Hannu Taanila: Marx ja kapitalismin kalifaatti

B-Ctaanila@airola

”Olemme osinkopaperi ja pyrimme nostamaan osinkoa [maksamaan osinkoja aina vain enemmän]. Henkilökohtaisesti pidän firmoista, jotka pystyvät nostamaan osinkoa [maksamaan osinkoja aina vain enemmän] loputtomiin. Jos se on johdosta kiinni, haluaisimme nostaa osinkoja [maksaa osinkoja aina vain enemmän] ikuisesti.”

Näin lausuu Kauppalehdessä 14.8.2014 Sampo-konsernin konsernijohtaja Kari Stadigh; vuoden 2013 tuloksesta Sampo jakoi osinkoja 924 000 000 euroa. Samoihin aikoihin iloitsee yhdysvaltalaisen Pfizer-lääketeollisuuskonsernin uusi Suomen-johtaja Päivi Kerkola siitä, että kun nyt Suomessa terveydenhoitoalalla säännöstelyä puretaan, voidaan Suomen ”tappiollinen” terveydenhoitojärjestelmä muuttaa ”rahantekokoneeksi”. ”Hallituksen tavoitteena on edelleen, että osinkojen osuutta vuosien 2014 ja 2015 tuloksesta kasvatetaan”, lausuu puolestaan Nordean konsernijohtaja Christian Clausen; ensi vuonna konserni maksaa tuloksestaan osinkoja 67 %; Swedebank jo nyt 75 %. Ja niin edelleen, ja niin edelleen, kaikkialla, missä ”talous”, ”talouselämä” puhuu. Se tapahtuu koko ajan ns. talousuutisina ja ns. asiantuntijain ja ekonomistien fatwoina, loitsuina ja povauksina.

Näillä lauseilla kapitalismi ilmoittaa ja toimeenpanee itseymmärrystään, olemistaan ja olemustaan joka ainoa päivä. Niiden tarkoituksena ei ole lausua mutta ne tulevat tahtomattaan konkreettisen naiivisti lausuneiksi, että kapitalismi on täsmälleen sitä ja sillä tavalla kuin Karl Marx kapitalismista sanoo: kapitalismissa pääoman eli kapitalistisen pääoman olemus ja tarkoitus ei ole reaalisten käyttöarvojen tuottaminen konkreettisten ihmisten todellisiin konkreettisiin elämäntarpeisiin vaan pääoman arvonlisäys.

Vallitseva totuus

Nämä kapitalismin itseilmaisulauseet ovat tosia lauseita, nimittäin efektiivisesti tosia: ne ovat vallitseva ideologinen totuus, kapitalismissa ja kapitalismiksi. Ne ovat oikeita, oikeaoppisia. Ne perustuvat siihen, että kapitalismi on oikea koska se on luonnollinen ja se on luonnollinen koska se on oikea. Mutta niiden ei tarvitse enää julistaa oikeata oppia vaan ainoastaan oikean opin oikeata toimeenpanemista ja arkista käytäntöä. Ja oikea käytäntöhän on – anteeksi, Lenin! – oikean opin kriteeri.

Noilla lauseilla on se ominaisuus, että ne ovat riemastuttavasti usein ihan sanalleenkin samoja, joita Karl Marx 150 vuotta sitten kapitalismista kirjoitti. Mutta eivät ne ole Marxilta ja Marxista opittuja tai lainattuja – eiväthän niiden lausujat eli niillä ajattelevat eli vegetoivat Marxia eivätkä muutakaan lue. Paavo Haavikon yhtä legendaarista murjaisua lainaten käy sanoa, että ne tekevät sen itse: kapitalismi tuottaa ideologia-automaattisesti noita kapitalismiluonnollisia lauseita sellaisia, jotka Marxilla ovat loistokkaita huulia ja häikäiseviä herjoja mutta näillä raukoilla enää totisia ja tosikkomaisia lauseita, joiden lausujat eivät ymmärrä, mitä tulevat lausuneiksi. Ne lauseet ja niiden hospotipomiloiminen ovat kapitalismin tajunnan luonto ja sen luonnollinen tajunta.

