DSL:n pääsihteeri Jari Karttusen laatima kattava analyysi ja teoria-artikkeli:
Meidän on puhuttava hetkinen proletariaatin diktatuurista. Tämä pelätty käsite on aiheuttanut yli vuosisadan ajan päänvaivaa ja huolta niin oikealla kuin vasemmallakin. Oikeistovoimat ja heitä myötäilevät vasemmisto opportunistit (suom. pyrkyrit) ovat lakkaamatta käyttäneet käsitettä kommunisteja vastaan. Jopa monet kommunistit ovat taipuneet ja poistaneet sen virallisesti ajamiensa asioiden joukosta. Esimerkiksi Suomen kommunistinen puolue (SKP), lopetti aikoinaan termin käyttämisen julkisuudessa ja korvasi sen käsitteellä ”työväenvalta”. Tämä tapahtui puolueen ollessa kiinni eduskunnan parlamentaarisessa vallassa ja sitä kautta poliittisessa vuorovaikutuksessa porvareiden kanssa 60-luvulla. Tässä seurassa termi olikin varmasti kiusallinen käytettäväksi.
Totuus on kuitenkin, että on mahdotonta ajaa kommunistien päämäärää sosialistisesta yhteiskunnasta, ellei ainakin piilotetusti aja samalla proletariaatin diktatuuria – riippumatta siitä millä nimellä tätä käsitettä haluaakaan kutsua. Tästä syystä on hyvä tarkastella käsitettä ja ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan, niin ettei kenelläkään itseään kommunistina pitävällä ole syytä karsastaa itse päämäärää.
Marx sanoi ”Kapitalistisen ja kommunistisen yhteiskunnan välillä on kausi, jolloin toinen muutetaan vallankumouksellisesti toiseksi. Sitä vastaavasti tulee olemaan myös poliittinen siirtymäkausi, jolloin valtio ei voi olla mitään muuta kuin proletariaatin vallankumouksellista diktatuuria.”
Marxin tarkoittama yhteiskunnallinen siirtymä kausi tarkoitti sosialismia ja hänen mukaansa sosialismin poliittisen ajan on oltava proletariaatin diktatuuria. Tämä on hyvinkin selväpiirteinen toteamus, eikä siitä voi tinkiä. Tämä on helposti ymmärrettävissä kun tarkastellaan, mitä käsitteellä tarkoitetaan. Tehdään tämä mahdollisimman tarkasti, jotta vältämme väärinymmärrykset.
Proletariaatin diktatuuri on yhdistelmä kahta sanaa, proletariaattia ja diktatuuria. Viitaten siihen, että proletariaatti pitää hallussaan diktatuuria.
Proletariaatti sanan alkuperä viittaa roomalaisen yhteiskunnan alimpaan varallisuusluokkaan, joiden ainoan hyödyllisen yhteiskunnallisen tuotteen katsottiin olevan lapset (proles.) eli ”lapsentekijät”. Marx ja Engels puolestaan tarkoittivat proletariaatilla ihmisiä, jotka saavat toimeentulonsa myymällä työvoimaansa kapitalisteille. Määritelmällisesti he eivät omista yhteiskunnallisen tuotannon edellytyksenä olevia pääomia, kuten raaka-aineita ja tuotantovälineitä. Marxilaisen teorian mukaan pääomat ovat kapitalistiluokan, eli porvareiden hallussa. Tämä luokka hyödyntää ja hallitsee proletariaattia (suom. työväenluokkaa) pääomien omistuksesta syntyvän taloudellisen valta-asetelman pohjalta.
Diktatuuri puolestaan tarkoittaa sanamerkityksellisesti sanelua, käsky tai määräysvaltaa. Nykykielessä diktatuuriin liitetään yleensä yksinvaltaiset viiksekkäät hallitsijat, jotka polkevat ihmisoikeuksia ja ovat muutenkin inhottavia. Tämä juontaa juurensa roomalaisesta diktaattori termistä. Tällä termillä tarkoitettiin valtion virkamiestä, joka valittiin kriisin aikana väliaikaiseksi yksinvaltiaaksi. Yleensä diktatuurista puhuttaessa nykyisin viitataan tällaiseen yksinvaltaiseen hallitsijaan ja hänen hallitsemansa valtion poliittiseen järjestelmään. Marxilaisuuden tarkoittama termi kuitenkin viittaa määräysvaltaan, ei yksinvaltiaaseen.
