuitenkin kaikkein räikein tällainen materiaali jää yleensä vaihtoehtomedian levitettäväksi.
Salaliittoteoriat ovat pyrkimys selittää haitallisia tai traagisia tapahtumia pienen, voimakkaan ryhmän toiminnan seurauksiksi. Monessa salaliittoteoriassa oletetaan salaliittolaisten olevan hyvin vaikutusvaltaisia sekä taitavia salaliiton toteuttamisessa ja sen salaamisessa. Salaliittoteoriat hylkäävät yleisesti tapahtumien ympärille hyväksytyn kertomuksen ja saattavat nähdä virallisen version tapahtumista todisteena totuuden salailusta. Salaliittoteorioihin kuuluu yleensä oletus siitä, että mikään ei ole sitä, miltä se näyttää: ilmeisin selitys on aina väärä, ja piilossa on aina joitain asioita. Salaliittoteoreetikot puhuvat ”virallisesta totuudesta”, jota he pitävät täytenä valheena tai korkeintaan yhtenä mahdollisena teoriana. Valemediat ovat salaliittoteorioiden luontaista vaikutusaluetta. Usein salaliittoteorioihin uskovat kokevat olevansa tietoisempia todellisuudesta kuin ympärillä olevat “lampaat” tai ”nukkujat”, mutta todellisuudessa kysymys on salaliittoihin uskovien ihmisten tarpeesta saada merkityksellinen selitys tapahtumiin ja asioihin joilla ei ole todellisuudessa merkitystä tai toteuttajaa.
Todellista vastahegemonista informaatiota, ei välttämättä ole helppo erottaa valhemedian luomista epätotuuksista. On kuitenkin kiistatonta, että osa vihollisen propagandasta pitää sisällään myös totuutta. Useita tietieteellisiä teorioita on parjattu ennakolta, kunnes on todistettu todeksi. Moraalisesti tuomittava toiminta ja ajatukset ovat käsityksien muuttuessa voineet muuttua hyväksytyksi. Historia tuntee useita todellisia salaliittoja.
On ymmärrettävä, että johtuen kulttuurisen hegemonian määrittelemistä hyväksyttävyyden rajoista, myös marxismin kaltaiset todelliset vastahegemoniset avaukset pyritään määrittelemään näiden kriteerien mukaisesti usein valemediaan kuuluviksi. Marxismi esimerkiksi Suomessa liitetään Venäjän propagandaksi. Se myös yleisesti määritellään epäonnistuneeksi ja epätodeksi toimimattomaksi aatteeksi. Samalla korostetaan yleensä marxismin ja kommunistien paljon puhuttua moraalisesti kestämättömiä tavoitteita ja historiallista toimintaa. Kommunismin suhde salaliittoteorioihin on monimutkaisempi, sillä useat ihmiset uskovat kommunistien muodostavan jonkinlaisen salaliiton, mutta kommunisteja myös virheellisesti syytetään salaliittouskoisiksi.
Kuinka kommunistin sitten täytyisi liikkua valtamedian, valhemedian ja vastamedian ristiaallokossa? Kuinka hän lukee ja käyttää mediaa siten, ettei niitä viestejä, jotka hän saa läpi median suodattimista jätetä huomiotta kulttuurihegemonian luomien ennakkoasenteiden vuoksi?
Kommunistinen teoria pohjautuu marxilaiseen talous ja yhteiskuntateoriaan, joka on yksi tieteellisen taloustieteen merkittävimmistä koulukunnista. Tätä teoriaa ei ole kyetty osoittamaan vääräksi yli vuosisadan kestäneestä oikeistolaisesta yrittämisestä huolimatta. Kommunisti voi aina nojautua perustelussaan tähän teoriaan, sillä huolimatta oikeistohegemonian yrityksistä teoriaa ei voida kumota.
On yritetty esittää argumentteja, että se ettei marxilaista teoriaa kyetä osoittamaan todeksi tai epätodeksi jolloin se voitaisiin tuomita epätieteeksi tai salaliittoteoriaksi. Marxilainen talousteoria on kuitenkin toimiva taloustieteellinen tapa selittää yhteiskunnan toimintaa.
