Onko kapitalismin yhteiskuntasopimus kaatumassa?

Kyproksen kriisiKypros elää tällä hetkellä dramaattisia hetkiä, joiden odotetaan järkyttävän kansamme koko arkielämän ja yhteiskunnallisten suhteiden verkostoa. Kyproksen hallituksen viimeisin sopimus Euroryhmän kanssa mullistaa väkivaltaisesti kapitalismin rakenteen peruspilarin, nimittäin pankkisektorin.

Päätös ajaa alas Laiki-pankki ja siirtää sen velat Bank of Cyprusin harteille, yhdistettynä Bank of Cyprusin talletusten “hiustenleikkaukseen”, luovat toisaalta pankkialalle kokonaan uuden ympäristön ja toisaalta vahvistavat tunnetta koko hankkeen elinkelpoisuuden epävarmuudesta.

Viime viikkoina Kyproksen kansa on saanut kokea ennennäkemätöntä pelottelua Euroopan ja valtion virkamiehien, tutkijoiden, ekonomistien ja kaikenlaisten analyytikkojen taholta. Yhteistä näille analyyseille oli tavoite luoda ympäristö täynnä tukahduttavia paineita ja demonisoida muita vaihtoehtoja. Tietoisena pyrkimyksenä oli esittää bail-in -sopimus ja siihen liittyvä memorandumi ainoana mahdollisena tienä ulos kriisistä. Kaikki viittaukset muihin vaihtoehtoihin sivuutettiin ironisesti utopistisena tai romantisoituna haihatteluna.

Monet “analyytikot” ja poliittiset puolueet ovat yrittäneet runnoa läpi viestiä, jonka mukaan kyproslaiset olisivat syyllisiä koko tähän tilanteeseen, syyttäen heidän ylettömiä elintapojaan ja sitä, että “maassa esiintyy rahanpesua”. Tästä näkemyksestä on syntynyt ajatus, että on hyvä asia, että eurooppalaiset ovat nyt tulleet herättämään meidät. Tämä luokkanäkökulmalle sokea lähestymistapa on väärä ja historiallisesti tietämätön. Sillä pyritään salaamaan kapitalismin ristiriitoja ja pienen pankkieliitin ja sen poliittisten kannattajien vastuu asiassa.

Kiistämättä maan talouden rakenteellisia ongelmia tai sitä, että jotkut ovat syyllistyneen ylilyönteihin henkilökohtaisessa elämässään, ensisijainen syy meidän kärsimyksellemme on itse järjestelmä, joka tuottaa ja toisintaa näitä kriisejä. Ne ovat kapitalistisen järjestelmän kriisejä, järjestelmän joka jatkuvasti pyrkii maksimoimaan yksityistä voittoa ja sosialisoimaan tappioita kriisitilanteissa.

Suurin osa Kyproksesta käy parhaillaan läpi shokkikokemusta, joka on seurausta ahkerasti monen vuoden aikana rakennettujen odotusten ja myyttien romahduksesta. Pääasiassa tässä on kyse EU:sta, rakenteesta, joka pyrittiin esittämään ihmisille tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden kerhona.

Nämä julistukset eivät ole osoittautuneet miksikään muuksi kuin “katteettomiksi šekeiksi” – tilanne, josta vasemmisto on alusta lähtien varoittanut ja jonka takia meitä pilkattiin. On paljastunut myös, että valtioiden itsemääräämisoikeuden menettämisellä Euroopan yhdentymisen prosessissa on vakavia seurauksia ihmisten hyvinvoinnille, sillä jäsenvaltiot ovat menettäneet keskeiset työkalunsa itsenäisen raha- ja talouspolitiikan harjoittamiseksi.

Kyproksen osalta kysymyksessä on paljon enemmän kuin taloudellinen päätös, se on laajempi geopoliittinen päätös. Se, mitä nyt yritetään, on eräänlainen uuskolonialismin muoto suurten läntisten valtioiden geostrategisten etujen turvaamiseksi pitkällä aikavälillä. Se kanta, joka Troikalla ja yleisesti EU:lla on Kyprosta kohtaan, voidaan nähtävästi ymmärtää vain, jos se sijoitetaan laajempaan geopoliittinen kontekstiinsa. Tätä kehystä määrittelee maakaasuesiintymien löytyminen Kyproksen alueelta, äskettäinen Israelin ja Turkin välisten suhteiden normalisoituminen ja Kyproksen ongelman ratkaisu.

Kaikki edellä luetellut asiat tuntuvat luovan geopoliittisesti monimutkaisen tilanteen, johon järjestelmän hallitsevat piirit lähtivät tavoittelemaan “loppuratkaisua”. Entinen Naton pääsihteeri Javier Solana on jo kirjoittanut artikkelin tästä aiheesta. Lisäksi, kuten euroryhmän puheenjohtaja, Hollannin Jeroen Dijsselbloem hyvin suorasukaisesti sanoi, ja kuten komissaari Olli Rehn toisti – Kyproksessa toteutetusta reseptistä tulee malli muille ongelmamaille.

Se, mitä Kyproksella tapahtui, nostaa kuitenkin pohjimmiltaan esille vielä isomman asian, joka sivuaa kapitalismin keskeistä ominaisuutta. Euroryhmän päätös tylysti rikkoi kapitalismin alttarin; käytännössä yksityisomaisuuden. Ei vain ulkomaiset sijoittajat, vaan heidän lisäkseen tuhannet pientallettajat menettivät elinikäiset säästönsä muutamassa sekunnissa.

Yksityisomistajuus ja sen turva yhdessä hyvinvointivaltion kanssa muodostavat kapitalismin ja ihmisten välisen yhteiskuntasopimuksen. Tämä takaa koheesion järjestelmässä, joka perustuu hillitsemättömälle voiton ja riiston tavoittelulle, joka puolestaan ​​ruokkii harhaa ja toivoa siitä, että jonain päivänä jokainen meistä voi tulla rockefelleriksi.

Kun nämä komponentit poistetaan yhtälöstä – hyvinvointivaltiohan on ollut uhattuna jo vuosikymmeniä – viestitetään samalla maailmalle, vaikkakin epätietoisesti, että koko rakenteen perustukset horjuvat. Tämä on osoitus sekä kriisin syvyydestä ja siitä, että kapitalistit aikovat tavoitella voittoja vaikka kuolleiden ruumiiden yli, että niistä ristiriidoista, jota kaikkea, niin ihmistä kuin luontoakin riistävä järjestelmä tuottaa.

Jannos Katsurides, transform! -verkosto
Käännös Sippo Kähmi, DSL