Kiinnostuksemme Karl Marxin Pääoma-teokseen syntyi yhtäältä tarpeesta pohtia nykykapitalismin luonnetta ja toisaalta siitä, että muun muassa viimeaikaisissa hoivaa, prekarisaatiota ja uusliberalismia koskevissa keskusteluissa on hyödynnetty marxilaisia analyysivälineitä ja kysymyksenasetteluja.
Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa kapitalismin ja luokan käsitteet joutuivat ankaran kritiikin kohteiksi 1980-90 –luvuilla ja ne julistettiin muinaisiksi dinosauruksiksi, jotka eivät kuvaa nykymaailmaa. Samaan aikaan yhteiskunnallinen eriarvoisuus kääntyi kasvuun sekä globaalisti että paikallisesti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kapitalismin käsite on kuitenkin kaivettu jälleen esiin tutkimuksen naftaliinista, kun on pyritty ymmärtämään elämisen ehtojen muotoutumista maailmassa, jota leimaavat pääomien globaalit virrat, lisääntyvä maahanmuutto, tuloerojen kasvu ja työelämän epävarmuus.
Keskustelemme seuraavassa Marxin Pääomasta siitä näkökulmasta, miten sen avulla voisi valottaa tämän hetken yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Palvelutyö ja työajat
Olemme pohtineet Pääoman avulla miten ymmärtää palkkatyötä ja siinä tapahtuneita muutoksia nyky-Suomessa. Marxin analyysi työn tuottavuuden kasvattamisesta työn tehostamisen, työajan lisäämisen ja joustavan työvoiman käytön – mitä Marx kutsuu ’käsiksi ja liikaväestöksi’ – on yhä tärkeää kun analysoidaan miten myöhäiskapitalismissa tärkeällä palvelusektorilla kerätään lisäarvoa.
Marx analysoi Pääomassa kamppailuja inhimillisestä työajasta Englannin teollisuuskapitalismissa, ja työnantajien mielikuvituksellisia pyrkimyksiä kiertää työaikasääntelyä. Palvelukapitalismissa työajat on aivan yhtä tärkeä kamppailuareena.
Näreen tutkimuksessa, joka on osa laajempaa Suomen Akatemian hanketta koskien maahanmuuttajien työskentelyä vanhusten hoidossa, on haastateltu muun muassa yksityisten hoivayritysten henkilöstöpäällikköjä ja maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Näre on pohtinut mistä voitot kääritään yksityisissä hoivayrityksissä, kun hoiva uusintavana työnä ei taivu helposti hinnoiteltavaksi ja hinnat on raamitettu kuntasopimusten ja ostajien maksukyvyn rajoihin.
Yksityisten hoivayritysten johtajien haastatteluista selviää, että lisäarvoa saadaan kerättyä erityisesti työvuorosuunnittelun avulla. Työnantajan kannalta tehokasta työaikasuunnittelua ovat muun muassa niin kutsutut ’pitkät päivät’ eli 14-tuntiset työvuorot, jotka alkavat kello seitsemän aamulla ja kestävät kello yhdeksään asti illalla. Yksi henkilö on tällöin vuorossa päivän kaikkina kiirehuippuina aamupesujen, lounaiden ja iltapesujen aikana. Normaalivuoroja tekevien työntekijöiden määrä voidaan tällöin pitää minimissä.
Työn tuottavuuden kasvattaminen ja lisäarvon kerääminen ei koske ainoastaan hoiva-alan yrityksiä. Joitakin vuosia sitten Finnair säästöpaineissa otti käyttöön kaksiosaisen työaikamallin, jossa lähtöselvitysvirkailija joutuu pari kertaa kuukaudessa tekemään työvuoron kahdessa osassa. Virkailija tulee aamulla töihin selvittämään lentojen ruuhkahuippua pariksi tunniksi, jonka jälkeen hän menee kotiin ja palaa töihin illaksi selvittämään toista ruuhkahuippua. Osa työntekijöistä tulee töihin Vantaalle Hämeenlinnan pohjoispuolelta (Taloussanomat 3.8.2009). Heille järjestely tarkoittaa käytännössä sitä että he ovat työnantajan käytettävissä koko päivän, aamusta iltaan, vaikka palkkaa maksetaan normaalilta työpäivältä.