Proletariaatin diktatuuri tarkoittaa yksinkertaisesti työväen määräysvaltaa. Sosialismiin pääsemiseksi tämä on pakollinen vaihe. Marxin näkemyksen mukaan valtio edustaa aina hallitsevaa luokkaa. Kapitalistisessa yhteiskunnassa valtio on porvariston luokkaherruuden väline eli porvariston diktatuuri. Vastaavasti sosialismiin/kommunismiin siirryttäessä on työväenluokan lakkautettava porvarillinen valtio, joka on korvattava työläisten vallalla, eli proletariaatin diktatuurilla.
Tämä prosessi on monissa piireissä torjuttu demokratian vastaisena. Osin tämä on tapahtunut väärinymmärryksen vuoksi, mutta myös tarkoituksellisesti. 60-luvusta lähtien proletariaatin diktatuurin käsitteen ylläpitäminen ja sitä kohti pyrkiminen on liitetty stalinismiin. Stalinismi on löyhästi määritelty termi ja se voi tarkoittaa kommunistien jyrkempää siipeä, mutta yleensä se yhdistetään melko avarasti etenkin Stalinin Neuvostoliiton kielteisinä pidettyihin ilmiöihin kuten terroriin, henkilöpalvontaan ja vallan keskittymiseen. Diktatuurista puhuminenkin aiheuttaa monilla siksi torjuntareaktion. Kapitalismin vastakohta on demokratia, julisti taannoin vasemmistolainen ministeri. On kuitenkin kysyttävä: millainen demokratia?
Porvarillinen ”demokratia”
Mutta mitä demokratialla lopulta tarkoitetaan? Demokratia tulee sanoista demos (tavallinen kansa) ja kratos (valta, hallita). Yhdyssana demokratia saattoi myös tarkoittaa köyhälistön etuja ajavaa köyhälistön valtaa. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa. Antiikin aikana tätä hallintomallilla kuitenkin tarkoitettiin monia asioita. Demokratiasta käytettiin myös synonyymiä ochlocracy, joka kääntyisi parhaiten ”roskajoukon vallaksi”. Todelliseen demokratiaan suhtauduttiin jo silloin epäilyksellä ja uskottiin, ettei kaikista ole todellisuudessa päätöksen tekoon. Vallan käyttäjät olivat niitä, joilla sitä todella oli. Todellisuudessa antiikin demokratia piti sisällään avoimen tai piilotetun oligarkian (harvainvallan) tai plutokratian (rikkaiden vallan).
Eli meidän on kysyttävä itseltämme, onko nykyinen meille niin rakas demokratiamme todella kansanvaltaa? Marxilainen vastaus tähän on hyvin yksinkertainen: Ei ole. Proletariaatin diktatuuri on samalla tavalla diktatuuri kuin porvarillinen demokratia on porvariston diktatuuri. Porvariston diktatuuri pyrkii estämään kansan enemmistön, työväenluokan, valtaannousun. Sen sijaan proletariaatin diktatuuri pyrkii estämään kansan vähemmistön, porvariston, valtaan palaamisen. Marxin mukaan proletariaatin on otettava huomioon porvariston jatkuva vastarinta ja pyrkimys valtansa palauttamiseen. Proletariaatin diktatuuria käytetään tuhoamaan kapitalismi sen puhtaassa muodossa ja lopulta lopettamaan kapitalistiluokan olemassaolo. Tämä oli peruste sille, että Neuvostoliitto poisti termin vuonna 1977 perustuslaistaan. Propagandistisesti julistettiin, että valtio oli nyt ”koko kansan valtio”, koska porvaristo luokkana oli hävinnyt. Myöhemmin selvisi, että porvaristo kykeni yhä palaamaan valtaan.
Kommunistien näkökulmasta porvarillinen demokratia siis todellisuudessa tarkoittaa porvarin diktatuuria. Vladimir Leninin mukaan porvarillinen demokratia on kaikkein tehokkain diktatuurin muoto. Se alistaa työväenluokkaa, puolustaa porvaristoa ja antaa etuoikeuksia porvaristolle riistäjäluokkana. Nikolai Buharinin mukaan puolestaan demokratia on porvariston hienostunut keksintö, joka perustuu ajatukseen “koko kansasta”. Porvarillisen demokratian oloissa väestö jakaantuu yhteiskuntaluokkiin, joiden edut ovat vastakkaisia ja sovittamattomia. Porvaristo kuitenkin pitää yllä harhaa “yhteiskansallisesta” ja ”yhteisistä eduista” mikä hämärtää sen, että valtio on olemassa vain pienen vähemmistön etuja varten.
