Julkaistu alun perin Tiedonantajassa 8/2023
Tämä viimeinen osa artikkelisarjaani pureutuu lopulta itse sotaan, jonka määrittelen seuraavalla nimikkeellä:
III sota – Venäjän imperialistinen hyökkäys Ukrainaan
Ukrainan sodan syiksi on esitetty kaikkea Venäjän valtiojohdon sekoamisesta aina heidän pyrkimykseensä pysäyttää Ukrainassa tapahtuva venäläisten kansanmurha tai jopa valmisteilla ollut Naton hyökkäys. Kaikki nämä kertomukset ovat esimerkkejä propagandasta, jota Ukrainan sodan ympärillä tuotetaan.
Tyypillistä propagandalle on todistusaineiston ylitulkinta, puolueellisuus tai sen täydellinen puuttuminen, eikä niitä kannata ottaa vakavasti.
Uskottavammissa selityksissä keskitytään usein Venäjän suurvalta- ja turvallisuuspoliittisiin näkökantoihin, joita lännen sotilaallisen vaikutusvallan kasvu sen lähialueilla katsotaan haastavan tai uhkaavan. On mahdollista rakentaa varsin uskottava perustelu sille, että Venäjän johto aloitti hyökkäyksen Ukrainaan turvatakseen omat turvallisuuspoliittiset intressinsä, kuten se toimi Krimillä. Tästä keskustelulinjasta on tullut osin väittelyä siitä, onko Venäjällä ollut oikeutus vastata omien intressiensä loukkaamiseen, vai onko tällainen suurvaltapoliittinen valtapiirijaottelu historian jäänne, jonka ylläpitämiseen Venäjällä ei ole oikeutta, sillä kaikki valtiot ovat oikeutettuja itse päättämään omista liittolaisuuksistaan ja poliittisista ratkaisuistaan. Tällainen keskustelu menee osin harhaan, sillä haluamme sitä tai emme, eroaa suurvaltojen turvallisuuspoliittinen ajattelu pienempien maiden ajattelusta. Ne ovat historiallisesti pyrkineet turvaamaan omat sotilaalliset intressinsä monipuolisten turvallisuusjärjestelyjen ja liittolaisuussuhteiden avulla ja ovat olleet valmiita jopa sotimaan niistä. Tästä näkökulmasta katsottuna länsi/NATO/USA otti tietoisen riskin laajentaessaan omaa sotilaallista valtapiiriään alueelle, jota Venäjä piti omanaan, ja tämä sota on lopulta seurausta siitä, ettei Venäjän varoituksia asiasta noudatettu. Tämä vertautuu esimerkiksi Kuuban kriisiin, jossa USA oli ennemmin valmis riskeeraamaan ydinsodan kuin päästämään Neuvostoliiton sotilaallisen infrastruktuurin aivan naapuriinsa.
Tämä näkökanta on sinällään perusteltu, ja jos haluaa sitä kannattaa, niin asian voi ymmärtää. Keskustelun voi turvallisesti siirtää siihen, oliko Venäjän reaktio oikeassa suhteessa lännen muodostamaan uhkaan vai ei. Useimpien läntisten analyytikkojen mielestä ei ollut. Monien muiden mielestä ei ollut, mutta silti reaktiona ymmärrettävä. Joidenkin mielestä länsi oli lopulta syyllinen ja Venäjän toimet ovat paitsi ymmärrettäviä, myös hyväksyttäviä.
Mielestäni sotilaalliseen tuvallisuustilanteeseen pohjaava määrittely ei riitä kattamaan sodan todellisia syitä, vaikka se onkin selittävämpi, kuin esimerkiksi puhtaasti Putinin hallinnon nationalistiseen valloitushaluun ja Neuvostoliiton rajojen palautusnostalgiaan vetoaminen. En halua vähätellä suurvaltojen tarvetta omien sotilaallisten intressiensä turvaamiselle ja edistämiselle. En kuitenkaan itse pidä tätä sodan perimmäisenä syynä. Ukraina ei ollut pääsemässä Naton tai EU:n jäseneksi lähitulevaisuudessa, vaikka molemmat olivat Ukrainan hallituksen ilmoittamia päämääriä. USA:n sotilastukikohta Ukrainassa olisi voinut toteutua joskus, muttei tämä olisi poikennut monista muista Venäjän rajanaapureista, joissa on Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa. Sen tähden en katso sotilaallisten turvallisuusintressien olleen merkittävin seikka sodan käynnistämiseksi.
Vastaavasti, vaikka läntinen media painottaakin Venäjän johdon autoritäärisyyttä sekä nostalgista ja nationalistista kaipuuta Neuvostoliiton tai Venäjän keisarikunnan rajoihin, ei tämä näkökanta osu kohteeseensa. Vaikka nationalismi näytteleekin merkittävää roolia Venäjän johdon ajattelussa, ei se itsessään ole syy riittävä syy sodan aloittamiselle. Nämä seikat toimivat pikemminkin kannustimina ryhtyä sotaan sen jälkeen, kun todellinen tarve sodalle oli syntynyt. On muistettava, että vaikka nationalistiset sodat on yleensä näennäisesti aloitettu nostamaan johdon suosiota, pyyhkimään pois historiallisia vääryyksiä ja miellyttämään kansanjoukkojen sodanhalua, ovat todelliset syyt kuitenkin olleet pikemminkin taloudellisia.