Mikä Marx?

Nuo kapitalismin tuottamat lauseet saavat meidät ilakoimaan siitä, että ne täydelleen osoittavat, että Marx oli oikeassa; muita ilojahan meillä ei enää ole. Kuitenkin on meidän tässä Marxin oikeassa olemisen pienessä onnessamme syytä siteerata Kaarle Suuren maineikkaimman suomalaisen jälkeläisen eli Paavo Lipposen maineikasta lausetta: So what? Entä sitten? Jos nimittäin sanomme, että Marx oli ja on oikeassa, käy kysyä: Mikä Marx? Ja missä asiassa?

Maapallon Marx-markkinoilla jylläsi pitkään yksinvaltiaana Saksassa 1800-luvun lopulla aloitettu ja sitten Neuvostoliitossa lopullisesti valmistettu marxismi-leninismin Marx. Se Marx oli vähälahjainen, erinomaisen monimutkaisuusrajoitteinen eli yksinkertainen hölmö, joka ei tiennyt mitään sen enempää Karl Marxista kuin kapitalismistakaan. Se julisti luokkataistelua, jossa ihmiskunta työväenluokan johdolla marssii sosialismiin ja kommunismiin. Ja se julisti, kaiken aikaa ja vankalla vakaumuksella, että kapitalismi on kriisissä.

Tämä Marx oli ns. kypsä Marx. Nuorella Marxillahan oli vielä idealistisen filosofian aiheuttamia puutteellisuuksia, niin että hän ei ymmärtänyt, että maailma on todellisuudessa olemassa marxilais-leniniläisesti. Sen kaiken saattoi tietysti vain Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue täydelleen käsittää ja siten myös toimeenpanna. Mutta kypsä Marx olikin sitten täyttä, oikeata ja kuranttia tavaraa. (On tosin kiintoisaa se, että ne, jotka loivat ja auktorisoivat kypsän Marxin, eivät milloinkaan puhuneet kypsästä Leninistä, kypsästä Stalinista tai kypsästä Brezhnevistä.) Kun siis nuori Marx vain filosofoi, hilluu ja höpäjää, niin kypsä Marx asettuu luokkakantaiseksi marxisti-leninistiksi, joka ei höyhötä vaan urahtelee oikeata oppia niin kuin Jukolan Juhani körttiseksi kypsyttyään. Se Marx oli kapitalismin kallisarvoisin ideologia-aarre, jonka kuuluisimpia vartijaritareita olivat Friedrich von Hayekin ja Milton Friedmanin tasoiset stubbit; molemmat ovatkin voittaneet Sveriges Riksbankin eli Ruotsin pankin jokavuotisen raittiuskilpakirjoituksen eli saaneet ns. Nobelin taloustieteen palkinnon. Heidän edustamansa ”tieteellinen kapitalismi” sai tästä Marxista ja tästä marxismista oivan sparraajan; viholliseksi ei marxismi-leninismin marxilaisuudesta ollut, koska se oli intellektuaalista tasoaan vielä vaatimattomampaa kuin kapitalismin teologia, ns. taloustiede. Ja kun kapitalistisissa maissa työväenluokka taisteli (sosialistisissa maissahan ei ollut mahdollista tai ainakaan tarpeen luokkataistella), se ei taistellut minkään marxismi-leninismin puolesta vaan omien usein äärimmäisen konkreettisten elinehtojensa ja oikeuksiensa puolesta. Vain siksi se on voinut saavuttaa sen minkä se on saavuttanut.

Mutta niin on käynyt, että ei ole enää NKP:tä. Ja kun sitä ei ole, ei ole myöskään sen Marxia, ei vallankumouksellisen työväenluokan taistelua eikä kapitalismin kriisiä, kun nimittäin ei ole enää ketään sanomassa, että vallankumouksellinen työväenluokka taistelee ja kapitalismi on kriisissä.

Jos niitä ei ole, niin mitä sitten on?