Pitääkö tämä paikkansa? Onko demokratiamme vain jonkinlainen harha, joka kätkee taakseen varakkaalle vähemmistölle hallita enemmistöä? Omaamme ja muita läntisiä ns. ”hyviä” demokratioita kutsutaan yleensä nimellä liberaali demokratia. Liberaali demokratia on määritelmällisesti edustuksellinen demokratia, jossa vaaleilla valittujen edustajien valtaa (ja kansan enemmistön valtaa määrätä vähemmistöä) rajoittavat laillisuusperiaate, sekä on olemassa yksilönvapautta, etenkin kansalaisoikeuksia suojeleva perustuslaki. Mutta mitä tämä pitää sisällään? Jo suppea määritelmä sanoo, että kansan enemmistön valtaa yli vähemmistön ”rajoitetaan”. Tämä ei lupaa hyvää todelliselle kansanvaltaisuudelle, mutta jatketaan tarkastelua.
Mistä porvarillinen liberaali demokratia on tehty?
Koska sosialistista järjestelmää peilataan aina Neuvostoliiton välityksellä, on vain oikeus ja kohtuus, että liberaalia demokratiaa tarkastellaan sen mallivaltion eli Amerikan Yhdysvaltojen välityksellä. Yhdysvaltalainen ajatuspaja Freedom house on määritellyt liberaalille demokratialle tiettyjä kriteerejä. Lyhyesti läpikäytynä ne ovat seuraavat (wikipedian mukaan) :
Demokratia:
- vaalisalaisuus, luotettava ääntenlasku, äänten samanarvoisuus, yleinen äänioikeus,
- puolueiden perustamisen edellytykset ja toiminnan rajoitukset ovat vähäisiä näiden poliittisista (rauhanomaisista) mielipiteistä riippumatta,
- opposition kimppuun ei hyökätä eikä heitä vangita rauhanomaisesta poliittisesta toiminnasta
Korruptio:
- julkisen vallan käyttäjien ja virkamiesten korruptio on kriminalisoitua ja valvottua
- korruptiolle tilaisuuksia luova byrokraattinen sääntely on vähäistä
- toimittajat, antikorruptioaktivistit, vuotajat ja muut korruption paljastajat eivät joudu pelkäämään turvallisuutensa puolesta
- valtion sopimukset kilpailutetaan avoimesti
- vainoaako tai pakkosiirtääkö valtio jotakin vähemmistöä
Ilmaisun- ja uskonnonvapaus:
- onko vapaata ja riippumatonta mediaa (tosin valtion kontrolloima media (kuten Yle) saa täydet pisteet, jos sen anti on monipuolista)
- sensuroiko valtio suoraan tai epäsuoraan painotuotteita, Internetiä, TV:tä, radiota tai taideteoksia
- onko presidentin tai korkeimpien vallankäyttäjien kunnian ja arvovallan loukkaaminen sallittua
- käyttääkö valtio tukiaisia viestimille lisätäkseen mieleistään journalismia tai ehkäistäkseen vastakkaista
- rajoitetaanko uskontokuntien toimintaa rekisteröintivaatimuksilla
- vainotaanko uskonnonharjoittajia tai toimittajia; valitseeko hallitus uskonnollisia johtajia
- vaikuttaako valtio vahvasti opetusohjelmiin poliittisin tarkoitusperin
- uskaltavatko ihmiset keskustella keskenään vapaasti, myös politiikasta, ilman pelkoa viranomaisten sanktioista
Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus:
- rajoitetaanko rauhanomaisia mielenosoituksia vakavasti
- rajoittaako tai vaikeuttaako valtio ammattiliittoja tai yhdistystoimintaa tai sen rahoitusta paljon tai pitääkö toimijoiden tai rahoittajien pelätä valtiota
- painostetaanko ihmisiä liittymään tai olemaan liittymättä ammattiliittoihin
Laillisuusperiaate:
- riippumattomuus: painostaako tai komentaako hallitus tai muu poliittinen, taloudellinen tai uskonnollinen valta oikeuslaitosta
- paneeko valtio toimeen oikeuslaitoksen tuomiot
- onko syytetty syytön kunnes toisin todistetaan
- ovatko oikeudenkäynnit reiluja ja puolueettomia
- onko poliisilaitos siviilien vallan alla
- rangaistaanko poliiseja, jos he pahoinpitelevät tai pidättävät aiheetta kansalaisia
