Jari Karttunen
1. Historiallisen kehityksen tasot materialistisen historiakäsityksen mukaan
Koko lajimme historia koostuu pohjimmiltaan ihmiskunnan kamppailusta nousta luonnon yläpuolelle. Tämä pitkä taistelu alkoi seitsemän miljoonaa vuotta sitten, kun etäiset esi-isämme nousivat pystyasentoon ja pystyivät vapauttamaan kätensä työkalujen käyttöä varten.
Marxilaisen historiakäsityksen mukaan ihmiskunta on kulkenut läpi useita vaiheita, jotka ovat eroteltava toisistaan. Jokainen vaihe perustuu tiettyyn tuotantotapaan, joka puolestaan ilmaisee itsensä tietyntyyppisessä yhteiskunnallisten luokkien järjestelmässä. Nämä luokkien väliset suhteet heijastavat itsensä edelleen rakenteeseen, psykologiaan, moraaliin, lakeihin ja uskontoon.
Yhteys yhteiskunnan taloudellisen perustan ja ylärakenteen (ideologia, moraali, lait, taide, uskonto, filosofia jne.) välillä ei ole suoraviivainen, vaan erittäin monimutkainen ja sisäisesti jopa ristiriitainen. Ideologialla, perinteellä, moraalilla, uskonnolla jne. kaikilla on vahva rooli ihmisten uskomusten muotoilussa. Marxismi ei kiistä tätä itsestään selvää tosiasiaa. Ihmisen ajattelumalli on yleensä varsin konservatiivinen. Useimmat ihmiset eivät pidä muutoksista, varsinkaan äkillisistä, väkivaltaisista muutoksista. He tarttuvat tiedettyihin ja testattuihin asioihin: ajatuksiin, uskontoihin, instituutioihin, moraaliin, johtajiin ja puolueisiin jotka ovat tuttuja menneisyydestä. Tästä syystä yhteiskunnallinen tietoisuus on yleensä jäljessä tapahtumista.
Joissakin ajanjaksoissa suuret tapahtumat kuitenkin pakottavat ihmiset kyseenalaistamaan vanhat uskomuksensa ja oletuksensa. Heidät tempaistaan pois tutusta, apaattisesta välinpitämättömyydestä ja pakotetaan todellisuuteen. Tällaisina aikoina käsitykset voivat muuttua hyvin nopeasti. Tätä on marxilaisen historiakäsityksen mukaan ”vallankumous”. Pitkään kestänyt ja vakiintunut sosiaalisen muuttumattomuuden tila voi nopeasti häiriintyä ja korvautua toisella.
2. Varhainen ihmiskunta/alku yhteiskunta/villeys/barbarismi
Tarkasteltaessa koko ihmiskunnan kehityksen prosessia on huomioitava sen suunnaton hitaus. Ihmisten asteittainen kehittyminen pois eläimellisestä tilasta ja aidosti inhimilliseen tilaan kesti miljoonia vuosia.
Kaukaiset esi-isämme olivat pieniä ja hitaasti liikkuvia verrattuna muihin eläimiin. Heillä ei ollut voimakkaita kynsiä ja hampaita. Lisäksi ihmisen vauva, joka syntyy vain kerran vuodessa, on täysin avuton syntymässä. Lajina olimme siis huomattavan epäedullisessa asemassa verrattuna lukuisiin kilpailijoihimme Itä-Afrikan savannilla. Kyky käyttää työvälineitä ja siihen liittyvä sosiaalinen organisaatio sekä kieli olivat ratkaiseva tekijä ihmisen evoluutiossa. Kivityökalujen tuottaminen antoi varhaisille esi-isillemme elintärkeän evoluutioedun, mikä sai aikaan aivojemme kehittymisen.
Ensimmäistä jaksoa, jonka Marx ja Engels kutsui villeydeksi, leimasi tuotantovälineiden erittäin vähäinen kehitys, kivityökalujen tuotanto ja metsästäjäkeräilijän olemassaolon tila. Tämän takia tuotantovoimien kehitys pysyi lähes olemattomana hyvin pitkään. Metsästäjäkeräily talous edusti alun perin ihmiskunnan yleismaailmallista tilaa.