Paras ja vähemmän julkisuudessa esillä pidetty lähtökohta tarkastella sodan syitä kumpuaa marxilaisesta ja Leninin esittämästä imperialismiteoriasta sekä globaalin kapitalistisen talousjärjestelmän rakenteista. Tästä lähtökohdasta katsoen sodan syyt löytyvät Venäjää hallitsevan taloudellisen eliitin pyrkimyksistä oman imperialistisen nautintoalueensa ylläpitämiseen. Tällä imperialistisella taloudellisella eliitillä tarkoitan enemmän silovikkejä ja poliittista johtoa kuin varsinaisia oligarkkeja, jotka eivät välttämättä kokeneet suurta tarvetta interventiolle, sillä se riskeerasi monien taloudelliset intressit, joita he olivat rakentaneet myös Venäjän nautintoalueen ulkopuolelle.
Syy imperiumin ylläpitämiseen on imperialisteille tämän alueen ihmisten, luonnonvarojen ja tuotantolaitoksien hyödyntämisestä saatava tuotto. On ymmärrettävä, että venäläisten imperialistien hallitsema alue koostuu lähes kokonaan entisen Neuvostoliiton alueista. Tältä alueelta he keräävät voittonsa ja se on heidän valtansa ja vaurautensa lähde. Ukrainan rooli osana tätä taloudellista nautintoaluetta on keskeinen sen luonnonvarojen, teollisuuden, työvoiman ja markkinoiden takia. Niille lukijoille, jotka kiistävät Venäjän imperialistisen luonteen, voin vain todeta, että Leninin teorioiden perusteella olette väärässä. Venäjä on kapitalistinen ja imperialistinen valtio samalla tyylillä, kuin tsaarin Venäjä, keisarillinen Japani, ottomaanien Imperiumi ja Itävalta-Unkari olivat Leninin aikaan. Ei dynaamisena kapitalismin kärkitoimijana, mutta sotilaallisilta ja raaka-aineresursseiltaan merkittävänä toimijana, jolla on kyky hyödyntää heikompia valtioita ja kansoja ja täten olla mukana imperialistisessa kilpailussa. Venäjän imperialisteilla ei ole kykyä kilpailla läntisten ja itäisten kilpailijoidensa kanssa talouden tehokkuudessa tai dynaamisuudessa. Pitääkseen taloudellista nautintoaluettaan kasassa on venäläisten imperialistien varmistettava oma poliittinen valta-asemansa hallitsemallaan alueella. Vain poliittisten sidoksien avulla he kykenevät pitämään tehokkaammat kilpailijat poissa alueeltaan. Mahdollinen entisen Neuvostoliiton alueen maan jäsenyys EU:ssa tai Natossa liittää maan läntisten imperialistien nautintoalueeseen, eikä venäläisille imperialisteilla ole varsinaista kykyä kääntää prosessia takaisin omaksi edukseen. Venäjän johto vastustaa muutoksia lähialueidensa poliittisessa johdossa tai sitoutumisissa EU:n tai Naton kaltaisiin elimiin. Ei siksi, että ne aiheuttaisivat suoraa sotilaallista uhkaa, vaan siksi että ne uhkaavat poliittisen ja sitä kautta taloudellisen vallan ylläpitämistä näissä maissa.
Vallankaappauksen, Krimin miehityksen ja sisällissodan seurauksena Venäjän poliittinen valta oli vähentynyt radikaalisti valtaosaa Ukrainaa. Ukraina oli täten myös lipumassa pois Venäjän imperialistien taloudellisesta nautintoalueesta. Ukraina oli niin olennainen osa venäläisen imperialismin taloudellista rakennetta, etteivät Venäjän imperialistit ja poliittinen johto kyenneet hyväksymään tätä kehitystä. He koittivat ratkaista asian ainoalla tavalla, jossa Venäjä oli suhteellisen kilpailukykyinen lännen kanssa, eli sotimisella. Tämä kolmas sota on se, jonka suuri yleisö mieltää ”Ukrainan sotana”. Sodan luonne on imperialistinen, ja huolimatta Venäjän hallituksen esittämistä julkisista perusteluista, on tämän sodan pohjimmainen motivaatio puolustaa Venäjän taloudellisen eliitin kykyä Ukrainan alueen ja työväenluokan taloudelliseen hyödyntämiseen.
