Suomalainen kapitalismi tänään. Helsinki. 16.11.

suomalainen kapitalismi tänään

Symposion lähtökohtana on 40 vuotta sitten julkaistu Pekka Kososen toimittama ja pääosin kirjoittama teos ”Suomalainen kapitalismi”. Se oli silloisten vasemmisto-opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden merkittävä saavutus. Symposiossa arvioidaan 1970-luvun tutkimusta ja pohditaan, miten suomalainen kapitalismi ja marxilainen tutkimus on sen jälkeen muuttunut.

Valintamme ei kohdistunut sinuun -kirjan esittelytilaisuus. Tampere. 13.11.

Tiedotusvälineissä työttömyys on jatkuvasti esillä, mutta aiheen käsittely on tavallisesti pinnallista ja yksipuolista. Eniten äänessä ovat päättäjät ja taloustieteilijät, jotka näkevät työttömyyden yksistään tilastollisena ja talouden tunnuslukuihin liittyvänä ilmiönä. Työttömyys on kuitenkin paljon muutakin kuin taloutta: se on ilmiö, jolla on sosiaalisia, psykologisia, yhteiskunnallisia ja historiallisia ulottuvuuksia. Anssi Ylirönnin teos tarjoaa aiheesta kokonaiskatsauksen, joka ottaa kaikki nämä puolet huomioon, unohtamatta työttömän itsensä ääntä.

Siis vasen yks, kaks 19.12. klo 17-20

Aika: keskiviikkona 19.12. klo 17-20Paikka: Helsingin Kirjan talo, Kirjatyöntekijänkatu 10 BFacebookissa: https://www.facebook.com/events/2310646215831074/ Keskustelutilaisuus työläisten ja ay-liikkeen haasteista. Keskustelussa mukana Heinz Bierbaum, Saksan vasemmistopuolueen (Die Linke) kansainvälisten asioiden vastaava, Euroopan vasemmiston AY-ryhmän jäsen, teollisuustyöntekijöiden maailmanliiton (IndustrAll) edustaja eurooppalaisessa yritysneuvostossa (European Works Lue lisää …

Ihmisoikeudet – onko niitä? 5.12. Heurekassa Vantaalla

Demokraattinen Sivistysliitto järjestää ulkoministeriön tukemaan Eurooppatiedotushankkeeseen kuuluvan luentoseminaarin Vantaan Heurekassa keskiviikkona 5.12. klo 11-17. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan. Tilaisuus on maksuton ja avoin. Tapahtuman Facebook-tapahtumaan tästä. Seminaarin aiheina ovat: Euroopan unionin sosiaalinen ulottuvuus Heikki Patomäki – kansainvälisen politiikan professori Lue lisää …

Utopia työkaluna -kirjan julkistamistilaisuudet 6.10. ja 17.10.

Utopia työkaluna - irti vaihtoehdottomuuden valheesta

Uusi kirja Utopia työkaluna – Irti vaihtoehdottomuuden valheesta on juuri julkaistu ja nyt saatavilla DSL:n toimistolta. Kirjan julkistamistilaisuuksissa kirjan toimittajat ja osa kirjoittajista tulevat puhumaan kirjan tekoprosessista, sisällöstä ja alkusysäyksestä. Ensimmäinen Tampereella lauantaina 6.10. klo 15-16 kirjasto Metsolla, luentosali Kaarnassa. Lue lisää …