”Rahan kalifaatti”

On kapitalismi, joka ei ole kriisissä. Kapitalismi ei ole milloinkaan ollut niin vahva, niin täydellinen, niin totaalinen, niin totalitaarinen kuin se on nyt. Maapallo ja sen ihmiskunta ovat siinä jamassa, että ainoa asia, joka ei ole kriisissä, on kapitalismi itse. Kapitalismi on mennyt ohitse sen, mitä edes Marx kykeni kuvittelemaan. Kun Marx ja Engels Kommunistisessa manifestissa vielä kirjoittavat, että ”moderni valtiovalta on vain toimikunta, joka hoitaa koko porvariluokan yhteisiä asioita”, niin joku Alexander Stubbenegger, kaltaistensa kanssa, nokittaa heidät leikiten ja julistaa, että valtioiden ainoa tehtävä on luoda yrityksille sellaiset olot ja oltavat, että niiden on hyvä olla tässä vielä vähän pahassa maailmassa. Valtio ei enää ole kapitalismin konttori vaan orja. Niin onkin esimerkiksi Slovakia, joka yksistään jo seikan nojalla, että se kuuluu Natoon, on mitä vapain ja itsenäisin valtio, tuomittu välimiesoikeudessa siitä, että se on omalla lainsäädännöllään haitannut hollantilaisen terveysalan vakuutusyhtiön eli sen omistajien etuja; Slovakia on joutunut maksamaan korvauksia, silkkaa rahaa. Siinä kapitalismin sharia-laissa, jota USA nyt ajaa Euroopan Unionin ja Yhdysvaltain välisen kauppa- ja investointisopimuksen nimisenä, yhtenä tavoitteena onkin, että suuryhtiöt eli siis kapitalistit voisivat haastaa itsenäisiä kansallisvaltioita oikeuteen, jos joku niistä on heidän kapitalismietujaan loukannut. Kuvitelkaamme: ns. itsenäiset valtiot kapitalististen firmojen välimiesoikeuksien armoilla!

Kaiken kaikkiaan onkin maapallolle juuri nyt viimeisteltymässä systeemi, josta professori Martti Koskenniemi (Helsingin Sanomat 15.7.2014) käyttää nerollista ilmaisua ”rahan kalifaatti”. Sanoin sitten hänelle, että parempi on kyllä puhua suoraan ja sanoa, että maapalloa vallitsee kapitalismin kalifaatti. Se taistelee vapauden ja demokratian puolesta ja sen päämaja on Washington D.C. Se ei enää höpötä mistään globalisaatiosta. Sen ei tarvitse. Se on siirtynyt suoraan toimintaan. USA on sen Einsatzgruppe. Globalisaatiosta höpisevät kapitalismin vanhauskovaiset ompeluseuralaiset ovat jääneet kauaksi, homettumaan.

Kauppalehti ja Pääoma

Karl Marxin Pääoman 2. osa tuntuu kaiken tämän keskellä olevan kuiva, pitkäjäykkinen (niin kuin Pentti Haanpää saattaisi sanoa), ikävystyttävä, työläs lukea, tekstinä kuin läpipääsemättömäksi pantu korkea, tiivis ja pitkä riukuaita. Siinä ei tehdä vallankumousta, ei luokkataistella eikä työväenlauleta, eikä siinä Marxin huikeita huulia lentele.

Siinäpä se. Onko meillä sinniä lukea se? Sillä jos mieli meidän ymmärtää kapitalismin arkista, jokapäiväistä, epädramaattista olemista, jonka suoranainen ja konkreettinen funktio meidän joka ainoan iikan elämä olennaisesti on, pitää opiskella Pääoman 2. osa. Siinä Marx (Engelsin perusteellisesti avustamana) kärsivällisen yksityiskohtaisesti kuvaa ja selittää sen, miten kapitalismissa pääoma on konkreettisena mahtina itselleen olemassa ja miten se toimii, mikä on sen automatiikka, mitkä ovat sen itselleen luomat pakot. Kapitalismihan ei ole mikään abstrakti olio (paitsi kaikkinaisille ns. kapitalismikriitikoille, jotka eivät reaalikapitalismista mitään halua tietääkään; nämä tyylikkään huolestuneet akateemiset intellektuellit eivät tule milloinkaan pystymään esimerkiksi siihen, minkä Esko Seppänen tekee uusimmassa kirjassaan Suomen rikkaat) vaan konkreettisesti olemassa erillisinä konkreettisina pääomina ja niiden välisenä taisteluna (”kilpailu”). Tämän konkreettisten pääomien konkreettisen olemassaolon virallinen nimi on ”talouselämä” ja sen ”lait”. Se asettaa meille jokaiselle meidän yhteiskunnallisesti olemisemme aisat. Näissä aisoissa – jos olemme tietoiset niiden olemassaolosta – kapitalismi tulee meille välittömästi olemaan, siis iholle, niin kuin nykyään sanotaan.

