Luokka, identiteetti, militarisaatio – eurooppalaisen politiikan puolivuosittaisen aikakauslehden transform review’n kolmas numero on julkaistu. DSL on vasemmistolaisia sivistysjärjestöjä ja ajatuspajoja kokoavan transform! europen jäsenjärjestö.
transform review kokoaa yhteen ajattelijoita ja aktivisteja poliittisen ja yhteiskunnallisen vasemmiston eri puolilta, jotka esittävät kriittisiä analyyseja ja radikaaleja vaihtoehtoja Euroopan ja maailman nykytilaan.
Kolmas numeromme, Luokka, identiteetti, militarisaatio, tutkii luokan ja identiteettien suhdetta nykyisissä kapitalistisissa yhteiskunnissa aikana, jolloin erityisesti Euroopassa tapahtuva uudelleenaseistautuminen tuo häiritsevästi mieleen toisen maailmansodan enteet – jonka päättymisestä tuli kuluneeksi 80 vuotta.
Painettu kirja hankittavissa DSL:ltä! Rajattu erä.
Julkaisija: Brumaire Verlag
Julkaisuvuosi 2026
232 sivua
Kieli: englanti
Kirjan hinta 10 € / kpl + lähetyskulut
Tilaukset:
Demokraattinen sivistysliitto
Viljatie 4 B 3. kerros, 00700 Helsinki
Sähköposti: dsl@desili.fi
Teemaesittely
Toisen maailmansodan jälkeisten järjestelyjen aiheuttamat uudet jännitteet Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä, kylmän sodan liennytyksen muuttuminen uusiksi imperiumien välisiksi kilpailuiksi ja eurooppalaisen hyvinvointivaltion – sosiaalisen edistyksen, jonka Marshall-avun aikainen järjestelmien välinen kilpailu mahdollisti, ja jonka sodanjälkeinen talousbuumi ja vahvat fordistiset työväenliikkeet tekivät toteuttamiskelpoiseksi – alasajoehdotukset ovat nyt ilmeisiä kaikille. Taustalla vaikuttaa pääoman sisäsyntyinen taipumus finansialisaatioon ja aineettomaan spekulaatioon, mikä on johtanut krooniseen ali-investointiin. Ratkaisuksi Euroopan eliitit kääntyvät nyt “sotilaallisen keynesiläisyyden” ja viholliskuvien rakentamisen puoleen oikeuttaakseen valtansa ja luodakseen Euroopan unionille uutta legitimiteettiä kansanjoukkojen silmissä, jotka ovat vieraantuneet siitä. Tämä kaikki vahvistaa ajatusta siitä, että kapitalismi kehityksensä tietyssä vaiheessa pyrkii kohti sotaa, vaikka se ilmenisi erilaisin välivaihein ja olosuhtein.
Samaan aikaan Nancy Fraserin “progressiiviseksi neoliberalismiksi” kutsuman ilmiön Yhdysvalloissa sijaitsevat juuret – yhdessä erilaisten 1990-luvulta alkaen Eurooppaan kulttuurisesti vietyjen vasemmistoradikaalien virtauksien kanssa – ovat alkaneet kuivua. Näiden “vienti-ilmiöiden” merkitystä ei pidä aliarvioida ottaen huomioon Yhdysvaltojen kulttuurisen imperialismin valtavan vaikutusvallan. Progressiivisen neoliberalismin tapauksessa ei ollut kyse suoraviivaisesta “McDonaldisaatiosta”, vaan siitä, mitä Luciana Castellina kutsuu “Pizza-Hutisaatioksi”: eli Yhdysvaltojen takaisin Eurooppaan viemistä ajatuksista, jotka itse alun perin syntyivät Euroopassa (erityisesti ranskalaisessa akateemisessa maailmassa), ja jotka 1980–1990-luvuilla liittyivät vasemmistoteoriaan ja aktivismin muotoihin.
Progressiivinen neoliberalismi syntyi postfordistisen tuotannon ja keskusta-vasemmiston sosiaalisen perustan siirtymisen myötä urbaanista työväenluokasta esikaupunkien ja kaupunkien ammattilais- ja johtajakerrostumiin. Tätä siirtymää edistivät Bill Clinton, Tony Blair ja Gerhard Schröder sekä heitä tukeneet yhdysvaltalaiset yhteiskuntatieteilijät ja erityisesti Britanniassa Anthony Giddens. Sen näkökulmasta pääoman ja työn välinen perusristiriita kuului menneisyyteen, ja uusi sosiaalinen todellisuus näyttäytyi lähes post-historiallisena: avoimena, pluralistisena ja demokraattisena yrittäjyytenä, joka ei vaadi muutosta vaan ainoastaan osallisuutta. Tässä viitekehyksessä erilaisuudesta, moninaisuudesta ja syrjinnän vastustamisesta tuli tärkeämpiä kuin niin sanottu sosiaalikysymys – laajamittaisen yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ongelma – joka perinteisesti liittyy luokkaristiriitoihin. Yhdysvalloissa tämä rakentui maan “ekseptionalismin” varaan: siellä työväenliikkeitä ei useinkaan pidetty yhteiskunnan yleisen edun edustajina samalla tavalla kuin Euroopassa.