Bussinkuljetus on toinen ammatti, jossa työaikasuunnittelun avulla työtä on intensifioitu ja tuottavuutta lisätty. Kuljettajien pisin työhön sidonnaisuusaika on 14 tuntia vuorokaudessa, eli 8 tunnin työpäivässä voi olla 6 tuntia taukoja joita ei lasketa työaikaan. Aikataulujen kiristäminen on toinen tapa, jolla työnantajat pystyvät tekemään työstä tuottavampaa. Bussivuoroja aikataulutetaan muun muassa siten että uusi bussivuoro saattaa alkaa parin minuutin päästä edellisen päättymisestä. Pysyäkseen aikataulussa kuljettajan on nipistettävä omista tauoistaan. Työaikojen kiristämisen seurauksena työstä tulee yhä stressaavampaa. Ei olekaan ihme, että pääkaupunkiseudulla bussikuskeista 60 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia, joilla ei juuri ole varaa valita työmarkkinoilla.
Aivan kuten Marxin kuvaaman teollisuuskapitalismin epäinhimillisen pitkät työajat, samoin nykypäivän työaikasuunnittelussa työntekijä on työnantajan käytettävissä suurimman osan valveillaoloajastaan. Työ kolonisoi näin työn ulkopuolista elämää tehden perhe-elämästä erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta.
Maahanmuuttajien joustavuus
Myös hoivatyössä on herätty maahanmuuttajatyöntekijöiden joustavuuteen työntekijöinä. Kolmivuorotyöhön sekä edellä kuvattuihin ns. pitkiin päiviin on nykyään vaikea rekrytoida suomalaisia työntekijöitä. Yksityisissä hoiva-alan yrityksissä onkin ryhdytty rekrytoimaan työvoimaa ulkomailta, esimerkiksi Filippiineiltä. Kun teollisuuskapitalismi oli riippuvainen liikaväestöstä ja siirtolaisuudesta, on palvelukapitalismi yhtä riippuvainen joustavasta työvoimareservistä. Mikäli kyseistä reserviä ei löydy kotimaasta, suuntautuvat työnantajien katseet ulkomaille.
Työperäiset maahanmuuttajat, joiden oikeudellinen asema on haavoittuvainen Suomessa ja sidoksissa voimassa olevaan työsopimukseen, ovat ihanteellisen joustavaa työvoimaa nyky-Suomessa. Kuten haastattelemani yksityisen hoiva-yrityksen henkilöstöpäällikkö asian ilmaisi:
”Mä tykkään maahanmuuttajataustaisista [työntekijöistä]. Mä oon kokenu hirveen positiivisesti, et niillä on joustavuutta (…) Niillä on eri tavalla oikeasti sitä joustavuutta ja ne haluaa tehdä niitä töitä. Ja ne joustaa (…) Mut tietenkin varmasti myös maahanmuuttajataustaisissa [työntekijöissä] näkyy myös sekin, että ne ei välttämättä oo saanu sitä työtä niin helposti kun mitä ehkä suomalainen on saanu sen työn. (…) Että sen takia se joustavuus siellä löytyykin niin hienosti ja upeasti. (…) Työnantajan näkökulmasta me ainakin halutaan, mielellään huomioidaan nyt nämä maahanmuuttajataustaiset ihmiset.”
(Henkilöstöpäällikkö, yksityinen hoiva-alan yritys)
Maahanmuuttajien on pakko joustaa työnantajien tarpeiden mukaan, sillä heillä ei ole varaa menettää työsopimustaan. Pelko siitä, että irtisanominen johtaa maasta poistamiseen altistaa maahanmuuttajan monenlaiselle hyväksikäytölle. Esimerkiksi Näreen haastattelema filippiiniläinen siivooja, Marvin, oli huomannut työnantajan maksaneen hänelle useaan otteeseen vähemmästä tuntimäärästä kuin tämä oli oikeasti tehnyt. Marvin ei kuitenkaan ollut koskaan maininnut asiasta työnantajalleen, siinä pelossa että tämä suuttuisi ja erottaisi hänet:
”Viime kuussa huomasin, että olin laskenut 138 tuntia, ja hän maksoi vain 118:ta. Minua hävettää kysyä häneltä asiasta. (…) Me olemme filippiiniläisiä, meitä hävettää, Filippiineillä et voi kysyä pomoltasi tällaista tai hän erottaa sinut. Erityisesti nyt kun ensi vuonna aion hakea pysyvää oleskelulupaa täällä. Mitä meille käy, jos menetämme työmme. Siksi pidämme vaan suumme kiinni.”
(Marvinin haastattelu)
Maahanmuuttajat ovat ihanteellisen joustavia työntekijöitä, sillä he eivät ole vaatimassa oikeuksiaan, ovat harvoin ammattiliittojen jäseniä, eivätkä valita vaikka työnantaja ei maksa kaikista työtunneista tai kysymättä työntekijältä määrää raskaimpia työvuoroja juuri heille, kuten filippiiniläiset sairaanhoitajat haastatteluissa kertoivat.