Pääoman 2. osa näyttää meille, millä tavalla kapitalismi on ja toimii niin että se on aistimellisesti näkymätön ja tavallaan etäällä mutta silti joka hetki tässä, ehdottomana, raudanlujana, viimekätisenä pakkona ja pakkoliikkeenä, aisojen asettajana. Myöntää pitää, että Pääoman 2. osa on uuvuttavaa lukea. Mutta miten se alkaakaan kiihdyttää, kun sen rinnalla joka päivä lukee Kauppalehteä, pääoman ja Pääoman sanansaattajaa! Kauppalehti saa Pääoman 2. osan elämään!

Marxismi-leninismissä, siinä jo manalle menneessä luokkataistelullisessa marxismissa, ei kapitalismin konkreettiseen, välittömään, raadolliseen, arkiseen olemiseen kajottu. Ei haluttu, ei uskallettu. Kapitalismin esittely ja analysointi olisi karmealla tavalla kosolti tuhonnut marxismi-leninismin ja konkreettisen ns. reaalisosialismin opinkappaleita, teorioita, väittämiä ja luulemia. Mutta ennen muuta: kapitalismin konkreettiseen olemiseen kunnolla ryhtyminen olisi ollut liian kovan työn takana. Se olisi vaatinut ensinnäkin ihan silkkaa rehellisyyttä ja moraalia, toiseksi aivan yksinkertaisia ekonomintaitoja (esimerkiksi kykyä lukea yritysten taseita ja tilinpäätöksiä), kolmanneksi kunnon akateemista oppineisuutta ja teräviä ajatuksen instrumentteja, ja neljänneksi suurinta ja sykähdyttävintä: filosofiaa, eli juuri sitä, mistä marxismi-leninismi Karl Marxin kuohitsi, desinfioi ja sensuroi. Kun näitä edellytyksiä ei ollut, kapitalismista tehtiin vain pahuuden yleinen, abstrakti mutta välttämätön ilmentymä ja rituaalisen marmattamisen kohde. Tärkeintä oli hokea, että kapitalismi on kriisissä. Siitä puhe mistä puute.

Totuus on konkreettinen

Marxismi-leninismin luokkataistelullista Marxia ja sen kapitalismia ei siis enää ole. Mutta miten on sitten kapitalismi olemassa postluokkataistelulliselle Marxille tai postluokkataistelulliselle marxilaisuudelle? Vai onko mitään postluokkataistelullisuuttakaan enää olemassa? Kapitalismihan nimittäin kyllä on.

Nimeltähän kapitalismi on täällä kapitalismissa jossain määrin olemassa. Tiedonantajassa se esiintyy tiheään. Myös on kapitalismi olemassa kapitalismin eli ”talouselämän” erilaisten pikkujulkkisten iloisen huolettomina toteamuksina, mutta vain sivupainollisina tokaisuina, missä se esiintyy maailman suloisena ja luonnollisena, osin huvittavana olemuksena tai oliona aivan niin kuin ilmat, viinit, autot, jääkiekko tai naiset. Tärkeimmällä tavalla kapitalismi (ja Marx) kuitenkin on aidosti ja todella olemassa maailman kovimmassa ja oppineimmassa filosofiassa ja yhteiskuntatieteessä, ennen muuta Saksassa, Iso-Britanniassa ja USA:ssa, mutta ei niinkään Ranskassa, koska Ranskassa pitää olla ranskalainen. Suomen akateemisessa ei-marxilaisessa maailmassa kapitalismi luontuu oikeaksi käsitteeksi ani harvoille; yksi heitä lienee Sixten Korkman, tämä suomalaisen kapitalismin Fransiskus Assisilainen, joka hänkin empii.