Venäjän ”erikoisoperaation” päämäärä oli jälkikäteen tarkasteltuna melkoisen selvä. Tarkoitus oli nopealla sodalla kaataa Ukrainan hallitus ja asettaa tilalle sopivan myötämielinen hallitus, joka paikalle jäävien venäläisten turvallisuusjoukkojen avulla kykenisi viemään Ukrainan turvallisesti takaisin osaksi Venäjän hallitsemaa valtapiiriä. Samalla olisi poistettu vangitsemalla tai muilla keinoin merkittävimmät Venäjän vastaiset poliittiset toimijat maasta. Lisäksi olisi otettu haltuun riittävästi aluetta, jotta Krimin niemimaan logistiset ongelmat tulisivat ratkaistua sekä laitettaisiin uusi hallitus tunnustamaan Krimin siirtyminen Venäjän alaisuuteen. Tämä olisi kätevästi paketoinut loppuun Krimin miehityksen. Samalla operaatiolla olisi tuettu sekä vallattu riittävästi Donbassin aluetta, niin että vastaavalla tavalla Ukrainan sisällissota olisi voitu ratkaista kansantasavaltojen joukkojen voitoksi.
Tämä suunnitelma ei toteutunut. Venäjän joukot eivät olleet ihan niin hyviä, eivätkä Ukrainan joukot niin huonoja, että sota olisi edennyt Venäläisten imperialistien eduksi halutulla tavalla. Tämä on suuresti vahingoittanut Venäjän mainetta lähestulkoon lyömättömänä sotilasmahtina. Lisäksi Venäjä joutui toimiensa johdosta osaksi paljon laajempaa ja pitkäkestoisempaa sotaa, kuin mihin se oli ennakkoon ryhtymässä. Tämä sota synnytti kolme uutta toisiinsa limittyvää ja päällekkäistä sotaa.
On melkoisen selvää, ettei Venäjä kykene enää toteuttamaan tämän sodan alkuperäistä päämäärää, eli Ukrainan talousalueen ottamista takaisin omaan kontrolliinsa ainakaan kokonaisuudessaan. Tämän johdosta Venäjä käyttää aloittamaansa erikoisoperaatiota saavuttaakseen toissijaisia tavoitteitaan Krimin ja Donbassin suhteen. Maareitti Krimille sillä on toistaiseksi hallussaan, ja Donbassin alueen miehittäminen sekä jäätyneen konfliktin aikaansaaminen on edelleen mahdollisesti saavutettavissa oleva tavoite. Ukrainan armeijan romahtaminen ajan kuluessa voisi tarjota mahdollisuuksia tätäkin laajempiin saavutuksiin. Tämä ”voitto” on määrä ostaa riittävällä määrällä Venäjän ja Ukrainan työväenluokan verta.
IV sota – Ukrainan kansallinen sota alueensa palauttamiseksi
Voi argumentoida, että tämän sota on vain osa edellistä sotaa. Ukraina ei kuitenkaan pyri ainoastaan torjumaan Venäjän nykyistä hyökkäystä, vaan myös palauttamaan Krimin ja kapinallisalueet omaan hallintaansa. Siksi määrittelen sen omaksi sodakseen, jota ei kuitenkaan olisi ilman Venäjän invaasiota. Ukrainan valtio yrittää estää Venäjää valtaamasta enemmän aluetta ja tuhoamasta infrastruktuuria. Sodan päämäärä on pysäyttää Venäjän invaasio ja työntää se takaisin ennen sotaa vallinneille rajoille. Lisäksi Ukraina pyrkii ottamaan takaisin aiemmin menettämänsä alueet Krimillä ja Donbassissa. Ukrainan lippua heiluttelevat henkilöt länsimaissa kuvittelevat olevansa osa tätä sotaa. Tämä ei kuitenkaan tarkalleen ottaen pidä paikkaansa, sillä heidän toimintansa on osa seuraavia sotia. jotka esittelen. Ukrainan kansallinen sota on vain heidän sotansa, ja sille on olemassa tietty oikeutuksensa.
Ukraina on toistaiseksi kyennyt käymään tätä sotaa verrattain tehokkaasti, mutta lopullinen onnistuminen ei vaikuta erityisen todennäköiseltä huolimatta lännessä esitetystä mediakuvasta.
Sodan alkaessa Venäjä oli väkiluvultaan 3,5 kertaa ja taloudeltaan yhdeksän kertaa Ukrainaa suurempi. Siinä, missä Ukraina käyttää yli 30 % BKT:staan sotilasmenoihin, käyttää Venäjä vain noin 4 % saaden silti kaksinkertaisen sotilasbudjetin. Tämä vaikuttaa suoraan yhteiskunnan pitkäkestoiseen kykyyn käydä sotaa. Ukrainasta poiketen Venäjä pystyy itse valmistamaan sotansa vaatiman varustuksen omalla sotateollisuudellaan. Tähän mennessä Venäjä on ottanut 18 % Ukrainasta haltuunsa. Tämä pitää sisällään taloudellisesti merkittävän Asovanmeren alueen sekä käytännössä koko Ukrainan teollisen tuotannon keskittymän maan itäosissa. Sota on vaurioittanut Ukrainan infrastruktuuria vakavasti, ja talous supistui ensimmäisenä sotavuonna yli 30 %. Vaikka vuosi 2023 ei olisikaan yhtä tuhoisa Ukrainan taloudelle kuin ensimmäinen, on vaikea nähdä sen nousevan kukoistukseen sodan kestäessä. Lisäksi maasta on lähtenyt miljoonia pakolaisia, ja maan sisällä heitä on vielä enemmän. Kymmeniä ellei satoja tuhansia on kuollut ja vielä enemmän on loukkaantunut.