Ei ole totta, että ihmiset ovat luonnollisesti itsekkäitä. Jos näin olisi, lajimme olisi kuollut yli kaksi miljoonaa vuotta sitten. Voimakas yhteisöllisyys oli lajimme selviytymisvaltti. Ihmiset huolehtivat lapsista ja heidän äideistään sekä kunnioittivat yhteisön vanhoja jäseniä, jotka säilyttivät muistissaan yhteisön kollektiivista tietoa. Esi-isämme eivät tienneet, mitä yksityinen omaisuus oli. Villeys vaati paljon taitoja, mutta kaikki työ oli sekä mielekästä, että pakollista eikä sitä voinut erottaa vapaa-ajasta.
Elämä varhaisille esi-isillemme oli kuitenkin jatkuvaa taistelua luonnonvoimia vastaan ja pelkkä selviäminen vei kaiken ajan. Edistymisen vauhti oli erittäin hidasta. Varhaiset ihmiset alkoivat tehdä kivityökaluja vähintään 2,6 miljoonaa vuotta sitten ja ne säilyivät lähes muuttumattomina yli miljoonan vuoden ajan. Hitaasti työvälineet kehittyivät kuitenkin monipuolisemmiksi, kunnes jokin muuttui noin 10000-12000 vuotta sitten. Alkoi niin sanottu neoliittinen vallankumous, joka johti yhteiskunnan muuttumiseen.
Ihmisen edistyminen kiihtyi ensimmäisen ja tärkeimmän suuren vallankumouksen seurauksena. Tämä kumous oli siirtyminen primitiivisestä metsästäjäkeräilijän tuotantotavasta maatalouteen. Tämä loi perustan paikallaan pysyvälle asutukselle ja ensimmäisten kaupunkien nousulle. Tämä oli aika, johon marxilaiset viittaavat barbaarisuudella.
Primitiivisen kommunismin pitkäaikainen aika, ihmiskunnan varhainen kehitysvaihe, jossa luokkia, yksityistä omaisuutta ja valtiota ei ollut, antoi periksi luokkayhteiskunnalle heti ihmisten kyetessä tuottamaan ylijäämää, joka ylitti jokapäiväisen selviytymisen tarpeet. Tässä vaiheessa yhteiskunnan jakautuminen luokkiin tuli taloudellisesti mahdolliseksi.
Laajan historian asteikon mukaan luokkayhteiskunnan syntyminen oli vallankumouksellinen ilmiö, sillä se vapautti etuoikeutetun osuuden väestöstä – hallitsevan luokan – suorasta työnteosta, jolloin se sai aikaa taiteen, tieteen ja kulttuurin kehittämiseen. Luokkayhteiskunta oli hyväksikäytöstä ja eriarvoisuudestaan huolimatta tie, jota ihmiskunta tarvitsi edistyäkseen.
Luokkayhteiskunnan synty oli alku vieraantumiselle. Ihmisen olemus vieraantui kahdessa mielessä. Ensinnäkin yksityinen omaisuus tarkoitti hänen vieraantumista työnsä tuotteesta, sillä se tulee toisen henkilön käytettäväksi. Toiseksi ihminen vieraantui omasta elämästään, sillä valtio otti kontrollin hänen elämästään kuninkaan tai faraon muodossa, samalla kun temppelit ja ylipapit kontrolloivat hänen henkistä elämäänsä. Lopulta tämä johti aasialaisen tuotantotavan ja orjayhteiskunnan muodostumiseen.
3. Aasialainen tuotantotapa/Orjayhteiskunta
Sivilisaation synty tapahtui Egyptin, Mesopotamian, Induksen laakson, Kiinan ja Persian kohdalla n.4000-5000 vuotta sitten. Luokkayhteiskunta kehittyi yhtäaikaisesti tuotantovoimien kasvun ja sitä seuraavan kulttuurin valtavan nousun kanssa, joka saavutti ennennäkemättömät korkeudet. Nyt uskotaan, että kaupungin syntyminen ja sitä edeltävä maatalous tapahtuivat suunnilleen samanaikaisesti eri paikoissa. Syntyi tuotantotapa, jota Marx kutsui aasialaiseksi tuotantotavaksi.
Aasialaisen tuotantotavan pääpiirteet ovat:
1) Kaupungistunut yhteiskunta, jolla on maatalousperusta.
2) Ensisijaisesti maatalouspohjainen talous.
3) Julkiset työt, jotka on usein (mutta ei aina) tunnistettu kastelu- ja intensiivikanavien sekä viemäröintijärjestelmien ylläpidon ja leviämisen tarpeella.