Kaikissa näissä tapauksissa kapitalismi on olemassa käsitteenä tai käsitteistettynä. Tämä tarkoittaa, että kapitalismia ei ole konkreettisesti, välittöminä yhteiskunnallisina suhteina olemassa, koettuna ja ymmärrettynä, vaan ajateltuna, abstraktina, niin kuin Hegel sanoisi. Kapitalismi kuitenkin on olemassa ja toimii nimenomaan konkreettisina yhteiskunnallisina suhteina, jotka se tuottaa ja joiden muodot se asettaa. Esimerkiksi meidän Suomen yhteiskuntammehan on tällä hetkellä olemassa kapitalismiksi. Kapitalismi ei ole ”taloudellinen” vaan yhteiskunnallinen, poliittinen ja ideologinen mahti ja kategoria.
Hegel jatkaakin, että totuus on aina konkreettinen, ja ainoastaan konkreettinen. Jotta pääsemme totuuteen, totuuden tykö, joka siis on konkreettinen, meidän pitää nousta, kohota, kavuta, kiivetä siihen ylös, alhaalta abstraktista ylös konkreettiseen. Tätä toistaa sitten Marx.

Tuntuisikinko nyt mitenkään järjelliseltä ajatella, että Marxin Pääoman 2. osa on sellaista konkreettista, johon meidän pitää nousta ylös abstraktista? Jos, mikä on se abstrakti?

Kun Marx aikanaan telottiin kahtia, saatiin ”kypsä Marx” ja ”nuori Marx”, joista jälkimmäinen oli vain sivukiveä ja kuorimajätettä. ”Kypsä Marx” leikattiin irti Marxista, joten se kuivui ja lakkasi elämästä. Samalla tuhottiin näkymättömiin se Marxin suuri ja oppinut abstrakti, josta hän Pääomassa nousi kapitalismin konkreettiseen. Ilman tätä abstraktia, tätä ”nuorta Marxia”, Pääoma on torso, melkein absurdiuteen saakka. Marxin historiassa, hänen työnsä ja työskentelynsä historiassahan on nimenomaan kysymys siitä, että hän ensin rakentaa perusteellisen ja loistavan abstraktin ja vasta sitten menee British Museumin kirjastoon. Mutta Marx ei jätä abstraktiaan British Museumin naulakkoon. Se on hänessä ja hänellä mukana tietoisesti koko ajan. Pääomassa ja sen konkretiassa monet ”nuoren Marxin” käsitteet ja lauseet ovatkin sellaisinaan läsnä, loppuun saakka.

Hegelin mynttäämät abstraktin ja konkreettisen käsitteet tai kategoriat suomentunevat kohtalaisen hyvin yleisen ja yksittäisen käsitteiksi ja kategorioiksi. Niitä käyttäen voimme siten sanoa, että Marxin filosofia eli abstrakti on se yleinen, jonka yksittäinen erityistapaus Pääoma ja sen kapitalismianalyysi ovat. Marxin Pääoma on siten hänen filosofiansa kapitalismispesifinen osa. Marxin filosofiassa taas kapitalismi on ainoastaan ihmislajin yleisen olemassaolon yksi historiallinen elämismuoto.

Niinpä siis: Pääoman 2. osaa lukemaan! Mutta sitä ennen ehdottomasti ainakin Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset 1844 sekä Grundrisse eli Vuosien 1857-1858 taloudelliset käsikirjoitukset. Niiden huikaiseva villiys auttaa meidät yli Pääoman 2. osan yksitoikkoiselta näyttävän jängän.

Kirjoittaja on toimittaja, työskennellyt pitkään Yleisradiossa.