Euroopan sosiaalinen ulottuvuus arjessa ja politiikassa – Helsingissä 26.8. klo 10-12

Demokraattinen Sivistysliitto järjestää yhdessä EU:n vastaisen kansanrintaman ja Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskuksen kanssa Vastavirta-festivaaleilla (Dagmarinkatu 3, Helsinki) sunnuntaina 26.8.2018 Arbiksen auditoriossa klo 10-12 keskustelutilaisuuden otsikolla ”Euroopan sosiaalinen ulottuvuus arjessa ja politiikassa”.

Tilaisuuden alustajana on Heikki Patomäki, jonka esittely ja tiivistelmä alustuksesta on alla. Tilaisuudessa kuullaan kommenttipuheenvuorot EU:n vastaiselta kansanrintamalta ja Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskukselta.

Heikki Patomäki on maailmanpolitiikan professori Helsingin yliopistossa ja kansalaisaktivisti, joka osallistuu niin suomalaisiin kuin eurooppalaisiin ja maailmanlaajuisiinkin keskusteluihin taloudesta, politiikasta ja filosofiasta. Hänen suomeksi julkaisemiinsa kirjoihin kuuluvat mm. Suomen talouspolitiikan tulevaisuus (Into, 2015), Eurokriisin anatomia (Into, 2. painos 2013) ja Uusliberalismi Suomessa (WSOY, 2007).

Sosiaalisen Euroopan toteutumisen ehdot: lähentyminen ylöspäin, yhteinen finanssipolitiikka ja tulojen uudelleenjako

Patomäen mukaan EMUn noidankehä ja siihen liittyvä kilpailukyvyn logiikka heikentävät eurooppalaista sosiaalimallia muun muassa sisäisen devalvaation, verokilpailun, sosiaaliturvan leikkaamisen, sääntelyn purkamisen ja yksityistämisen kautta. Ristiriitoja voidaan ylittää kollektiivisilla toimilla ja rakentamalla parempia yhteisiä instituutioita. Monimutkainen kapitalistinen markkinatalous ei voi toimia järkevästi ilman vahvaa julkisvaltaa sekä aktiivista finanssipolitiikkaa ja tulojen uudelleenjakoa. Lähentyminen voi tapahtua myös nostamalla standardeja ylöspäin. Tärkein ongelma: EU:ta on hyvin vaikea muuttaa, koska sen nykyiset institutionaaliset järjestelyt on lukittu kiinni uusperustuslaillisin keinoin. Patomäki kritisoi kansallismielistä ”poliittista realismia” ja esittää mahdollisia käytännöllis-poliittisia teitä eteenpäin.

WordPress theme: Kippis 1.15