Vihreän imperialismin tiivis selitys

Mustalla taustalla valkoinen revitty paperi, jossa tekstinä 'Unmask Green Imperialism' ja kuva uimalaseista.

1) Imperialistisen vaiheen kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä hallitsee maailmaa.

a.) Kapitalismin sisäiseen logiikkaan kuuluu loputtoman talouskasvun kasvun aikaansaaminen luontoa ja työntekijöitä riistämällä.

2.) Tämä sisäinen logiikka on johtanut ympäristökriisin syntymiseen ja jatkuvaan etenemiseen.

a.) Kapitalismi on kyvytön muuttamaan sisäistä logiikkaansa, eikä siksi kykene lopettamaan ympäristökriisin edistämistä.

3) Kapitalistinen hegemonia on uhattuna oman sisäisen logiikkansa ansiosta koska:

a) Ympäristökriisi on johtanut ongelmiin ja synnyttänyt vastavoimaksi ympäristöliikkeen, joka kamppailee luonnon riistoa vastaan.

b) työväestön riisto on synnyttänyt vastavoimaksi työväenliikkeen, joka kamppailee työväen riistoa vastaan.

c) kapitalismi pitää sisällään voitonsuhdeluvun laskutendenssin, joka lopulta johtaa talouden pysähtymiseen.

d) hillitäkseen voiton suhdeluvun laskua kapitalismi tarvitsee köyhiä maita, joiden imperialistisella ja uuskolonialistisella alikehittämisellä on mahdollista pitää eroja maailman alueiden ja työväenluokkien välillä.

4. Kapitalistinen hegemonia pyrkii sopeutumaan kohtaamiinsa uhkiin.

a) Kapitalistit pyrkivät tekemään voittojen tavoittelustaan ympäristöliikkeen hyväksymää.

b) Kapitalistit käyttävät ympäristöystävällisyyttä keinona voittojen tuottamiseen.

c) Ympäristöliike tekee yhteistyötä kapitalismin kanssa saavuttaakseen resursseja, poliittista liikkumistilaa, hyväksyttävyyttä ja vaikutusvaltaa.

d) Kapitalismi kaappaa aiheuttamansa ympäristökriisin synnyttämän ympäristöliikkeen osaksi omaa sisäistä rakennettaan.

e) Ympäristöliikkeen keinot kamppailla ympäristökriisiä vastaan ovat kapitalismin rajoittamia.

5) kapitalisoitu ympäristöliike ei kykene ratkaisemaan ympäristökriisiä, sillä se ei kykene puuttumaan ympäristökriisin tärkeimpään elementtiin, eli kapitalistiseen voittojen tavoitteluun ja jatkuvan kasvun logiikkaan.

6) Kapitalismin ja ympäristöliikkeen yhteenliittymä mahdollistaa uudenlaisten imperialististen ja uuskolonialististen keinojen käyttämisen maailman alikehitettyjä maita vastaan, jatkaen voitonsuhdeluvun alentumisen hillitsemistä.

TÄTÄ TARKOITTAA ”VIHREÄ IMPERIALISMI”

Koska kapitalismi on kuitenkin tuomittu epäonnistumaan, joko voitonsuhdeluvun laskemisen, ympäristökriisin tai molempien takia, ei tämä vaihe tule kestämään. Kapitalismin jälkeinen maailmanjärjestys on jotain seuraavista:

  • barbaria: ympäristökriisi ja talouden romahdus, johtaa sivilisaation romahdukseen.
  • sosialismi: Edistykselliset voimat voittavat ja uudistavat yhteiskunnan uudenlaiseen aikaan.
  • uusfeodalismi: Vanhat eliitit pitävät valtansa, talouskasvu poistuu, ympäristökriisi väistyy, rikkaat pysyvät rikkaina ja köyhät ympäristöystävällisen köyhinä.

Näistä vaihtoehdoista kapitalistinen eliitti suosii uusfeodalismia ja se heijastuu myös kapitalisoidun ympäristöliikkeen toimintaan. Todellisuus vie kuitenkin kohti barbariaa. Edistyksellisten voimien on otettava aloite käsiinsä, mikäli halutaan välttää että ympäristökriisin ja kapitalismin jälkeinen maailma ei ole tarkoitettu pitämään yllä ainoastaan rikkaan eliitin hyvinvointia.

7. Tarvitaan proletariaatin ympäristöliike, jonka vaatimuksiin kuuluu a) kapitalismin kumoaminen ympäristökriisin aiheuttajana sekä b) sosialistista yhteiskunnan pääomien uusjakoa.

a) proletaarinen ympäristöliike pitää myös huolen siitä, että sosialismin toteuttaminen tapahtuu ympäristökriisin välttämisen kannalta oikealla tavalla.

8. Siirtyminen SOSIALISMIIN

9. Siirtyminen KOMMUNISMIIN