Jari Karttunen
.
Esitän teille kaikille kysymyksen.
Oletteko sitä mieltä, että ilmastonmuutos on tällä hetkellä vakavin haaste ja uhka, jonka ihmiskunta kohtaa?
Jos vastasitte kyllä, olette väärässä. Teitä ei voi tästä syyttää, sillä tällä hetkellä ilmastonmuutos nauttii valtavaa mediahuomiota ja se on laajasti nostettu esille suurimmaksi haasteeksi, joka uhkaa ihmiskuntaa. Ongelma on kuitenkin se, että ilmaston muutos ei ole todellinen ongelma. Se on vain osa paljon laajempaa ympäristökriisiä, joka puolestaan on seuraamusta todellisesta ongelmasta, kapitalistisesta yhteiskuntajärjestyksestä.
Kun sanon ettei ilmastokriisi ole todellinen ongelma, en tarkoita tätä ilmastodenialistisessa harhaisessa mielessä. Ilmastokriisi on täysin todellinen, mutta sen saama huomio johtaa usein ajatukset pois todellisesta ongelmasta. Tarkoitus on avata teitä ajattelemaan ilmastokriisin sijasta laajemmin, ymmärtämään se, että meillä on käsissämme kapitalistisen yhteiskuntarakenteen aiheuttama ympäristökriisi, jota ei voi ratkaista, jollemme keskity koko kapitalistisen yhteiskuntarakenteen muuttamiseen.
Ympäristökriisi, ei ilmastokriisi
Kun puhun ilmastokriisin sijaan ympäristökriisistä, tarkoitan sitä laajaa verkostoa ongelmia, joita kapitalistinen tuotantotapa ja sen mukanaan tuoma teollistuminen on aiheuttanut. Ympäristökriisi koostuu ainakin seuraavista osa-alueista.
- Veden, ilman ja maan saastuminen
- Maapallon lämpeneminen
- Ylikansoitus
- Luonnonvarojen loppuminen
- Jätteiden hävittämisen ongelmat
- Ilmastonmuutos
- Biologisen monimuotoisuuden menetys
- Metsäkato
- Valtamerien happaneminen
- Otsonikerroksen oheneminen
- Happosateet
- Veden pilaantuminen
- Kaupungistuminen
- Kansanterveysongelmat
- Geenimanipulaatio
- Melu- ja valosaaste
- Säteily
- Kaivostoiminnan haitat
Yhdessä nämä ongelmat muodostavat ympäristökriisin. Median ylläpitämä ilmastokriisi keskittyy lähinnä maapallon lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin. Ilmastokriisin ongelmiin etsitään kuumeisesti ratkaisuja uudesta teknologiasta, päästökaupoista ja veroista, kansalaisten kulutustottumuksista, valtioiden välisistä sopimuksista, yritysten toimintakulttuurista, rajoituksista.
Kaikilla näillä toimilla on mahdollisuutensa ilmastokriisin vakavuuden rajoittamisessa ja hidastamisessa. Ongelmana on kuitenkin se, että vaikka kapitalismin oloissa onkin mahdollista korjata ilmastokriisin osa-aluetta, ei itse varsinaista ympäristökriisiä ole mahdollista ratkaista. Tämä johtaa lopulta myös kyvyttömyyteen ratkaista ilmastokriisiä.
Kapitalismin logiikka
Yleensä kapitalismi ts. markkinatalous taloudellisena järjestelmänä ja tuotantotapana voidaan tiivistää seuraavasti:
- Tuotannon tarkoitus on tuottaa voittoa ja tätä voittoa käytetään tekemään lisää voittoa. Tämä johtaa loputtomaan pyrkimykseen tehostaa tuotantoa.
- Tuotanto on tarkoitettu markkinoilla myytäväksi, mikä johtaa myyntiarvon maksimoimiseen käyttöarvon sijasta.
- Tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa ja siksi myös voitot päätyvät yksityiseen omistukseen.
- Työväenluokka tekee työt kapitalistin maksamaa palkkaa vastaan, joka ei vastaa työn täyttä arvoa. Kapitalistit saavat elantonsa työväenluokan työstä, jonka tuottamat voitot he ottavat itselleen, käyttäen osan kapitalistisen prosessin jatkumiseen ja työntekijöiden palkanmaksuun. Työväenluokka ostaa palkallaan kapitalisteilta elantonsa, jonka ovat itse tuottaneet.
Tämä on hyvin yksinkertaistettu malli, mutta jo lyhyellä tarkastelulla on havaittavissa kapitalismin sisäänrakennetut ongelmat ympäristökriisin ratkaisun kannalta. Sekä kohdat 1 ja 2 käytännössä pakottavat kapitalistisen järjestelmän edistämään ympäristökriisiä. Kapitalistinen järjestelmä ei pysty toimimaan, jos se ei toimi näin. Aina on tuotettava ja myytävä lisää tavaraa mahdollisimman halvalla.
Kapitalismin hyväksymät ratkaisut eivät toimi
Kapitalismin olemuksesta seuraa se, että esimerkiksi ilmastokriisin ratkaisujen etsiminen kyseenalaistamatta yhteiskuntajärjestelmää on lopulta hyödytöntä ja ympäristökriisin kannalta mahdotonta. Koska voiton tuottaminen on kapitalismin sisäänrakennettu pakko, ovat monet ratkaisut ilmastokriisin ratkaisemisessa mahdottomia. Kapitalismin alla pyrkimykset ilmastokriisin ratkaisuun on rajoitettu sellaisiin, että ne pitävät sisällään voiton tekemisen mahdollisuuden tai ainakaan eivät pienennä niitä entisestään. Tästä syystä ilmastokriisin hoitamisessa suosituimmat menetelmät ovat uuden teknologian, fossiilittomien polttoaineiden ja päästökaupan kaltaiset keinot, joiden avulla voidaan tehdä yritystoimintaa.
Mainiona esimerkkinä tällaisesta ratkaisusta on sähköautot, joita tällä hetkellä kannattaa sekä yritysmaailma, poliitikot, että ilmastonmuutoksesta huolestuneet kansalaiset. Ratkaisuksi ilmastokriisiin sähköauto saattaa vaikuttaa houkuttelevalle ratkaisulle:
- Sähköautojen käyttöönotto johtaisi henkilöautoliikenteen hiilidioksidipäästöjen vähenemiseen.
- Lisäksi sähköautojen valmistus ja myynti olisi kannattava bisnes.
- Sähköautot olisivat myös hiljaisia, niistä ei tulisi pienhiukkaspäästöjä tai raskasmetalleja.
Mutta
- Miljoonien sähköautojen lataamiseen kulutettu sähkö on tuotettava jollakin tavalla.
- Tämän energian tuotantoon on rakennettava uusia laitoksia, on kysymys ydin-, tuuli- tai öljyvoimaloista.
- Sähköautojen lataamisverkoston infra on rakennettava, mikä vaatii paljon parkkitilaa ja latausasemia.
- Kaikki tämä vie paljon resursseja.
- Lisäksi on rakennettava miljoonittain sähköautoja. Tämä vaatii runsaasti teollista toimintaa, joka vaatii muovin valmistamista, kemianteollisuutta ja kaivostoimintaa. Tästä syntyy huomattava määrä päästöjä.
- Miljoonien akkujen valmistaminen vaatii massiiviset määrät kaivostoimintaa, mikä johtaa monenlaisiin ympäristöongelmiin. Se johtaa myös energiankulutuksen kasvuun, tämä kulutus tapahtuisi fossiilisilla polttoaineilla.
- Polttomoottoriautoille jäisi kuitenkin markkinat, sillä sähköautot eivät sovellu kaikkeen ja infra ei olisi läheskään kattava vuosikymmeniin. Myös polttomoottoriautoja valmistettaisiin edelleen.
- Koska sähköautojen tuotanto on kaupallista toimintaa, täytyisi näitä sähköautoja valmistaa ja myydä jatkuvasti lisää. Sähköautojen ympäristökuormitukset on siis tuomittu kasvamaan ja lisäämään ympäristökriisiä.
Tämä esimerkki osoittanee sen, että kapitalismin sisäisen ratkaisun etsiminen ilmastokriisiin voi johtaa muiden ympäristökriisin osa-alueiden pahenemiseen ja ajan kuluessa nämä oheisseuraamukset syövät sähköautoista saatavan hyödyn.
Toivottomuus?
Teknologiset ratkaisut eivät siis kykene ratkaisemaan ongelmaa, ne lykkäävät sitä mutta kapitalistinen tuotantotapa vaatii lopulta jatkuvaa lisätuotantoa, mikä johtaa loputtomaan tarpeeseen kehittää lisää teknologiaa ja käyttää resursseja siihen, mikä johtaa ympäristötuhon lisäämiseen.
Vielä tehottomampia ja jopa uuskolonialistisia ovat päästökaupan kaltaiset ratkaisut, jossa käytännössä köyhät maat antavat rikkaille mahdollisuuden tehdä päästöjä puolestaan. Päästöt eivät vähene, eikä köyhä maa kehity. Kun tähän liitetään kehitysavun vaatimukset päästöttömyydestä, pakottaa käytäntö kehitysmaata myymään oma potentiaalinsa teollistumiseen. Tämä on malliesimerkki vihreästä imperialismista.
Ympäristöliike on painottanut paljon ihmisten henkilökohtaisten kulutustottumuksien merkitykseen. Omilla kulutustottumuksilla on merkitystä pienessä tai jopa suuressa mittakaavassa, mutta valitettavasti kulutustottumuksien muutos ei kykene itsessään ratkaisemaan ympäristökriisiä. Pahimmassa tapauksessa ajatus tällaisesta yksilön muutoksen mahdollisuudesta vaivuttaa muuten yhteiskunnallisesti ajattelevat yksilöt harhaiseen kuvaan siitä, että yksilötason päätökset ovat ratkaisu ympäristökriisiin.
Tämä kohta vaatinee hieman perustelua. Yksilön kulutustottumuksilla on merkitystä ja näitä ratkaisuja tekevät ihmiset ovat oikeilla jäljillä. Ongelma on siinä, että kapitalismi tekee heidän toimistaan loppupelissä hyödyttömiä. Kierrätys on hyvä asia, mutta se antaa kapitalistille halpoja raaka-aineita tuotantoa varten. Hän voi tuottaa enemmän ja halvemmalla kuin muuten ja tämä lisää lopulta kulutusta. Lihan syönnistä luopuminen säästää luonnonvaroja, mutta kasvien viljely kapitalistisesti kuluttaa myös luontoa. Luomu ei myrkytä maaperää, mutta maailma kuolisi nälkään jos se olisi ainoa menetelmä. Minimissä oleva henkilökohtainen hiilijalanjälki on pois ilmakehästä, mutta joku tehdas voi käyttää sen nyt hyvällä omatunnolla. Ekologiset vaatteet ovat luontoa säästävä ratkaisu, mutta ne tarjoavat yhden luonnonvarjoja käyttävän myyntiartikkelin lisää, syrjäyttämättä kuitenkaan puuvillateollisuutta. Ekologinen lifestyle on jo nykyisin kapitalismille suuri myyntikohde, jonka hyödyntäminen vääjäämättä tulee kuluttamaan maapallon luonnonvaroja.
Mitä sitten olisi tehtävä?
Mikäli haluatte etsiä ratkaisua ympäristökriisiin, on teidän hylättävä harhakuvitelmat siitä, että se voisi onnistua millään muulla tavalla kuin luopumalla kapitalistisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Vihreä, mutta kapitalismiin perustuva ympäristöliike on vain viimeisin harhapolku reitillä kohti todellista yhteiskuntajärjestelmän muutosta, muut ovat sosiaalidemokratia ja fasismi. Vihreys ilman kapitalismin kumoamisen vaatimusta kanavoi yhteiskunnallisen muutoshalun yhteen kapitalismin osa-alueeseen missä se ei kykene muuttamaan itse järjestelmää. Se on hyödytöntä ja mahdollistaa kapitalistisen järjestelmän jatkuvuuden, sekä sen aiheuttamat vahingot, niin ympäristö- kuin sosiaalisetkin vahingot. Todellinen ratkaisu ympäristökriisiin on ajaa yhteiskuntajärjestelmän muutosta. Tällä tarkoitan sosialistista yhteiskuntajärjestelmää.
Entäs sosialismin ympäristörikokset?
Tässä kohtaa puhetta on hyvä mainita, että olen tietoinen reaalisosialismin aikaansaamasta ympäristötuhosta. Onnistuihan Neuvostoliiton puuvillantuotannollaan kuivattamaan Aralin meren ja ydinvoimaprojektillaan Tsernobilin ydinonnettomuuden. Se myös aiheutti teollisia autiomaita tehdas- ja kaivostoiminnallaan. Tämä on totta, mutta tarina on monimutkainen.
- Neuvostoliiton ympäristöohjelmat olivat itse asiassa erittäin hyviä ja onnistuneita. Missään ei ole yhtä paljon suojeltua luontoa kuin nykyisen Venäjän alueella. Ongelmaksi muodostui pikemminkin ympäristölainsäädännön uhraaminen talouskasvun saavuttamisen tieltä.
- Neuvostoliitto aloitti köyhänä maana, joka pyrki teollistamaan itsensä ja samalla tarjoamaan kansalaisillensa modernin elämäntavan vaatiman elintason. Tämä projekti keskittyi teollisuuden luomiseen, sähköistämiseen ja laajaan tavaratuotantoon. Tämä tavoite meni edelle ympäristön suojelemisesta.
- Kylmän sodan olosuhteissa Neuvostoliiton johtama sosialistinen maailma kilpaili sotilaallisesti ja taloudellisesti kaikessa kapitalismia julistavan Yhdysvaltojen ja lännen kanssa. Näissä olosuhteissa tuotannon määrästä tuli tärkeä mittari tässä kilpailussa. Voittaakseen lännen tilastollisesti Neuvostoliitto keskittyi tuottamaa määrää laadun sijasta ja luonnonvaroja säästämättä. Tässä suhteessa se ei koskaan käyttänyt sosialismin ympäristöhyötyjä.
- Ennen ”ympäristöherätystä” joka tapahtui 60-luvulla lännessä, eivät ympäristökysymykset olleet missään erityisen tärkeitä. Neuvostoliitossa tämä ympäristöherätys tapahtui selvästi myöhemmin. Tässä vaiheessa Neuvostoliiton suunnattomat, osittain näytösluontoiset, teollisuus-, kaivos- ja maatalousprojektit olivat jo aikaansaaneet paljon ympäristötuhoa.
Elikkä lopultakin Neuvostoliitto toimi kilpailusuhteessa kapitalistisen talouden kanssa. Se sitoutui samaan ylituotannon ja luonnonvarojen tuhlailun logiikkaan ja lisäksi vielä suosi massiivisia projekteja, joiden ympäristövaikutukset olivat suuria. Emme koskaan nähneet, kuinka ympäristöajatuksen täydentämä reaalisosialismi olisi toiminut. Sosialismi on kuitenkin ainut järkevä ratkaisu ympäristökriisiin.
Vihreän fasismin uhka?
Sosialismi on ainut edistyksellinen tapa hoitaa ympäristökriisi ja samalla kapitalistisen talousjärjestelmän aiheuttamat yhteiskunnalliset ongelmat. Ympäristökrin ratkaiseminen ilman sosialistisia pyrkimyksiä voi pahimmillaan johtaa hyvin taantumuksellisiin yhteiskuntamuotoihin.
Erilaiset anarko-primitivistiset ja Gaia-uskonnolliset mallit, jotka käytännössä vaativat teollisesta yhteiskunnasta luopumista, ovat ilmiselvästi väärä ratkaisu. Jos ihmiset luopuisivat modernista tuotannosta eivät maapallon luonnonvarat riittäisi edes murto-osalle nykyisistä ihmisistä. Miljoonat ja taas miljoonat kuolisivat nälkään ja kaaokseen, eikä niistä raunioista syntyisi kuin barbariaa.
Salakavalampi vaara tulee kapitalismin lopettavasta nollakasvusta ja sitä supistavasta degrowth ajatuksesta. Ympäristökriisin nimittäin voi ratkaista sosialismin ohella myös toisen yhteiskuntajärjestelmän, feodalismin elikkä fasismin keinoilla.
Aivan, ympäristöliikkeen nollasummapeli ajatukset ilman sosialismin pyrkimyksiä ovat pohjimmiltaan ajatusmalli, joka johtaa helposti fasistiseen feodalismiin. Tämä saattaa tuntua ilkeästi sanotulta, mutta ei tarvitse kun hetken aikaa ajatella Linkolan ajatuksia tai natsisaksan ympäristöfantasioita ja voi nähdä yhteyden. Tämä ajatus on pohjimmiltaan kyseessä kun puhutaan huolestuneena kehitysmaiden teollistumisesta ja väestönkasvusta.
Fasismi/feodalismin ympäristökriisin korjaus:
- Feodaalisessa järjestelmässä vauraus on kasaantunut yläluokalle, mutta sen kasvaminen ei ole vaatimus, riittää että yläluokka kestää vauraana.
- Teollisen elämäntavan hyödyt tarvitsee varata vain tälle yläluokalle, joka on vakio.
- Työtätekevä luokan koko voidaan rajata siihen, mitä tarvitaan yläluokan elättämiseen.
Feodalismi on siis vapaa monista kapitalismin ympäristötuhoon johtavista rakenteista. Ekofasistisella feodalismilla voitaisiin päästä hyvinkin ekologiseen yhteiskuntaan, jossa eliitti nauttii kaikista nykyisistä mukavuuksista, mutta suurin osa ihmisistä on ikuisesti tuomittu paljon pienempään ympäristökestävään kulutukseen. Jos ihmisten määrä ei kasvaisi voisi tämä järjestelmä olla hyvin vakaa, mutta samalla sosiaalisesti erittäin epäoikeudenmukainen.
Haluan varoittaa, että tämä on järjestelmä, jonka suuntaan ympäristötietoiset kapitalistit ja ympäristöliike meidät vie ilman vaatimuksia sosialismista.
Sosialistinen ympäristöratkaisu
Koska fasistis-feodaalinen malli ei mielestäni ole valtaosan ihmiskuntaa kannalta optimaalinen ratkaisu, on aika palata sosialistiseen ympäristömalliin. Jos maapallon ympäristökriisi menee niin pahaksi, että on turvauduttava nollakasvuun tai talouskasvun leikkaamiseen, on tämäkin parempi tehdä sosialistisen järjestelmän puitteissa, mutta siihen tuskin on tarvetta.
Sosialismin taloudellisena järjestelmänä ja tuotantotapana voidaan tiivistää seuraavasti:
- Tuotannon tarkoitus on pitää yllä yhteiskuntaa ja kehittää ihmisten elintasoa. Ylituotantoa ei tarvita.
- Tuotanto on tarkoitettu käytettäväksi, mikä johtaa käyttöarvon maksimoimiseen.
- Tuotantovälineet ovat yhteisessä omistuksessa ja siksi myös tuotannon hyödyt päätyvät yhteiseksi omistukseksi.
- Työväenluokka tekee työtä yhteiskunnan tarpeiden mukaan. Tuotettu lisäarvo menee yhteiseksi pääomaksi, jota käytetään yhteisön hyvän kasvattamiseksi.
Kuinka tämä kaikki sitten johtaisi ympäristökriisin ratkaisemiseen, yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden korjaamisen ohessa?
- Avain lähtökohta on siinä, että sosialistinen talous on vapaa kapitalistisen tuotantomallin vaatimasta voitontavoittelusta. Tuotantoa tehdään vain todellisiin tarpeisiin. Kapitalistisen järjestelmän patologisen ylituotannon poistuminen vapauttaisi valtavasti resursseja näiden tarpeiden tyydyttämiseen.
- Koska tuotteita ei ole tarkoitus myydä markkinoille, on parasta, että tuotetut tavarat ovat mahdollisimman laadukkaita ja kestäviä. Koska voitto ei ole olennainen osa tuotantoa, voidaan niiden valmistamiseen käyttää tarpeen tullen käsityötä, paikallistuotantoa ja muita taloudellisesti ”kannattamattomia” tuotannon muotoja. Myös raaka-aineiden käyttö voidaan tehdä ekologisemmin, koska tuotanto vapautuu voittojen saamisen paineesta.
- Sosialismissa yhteiskunta voi tarpeen mukaan valita hitaan talouskasvun tai jopa nollakasvun jos yhteiskunnallista tarvetta kasvulle ei ole.
- Teknologiset ratkaisut voidaan ottaa käyttöön ekologisin perustein, ei taloudellisin ja niitä myös kehiteltäisiin, sillä se mahdollistaisi paremman yhteiskunnan elintason.
- Omistamiseen pohjautuva sosiaalinen hegemonia voitaisiin murtaa. Tämä johtaisi luopumiseen tavaroiden tavoittelun suhteen.
- Maailman köyhyyden poistaminen ja elintason tasaaminen vähentäisi lopulta ympäristökuormitusta.
- Koska biosfäärin hyvinvointi on tärkeä yhteinen elementti, sosialistinen yhteiskunta panostaisi paljon työtä sen korjaamiseen ja ylläpitoon, riippumatta taloudellisesta kannattavuudesta.
Toki tämä esittämäni ekologisen sosialismin malli saattaa kuulostaa utopistiselta ja onkin sitä. Mutta kuitenkin sosialismi tarjoaa mahdollisuuden ja keinot ympäristökriisin ratkaisuun, joita kapitalistisella järjestelmällä ei ole käytössään. Se myös kykenee ratkaisemaan ympäristökriisin ilman räikeää sosiaalista eriarvoisuutta toisin kuin fasismi/feodalismi, eikä sen tarvitse taantua esiteolliseen materiaaliseen kurjuuteen, kuten primitivistit ehdottavat. Mielestäni sosialistinen järjestelmä oikein toteutettuna on paras vaihtoehto ihmiskunnan tulevaisuudelle.
Niinpä, kun seuraavan kerran olette ilmastomarssilla tai kampanjoitte kierrättämisen puolesta, muistakaa kohdistaa vaatimuksenne kapitalistisen järjestelmän purkamiseen ja ehdottakaa sille sosialistista vaihtoehtoa. Muussa tapauksessa ette tavoittele todellista ratkaisua nykyisiin yhteiskunnallisiin ja ympäristöllisiin kriiseihin.
——————————————————————————————————————–
Lue lisäksi Jari Karttusen haastattelu: Kumpi pelastetaan: kapitalismi vai maapallo?