
Näinhän siinä sitten kävi, että vaikka olemme jo hetken aikaa pähkäilleet, miten nettisivuillemme upotettuja PDF-tiedostoja voisi saada kaikkien ladattaviksi suoraan sivuilta, oli ratkaisu suhteellisen yksinkertainen. Lisäämme tiedostot sivuille jatkossa eri välinettä käyttäen, joten uusiin materiaaleihin tulee myös omalle laitteelle lataamisen mahdollisuus.
Lisäksi korjasimme jo tilanteen eilen 27.4. julkaistujen, uudesta DSL:n ja TA-Tiedon julkaisemasta ja Jukka Heiskasen kirjoittamasta vihkosesta kertovien artikkelien PDF-tiedoston osalta. Sekin on nyt suoraan ladattavana omalle laitteelle.
Pyrimme muuttamaan aiemmin julkaistujen artikkelien upotettuja tiedostoja ladattaviksi näin jälkikäteen, mutta koska työ on manuaalista ja perustuu omaan bongaukseemme, meille kannattaa kertoa myös suoraan, jos löydät nettisivuiltamme PDF-materiaalin, jota ei ole vielä mahdollista ladata omaan käyttöön.
Kiitos avusta ja kärsivällisyydestä!