4) Despoottinen hallitusjärjestelmä, usein jumalkuninkaan muodossa.
5) laaja byrokratia.
6) verotukseen perustuva hyötymisjärjestelmä.
7) Yhteinen (valtion) omistus maasta.
Vaikka orjuus oli olemassa (sotavankien muodossa), nämä eivät oikeastaan olleet orjayhteisöjä. Työpalvelus ei ollut vapaaehtoista, mutta ne, jotka suorittivat sen, eivät olleet orjia. Pakko oli olemassa, mutta tärkeintä on tapa, perinne ja uskonto. Yhteisö palveli jumalkuningastaan ja papistoaan, joita ei voinut erottaa valtiosta.
Kyläyhteisö, näiden yhteiskuntien perussolu, on lähes täysin itsenäinen. Harvat ylellisyystuotteet hankittiin basaarista tai kulkukauppiailta, jotka kulkivat yhteiskunnan reunoilla. Rahaa ei juurikaan käytetty. Verot maksettiin luontoissuorituksina. Kylien välillä ei ollut juurikaan yhteyttä, ja kauppaa käytiin vähän. Todellinen yhteenkuuluvuus oli peräisin uskonnosta ja hallitsijasta. Sosiaalinen liikkuvuus puuttui lähes kokonaan, mikä joissakin tapauksissa johti kastijärjestelmän muodostumiseen. Sosiaalinen painopiste oli pikemminkin ryhmässä kuin yksilössä.
Kaupungit olivat kylien hallinnollisia ja kaupallisia keskuksia. Niissä toimivat kauppiaat ja käsityöläiset: metallityöläiset, kirvesmiehet, kutojat, värjärit, suutarit, muurarit jne. Siellä olivat myös paikallisen valtion edustajat: pikkuvirkamiehet, kirjanoppineet, papisto ja poliisit tai sotilaat.
Näitä varhaisia sivilisaatioita leimaa huomattava pitkäikäisyys, mutta myös toisaalta tuotantovoimien erittäin hidas kehitys sekä niiden erittäin konservatiivinen luonne. Pohjimmiltaan yhteiskunnat eivät juurikaan muuttuneet ja tuhat vuotta saattoi kulua talonpoikien arjessa ilman, että mikään muuttui valtakuntien toisinaan hajotessa ja yhdistyessä.
Marx ei tutkinut tai kehittänyt tarkkaa mallia aasialaiselle järjestelmälle, koska katsoi sen olevan kehityksellinen umpikuja, jonka viimeiset jäänteet pyyhkäistiin pois vasta kolonialismin myötä. Sen sijaan hän kiinnitti huomiota Kreikan ja Rooman orjayhteiskuntaan.
Orjayhteiskunta sai alkunsa kreikkalaisissa pienissä, resurssiköyhissä kaupunkivaltioissa, joilta puuttui muinaisten valtakuntien kuten Egyptin ja Persian vakaus ja resurssit. Siinä missä vanhat valtakunnat uskoivat despootin palvelemiseen, uskoivat kreikkalaiset yksilön vapauteen, vapaiden ideoiden välitykseen ja kaupankäymiseen sekä demokratiaan. Kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa ei kannettu veroja tai ollut kuninkaan määräämää pakotettua palvelua. Kaikki kuitenkin pohjautui samalla orjaluokan olemassaoloon Kreikassa syntynyt orjayhteiskunta pääsi suurimpaan kukoistukseensa Rooman valtakunnan suuruudenpäivillä.
Orjayhteiskunnan tärkein sosiaalinen jako kulki vapaiden(miesten) ja orjien välillä. Vapaat kansalaiset eivät yleensä maksaneet veroja tai tehneet ruumiillista työtä. Orjayhteiskunnassa vallitsi kuitenkin myös katkera luokkataistelu rikkaiden ja köyhien vapaiden ihmisten välillä. Orjat, jotka elivät yhteiskunnan pohjalla, olivat käytännössä tuotantovälineitä, “puhuvia työkaluja” kuten roomalaiset heitä kutsuivat. Huolimatta orjuuden alistavasta luonteesta, orjuus merkitsi askelta eteenpäin, koska se mahdollisti yhteiskunnan tuottavan voiman kehittämisen. Työstä ja velvollisuuksista vapaat orjanomistajat kehittivät tiedettä, taidetta ja kulttuuria samalla kun määräsivät orjansa tekemään yhä suurempia rakennusprojekteja ja saavutuksia.
