Maris Matias & José Gusmão
Euroopan unionissa vallitsee ilmeisesti rauhan hetki. Vaatimaton talouden tervehtyminen on pohjana niille melko optimistisille julistuksille ja aloitteille Euroopan tulevaisuutta koskien. Joillakin syrjäisemmillä seuduilla, kuten omallamme, eräiden talouskuriin perustuvien toimenpiteiden kääntäminen päinvastaiseksi on antanut uskottavuutta sille ajatukselle, että Euroopan nykyiselle politiikalle on vaihtoehtoja. Kreikka, Kreikalle annettu uhkavaatimus, nykyinen tilanne ja nykyisen tilanteen syyt ovat unohdettuja asioita.
Tässä vaihtoehtoisessa mallissa vasemmisto voi joko valita optimistiseen uskoon perustuvan polun toivoen parasta tai se voi pysähtyä heijastelemaan kaikkia niitä rakenteellisia ongelmia (jotka on tunnistettu EU:n alusta lähtien) ja keskittyä ratkaisuihin, joita on tuotu esille viime vuosina. Voimmeko toivoa realistisesti sellaista unionia, jossa toteutettaisiin vasemmistolaista politiikkaa? Onko Euroopan unionissa tilaa täydelle demokratialle ja kansalaisten äänelle vai olemmeko lopulta vain tekemässä sen mitä voimme korjauskelvottomalle projektille?
Vastaus näihin kysymyksiin muodostaa luonnollisesti oman kysymyksensä Euroopan vasemmistolle. Mikä vastauksemme Euroopan kysymykseen onkaan, se pääasiassa muovaa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla käytävää kamppailuamme ja kykyämme tarjota liikkeelle panevaa vaihtoehtoa, mikä poikkeaa poliittisesta keskustasta ja äärioikeistosta.
Historia: Euroopan perustamismyytti
Suurin eurooppalainen harha on, että Euroopan unionin surkea tila johtuisi sen perustajaisien anteliaiden ja solidaaristen tarkoitusperien kumoamisesta. Jos hylkäämme propagandan Euroopan sosiaalisesta mallista (jota ei oikeastaan koskaan käännetty eurooppalaiseksi laiksi tai osaksi eurooppalaista politiikkaa), tulee selväsi, ettei EU:ta koskaan tarkoitettu talouteen ja sosiaaliseen solidaarisuuteen perustuvaksi unioniksi. Siitä ei tosiasiassa pitänyt tulla minkäänlaista unionia, ei millään muotoa.
Alusta lähtien Euroopan unionissa oli kysymys vapaakaupasta. “Sisämarkkinat” on omaperäinen tapa kutsua vapaakauppaa, jossa julkiselle politiikalle on varattu alati kutistuva tila ja joka on suunniteltu maanosan kilpailivimpien talouksien pelikentäksi. EU:n instituutiot ja säännöt oli suunniteltu ajamaan Saksan taloudellisen nationalismin etuja ja Saksan taloutta muistuttavien talouksien etuja.
Syrjäisten talouksien kehittämiseen suunnattu rahoitus teki Euroopan integraation houkuttelevammaksi julkisen mielipiteen kannalta. Se tuli kuitenkin hyvin kovalla hinnalla. Syrjäiset taloudet pakotettiin ajamaan alas tärkeimmät ja tuottavimmat sektorinsa. Ne joutuivat pyyhkimään pois monet muut sektorit, jotta markkinat voitiin nopeasti avata. Asioiden edetessä rakennerahastot tulivat kasvavassa määrin niukoiksi ja riippuvaisiksi rakenteellisista uusliberalistisista uudistuksista. Euroopan integraatioprosessissa keppi oli vahvempi, kuin porkkana.
On toki mahdollista yhtyä eurooppalaisen projektin alkuperäisiin ajatuksiin ja olla silti eri mieltä siitä, kuinka toimia vastedes. Olisi tietenkin ollut parempi ja paljon viisaampaa olla ensinnäkään hyppäämättä Eurooppa-junaan sen sijaan, että hyppäisimme pois täyttä vauhtia menevästä junasta. Jos toisaalta koemme, että maitamme viedään kohti jyrkännettä, ei pois hyppääminen siinä tapauksessa vaikuta huonolta idea.
Tragedia: finanssikriisi ja EU:n rumat kasvot
Taloudellinen hajaannus oli Euroopan integraation pääpiirre sen alusta lähtien. Prosessi kuitenkin kiihtyi dramaattisesti rahaliiton myötä. Prosessin nimellinen hajaannus ja euron käyttöönotto synnytti suuria taloudellisia epätasaisuuksia keskustalouksien ja reunatalouksien välillä. Nämä epätasaisuudet kasvoivat vakaasti eurovuosien aikana ilman, että kukaan olisi tehnyt asiasta sen suurempaa numeroa. Suurin osa ihmisistä ei yksinkertaisesti tiedostanut ongelman olemassoloa ja ne jotka tiedostivat, että samassa veneessä oleminen jollakin tavalla tasoittaisi epätasaisuudet.
Näin ei käynyt. Lyhyen ja hiljaisen vastasyklisen elvytyspoliittisten yritysten jälkeen eurooppalaiset instituutiot määräsivät jäsenvaltioille, vaihtelevassa määrin, tiukkaa talouskuuria, joka yhdistettiin rakenteellisten uudistusten agendaan. Nämä menettelytavat eivät käyneet läpi minkäänlaista demokraattista tarkastelua. Sen lisäksi tämän talouspolitiikan ankaruus oli äärimmäisen valikoivaa, kuten myös se asteikko, johon eurooppalaiset säännöt tosiasiassa pohjaavat.