- kärsivätkö kansalaiset sodasta tai sisäisestä selkkauksesta
- onko etnisillä, seksuaalisilla ja uskonnollisilla vähemmistöillä ja naisilla samat oikeudet kuin muillakin ja tuomitaanko heitä vastaan väkivaltaa tekevät
Yksilön itsemääräämisoikeus:
- tuomitaanko vaimon raiskauksesta tai hakkaamisesta
- sorretaanko naisia perintölaeissa tai huoltajuus- ja avioerolaeissa
- onko puolison valinta vapaata ja lapsiavioliitot kiellettyjä
- rajoittaako valtio ulkomaanmatkoja
- saavatko ihmiset riittävän vapaasti ostaa ja myydä maata ja muuta omaisuutta sekä perustaa yrityksiä ja valita työpaikkansa
- kontrolloiko valtio taloutta vahvasti esimerkiksi omistamalla paljon yrityksiä, sääntelemällä hintoja tai asettamalla tuotantokiintiöitä
- estetäänkö jotain etnistä ryhmää tekemästä tiettyjä töitä
- onko maassa pakkotyötä
- tukeeko valtio laajalti uskonnollista, etnistä tai kulttuurista propagandaa (indoktrinaatiota)
Piilotettu harvainvalta
Jokainen lukija voi pohtia mielessään toteutuvatko nämä liberaalin demokratian periaatteet kuinka hyvin käytännössä esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Suomessa. On ilmeistä, että monia näistä ihanteista ei todellisuudessa toteuteta liberaaleiksi demokratioiksi kutsutuissakaan maissa. Tässä olisi luultavasti kokonaisen artikkelin verran pohdittavaa. Kuitenkin tässä yhteydessä ei ole olennaista se, kuinka huonosti kapitalistit todellisuudessa noudattavat omia julistuksiaan poliittisesta vapaudesta, ihmisoikeuksista jne. Todellinen kysymys on se, mitkä kohdat liberaalin demokratian vaatimuksista sitovat sen suoraan kapitalistiseen järjestelmään ja tekevät muut vaihtoehdot mahdottomiksi?
Liberaali demokratia ja kapitalismi on sidottu toisiinsa
Vaatimukset vapaasta ja riippumattomasta mediasta, jotka eivät toimi poliittisen vallan äänitorvina ovat ymmärrettävä vaatimus. Todellisuus on kuitenkin se, että jos valtio ja sen poliittiset tahot eivät voi kontrolloida omaa propagandaansa ja indoktrinaatiotansa, tämä jättää reitin edelleen avoimeksi taloudellisten toimijoiden avoimelle ja häikäilemättömälle vaikuttamiselle. Laajalti lännessä kapitalistinen hegemonia nojaa juuri taloudellisten eliittien luomaan ja ajamaan mediakuvaan. Liberaalin demokratian periaatteiden mukaan tämä on oikein ja esimerkiksi valtiollinen vastapropaganda on tuomittavaa.
Toinen on selkeä ja kapitalistisen liberaalin hegemonian todellinen ydin. Yksityisomistuksen oikeutus menee edelle yhteiskunnallisista ja yhteisistä tarpeista. Liberaalin demokratian periaatteiden mukaan valtio ei saa rajoittaa tuotantovälineiden ja maan yksityistä omistamista, mikä käytännössä turvaa kapitalistisen luokan valta-aseman jatkuvuuden. Yksityisen yrittäjyyden vapaus ja rajoittamattomuus on turvattu. Tämä yksityisen yrittäjyyden toimivuus vahvistetaan vielä vaatimuksella siitä, ettei valtio lopulta saa puuttua tai kontrolloida taloutta tai kilpailla yksityisen talouden kanssa esimerkiksi valtionyrityksillä tai liian laajoilla julkisilla projekteilla, jotka vievät edellytykset yksityisten voittojen tekemiseen. Valtion projektit eivät periaatteessa saa olla valtion itse tuottamia, vaan ne täytyy ostaa yksityisiltä tahoilta. Tahoilta, joiden toimintaa valtio ei väitetyn byrokraattisen tehottomuuden vuoksi myöskään saisi kontrolloida tai säädellä. Liberaalissa demokratiassa yksityinen voitontavoittelu on yhteiskunnallinen päämäärä, jonka turvaajana valtiokoneisto toimii. Taloudellinen eliitti johtaa itse itseään ja poliittinen järjestelmä turvaa heidän toimintaympäristönsä.