Orjuudessa on sisäinen ristiriita, joka johti sen tuhoutumiseen. Vaikka yksittäisen orjan työ ei ollut kovin tuottavaa (orjat on pakotettava työskentelemään), suuri joukko orjia kaivoksissa ja plantaaseilla tuotti huomattavan ylijäämän, jolla yhteiskuntaa ylläpidettiin. Imperiumin huippuhetkinä orjat olivat runsaita ja halpoja, ja Rooman sodat olivat pohjimmiltaan orjanmetsästys retkiä massiivisessa mittakaavassa.
Kuitenkin tietyssä vaiheessa järjestelmä saavutti rajansa ja luisui pitkään rappioon. Koska orjatyövoima on tuottavaa vain, kun sitä käytetään valtavassa mittakaavassa, sen taloudellinen edellytys on runsas orjien saatavuus alhaisilla kustannuksilla. Ainoa tapa, jolla orjien riittävä tarjonta voidaan taata, on jatkuva sodankäynti. Kun valtakunta oli saavuttanut laajentumisensa rajat, tämä tuli yhä vaikeammaksi.
Alusta alkaen Roomassa vallitsi rikkaiden ja köyhien välinen väkivaltainen valtataistelu. Vauraus kasaantui rikkaille ja yhä useammat vapaamiehet olivat tuomittuja köyhyyteen. Aateliset ja orjanomistajat estivät kaikki uudistukset joilla orjatalouden rinnalla olisi ylläpidetty vapaamiehistä koostuvaa työskentelevää luokkaa. Tämä oli Rooman katastrofi pitkällä aikavälillä. Köyhtyneet talonpojat, jotka olivat olleet tasavallan ja armeijan selkäranka, etsiytyivät Roomaan, jossa he muodostivat laajan työskentelemättömän aliproletariaatin, joka eli valtion tukien varassa. Vaikka he vihasivatkin rikkaita, heillä oli kuitenkin yhteinen halu hyödyntää orjia – ainoaa todella tuottavaa luokkaa tasavallan ja valtakunnan aikana.
Vapaiden talonpoikien puuttuessa valtio joutui luottamaan palkkasotamiehiin taistelemaan sotiaan. Roomalainen legioonalainen ei ollut enää uskollinen tasavallalle vaan miehelle, joka takasi hänen palkkansa, ryöstösaaliinsa ja eläketonttinsa. Tämä johti sotilaallisten seikkailijoiden kuten Caesar, Crassus ja Pompeius ilmaantumiseen ja lopulta tasavallan korvautumiseen keisarivallalla ja despotismilla.
Tästä alkoi vuosisatoja kestänyt hidas rappio, joka johti lopulta Rooman tuhoon. Tälle 400 vuoden jaksolle mahtuu myös loiston aikoja, mutta yleinen suunta oli alaspäin. Yleinen ilmapiiri oli rappion ja tappiomielialan kyllästämä. Kekseliäisyys korvautui hedonismilla ja yrityksillä estää järjestelmän romahdus. Varhaiset kristityt uskoivat innokkaasti välittömään maailmanloppuun mutta itse asiassa se, mikä oli loppumassa, oli vallitseva orjayhteiskunta. Kun barbaarit hyökkäsivät, koko Rooman valtakunnan rakenne oli romahtamisen tilassa, ei vain taloudellisesti, vaan myös moraalisesti ja hengellisesti. Usein Barbaarit olivat tervetulleita vapauttajia orjien ja köyhempien yhteiskuntaluokkien näkökulmasta katsottuna. Orjatalouden rappio, imperiumin riistävä olemus, paisunut byrokratia ja varakkaiden itsekäs toiminta mädättivät koko järjestelmän. Maaseudulle alkoi kehittymään korvaava tuotantotapa eli feodalismi.
Rooman yhteiskunnan sorrettujen luokkien epäonnistuminen yhdistyä heitä raa’asti hyväksikäyttävän orjavaltion kaatamiseen johti sisäiseen romahdukseen ja pitkään ja tuskalliseen monitahoiseen yhteiskunnan rappion ajanjaksoon, joka valmisteli tien barbaareille. Barbaarien hyökkäyksen välittömänä vaikutuksena oli eurooppalainen sivilisaatio ja heittää yhteiskunta ja inhimillinen ajattelu tuhat vuotta taaksepäin. Tuotantovoimat kärsivät väkivaltaisesta keskeytyksestä. Kaupungit tuhoutuivat tai hylättiin. Tämä tuhoamis, raiskaus- ja ryöstelyprosessi jatkui vuosisatojen ajan. Aasialaistyyppiset taloudet kuitenkin jatkoivat, kestävinä ja muuttumattomina säilöen osan orjayhteiskunnan keksinnöistä.