Tältä kannalta katsottuna Ukrainan mahdollisuudet onnistua oman kansallisen sotansa tavoitteissa eivät vaikuta kovinkaan todennäköisiltä. Asiaa vahvistaa entisestään Ukrainan vuoden 2023 odotetun kesähyökkäyksen heikot saavutukset. Venäjän rakentamat puolustuslinjat ovat pitäneet, ja niiden voi olettaa vahvistuvan entisestään ajan kuluessa. Ukrainan olisi saatava lisää sotilaallista voimaa, mikäli se aikoo onnistua asettamissaan tavoitteissa. Toisaalta Ukrainan onneksi Venäjä on sotkeutunut myös kahteen muuhun sen kannalta vaaralliseen sotaan, jotka antavat jonkinlaisen mahdollisuuden Ukrainalle onnistua tavoitteissaan. Kuitenkin on selvää, että mitä pitempään sota kestää, sen kuluneempi ja tuhoutuneempi Ukraina on sodan lopussa ja sitä enemmän Ukrainan työväenluokka tulee kärsimään kapitalistien katsellessa sivusta. Lisäksi jää nähtäväksi, mitä seuraamuksia pitkittyneestä sodasta tulee olemaan Ukrainan poliittiselle järjestelmälle, joka jo ennen sotaa mielellään tukahdutti oikeistolaisuuden ja kansallismielisyyden vastaisia tahoja kuten kommunisteja, ammattiyhdistyksiä ja antimilitaristeja. Sodan pitkittyessä epädemokraattisten taipumuksien voi olettaa vahvistuvan entisestään.
V Sota – Lännen pyrkimykset estää Venäjän suurvalta-aseman eteneminen
On perusteltua esittää, että länsi on aloittanut välillisen sodan Venäjää vastaan käyttäen tämän sodan taistelevana välikappaleena Ukrainan armeijaa. Tämä lännen ja Venäjän välinen sota on auttanut Ukrainaa käymään omaa sotaansa, joka linkittyy vahvasti lännen käymän sodan pyrkimyksien kanssa. Osana tätä käymäänsä sotaa länsi aseistaa Ukrainaa enemmän kuin se on aseistanut mitään muuta sotilaallisesti tukemaansa tahoa sitten toisen maailmansodan. Ukraina on saanut sotilaallista apua noin 80 miljardia dollaria. Yhdysvaltain sotilaallisen tuen arvo toisessa maailmansodassa liittoutuneille ja Neuvostoliitolle oli nykyrahaksi muutettuna noin 300 miljardia dollaria. Lännen aseellinen ja rahallinen tuki on ollut niin merkittävää, että se on käytännössä pitkälti vapauttanut Ukrainan tarpeesta oman sotilaskaluston tuottamiselle. Länsi on myös tukenut Ukrainan taloutta massiivisesti.
Ukrainan siviiliyhteiskunta ei ole vielä romahtanut sodan kustannuksien alla tämän rahoituksen ja lainojen ansiosta. Ukrainan sotilaallisen toiminnan edellytykset ovat riippuvaisia lännen tuesta, ja mikäli lännen kiinnostus käydä tätä sotaa loppuu, on Ukraina vakavissa ongelmissa.
Kyse on sodasta lännen ja Venäjän välillä, mikä näkyy selvästi esimerkiksi suomalaisessa mediassa, joka muistuttaa enemmän sotapropagandaa kuin neutraalia uutisointia ulkomaisesta konfliktista. Tilanteen sotaa muistuttava luonne ilmenee myös siitä, kuinka lännen toimittamaa sotakalustoa juhlitaan kuin sotasankareita ja niiden tuhoutumista surraan kuin sankarivainajia.
Miksi länsi ryhtyi tähän sotaan? Se on kuitenkin katsonut sormiensa läpi monien muiden maiden kuten Turkin, Azerbaidzhanin, Saudi-Arabian ja Israelin käymiä sotia reagoimatta niihin millään lailla. Se on myös pääsääntöisesti jättänyt reagoimatta aiempiin Venäjän tekemiin sotilaallisiin toimiin. Syy löytynee 14 vuotta kestäneestä Venäjän ja Lännen kasvaneesta kilpailuasetelmasta, joka on kärjistänyt näiden kahden globaalin valtakeskittymän välistä vastakkainasettelua. Suurvaltapoliittisesta näkökulmasta länsi kokee Venäjän valtapyrkimykset suorana haasteena omalle valta-asetelmalleen. Länsi ei halua luopua globaalista väkivaltamonopolista, josta se nautti yksinoikeudella vuosien 1990–2008 välillä. Se siis haluaa puolustaa maailmanjärjestystä, joka perustuu lännen johtoasemaan.