Kuitenkin moninaisuusparadigman piirteitä on omaksuttu myös radikaalin vasemmiston osissa – niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. On tärkeää ymmärtää progressiivisen neoliberalismin progressiivinen sisältö, sillä osa Yhdysvaltain vuoden 1968 liikkeestä torjui suuret liittovaltion byrokratiat, ammattiliitot ja ylipäätään suuret poliittiset organisaatiot, vaati hajauttamista ja joustavia työuria … tavalla, jonka neoliberalismi kykeni omaksumaan ja näin antamaan itselleen edistyksellisen oikeutuksen, joka oli sille elintärkeä.
Nyt viime vuosina olemme kuitenkin todistamassa tervetullutta muutosta. Ranskassa ja Italiassa vahvistuneet työväenliikkeet, sosiaalikysymyksen paluu Yhdysvalloissa vuoden 2009 finanssikriisin jälkeen, Occupy-liike, radikaalivasemmiston osien “politiikan uudelleenlöytäminen” (eli politiikka, joka ulottuu protestien tuolle puolen) sekä ammattiliittoajatuksen voimakas uudelleensuosio ovat merkkejä tästä. Vaikka voi tuntua oudolta aloittaa Eurooppaa käsittelevä teemanumero pohtimalla Yhdysvaltain kehitystä, se on välttämätöntä, koska Yhdysvaltain ja Euroopan muodostama kollektiivinen imperialistinen järjestelmä ja sen kulttuurinen vaikutusvalta ovat suunnattomia.
Yhteenvetona voimme nyt nähdä, että sekä sodanjälkeinen työnjako Atlantin liittoumassa – jossa Yhdysvallat hyväksyi vahvat eurooppalaiset hyvinvointivaltiot rauhanomaisessa Euroopassa – että neoliberalistinen utopia sosiaalikysymyksen päättymisestä olivat historiallisesti sidottuja, ohimeneviä ilmiöitä, jotka teoretisoitiin pysyviksi. Historia on palannut. Työhön perustuva oppositio yritysvaltaa vastaan korvattiin moninaisuuden ja tunnustamisen diskurssilla tiettynä hetkenä: postfordismin syntymisen ja sosiaalikysymyksen vahvan paluun välissä. Vastaus ei kuitenkaan ole paluu reduktionistisiin käsityksiin – joita sosialidemokraattiset ja transformatiiviset työväenliikkeetkin ovat usein ylläpitäneet – siitä, mitä työntekijä tai työväenluokka on. Emme myöskään ajaudu takaisin fatalistisiin tai teleologisiin käsityksiin kapitalismin apokalypsistä tai vallankumouksesta. Sen sijaan näemme ja toivotamme tervetulleiksi merkit paluusta marxilaisuuden parhaisiin perinteisiin: kapitalismin kehitystaipumusten kokonaisvaltaiseen analyysiin ja toimijuuden dialektiikkaan sen sisällä.
Sisällysluettelo
Luokka ja identiteetti
- Nedjib Sidi Moussa • Millainen antirasistinen strategia Euroopan vasemmistolle?
- Ivan Tranfić • Perhe, kansakunta ja kapitalismi
- Sandro Mezzadra • “Yhdistäkää kamppailut”
- Floya Anthias, Ron Ayres ja Nicos Trimikliniotis • Etnisyyden, kansallisuuden ja luokan uudelleentarkastelua Kyproksella
Euroopan uudelleenaseistus / maaraportit
- Fabian Scheidler • Saksan uusi sotavaltio
- Hugo Pompougnac • Minne Ranskan militarismi on menossa?
- Paweł Wargan • Hyvinvointi sodankäynniksi
- Cornelia Hildebrandt ja Helmut Scholz • Vasemmiston jakolinjat uudelleenaseistuksen aikakaudella
Marxilais-kristillinen dialogi
- Angelina Giannopoulou • Viimekätinen huoli ja jaetut kamppailut: Paavi Franciscus ja vasemmisto
- Joerg Rieger • Kristillinen–marxilainen dialogi Yhdysvalloissa: laajempi kuva
Merkkivuodet
- Gavin Rae • Puola: antikommunismista oikeistopopulismiin
- Uri Weltmann • Gazan katastrofin kaksi vuotta