Marxilaisen teorian erottaa salaliittoteorioista se merkitsevä seikka, ettei marxilaisessa teoriassa nähdä kapitalismia salaliittona. Ei ole olemassa juonittelevia ”heitä” jotka pimittämällä ja salailemalla ovat peittäneet totuuden. Kommunistien näkökulmasta totuus on selvästi nähtävillä, eikä sitä ole piilotettu. Kommunistit eivät ole valaistuneita salatun tiedon vaalijoita. Kapitalistista yhteiskuntaa ei johda salainen maailmanneuvosto. Kapitalistinen talouseliitti toimii kuten se toimii, koska osana nykyistä talousjärjestelmää se ei voi toimia muuten. Siksi kommunistit eivät selitä myöskään syrjäytettyä rooliansa valtamediasta juonena itseään vastaan. Heidän sanomaansa hyljeksitään koska se ei sovellu ympäröivälle yhteiskunnalle ja koska tämä sanoma kyseenalaistaa sen täysin näkyvät toimintaperiaatteet.
Kommunistin on syytä olla tietoinen siitä, että mediassa hänen sanomaansa on torjumassa sekä työväenluokan väärätietoisuus, kapitalistien dominoima kulttuurinen hegemonia ja prosessit, jotka säätelevät massamedian välitystä. Tämän esteen lävitse ei ole helppo saada sanomaa uppoamaan työväenluokkaan.
Kommunistin toiminnan avain on toimia todellisena vaihtoehtomediana. Sen on erotuttava selkeästi valhemediassa vellovasta epätieteestä, salaliitoista ja moraaliköyhästä materiaalista, jotka koittavat vedota inhimillisiin pelkoihin, ennakkoluuloihin ja muuhun taantumukselliseen tavaraan, joka turmelee poikkeuksetta kommunistien sanoman uskottavuuden jos se linkittyy näihin retorisiin näkökantoihin. Äärioikeisto saattavat vastustaa kapitalismia puheissaan, mutta heidän syynsä tai ratkaisunsa eivät ole yhteen soviteltavissa kommunistien periaatteiden kanssa. Tämän johdosta kommunistien kannattaa olla hyvin tarkka sen suhteen miltä pohjalta muut toimijat jäsentävät toimintansa ja kysyä itseltään, johtaako tämä todella sosialismiin?
Kommunistien on myös syytä pitää mielessään se, ketkä ovat heidän todellisia liittolaisiaan kamppailussa kapitalistista hegemoniaa vastaan. Vaikka omien kapitalistiemme kanssa kilpaileva poikkeava propaganda antaakin poikkeavia näkökantoja, on meidän syytä pysähtyä miettimään ennen sen levittämistä. ”Millä motivaatiolla tämä informaatio on meille annettu ja mitä se yrittää saavuttaa? Haluammeko edistää tämän toimijan tarkoituksia? Vielä tärkeämpää on tietysti pyrkiä tunnistamaan se mitä oma kapitalistinen kuplamme meille koittaa syöttää ja kuinka se on jo onnistunut muuttamaan käsityksiämme. Meidän on myös kyettävä torjumaan nämä käsitykset. Jokainen vallankumous tapahtuu ensimmäisenä kommunistin pään sisällä.
Mutta ennen kaikkea meidän on muistettava, että kuva ympäröivästä maailmasta on kapitalistisen hegemonian luomus. Sillä on taipumus kuvata maailma sellaisena, ettei sille ole vaihtoehtoa. Se kuvaa kommunistien kamppailun onnistumisen mahdottomana. Se kuvaa onnistuneet kommunistiset kamppailut epäonnistuneina tai moraalittomina. Viime kädessä se kuvaa onnistuneet kamppailut vahingollisina ja vaarallisina. Hegemonian voi haastaa ja kommunistit voivat onnistua kommunisteina, kun vain jatkavat määrätietoisina pääriensä ajamista. Kapitalismi pitää oman tuhonsa mekanismia osana itseään ja meidän tehtävämme on saattaa tämä järjestelmä hautaan rauhallisesti sekä harkiten.
Lähteet
Brotherton, Rob: Suspicious Minds: Why We Believe Conspiracy Theories. Bloomsbury Sigma, 2015
Thomas, Andy: Conspiracies: The Facts, The Theories, The Evidence. Watkins, 2013.
Engels, Friedrich (1949). “Letter to F. Mehring”. Karl Marx and Friedrich Engels: Selected Works in Two Volumes, Volume II
Herman, Edward & Chomsky, Noam: Manufacturing consent: The political economy of mass media. New York, NY: Pantheon Books, 2002
Gramsci, Antonio (1992). Buttigieg, Joseph A (ed.).Prison Notebooks
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/26/valheenpaljastaja-mita-valeuutiset-ovat-ja-mita-ne-eivat-ole