Ennen Georgian sotaa valtioiden välisen aseellisen konfliktin aloittaminen oli käytännössä mahdollista vain johtaville länsimaille, tai maille, jotka olivat saaneet niiltä hyväksynnän sotatoimille. Georgian sodasta lähtien länsi törmäsi toistuvasti Venäjän sotilaallisiin toimiin, jotka yleensä haittasivat lännen suunnitelmien toteutumista. Lännen suurvaltaintressien näkökulmasta katsottuna Venäjän onnistuminen Ukrainassa laittaisi alueellisen ja globaalin turvallisuusrakenteen uusiksi. Venäjän sotilaallinen voitto vahvistaisi sen päättäväisyyttä toimia vastavoimana lännelle, mikä näyttäisi kyvyttömältä ja heikolta maailman silmissä. Tämä heikentäisi sen entuudestaan uhattua globaalia valta-asemaa. Läntisten imperialistien päätös oli, ettei Venäjän anneta saavuttaa Ukrainassa voittoa. Ukrainan armeijan kestettyä sodan alkuvaiheen yli vakuuttui länsi siitä, että se voi saavuttaa voiton Venäjästä käyttäen Ukrainaa välikappaleenaan tässä sodassa.
Vaikka tämä sota kietoutuukin vahvasti yhteen Ukrainan käymän kansallisen sodan kanssa, eivät näiden sotien päämäärät ole täysin yhtenevät. Lännen tarkoitus on estää Venäjän vallan kasvaminen ja estää sitä saavuttamasta valta-asemaa Ukrainassa. Invaasion pysähtyminen ja tilanteen vakiintuminen riittää näihin tavoitteisiin. Sodan päämäärä ei ole välttämättä auttaa Ukrainaa säilyttämään täysin alueellista kokonaisuuttaan, vaikka tätä tavoitetta pidetäänkin yllä juhlapuheissa. Länsimyönteinen, hyvin aseistettu ja Naton kanssa yhteistoiminnassa oleva Ukraina voidaan nähdä itsessään voittona, vaikka sen alueet olisivatkin kutistuneet.
Tämän sodan voi katsoa sikäli suosivan kollektiivista länttä, että sen talous ja potentiaalinen sotilaallinen tuotantokapasiteetti ylittää massiivisesti Venäjän vastaavan. Esimerkiksi USA käyttää vain 0,2 % BKT:stään sodan rahoittamiseen. Länsi kestää halutessaan sodan kustannukset ilman suurempia ongelmia. Tätä kautta se saattaa kyetä pitkällä aikavälillä näännyttämään Venäjän kyvyn sotia. Varsinainen kysymys on se, että haluaako länsi ryhtyä tähän ja kykeneekö se tekemään sen ennen kuin varsinaisen sotimisen hoitava Ukraina kuluu loppuun ja romahtaa sotilaallisesti tuesta huolimatta? Ei välttämättä. Länsi on kuitenkin selvästi rajannut sen, kuinka pitkälle se aikoo mennä sodassaan. Sotaa ei tulla päästämään suoraksi sotilaalliseksi yhteenotoksi Ukrainan alueen ulkopuolella. Tämä käytännössä rajoittaa lännen keinot materiaaliseen apuun, vapaaehtoisiin ja tiedusteludataan. Sodan tukemisen vaatiman materiaalin määrä on osittain ylittänyt lännen kyvyn sen toimittamiseen.
Venäjä on toisaalta osoittanut omaavansa riittävät varastot, kykenevänsä pitämään yllä ja jopa kiihdyttämään sotilaallista tuotantoaan sodan vaatimuksia vastaavaksi. Sodasta uhkaa tulla pitkä ja kallis, mikä asettaa lännelle paineita panostaa lisää omaan tuotantoonsa. Tämä aiheuttaa kustannuksia ja on pois näiden maiden talouksista. Tuotannon lisäys vaatii aikaa ja monille maille kustannuksien lisääminen on pitemmän päälle ongelmallinen. Jos konflikti jäätyy Ukrainan voimien huvetessa voi läntisten hallituksien antama tukikin hyytyä.
Mediapropagandaa lännessä pidetään yllä pitkälti kansalaisten tuen varmistamiseksi, sillä tämä tuki voidaan menettää, mikäli sota alkaa vaikuttamaan loppumattomalta.
Tämän sodan aseistamisen, pakotteiden ja vastapakotteiden kustannukset lankeavat länsimaiden kansalaisten maksettaviksi. Venäjä on lännen kannalta valitettavan sitoutunut omaan sotaansa, ja lännen on pian tehtävä päätöksiä omasta sitoutumisestaan. Toistaiseksi länsi on julistanut jatkavansa Ukrainan tukemista niin pitkään kuin on tarpeellista, mutta todellisuudessa länsi itse määrittelee missä kohtaa tämän tarpeellisen rajat tulevat vastaan.
VI Sota – Lännen pyrkimys Venäjän rankaisemiseksi ja heikentämiseksi
On huomattava, ettei lännen käymä sota Ukrainassa rajoitu pelkästään Venäjän suurvaltapyrkimyksien estämiseen. On perusteltua esittää, että länsi on aloittanut myös laajemman imperialistisen sodan, jonka päämäärä tuhota Venäjän talous sekä poliittinen ja sotilaallinen vaikutusvalta maailmassa. Tätä sotaa käydään taloudellisten ja poliittisten pakotteiden voimalla. Monien länsimaalaisten toimijoiden ajatuksissa pelkkä Venäjän tappio Ukrainassa ei riitä. Sitä on myös rankaistava. Rankaisu tapahtuisi Venäjän talouden tuhoutumisen, nykyisen hallinnon syrjäyttämisen ja tuomiolle viemisen, poliittisten asemien menettämisen ja teknologisen taantumisen avulla. Toisinaan mediassa haaveillaan jopa Venäjän hajoamisella.