Kun reunatalouksia uhkaillaan ja kiusataan niiden julkisen talouksien epävakauksista johtuen, Saksa on kasannut ennätyksellisen korkean ja sitkeän tilikauden ylijäämän, mikä repii euroaluetta syvästi. Huolimatta tästä Saksa ei ole saanut pienintäkään moitetta eurooppalaisilta instituutioilta. Euroopan komissaarit ovat hyvin selkeästi maininneet, että eurooppalaisiin sääntöihin perustuva vaatimustenmukainen arviointi on “tapauskohaista”. Tämä tietenkin saa aikaan täysin mielivaltaista ja erilaista kohtelua eri maiden kohdalla riippuen niiden poliittisesta painoarvosta.
Nämä tapahtumat ovat luoneet kriittisen pisteen EU:ta arvioidessa; EU ei ole demokratia. Sen puitteissa ei tosiasiassa ole olemassa minkäänlaista valtiolliseen järjestelmään perustuvaa oikeusvaltiokäsitettä. Euroopan instituutiot ja laki ovat luoneet järjestelmän, missä jotkut johtajat muistuttavat antiikin ajan valtiaita käyttämässä poliittista valtaa.
Näin kävi Kreikan tilanteessa. Kreikan hallitukselle esitetty uhkavaatimus saa edelleen aikaan tuhoisaa jälkeä taloudellisessa ja sosiaalisessa mielessä. Merkittävä osa vasemmisto vaikuttaa kuitenkin haluavan unohtaa, että näin ikinä tapahtui. Kova kreikkalainen oppitunti on meidän mielestämme osoittanut yhden yksinkertaisen seikan: sellaisen syrjäisen maan hallitus, joka ei halua tehdä valmistautumissuunitelmaa lähtemisestä euroalueelta on käytännössä tuominnut mitä tahansa käskyjä, joita eurooppalaiset instituutiot sille jakelevat. Torjuakseen mahdollista eroa, valtiot asetetaan puolueettomaan pienenevän autonomian tilaan, missä ne joutuvat hyväksymään minkä tahansa Eurooppaa kohtaavan kohtalon. Tämä on hyvin synkkä näkökulma, minkä viimeaikaiset poliittiset aloitteet jälleen kerran vahvistaneet.
Euroopalla ei ole tällä hetkellä jalkoja
Nykyinen kiista liittyen eurooppalaisiin instituutioihin liittyen on melkoisen alentava. Kun taloudellinen kyvyttömyys johtaa vahingolliseen jälkikriisiin ja sen pakolaiskriisissä esille tulleen eurooppalaisten instituutioiden halveksittavan käytöksen jälkeen, eurooppalaiset kansat joutuvat todistamaan naurettavaa väittelyä Euroopan tulevaisuudesta. Väärät ihmiset antavat vääriä vastauksia vääriin kysymyksiin. Euroopan unionilla on vastassaan hidas taloudellinen kasvu, epävakaudet makrotaloudessa, kestämättömät julkiset velat, uudistamaton finanssijärjestelmä sekä jatkuvasti kasvava äärioikeisto. Samalla aikaa, kun nämä ongelmat odottavat käsittelyä, eurobyrokraatit keskittyvät Euroopan sotilasvarusteluun.
Näiden tapahtuessa on Euroopan vasemmistolla omat ongelmansa ratkaistavinaan. Erilaisten kansallisten strategioiden olemassolo ei nähdäksemme ole yksi niistä. On luonnollista, että vasemmistolaiset järjestöt kehittelevät omat strategiansa ja solmivat omat liittolaissuhteensa selvittääkseen kansalliset ongelmat ja poliittiset epätasapainotilat. Euroopan kriisin ymmärtäminen ja uskottavan yhteisen vastauksen tarjoaminen on kuitenkin yhtä tärkeää. Olemme edelleen hyvin kaukana tästä tavoitteesta.
Eurooppalainen keskusta valuu oikealle sekä politiikan teon sisällön että institutionaalisen tason osalta. Sosialistien kaikkialla kärsimät tappiot tuottavat tavallista aggressiivisemman oikeiston, mikä puolestaan antaa yhä enemmän hengitysilmaa äärioikeistolaisille ratkaisuille vastauksena eurooppalaisten tyytymättömyyteen. Työläisten syyttämistä “väärin äänestämisestä”, kuten on tavallista Brexitin tapauksessa, ei voida pitää kannattavana eikä demokraattisena lähestymistapana.
Euroopan vasemmiston on aika ymmärtää se, minkä kasvava osa Euroopan väestöstä on ymmärtämässä: EU ei tule muuttumaan. Se mitä parhaillaan näemme, tulemme myös kokemaan jatkossa. Jos Euroopan vasemmisto ei tarjoa uskottavaa, konkreettisia ongelmia käsittelevää vaihtoehota, joku muu kyllä tarjoaa. Näkökulma euron hajoamisesta ei ole tällä hetkellä miellyttävä eikä suosittu. Tällä näkökulmalla on kuitenkin yksi ratkaiseva etu: se on mahdollista. Se voi myös saada liikkeelle kansallisen tunteen, joka keskittyy työläisten oikeuksien ja hyvinvointivaltion puolustamiseen rasismin ja muukalaisvastaisuuden sijaan. Jos me toisaalta pidättäydymme siinä yleisessä logiikassa, jonka mukaan “yhtenäinen vasemmisto muuttaa Euroopan unionin”, emme petä muita, kuin itseämme.
Käännös: Heikki Ekman
Artikkeli on käännös transform!-verkoston 2018 vuosikirjassa Integration – Disintagration – Nationalism julkaistusta artikkelista. Kirjaa saatavilla DSL:lta (10€).