FEODALISMI
Rooman romahtamisen jälkeisen feodaalisen järjestelmän nousuun liittyi pitkä kulttuurinen pysähtyminen Euroopassa. Vaikka joitakin keksintöjäkin syntyi kuten vesipyörä,tuulimylly, vuoroviljely ja parempi aura, aikakautta leimasi pysähtyneisyys. Tuhat vuotta Rooman kaatumisen jälkeen Euroopan ainoat kunnolliset tiet olivat roomalaiset tiet, lääketiede taantui 3000 vuotta taaksepäin, kaupungit supistuivat kyliksi, rahakauppa hävisi ja palatsit muuttuivat hirsimökeiksi. Tämä oli seurausta tuotantovoimien romahtamisesta, josta kulttuuri lopulta on riippuvainen. Romahduksen jälkeisen Euroopan tuotantovoimat eivät kyenneet ylläpitämään edeltävien vuosisatojen yhteiskuntarakennetta tai elintasoa. Tämä osoittaa historiallisen kehityksen kykenevän myös laskemaan.
Feodalismin perusta oli jo asetettu roomalaiseen yhteiskunnan loppupuolella, kun orjat vapautettiin ja muutettiin talonpojiksi. Germaaniset sotapäälliköt nousivat valloittamiensa maiden ja niiden asukkaiden hallitsijoiksi. Feodaalisuuden alkuvaiheessa hallitsijoiden valta oli varsin keskittynyttä ja salli suhteellisen vahvat monarkiat, mutta myöhemmin kuninkaallinen valta kilpaili vahvojen aatelisten kanssa, jotka kykenivät haastamaan sen. Paroneilla oli omat feodaaliset armeijansa, jotka he johtivat usein taisteluun toisiaan ja myös kuningastaan vastaan.
Keskushallinnot olivat yleensä heikkoja. Feodaaliherran vallan perusta oli hänen maansa ja kartanonsa. Valtiovalta oli heikko ja byrokratiaa ei ollut. Tämä keskushallinnon heikkous mahdollisti myöhemmin kaupunkien itsenäisyyden ja porvariston syntymisen erillisenä luokkana.
Keskiajan loppuajat olivat levotonta aikaa, jolle on ominaista jatkuvat levottomuudet, sodat ja sisällissodat. Vanha feodaalinen sotilaallinen järjestys, joka perustui aatelisuuteen ja ritarillisuuteen ja palveluksiin törmäsi yhteen palkkatyöhön perustuvien palkkasotilas armeijoiden kanssa ja hävisi pahasti. Porvarit alkoivat vaatia oikeuksiaan ja uusi keskushallinnollinen monarkkinen valta, joka nojautui porvaristoon ja kansaan, tarttui valtaan ja muodosti lopulta kansallisvaltion. Tätä jaksoa voisi kuvailla jälkifeodalistiseksi ajaksi. Kapitalismi ei ollut vielä saanut valta-asemaa mutta yhteiskunta lipui pois feodalistisista rakenteista.
Kun tietty sosioekonominen järjestelmä ajautuu kriisiin ja heikkenee, tämä heijastuu paitsi kaikilla tasoilla. Feodaalisuuden rappion aikana tieteellinen ajattelu oli kuollut tai kuolemassa. Kirkon tappava käsi lamautti armotta kaikki kulttuuriset ja tieteelliset aloitteet.
Feodaalinen rakenne perustui pyramidiin, jossa Jumala ja kuningas seisoivat monimutkaisen hierarkian huipulla, jonka jokainen segmentti oli liitetty toisiinsa velvollisuuksilla. Teoreettisesti feodaaliset herrat “suojelivat” talonpoikia, jotka vastineeksi ruokkivat ja vaatettivat heidät mahdollistaen aatelin ylellisen ja joutilaan elämän. Todellisuudessa oli kysymys vain orjuuden uudesta muodosta jonka Marx määritteli maaorjuudeksi. Papit rukoilivat aatelin ja talonpoikien sielujen puolesta, ritarit puolustivat heitä ja niin edelleen.