Itsensä brändääminen
Marxin ajatuksia työstä ja arvosta voi asettaa keskusteluun myös muidenkin myöhäiskapitalismille ominaisten työn käytäntöjen kanssa. Monilla aloilla, etenkin palvelutehtävissä, työntekijän persoonallisuus on yhä keskeisempi osa työprosessia. Persoonallisuudesta on tullut uudella tapaa hyödyke, mikä näkyy esimerkiksi keskustelussa itsensä tuotteistamisesta ja brändäämisestä, sekä siinä, että työelämässä on taitojen ja kykyjen lisäksi yhä tärkeämpää olla myös ns. hyvä tyyppi.
Voidaan ajatella, että työelämässä pyritään hyödyntämään ihmisen persoonallisuutta ja tunteita yhä syvemmin ja valjastamaan ne osaksi arvon tuottamista. Israelilaisen tutkijan Eva Illouzin mukaan elämmekin nykyään ”tunnekapitalismissa”. Yhtäältä tunteet ja persoona valjastetaan tuotantoelämän tarpeisiin ja toisaalta samalla kapitalismille ominainen ostamisen, myymisen ja kasaamisen logiikka ulotetaan säätelemään ihmisten suhdetta omaan itseensä ja toisiinsa. Kuten eräs Salmenniemen tutkima suomalainen elämäntaito-opas opettaa:
”Elämän markkinatoreilla hallinnoit ikiomaa kojuasi. (…) Hyvinvointisi tase on kunnossa silloin, kun olet tietoinen arvokkaimmista asioistasi. Johdat koko ajan Minä Oy:tä ja olet vastuussa toiminnasta ja tuloksista. Kojusi pysyy pystyssä kun johdat sitä hyvin. (…) Onnelliselle ja menestyvälle ihmiselle on olemassa muutama konsti (…): kun pidät huolta omasta osaamisestasi ja keskityt vahvuuksiisi, työmarkkinakelpoisuutesi on kunnossa.”
(Lundberg & Töytäri: Onnistujan pikkujättiläinen. 2007, s.103)
Tutkija Katariina Mäkinen on todennut, että kun kapitalismille ominainen markkinalogiikka laajenee ja yhä erilaisimmista asioista tulee vaihdon piiriin kuuluvia hyödykkeitä, syntyy helposti ristiriita taloudellisen arvon ja ihmisarvon välille. Kun hyödykelogiikka alkaa säädellä yhä syvällisemmin ihmisten persoonaa ja ymmärrystä omasta itsestään, omaa persoonaansa on vaikea erottaa tuotantoprosessista. Tämän logiikan analysoimiseen Marxin vieraantumisen käsite on yhä käyttökelpoinen. Tämä persoonallisuuden hyödyntäminen myös tuo vieraantumisen prosessiin uusia ulottuvuuksia, joita on tarpeen tutkia. Persoonan yhä syvempi hyödykkeistyminen havainnollistaa kapitalismin kolonialisoivaa luonnetta.
Tästä näkökulmasta käsin voidaan siis ajatella että nykyään työn ala laajenee. Varsinaisen palkkatyön lisäksi on velvoite työstää ja kehittää itseään, edistää omaa ”työmarkkinakelpoisuuttaan” edellä siteeratun elämäntaito-oppaan sanoin. Itsensä kehittäminen voi toimia myös yksilöllisenä työelämän riskeihin, kuten työttömyyteen, varautumisen strategiana. Työelämä- ja elämäntaito-oppaiden kulutus onkin maailmalla kasvanut samaan tahtiin työsuhteiden epätyypillistymisen kanssa. Myös uusi teknologia, kuten kännykät, kannettavat tietokoneet ja ipadit, häivyttää työn ja vapaa-ajan rajaa ja pidentää työpäivää ja voi näin toimia marxilaisessa mielessä keinona lisätä tuottavuutta ja lisäarvoa.
Marxin Pääoma on ajatuksia herättävä teos, joka yhtäältä kannustaa pohtimaan kapitalismin muutosta mutta samalla muistuttaa myös siitä, miten monet Englannin teollisuuskapitalismia kuvaavat prosessit, kuten lapsityö, kamppailu työajasta ja vieraantuminen, ovat ajankohtaisia kysymyksiä nykyäänkin.
Suvi Salmenniemi on Turun yliopiston sosiologian apulaisprofessori ja Lena Näre on Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkija.