SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen Heikki Ekman puhui DSL:n Marx-opiston kesätapaamisen yhteydessä pidetyssä Hiroshima-päivän muistotilaisuudessa 6.8.2022. Video puheesta on katsottavissa alta tai tästä linkistä!
“Hyvät toverit,
77 vuotta sitten Yhdysvallat ydinpommitti Hiroshiman ja Nagasagin kaupungit maan tasalle. Satoja tuhansia uhreja sai surmansa. Useita kuoli välittömästi, useita kuoli myöhemmin viruttuaan ja kiduttuaan tuskissaan. Vuosikymmeniä myöhemmin lukuisat uhrit ovat kärsineet erilaisista ydinpommien aiheuttamista sairauksista, kuten syövistä. Kaikkea tätä on perusteltu sillä, että sota saatiin siten nopeammin loppumaan. Nyttemmin tiedossa on, että Japani olisi joka tapauksessa ollut antautumassa.
Raadollisempi syy olikin ydinasepelote Neuvostoliiton suuntaan, jonka kanssa länsi oli aiemmin rajoitetusti samassa koalitiossa natseja vastaan. Sittemmin maailma sai todistaa kehityskulkujen sarjaa, joka johti kauhun tasapainoon. Länsiblokki ja itäblokki alkoivat varustaa itseään aseilla, joiden silloinen tuhovoima olisi jo riittänyt tuhoamaan maailmaa. Rinnalle tuli sittemmin useita ydinaseita kehitteleviä maita.
Ei ole jäljellä mitään Helsingin hengestä eikä yleisen liennytyksen ajasta. Nyttemmin onkin pyritty täyttä höyryä yksinapaisuuteen päin. Hukkaan heitettiin mahdollisuus, jossa itä ja länsi olisivat oikeasti voineet lähentyä vielä 2000-luvun alussakin. Vastakkainasettelut vaikuttivat houkuttelevammilta.
Samaan aikaan, kun geopoliittinen peli kiihtyy eri kapitalististen blokkien välillä, idän ja lännen välillä, myös joukkotuhoaseiden määrä on lisääntynyt maailmassa. Jo Engels oli huolissaan eurooppalaisten valtojen kilpavarustelusta ja aseiden määrästä sen ajan Euroopassa. Hän tuskin olisi vähemmän huolissaan nykyisistä joukkotuhoaseiden määrästä maailmassa. Rauhanliitto kertoo, että yhdeksällä maailman maalla on ydinaseita. Näistä Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina kuuluvat kärkikolmikkoon. Venäjä on suurin ydinasevalta. Toistaiseksi ydinaseita on käyttänyt vain Yhdysvallat. Venäjä on väläytellyt ydinaseiden käyttöä Ukrainan hyökkäyssodan yhteydessä, jota länsi kärjistää. Nyt kun tuomiopäivän kellon mukaan olemme lähempänä keskiyötä, kuin koskaan ennen, voidaankin jo kysyä: olemmeko valmistautumassa ydinsotaan?
Hyvät toverit, geopolitiikka on tehnyt paluun. Suuret vievät ja pienet vikisevät tai Suomen tavoin, menevät opportunistisesti niiden isompien kelkkaan, joiden uskovat olevan voittajia. Mieleen nousee vasta itsenäistyneen Suomen kuningasseikkailu ja liittoutuminen natsi-Saksan kanssa. Molemmilla kerroilla eliitti veikkaili lopulta väärää hevosta. Suomella ja maailmalla on nyt vielä vähemmän varaa lähteä kisaan, jossa voittajina on suurpääoma ja häviäjinä koko maailma. Oikeistomilitaristit vihaavat puolueettomuus-sanaa. Ei mitään uutta heiltä. Vaan mistä lähtien sanasta puolueettomuus on tullut ruma sana niin monelle? Mihin on unohtunut pohjoismaisuus? Vieläkö Sitoutumattomien maiden liike on hengissä? Jari Tervo, Sofi Oksanen ja muut asiantuntijat leimaavat tämän kaiken varmaankin suomettuneisuudeksi. Vieläkö Suomea voidaan nimittää rauhanturvaamisen suurvallaksi? Tai jospa Suomi voisikin olla reformien suurvalta, muuttaen vaikkapa Natoa sisältä käsin viherhumaanimmaksi. Sanna Marinin hallitus näyttäisi vaan olevan enemmänkin huolissaan siitä, että kansainvälinen media sattuisi tulkitsemaan hänen asettavan kynnyskysymyksiä Suomen Nato-jäsenyydelle, esimerkiksi Naton ydinaseiden sijoittamisen osalta.