Tämä järjestelmä kesti hyvin kauan. Euroopassa se kesti noin tuhat vuotta. Mutta 13. vuosisadan lopulla feodalismi Englannissa ja muissa maissa oli jo saavuttamassa rajansa. Väestönkasvu asetti koko järjestelmän valtavaan rasitukseen. Marginaalisesti viljeltävät maat oli otettava viljelyskäyttöön ja suuri osa väestöstä eli nälkäkuoleman rajoilla. Lopulta ”musta surma” iski Eurooppaan ja muuhun maailmaan vuonna 1328 ja tuhosi mennessään kolmanneksen ihmiskunnasta. Tuho oli massiivista, kokonaiset kylät ja yhteisöt kuolivat. Mustasurma kuitenkin toi lopulta muutoksen ja päästi tuotantovoimat jälleen vapaaksi.
KAPITALISMI
Ne ihmiset jotka olivat onnistuneet selviämään hengissä, olivat uudenlaisessa tilanteessa. Heillä oli käytössään runsaasti maata sekä omaisuutta. Kaikkialla vallitsi massiivinen työvoimapula ja maanviljelijät kykenivät neuvottelemaan uudelleen oman asemansa. Jos feodaaliherra ei suostunut ehtoihin, menivät talonpojat tarjoamaan itseään hänen naapurilleen. Syntyi rikkaiden talonpoikien luokka, jota ei ollut ennen tuhoa. Talonpojat taistelivat vanhoja lakeja ja rajoituksia vastaan, vaatien liikkumisvapautta ja korostivat sitä muuttamalla kaupunkeihin ilman lupaa. Tämä johti kaupunkien kasvuun. Kaupan nousu ja kaupunkien kasvu toivat mukanaan uuden luokan, porvariston, joka alkoi taistella asemasta ja vallasta feodalismia hallitsevien luokkien, aateliston ja kirkon kanssa. Uuden yhteiskunnan syntymistä julkistettiin taiteessa ja kirjallisuudessa, jossa uusia suuntauksia alkoi syntyä seuraavan sadan vuoden aikana.
Kaupunkien noustessa kapitalismin saariksi feodalismin mereen, heikensivät ne vähitellen vanhaa järjestystä. Uusi rahatalous, joka esiintyi yhteiskunnan reunamilla, alkoi nakertamaan feodaalisen talouden perustaa. Vanhat feodaaliset säännöt olivat porvaristolle sietämättömiä vaatimuksia, esteitä edistymiselle ja kaupalle. Porvariston oli murrettava aatelin valta. Mutta porvariston voitto ei tullut kerralla tai nopeasti, Sen saavuttaminen vuosisatoja ja eteni vähittäin.
1400-luvulla kapitalismi oli Euroopassa vakiinnuttanut asemansa osana jälkifeodalistista yhteiskuntaa. Amerikan löytäminen, Hyväntoivonniemen kiertäminen ja kaupankäynnin yleinen laajentuminen antoivat uutta vauhtia paitsi vaurauden luomiselle myös ihmisten mielen kehittymiselle. Tällaisissa olosuhteissa vanha älyllinen pysähtyminen ei ollut enää mahdollista. Porvariston nousun aikakaudella, kun kapitalismi oli edelleenkin progressiivinen voima historiassa, tämän luokan ensimmäiset ideologit joutuivat taistelemaan kovaa taistelua feodalismin ideologista hegemoniaa vastaan. Ensimmäisenä porvariston täytyi murtaa katolisen kirkon valta. Jo kauan ennen feodaalisten maaherrojen voiman tuhoamista, porvaristo joutui hajottamaan filosofiset ja uskonnolliset puolustukset, jotka oli asennettu suojelemaan feodaalista järjestelmää kirkon ympärillä.
