Toveri, missä olet nyt? tulee teattereihin marraskuussa

Vuonna 1988 20-vuotias Kirsi Marie Liimatainen lähtee Itä-Berliiniin. Tampereella hän on kuulunut talonvaltaajiin, nyt suuntana on DDR:n kansainvälinen nuorisokorkeakoulu ”Wilhelm Pieck”. Oppiaineena on Marxismi-Leninismi. Koulun oppilaat tulevat ympäri maailmaa, yhteensä yli 80 maasta – rautaesiripun molemmin puolin. Osa saapuu maahan laillisesti, toiset peitenimen turvin. He ovat vapaustaistelijoita, puolueaktivisteja ja opiskelijaliikkeen edustajia. Nuoria ihmisiä, joita yhdistää toivo paremmasta maailmasta. Kampuksella eletään kansainvälisen solidaarisuuden hengessä, mutta reaalisosialismi näyttää kolikon toisen puolen: teoria ja käytäntö eivät kohtaa. Kesällä 1989 kurssi päättyy – samana syksynä Berliinin muuri murtuu.

24 vuotta myöhemmin, Kirsi Marie Liimatainen matkustaa Saksaan, Boliviaan, Chileen, Libanoniin ja Etelä-Afrikkaan. Vain muutaman valokuvan ja tiedossaan olevan koodinimen turvin, Kirsi Marie koettaa selvittää mitä entisille opiskelutovereille ja vapautustaistelijoille tapahtui. Mitä yhteisestä päämäärästä kaikkien kansojen vapauttamisesta jäi jäljelle? Onko tämän päivän globalisoituneessa maailmassa vielä unelmia, joiden puolesta kannattaa taistella?

Kirsi Marie Liimatainen on voittanut Saksan ohjaajaliiton (BVR/Der Bundesverband Regie) METROPOLIS 2017 palkinnon ”Paras dokumenttielokuvan ohjaus”. Palkinnot julkistettiin 5.11. 2017 Münchenissä. Palkinto annettiin Liimataiselle ”Comrade, where are you today?” (”Toveri, missä olet nyt?”) ohjaustyöstä. Saksan ohjaajaliiton METROPOLIS – palkinnot jaettiin nyt seitsemättä kertaa. Liimatainen oli ehdolla vuonna 2012 METROPOLIS-palkintoon fiktioelokuvallaan Festung.

Demokraattinen sivistysliitto on osallistunut elokuvan tukemiseen.

Elokuvateattereissa 10.11.2017
Levittäjä: Pirkanmaan Elokuvakeskus
facebook.com/comrade.film

Erikoisnäytökset ja kiertuepaikkakunnat

Elokuvan erityisnäytöksiä järjestetään eri puolella Suomea. Tarkemmat tiedot julkaistaan kun ne varmistuvat. Erityisnäytöksissä tavattavissa myös elokuvan ohjaaja. Muutokset ja lisäykset mahdollisia.

TAMPERE: ennakko 5.11. kello 16:30, elokuvateatteri Niagara
LAHTI: 10.11. Kino Iiris. (Lisätietoja)
HELSINKI: 11.11. klo 15:30, Kinopalatsi. (Lisätietoja)
TURKU: 15.11. Kinopalatsi. (Lisätietoja)

VAASA 22.11. Kino Ritz klo 18.00 (Lisätietoja)
OULU 23.11. Plaza klo 17:30 (Lisätietoja)
TAMPERE (HERVANTA) 30.11. Cinola klo 18:00 (Lisätietoja)
TAMPERE 2.12. Niagara klo 16:00 (Lisätietoja)
JYVÄSKYLÄ 3.12. Fantasia klo 14:30 (Lisätietoja)
KUOPIO 16.12. Kuvakukko klo 13:00 (Lisätietoja)

Esitysajat 17.- 23.11.2017

HELSINKI / Kinopalatsi

pe 21.05 / la 11.30 / su 11.30 / ma 17.00
ti 17.00 / ke 16.45 / to 16.45

TAMPERE / Niagara

pe 12.00 / la 16.00 / su 13.00 / ma 16.45 / ti 18.30

ESPOO / Omena

pe 12.00 / su 10.30 / ma 11.30 / ti 11.45 /
ke 11.30 / 21.15 / to 11.45

OULU / Plaza

ma 15.00 / to 17.30

JYVÄSKYLÄ / Fantasia

ma 14.45

KUOPIO / Kuvakukko

ma 13.00

WordPress theme: Kippis 1.15