Onkin selvää, että hallitus (kuulemma vasemmistolainen sellainen) ei edes ydinaseita vastusta. Ei ilman ruohonjuuritason painetta. Me kommunistit, rauhanaktivistit olkaamme mukana ydinaseiden vastaisessa rintamassa. Muistuttakaamme jatkossakin Hiroshima-päivinä, arvokkaina muistelupäivinä, ettei ydinaseiden käyttöä ja ydinaseiden olemassaoloa tule sallia koskaan enää. Rakentakaamme Hiroshima-päivistä myös korostetun mielenosoituksellisia. Miten olisi myös Hiroshima-viikko, jolloin ydinaseiden ja Naton vastaiset mielenosoitukset täyttäisivät kadut synkkine kulkueineen? Meidän myös tulisi kiinnittää huomio ydinkokeisiin ja niiden seurauksiin ympäristölle ja ihmisille. Kuinka paljon on ympäristöä saastunut ja saastuu ydinkokeiden seurauksena. Miten monet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa iäksi ydinasefanaatikkojen saastuttavien leikkien seurauksena!
Kysymys: Bikinien uima-asun taustasta
Taustalla Bikinin atollin ydinkokeet, joiden yhteydessä markkinamiehet niitä innoissaan mainostivat ja saivat inspiraationsa keksintönsä nimelle.
Hyvät antimilitaristit, jospa lopettaisimme militaristien leikit lyhyeen. Jospa sanoisimme militaristeille, että heidän aikansa on lopussa. Nato-jäsenyyttä emme voi enää estää mutta ajakaamme sen sijaan Natosta irtautumista ja Naton lakkauttamista. Lyhyellä aikavälillä tehkäämme ydinaseista kynnyskysymys kun hallituksemme ei siihen kykene. Vaatikaamme edelleen Suomen jättäytymistä suurvaltapoliittisen pelin ulkopuolelle valitsematta puoliamme lännen taikka idän militaristien väliltä. Rauhan asia ei kenties ole pitkään aikaan ollut suosittua. Eipä se historiassa juuri koskaan ole ollut kovin suosittua. Ehkä poikkeuksena sotien jälkeisten vuosikymmenten rauhanbuumi, jota ei olisi ollut ilman aatteellista rauhanliikettä ja kommunisteja. Sen jälkeen on palattu taas vanhaan normaaliin.
Rauhaa vaativia halveksitaan.
Vaan mitä enemmän taantumukselliset voimat hyökkäävät rauhan aatetta vastaan siirtäen Maailmanrauhanpatsaita pois näkyvistä, sitä lujemmin meidän on rauhaa lietsottava. Olkaamme mukana rauhanliikkeissä, menkäämme mukaan ympäristöliikkeisiin. Yhdistäkäämme rauhankysymykset ja ympäristökysymykset! Rauha ja ympäristö kulkevat käsi kädessä.
Huutakaamme yhdessä: ei sotaa! Ei Natolle! Ei ydinaseille! Ei tukea kapitalistisille blokeille! Kyllä rauhalle! Kyllä ympäristölle ja ilmastolle! Kyllä kansainväliselle solidaarisuudelle!
Kiitos!”