Kirkon vallan murentuessa tieteen kehityksen, reformaation ja uskonsotien paineen alla, porvaristo alkoi tuhoamaan aatelin valtaa. Tämä prosessi alkoi Hollannin vallankumouksella, missä hollantilaiset vapauttivat itsensä Espanjan vallasta. Englannin sisällissodassa kuningasmieliset hävisivät, kuningas mestattiin ja valta oli hetken aikaa parlamentilla kunnes aateli ja porvaristo sopivat porvareille sopivan kompromissin. Amerikan itsenäisyyssodassa Amerikan porvarit vapauttivat itsensä Englannin kruunun kontrollista ja lopulta koitti Ranskan suuri vallankumous, joka pyyhki mennessään aatelin vallan ja nosti porvariston johtoon. Seurasi vuosikymmenien sotien,vallankumouksien ja sekasorron aikaa mutta tomun laskeuduttua maailma oli siirtynyt kapitalismin aikaan. Vaikka feodaalisen vallan rakenteita jäi yhä runsaasti, oli läntinen Eurooppa siirtynyt 1800-luvun alussa kapitalismiin.
Maailma järjestyi uuden valtaluokan, kapitalistien ympärille. Hallitseva luokka oli se, joka hallitsi tuotantovälineitä, pääomaa. Heille työskentelevä työväenluokka korvasi feodaalijärjestelmän maaorjat muodostamalla palkkaorjien-proletariaatin luokan. Elämme nykyisin kapitalismin aikaa. Tuotantovoimat ovat mullistaneet maailman ja muokanneet yhteiskunnan sellaiseksi, ettei aiempien vuosisatojen ihmiset voisi edes sitä kuvitella. Ihminen on enemmän luonnon herra kuin koskaan aikaisemmin. Kapitalistinen järjestelmä vaikuttaa monien aikalaistensa silmissä lopulliselta ja kiistämättömältä järjestelmältä. Jokaisen aikakauden illuusio on se, että se kestää ikuisesti. Jokainen sosiaalinen järjestelmä uskoo, että se edustaa ihmisen olemassaolon ainoaa mahdollista muotoa; että sen toimielimet, uskonto ja sen moraali ovat viimeinen sana, jota voidaan puhua.
Kapitalismin voitto Euroopassa loi pohjan teollisuuden valtavalle nousulle ja sen mukana sen luokan vahvistumiselle, jonka kohtalona on kaataa kapitalismi ja tuoda mukanaan uusi ja korkeampi sosiaalisen kehityksen taso – sosialismi
Unelma sosialistisesta yhteiskunnasta
Kapitalismin vahvuudet ovat monet, mutta samoin on sen heikkoudetkin. Valtaosa ihmiskuntaa ja luonto on valjastettu yksityisen voitontavoittelun raaka-aineeksi samalla kun lisäarvo keskittyy hallitsevan kapitalistiluokan omaisuudeksi. Kapitalismi on luonut suunnattomasti vaurautta, mutta tämä vauraus on jakautunut epätasaisesti. Kapitalistinen järjestelmä on luonut nykyisen teollisuuden ja sen mukana tulevat hyödyt, mutta se on samalla luonut vakavia ympäristö ja sosiaalisia ongelmia, jotka koskettavat koko ihmiskuntaa.
Kapitalistisen yhteiskunnan keskeinen ristiriita on tuotannon sosiaalisen luonteen ja yksityisen määrärahojen välisen vastakkainasettelu. Lopulta kapitalistinen järjestelmä ajautuu tilaan jossa se ei enää voi saavuttaa tarvitsemiansa voittoja riistämällä työntekijöitä tai korvaamalla näitä koneilla, sillä kummassakaan tapauksessa ei ole enää ketään ostamassa kapitalistin tuotteita. Kaikki pääomat ovat kasaantuneet muutamille harvoille. Kapitalistit ajautuvat tilanteeseen, jossa heidän on joko annettava tuotteet ilmaiseksi, annettava rahaa ilman palkkatyötä tai oltava tuottamatta mitään, lisäksi suunnaton eriarvoisuus ja määräero kapitalistien ja heille työtä tekevän proletariaatin välillä altistaa eliitin vallankumoukselle. Kaikki tämä johtaa lopulta kapitalismin loppuun. Kysymys on enemmän siitä, mikä järjestelmä nousee sen korvaajaksi.
Kapitalismin ongelmat ilmenivät maailmanlaajuisesti vuoden 2008 romahduksessa. Tämä oli alku suurimmalle taloudelliselle kriisille koko kapitalismin valta-ajan aikana ja tätä kriisiä ei ole vieläkään ratkaistu. Tämä on yksi osoitus kapitalismin umpikujasta, joka on seurausta tuottavien voimien kapinoinnista yksityisen omaisuuden ja kansallisvaltion kahleita vastaan.