Lännen, ja ennen kaikkea USA:n kannalta Venäjän romahtaminen poistaisi imperialistisesta pelistä yhden vastapelurin ja mahdollistaisi keskittymisen vakavampaan kilpailijaan eli Kiinaan. Monet tahot lännessä näkivät Kiinan taloudellisessa kehityksessä uhkan läntiselle hegemonialle jo ennen sen toteutumista. Osa heistä koki pitkään Venäjän mahdolliseksi liittolaiseksi Kiinan vallan kasvua vastaan, sillä Venäjä kuitenkin oli osin eurooppalainen, oikeistolainen ja kapitalistinen. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja pikemminkin vaikuttaa, että Venäjästä on tullut Kiinan liittolainen globaalissa pelissä. Siksi heikko romahtanut Venäjä on lännelle nykyisin suotuisampi kuin vahva ja Kiinan kumppanina toimiva Venäjä.
Venäjän aloittama sota antoi USA:lle mahdollisuuden saada kerättyä länsi yhtenäiseksi rintamaksi tarjoamalla yhteistä viholliskuvaa. Se myös tarjosi syyn aloittaa ennen näkemätön taloudellinen sota Venäjän murtamiseksi. Lännen pakotteet olivat laajemmat kuin mitään maata kohtaan aikaisemmin kohdistetut. Pelkästään Venäjän sulkeminen SWIFT-järjestelmän ulkopuolelle oli määrä tuhota sen maksuliikenne ja talous lyhyessä ajassa. Omien pakotteidensa lisäksi länsi kutsui koko muun maailman mukaan saartamaan Venäjää taloudellisesti ja poliittisesti. Uskomuksena oli, että romahdus olisi nopea ja vakava.
Länsi oli kuitenkin yliarvioinut poliittisen ja taloudellisen valtansa. Venäjän pikainen taloudellinen tuhoaminen ei onnistunut. Venäjä oli valmistautunut mahdolliseen konfliktiin lännen kanssa. Aiempien pakotteiden johdosta se oli tehnyt itsestään omavaraisen ruuantuotannossa, lisännyt omaa teollisuuttaan ja pyrkinyt luomaan verkostoja ja lännen ulkopuolisia kauppasuhteita pakotteiden kiertämiseksi. Venäjä pystyi myös tekemään talouspoliittisia ratkaisuja, jotka estivät sen osakkeiden ja rahajärjestelmän romahtamisen shokkivaikutuksista. Kävi ilmi, ettei ollut helppoa eristää maailman kuudenneksi suurinta taloutta ulos globaalista talousjärjestelmästä. Edes länsi itse ei kyennyt luopumaan välittömästi kaikesta kaupasta Venäjän kanssa. Venäjän talouden romahdus vuoden 2022 aikana oli vain 2% BKT:stä ja talouden on ennustettu kasvavan vuoden 2023 aikana. Se, että Venäjä vaikuttaa ainakin lyhyellä aikavälillä kestävän sekä sotakustannukset että taloudellisen sodan on yksi asia. Vakavampi ja lännen kannalta huolestuttavampi asia oli se ettei valtaosa maailmasta noudattanut lännen vaatimusta poliittisesta ja taloudellisesta eristämisestä.
Länsi kykeni eristämään Venäjän itsestään mutta ei muusta maailmasta. Kiinan ja Intian kaltaiset merkittävät valtiot jatkoivat kanssakäymistä Venäjän kanssa entiseen tapaan. Sama päti käytännössä koko globaaliin etelään. Venäjän talous ei eristynyt ja se pystyi yhä myymään sekä ostamaan tarvitsemiaan tuotteita.
Lännen käynnistämä taloussota Venäjän murtamiseksi on paljastunut verrattain samanlaiseksi epäonnistumiseksi kuin Venäjän käynnistämä hyökkäyssota Ukrainassa. Pakotteet ovat kalliita myös lännelle. Lännen kyvyttömyys murtaa Venäjän talous tai saada muuta maailmaa mukaansa saartamaan sitä paljastivat lännen taloudellisen ja poliittisen vaikutusvallan rajallisuuden. Vakavampaa lännen kannalta on, että monet julistetuista pakotetoimista sotivat aiemmin käytäntönä olleita kapitalistien pelisääntöjä vastaan. Varojen ja omaisuuden takavarikointi venäläisiltä oligarkeilta ja valtiolta söivät uskoa lännen puolueettomuuteen kapitalismin takaajana. Tämä on käytännössä uudelleen elvyttänyt BRICS-liittouman, jonka lipun alle kerääntyy paljon uusia merkittäviä jäseniä. Samaten Venäjän eristäminen läntisistä rahajärjestelmistä on luonut pohjan dollarista riippumattoman energiakaupan käymiselle. Tätä USA on pyrkinyt ehdottomasti välttämään. Tällä hetkellä on selvää, että tämä taloussota maksaa lännelle monella tavalla, eikä ole takeita siitä, että sodan tavoitteita tullaan koskaan saavuttamaan.
