Turussa 10.12.2016 pidetyn DSL:n 30-vuotis- ja kehittämisseminaarin avasi nykyinen puheenjohtaja Jari Heinonen alla olevalla puheella.
Hyvät toverit!
Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu puhuu taloudellisesta pääomasta, sosiaalisesta pääomasta ja kulttuurisesta/sivistyksellisestä pääomasta. Ne toimivat ja vaikuttavat rinnakkain yhteiskunnassa. Kaikkia tarvitaan, jos yhteiskuntaan halutaan vaikuttaa ja sitä muuttaa. Tänään haluan keskittyä tervehdyspuheessani erityisesti kulttuuriseen, sivistykselliseen pääomaan. Tietoon, taitoon, älyyn ja kokemuksiin, joita tarvitaan yhteiskunnallisen muutoksen analysointiin ja itse yhteiskunnan muuttamiseen ja kehittämiseen.
Kapitalismin kehitys on ollut sarja rakennemuutoksia. Jo Karl Marx ja Friedrich Engels kiteyttivät ”Manifestissa” vuonna 1848 asian osuvalla tavalla. He sanoivat, että ” jatkuvat mullistukset tuotannossa, kaikkien yhteiskunnallisten suhteiden alituinen järkkyminen, ainainen epävarmuus ja liikunta erottavat porvariston aikakauden kaikista muista”. Kapitalismi onkin ollut ympäröivän maailman kiihkeää muuttamista markkinoiden avulla.
Jälleenrakennuksen sukupolvella elämänkaaren avaintapahtuma oli hävitty sota ja sen jälkeinen jälleenrakennus. Suurilla ikäluokilla taas vastaava avaintapahtuma oli 60-luvun rakennemuutos ja sen jälkeen toteutettu hyvinvointivaltion rakentaminen. Pienillä ikäluokilla elämää keskeisesti jäsentävä avaintapahtuma liittyi 90-luvun alun lamaan ja sen jälkeen tapahtuneeseen syvään rakennemuutokseen: kansainvälistyvän tehomarkkinatalouden yhteiskunnan syntyyn.
Syvät muutokset ovat vaikuttaneet ratkaisevalla tavalla kaikkeen työväenliikkeen toimintaan, myös sen sivistystyön sisältöön, muotoihin ja tapoihin.
Ympäröivä maailma on ollut viime vuosikymmenien ajan jatkuvassa muutoksessa. Tämä muutos on vaikuttanut merkittävällä tavalla suomalaiseen työväestöön ja työväenliikkeeseen. Eri sukupolvet ovat kokeneet tämän muutoksen eri tavoin. Tällä on tärkeä merkitys siihen, miten työväenliikkeen sivistystehtävään suhtaudutaan. Työväenluokka ei ole enää sellainen yhtenäinen, työväentaloilla kokoontuva ryhmä kuin se oli vielä pitkälti sodanjälkeisellä ajalla, jälleenrakentajien kaudella.
Miten sitten työväenliikkeen sivistystehtävää tulisi muotoilla näiden suurten muutosten pyörteissä? Esitän asiasta muutaman näkemyksen jatkokeskustelujen pohjaksi.
Ensinnäkin klassisen marxismin opiskelu tulisi taas aloittaa. Tällöin ennen muuta Marxin poliittisen taloustieteen kritiikki (Pääoma), Leninin perusteokset Valtio ja vallankumous, Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena ja Gramscin Vankilavihkot 1 ja 2 tulisi taas nostaa opintopiirien perusohjelmaan. Työväenliikkeen aktiivien tulisi pääpiirteissään tuntea tällainen marxilainen perusajattelu.
Toiseksi on ilmi selvää, että klassisen marxismin ohella tarvitaan myös marxilaisia aikalaisanalyyseja: tämän päivän tutkimista marxismin viitekehyksen avulla ja tältä pohjalta tuotettuja opintoaineistoja. Tällaisiahan jo jonkin verran onkin tuotettu, mm. TA – Tiedon kirjat. Myös yhteistyö perinteisen sivistyneistön kanssa olisi tärkeää. Oman julkaisutoiminnan lisääminen ylipäätään olisi tärkeätä (kirjat, opintoaineistot, jopa oma teoreettinen vuosikirja). Onko meillä tähän mahdollisuuksia?
Kolmanneksi opintokerhotoiminnan laajentaminen olisi tärkeätä. Yhtäältä niissä tapahtuva jo valmiiden opintoaineistojen läpikäynti on tietysti olennaista, mutta toisaalta myös oman tiedon tuottaminen marxismin viitekehyksessä voisi olla paikallisesti tärkeätä. Opintotoiminta pitäisi kyetä yhä enemmän valjastamaan edunvalvonnan yhdeksi osaksi. Tiedosta on tullut monimutkaistuvassa yhteiskunnassa eräs tärkeä omien oikeuksien toteuttamisen edellytys niin työpaikoilla kuin esimerkiksi hyvinvointivaltion palvelujen tilkkutäkkimäisessä viidakossa. Tästä on hyvä esimerkki DSL: n johdolla toteutettu selviytymispankki.
Neljänneksi näyttää hyvin tärkeältä, että eri sukupolvien kokemusten ja tarpeiden yhteensovittamisessa ”keskusteleva opintotoiminta” voisi olla tärkeällä sijalla. Nuoret eivät tunne historiaa, siksi yhteiset opintopiirit jälleenrakentajien ja suurten ikäluokkien kanssa voisivat luoda heille tällaista kaivattua historiatietoisuutta, myös ymmärrystä työväenliikkeen suurista saavutuksista hyvinvointivaltion rakentamisessa.
Viidenneksi opintotoiminnan eräänä tavoitteena tulisi olla ”elimellisen sivistyneistön” tuottaminen: keskustelemaan ja väittelemään kykenevän väen tuottaminen (lehtikirjoittelu, julkisuustyö, kuntapolitiikan opettelu, työpaikkojen edunvalvonta jne.)
Työväenliikkeen sivistystehtävän merkitys on kasvamassa. Jos ja kun vasemmistolainen työväenliike aikoo nousta jälleen todelliseksi vaikuttajaksi myös Suomessa, on muuttuvaan sivistystehtävään kyettävä vastaamaan toimivalla tavalla. Työväenliikkeen sivistystoiminnalle riittää siis tehtävää jatkossakin. Itse uskon, että tekijöitä riittää. DSL on aina tässä työssä ollut eturintamassa. Ikää on jo toki paljon, 30 vuotta. Nykyisin usein puhutaan ensimmäisestä iästä (lapsuus), toisesta iästä (työelämän vaihe) ja kolmannesta iästä (alkaa n. 60 vuoden iässä). Toista ikää pidetään aktiivisena toiminnan täyteisenä ikänä. Näin on varmasti DSL: nkin osalta.
Jari Heinonen
DSL: n puheenjohtaja