Tuhansien vuosien ajan kulttuuri on ollut etuoikeutetun vähemmistön monopoli, kun taas suuri enemmistö ihmiskunnasta on jätetty tiedon, tieteen, taiteen ja hallinnan ulkopuolelle. Tämä tilanne vallitsee yhä nykyisinkin. Elämä on edelleen kova ja epäluotettava taistelu, joka on vallitseva tila ihmiskunnan suurelle enemmistölle, ei vain kehitysmaissa, vaan myös kehittyneissä kapitalistisissa maissa.
Marx huomautti, että ihmiskunnan edessä oli kaksi mahdollisuutta: sosialismi tai barbarismi.
Tulevaisuudessa joko työväenluokka ottaa käsiinsä yhteiskunnan hallinnan ja korvaa romahtavan kapitalistisen järjestelmän uudella luokattomalla yhteiskunnallisella järjestyksellä, joka perustuu tuotantovoimien yhteisomistukseen eli sosialismiin tai muuten edessä on historian pelottavin sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen romahdus. Kapitalismin kriisi ei ole vain talouskriisi, joka uhkaa miljoonien ihmisten työpaikkoja ja elintasoa. Se uhkaa myös nykysivilisaation olemassaolon perustaa.
Sosialismin osatekijät ovat jo olemassa työntekijöiden järjestöjen, kauppojen valvontakomiteoiden, ammattiliittojen, osuuskuntien jne. Muodossa. Kamppailu uuden ja vanhan yhteiskuntajärjestelmän on käynnissä vaikkei hallitseva kapitalistinen hegemonia tätä mielellään tunnusta. Viimeisen sadan vuoden suuret saavutukset ovat ensimmäistä kertaa luoneet tilanteen, jossa kaikki ihmiskunnan ongelmat on ratkaistavissa. Luokattoman yhteiskunnan potentiaali on jo olemassa maailmanlaajuisesti. Marxilaisen ennusteen mukaan on tarpeen saada aikaan tuotantovoimien järkevä ja harmoninen suunnittelu, jotta tämä valtava, käytännössä ääretön potentiaali voidaan toteuttaa. Kun tuotantovoimat vapautetaan kapitalismin kahleista, taide, tiede ja kulttuuri kukoistaisivat enemmän kuin koskaan ennen.
Tietyssä mielessä sosialistinen yhteiskunta olisi paluuta primitiiviseen alkukommunismiin, mutta huomattavasti korkeammalla elintasolla. Ennen kuin voidaan kuvitella luokatonta yhteiskuntaa, kaikki luokallisen yhteiskunnan tunnusmerkit, erityisesti eriarvoisuus ja niukkuus, olisi poistettava.
Tuotantovoimien vallankumouksen tapahtuessa olisi mahdollista saavuttaa niin suuri tuotanto, että ihmisten ei enää tarvitsisi koskaan huolehtia jokapäiväisistä tarpeistaan. Ensimmäistä kertaa ihmiset olisivat todella kohtalonsa herroja. Ensimmäistä kertaa aikakausiin he olisivat todella inhimillisiä. Runollisesti kuvailtuna vasta sitten ihmiskunnan todellinen historia alkaa.
Sosialistisen järjestelmän myötä, jossa tieteen ja teknologian valtava tuotantovoima hyödynnettäisiin ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi, ei harvojen voiton saavuttamiseksi, kulttuuri saavuttaa uusia ja ennekokemattomia kehitystasoja. Nykyään emme tarvitse orjuuttaa ihmisiä tekemään työtä. Ihmiskunnalla on jo teknologia sellaisten robottien luomiseksi, jotka voivat yhä ottaa yhä enemmän ihmistyötä tehtäväkseen. Kapitalismin pohjalta käytettynä tämä tekniikka uhkaa syrjäyttää miljoonia työntekijöitä kaikilta yhteiskunnan osa-aloilta. Sosialistisessa suunnitelmataloudessa samaa tekniikkaa käytettäisiin työpäivän lyhentämiseen. Voitaisiin ottaa käyttöön kolmenkymmenen tunnin työ viikko, jota seurasi kahdenkymmenen tunnin viikon, kymmenen tunnin viikon tai jopa vähemmän. Tämä merkitsisi perustavanlaatuista muutosta ihmisten elämässä. He voisivat vapaasti kehittää itseään fyysisesti, henkisesti ja tai jopa hengellisesti. He voivat nostaa silmänsä taivaaseen ja miettiä tähtiä.