VII Sota – Venäjän kansallinen sota olemassaolonsa turvaamiseksi
Vaikka lännen pyrkimykset murtaa Venäjän talous ja eristää se poliittisesti maailmasta epäonnistuivatkin, kokee Venäjä hyökkäyksen vakavana itseään vastaan kohdistettuna uhkana.
Lännen antama sotilaallinen tuki Ukrainan armeijalle on estänyt Venäjää saavuttamasta päätavoitettaan ja uhkaa myös välillisiä tavoitteita. Venäjän perspektiivistä lännen toimet ”Ukrainan erikoisoperaatiota” vastaan, Venäjän sotilaalliset epäonnistumiset ja muut ongelmat ovat selkeä merkki lännen valmistautumisesta jo pitemmän aikaa tuhoamaan Venäjä taloudellisena ja poliittisena suurvaltana. Tätä tulkintaa käytetään oikeuttamaan aloitettu sota Ukrainassa. Poliittisen johdon on helpompi esittää sota ulkomaalaisten vihamielisten voimien aikaansaannoksena kuin myöntää aloittaneensa omien etujensa turvaamiseksi sodan, jota eivät tällä hetkellä kykene voittamaan. Kansalaiset kutsutaan mukaan puolustamaan äiti Venäjää, ja tehdään selväksi, että kysymys on Venäjän, ei Ukrainan kohtalosta. Tämän uuden sodan määritelmän johdosta olen päättänyt laskea tämän sodan omaksi erilliseksi sodakseen, koska Venäjän johto ilmeisesti katsoo näin olevan. Venäjä katsoo nyt käyvänsä Ukrainassa vähintäänkin puolustustaistelua omasta suurvalta-asemastaan, jollei peräti olemassaolostaan. Tästä perspektiivistä katsoen Venäjän on kyettävä lyömään lännen tukema Ukraina sotilaallisesti toisaalta, jottei siitä ei kehity sille sotilaallista uhkaa, toisaalta välttääkseen tuskaisa suurvaltapoliittinen arvovaltatappio lännelle.
Tappio Ukrainassa tarkoittaisi varmasti suurvalta-aseman heikkenemistä ja todennäköisesti poliittisia ongelmia Venäjän hallinnolle. Tappio tässä sodassa tapahtuisi joko taloudellisen järjestelmän romahtamisen tai todennäköisemmin rasittuneen talouden aiheuttamien poliittisten mullistuksien johdosta. Tämän vuoksi Venäjän johto pyrkii lietsomaan kansallismielisyyttä ja kuristamaan toisinajattelijoita sekä sodan kritisoijia. Lisäksi Venäjä muistuttaa kilpailijoitaan säännöllisesti statuksestaan ydinasevaltiona uskotellakseen tarttuvansa niihin, mikäli länsi pakottaa. Tämä on kuitenkin enemmän omalle kansalle suunnattua esitystä, jonka on tarkoitus tehdä selväksi, että Venäjä on hyökkäyksen kohteena.
Venäjän eliitin kannalta ongelma on se, ettei se voi enää lopettaa aloittamaansa imperialistista sotaa, vaikka eivät sen mahdolliset palkkiot enää vastaa uhrauksia. Lännen aktiivinen sotkeutuminen konfliktiin estää sitä toistaiseksi voittamasta Ukrainassa ja samalla tekee mahdottomaksi sodan lopettamisen muuhun kuin jonkinasteiseen voittoon. Venäjän on todennäköisesti kasvatettava sotatalouttaan, sotavoimiaan ja yhteiskunnallisia kustannuksia voittaakseen sodat Ukrainassa. Samalla se toivoo, ettei länsi – joka on taloudeltaan ja tuotantokapasiteetiltaan selvästi Venäjää suurempi – seuraa perässä samalla painoarvolla. Ainoa keino Venäjälle voittaa tämä sota on kestää pitempään kuin länsi on valmis tukemaan Ukrainaa, tai kuluttaa Ukraina niin loppuun ettei se kykene enää taistelemaan edes lännen aseistamana. Edes taistelujen loppuminen Ukrainassa ei välttämättä lopeta taloudellista ja poliittista sotaa lännen kanssa. Tämä tekee Venäjästä osittain riippuvaisen mahtavimmasta liittolaisestaan.
Uusi suuri peli/Suuri kylmä sota
Laajuudestaan ja tuhoisuudestaan huolimatta Ukrainan sota on lopulta pelkkä sivunäytös siinä todellisessa imperialistisessa kamppailussa, jota maailmalla käydään. Täytyy muistaa, että maailmamme elää tällä hetkellä imperialistisen vaiheen kapitalismia, jonka enemmän tai vähemmän vääjäämätön seuraus on imperialistinen sota imperialististen valtojen välillä.
