Vuonna 2014, ennen ministeriksi valintaansa, kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen julkaisi aatepaperin ”Tulevaisuus on uteliaiden”. Sen keskeinen sanoma on, ettei valtio tai kunta voi edes teoriassa olla vastuussa ihmisten hyvinvoinnista. ”Yhteiskunnan pitää toimia siten, että yksilölliset valinnat ovat mahdollisia. Yksilönvapaus ja yksilönvastuu kulkevat käsi kädessä.”
DSL:n jäsenjärjestön tuottama opintomateriaali tarjoaa katsauksen bolivaarisen vallankumouksen historiaan. Toteutus: Matti Laitinen
Naisten aseman historiasta tiedämme, että sosiaaliset muutokset vaikuttavat ensiksi yhteiskunnan heikoimpiin. Nykyinen ”luokkasota ylhäältä päin” seuraa tätä samaa, monotonista käsikirjoitusta: vanhukset, sairaat, maahanmuuttajat, köyhät ja kouluttamattomat – joiden joukossa on monia naisia taloudellisen ja seksuaalisen riiston seurauksena – ovat leikkauspolitiikan ensimmäisiä uhreja. He ovat ensimmäisiä, joiden sosiaaliset verkostot alkavat purkaantua. Monissa maissa ympäri maailmaa naiset nousevat vastarintaan ja vaativat itselleen sen, mitä patriarkaalinen, kapitalistinen yhteiskunta heiltä kieltää. Lakkojen, mielenosoitusten ja muun vastarinnan keinoin he keräävät huomiota vaatimuksilleen.
Euroopan unionissa vallitsee ilmeisesti rauhan hetki. Vaatimaton talouden tervehtyminen on pohjana niille melko optimistisille julistuksille ja aloitteille Euroopan tulevaisuutta koskien. Joillakin syrjäisemmillä seuduilla, kuten omallamme, eräiden talouskuriin perustuvien toimenpiteiden kääntäminen päinvastaiseksi on antanut uskottavuutta sille ajatukselle, että Euroopan nykyiselle politiikalle on vaihtoehtoja. Kreikka, Kreikalle annettu uhkavaatimus, nykyinen tilanne ja nykyisen tilanteen syyt ovat unohdettuja asioita.
Kerran Euroopan monikulttuurisin valtio Puola on nykyään maanosan homogeenisin. Etniset vähemmistöt muodostavat alle 2 % koko väestöstä. Silti etno-nationalistinen radikaali oikeisto populismi voimistuu.
Euroopan unioni kääntyi uusliberalistiseksi projektiksi 1980-luvulta alkaen. En näe, että me vasemmalla olisimme millään lailla yrittäneet ottaa eurooppalaisuuden käsitettä haltuun. Meillä oli antaa vastauksia, muttemme avanneet keskustelua enempää. Emme tuoneet sitä joukkojemme ulkopuolelle, laajempien massojen tietoisuuteen. Nähdäkseni puhumme uudenlaisesta haltuunottamisesta nyt ensi kertaa, kun Eurooppa on tienhaarassa. Käsitteen uudelleen haltuunottaminen tarkoittaa ymmärryksemme mukaan sellaista EU-piireissä tapahtuvaa eurooppalaista yhdentymistä, jonka tulisi ajaa kaikkien marginalisoitujen, sorrettujen ja syrjittyjen etua. Tämä projekti olisikin nähtävä alhaalta ylöspäin lähtevänä mallina, kun Euroopan yhtenäisyysprosessi on päinvastoin mielletty ylhäältä alaspäin toteutettuna projektina. Eurooppa, Euroopan unioni on koettu jonkinlaisena ulkopuolisena voimana.
Jos 2,5 ihmisen saapuminen Eurooppaan, vuodesta 2015 lähtien, nähdään ratkaisemattomana ongelmana, mitä se tarkoittaa 62 miljoonalle pakolaiselle maailmanlaajuisesti? Tässä kohtaa mieleen ponnahtavan kysymyksen ei tulisikaan tarkastella asiaa siten, kuinka 500 miljoonan asukkaan Eurooppa kykenee integroimaan 2,5 miljoonaa pakolaista, vaan kuinka nämä 500 miljoonaa ihmistä onnistuvat integroimaan itsensä maailmaan, jossa väestö tulee koostumaan 10 miljardista ihmisestä muutaman vuosikymmenen kuluessa.
Jari Karttusen esitys Ihmisoikeudet – onko niitä? -seminaarissa Heurekassa 5.12.2018
Ekologisen ympäristönsuojelun dosentin Heikki Tervahatun luento 22.9.2018.
Jari Karttusen esitys Marx-opistolla.