Elokuvanäytös: Toveri, missä olet nyt? Turku, 15.11.

Vuonna 1988 20-vuotias Kirsi Marie Liimatainen lähtee Itä-Berliiniin. Tampereella hän on kuulunut talonvaltaajiin, nyt suuntana on DDR:n kansainvälinen nuorisokorkeakoulu ”Wilhelm Pieck”. Oppiaineena on Marxismi-Leninismi. Koulun oppilaat tulevat ympäri maailmaa, yhteensä yli 80 maasta – rautaesiripun molemmin puolin. Osa saapuu maahan laillisesti, toiset peitenimen turvin. He ovat vapaustaistelijoita, puolueaktivisteja ja opiskelijaliikkeen edustajia. Nuoria ihmisiä, joita yhdistää toivo paremmasta maailmasta. Kampuksella eletään kansainvälisen solidaarisuuden hengessä, mutta reaalisosialismi näyttää kolikon toisen puolen: teoria ja käytäntö eivät kohtaa. Kesällä 1989 kurssi päättyy – samana syksynä Berliinin muuri murtuu.

24 vuotta myöhemmin, Kirsi Marie Liimatainen matkustaa Saksaan, Boliviaan, Chileen, Libanoniin ja Etelä-Afrikkaan. Vain muutaman valokuvan ja tiedossaan olevan koodinimen turvin, Kirsi Marie koettaa selvittää mitä entisille opiskelutovereille ja vapautustaistelijoille tapahtui. Mitä yhteisestä päämäärästä kaikkien kansojen vapauttamisesta jäi jäljelle? Onko tämän päivän globalisoituneessa maailmassa vielä unelmia, joiden puolesta kannattaa taistella?

”Toveri, missä olet nyt?”-elokuva on voittanut Saksan ohjaajaliiton METROPOLIS-palkinnon/paras dokumenttielokuvan ohjaus.

Elokuvan jälkeen pidetään keskustelutilaisuus, jossa ohjaaja Kirsi Marie Liimatainen on paikalla. Yleisö on tervetullut kommentoimaan ja keskustelemaan elokuvasta ohjaajan ja muiden osallistujien kanssa.

Liput normaalihinnaston mukaan. Tervetuloa! Tapahtuman järjestää SKP:n Turun Piirijärjestö, DSL – Demokraattinen Sivistysliitto ry ja Pirkanmaan elokuvakeskus & Arthouse Cinema Niagara.

Dokumenttielokuva, 112 min
Ohjaus: Kirsi Marie Liimatainen
Näytös Turussa 15.11.2017 / klo 18:00 / Kinopalatsi
Kauppiaskatu 11, Turku

Tapahtuma löytyy myös Facebookista.

WordPress theme: Kippis 1.15