Porvarillinen demokratia on todellisuudessa pelkästään demokratian kulissi. Todellinen määräysvalta on niillä, jotka omaavat pääomia ja sen kautta todellista yhteiskunnallista valtaa. Todellisuudessa kapitalistista valtiomuotoa kuvaa paremmin oligarkian ja plutokratian risteymä. Oligarkia (”harvainvalta”) tarkoittaa hallintoa, jossa kapea eliitti pitää valtaa. Plutokratia (“rahavalta”) puolestaan on poliittinen järjestelmä, jossa kansalaisten yhteiskunnallisen vaikutusvallan pohjana on omaisuus. Tämä on kapitalistisen demokratian todellinen olemus ja tämä on järjestelmä, joka on korvattava proletariaatin diktatuurilla – jota voisi kutsua myös proletaariseksi demokratiaksi. Ihmiset, jotka puolustavat nykyistä järjestelmää tietämättään tai vielä pahempaa, tietoisesti, puolustavat todellisuudessa plutokraattisen oligarkian jatkuvuutta.
Kaatakaamme porvariston diktatuuri
On huomattava, että useimmat liberaalin demokratian vaatimuksista on täysin mahdollista toteuttaa myös proletaarisen demokratian alaisuudessa. Ainoat pakolliset loukkaukset liberaalin demokratian arvoja kohtaan ovat ne, jotka koskevat taloudellisen eliitin kykyä jatkaa taloudelliselta pohjalta tapahtuvaa ylivaltaansa. Tässä proletariaatin diktatuuri eroaa merkittävästi porvariston vastaavasta. Kun tämä taloudellinen ylivalta otetaan pois kapitalisteilta, eivät he enää ole etuoikeutettuja eivätkä näin ollen enää myöskään proletariaatin diktatuurin ”sorron” kohteita. Tämä on hyvin reilua, jos sitä vertaa pysyvään taloudelliseen sortoon osana porvarillista diktatuuria, jossa monet tekevät töitä, jotta harvat voivat elää yltäkylläisyydessä.
Kootusti voisi siis sanoa, että nykyinen porvarillinen liberaali demokratia on kaadettava taloudellisen tasa-arvon, ihmislajin yhteiskunnallisen kehityksen ja ympäristön hyvinvoinnin vuoksi. Tämä järjestelmä on sidottu kapitalistiseen yhteiskuntajärjestelmään ja kaikkiin sen oheisvaikutuksiin kuten epätasa-arvoon, köyhyyteen, imperialismiin ja ympäristötuhoon. Tämä porvariston diktatuuri on korvattava proletaarisella demokratialla, jossa valta on enemmistöllä eikä pienellä taloudellisella eliitillä. Sosialistisen yhteiskunnallisen järjestelmän myötä ihmiskunnalla on avaimet ottaa jälleen ohjaava rooli omassa kohtalossaan ja tulevaisuudestaan. Se millaisen muodon tämä proletaarinen demokratia ottaa, riippuu paljon olosuhteista. Voidakseen hallita viisaasti tarvitsee proletariaatti luokkatietoisuutta, sivistystä, tietoa, kokemusta ja empatiaa. Jos nämä ominaisuudet puuttuvat laajasti, voi seurauksena olla eliitin pelkäämä ”roskajoukon valta” tai harvainvalta, jossa uusi eliitti korvaa vain entisen kaikkine huonoine seuraamuksineen. Työtätekevien on valmistauduttava käyttämään tätä valtaa sen vaatimuksien mukaisesti. Todellinen demokratia vaatii paljon ylläpitäjiltään.
Sosialistinen yhteiskuntajärjestelmä ja siihen kuuluva proletaarinen demokratia toimivat askeleina kohti kommunismia ja siihen kuuluvaa todellista demokratiaa. Kun sosialistinen yhteiskuntajärjestelmä edistyy riittävästi tuotantovoimien ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä, lakkaa marxilaisen teorian perusteella myös valtio olemasta. Koska valtio on luokkavallan väline, ei tätä valtarakennetta enää tarvita kommunistisessa yhteiskunnassa, jossa ei ole yhteiskuntaluokkia. Valtion lakkaamisen myötä lakkaa tarve proletariaatin diktatuurille ja yhteiskunta saavuttaa todellisen demokratian, koska tarvetta ”diktatuuriin” ei enää ole.
Jari Karttunen