Tämän johdosta ei lopulta ole mikään yllätys, että kilpailevat kapitalistiset leirit käyvät toistensa kimppuun poliittisesti, taloudellisesti ja lopulta sotilaallisesti oikeudesta hallita tiettyjen alueiden resursseja, markkinoita ja taloutta. Mikäli kapitalistinen järjestelmä pysyy pystyssä, ei seuraava suuri konflikti ole lännen ja Venäjän sekundaarisen imperiumin välillä. Se tulee olemaan suhteellisesti heikkenevän lännen ja sen haastajaksi nousseen Kiinan ja sen liittolaisten välillä. Jo nykyisessä konfliktissa on merkkejä maailman ryhmittäytymisestä näiden jakolinjojen mukaan.
Tässä on analyysini Ukrainan monista sodista ja syistä niiden takana. Analyysini ei ole millään muotoa kattava, mutta toivon sen antavan jonkinlaisen kuvan niistä kaikista elementeistä, jotka ovat mukana konfliktissa. Kuten voidaan havaita, ei kaikkia näitä sotia voida ratkaista yhdellä kertaa tai samojen toimijoiden taholta. Osassa näistä sodissa on hyökkääjänä Venäjä ja osassa länsi. Tarkoituksellisesti analyysi ei ota kantaa moraalisiin kysymyksiin. Aseellisen sodan inhimillinen, taloudellinen ja ekologinen hinta on niin hirvittävä, ettei sen kuvaaminen ole helppoa tai totuudenmukaista kenellekään sitä kokemattomalle. Lännessä sotaa seurataan vierestä kuin kisakatsomosta, kunkin kannustaessa valitsemaansa voittavaa joukkuetta. Todellisuudessa jokainen päivä satoja ukrainalaisia ja venäläisiä kuolee ja vammautuu luoteihin, tykistöön, liekinheittimiin, pommeihin, miinoihin, ohjuksiin ja muihin sodan kauhuihin. Useimmat heistä ovat sotilaita, mutta jotkut ovat siviilejä, jopa pikkulapsia. Hyvin harvat heistä kuuluvat omien maidensa poliittiseen tai taloudelliseen eliittiin, jotka ovat viime kädessä vastuussa sotien syttymisestä ja niiden jatkumisesta. Niin pitkään, kuin Ukrainassa käytävät sodat jatkuvat, on selvää, että sotiin syyttömät joutuvat maksamaan hinnan näistä sodista.
Jari Karttunen
DSL:n pääsihteeri
Lähteet (verkko)
https://en.wikipedia.org/wiki/Kosovo_War
https://en.wikipedia.org/wiki/Enlargement_of_NATO
https://en.wikipedia.org/wiki/Controversy_in_Russia_regarding_the_legiti…
https://en.wikipedia.org/wiki/Syrian_civil_war https://en.wikipedia.org/wiki/Libyan_civil_war_(2014%E2%80%932020)
https://en.wikipedia.org/wiki/Russo-Georgian_War
https://en.wikipedia.org/wiki/Orange_Revolution https://en.wikipedia.org/wiki/Russo-Ukrainian_War
https://en.wikipedia.org/wiki/Annexation_of_Crimea_by_the_Russian_Federa…
https://en.wikipedia.org/wiki/Russian_invasion_of_Ukraine
https://owlcation.com/social-sciences/The-Main-Reasons-For-War
https://en.wikipedia.org/wiki/War
https://en.wikipedia.org/wiki/Theories_of_imperialism#Connection_to_colo…
https://www.cirsd.org/en/horizons/horizons-summer-2022-issue-no.21/the-c…
https://blogs.lse.ac.uk/europpblog/2013/07/16/most-wars-are-not-fought-f…
https://www.newyorker.com/magazine/2023/06/19/how-the-west-lost-the-peac…
https://static.poder360.com.br/2022/02/2014-Coup-1.pdf
Lähteet (kirjallisuus)
Stefan Hedlund : Russia’s Market Economy: A Bad Case of Predatory Capitalism
Office of the United NationsHigh Commissioner for Human Rights Accountability for killings in Ukraine from January 2014 to May 2016
Lenin, Imperialismi kapitalismin korkeimpana asteena
Nkrumah, Kwame. Uuskolonialismi imperialismin korkeimpana asteena.
Argo, Kat: Donbas unfiltered, myth, media and misconception from inside the separatist held territory
Igor O. Logvinenko , Global Finance, Local Control: Corruption and Wealth in Contemporary Russia
Gerard Toal : Near Abroad. Putin, the West and the Contest over Ukraine and the Caucasus
Kasparov Garry. Winter Is Coming: Why Vladimir Putin and the Enemies of the Free World Must Be Stopped
Guy Mettan : Creating Russophobia: From the Great Religious Schism to Anti-Putin Hysteria
Gilbert Achcar : The New Cold War: The United States, Russia, and China from Kosovo to Ukraine
Jimmy J. Bartlett : NATIONS AT WAR!: A Historic Account of the Conflict Between Russia, Ukraine and the Role of the North Atlantic TreatyOrganisation (NATO)
David R. Marples : The War in Ukraine’s Donbas: Origins, Contexts, and the Future
J. L. Black, Michael Johns : The Return of the Cold War: Ukraine, The West and Russia