Toveri, missä olet nyt? tulee teattereihin marraskuussa

Vuonna 1988 20-vuotias Kirsi Marie Liimatainen lähtee Itä-Berliiniin. Tampereella hän on kuulunut talonvaltaajiin, nyt suuntana on DDR:n kansainvälinen nuorisokorkeakoulu ”Wilhelm Pieck”. Oppiaineena on Marxismi-Leninismi. Koulun oppilaat tulevat ympäri maailmaa, yhteensä yli 80 maasta – rautaesiripun molemmin puolin. Osa saapuu maahan laillisesti, toiset peitenimen turvin.

Painopiste, Infopiste: DKP – paikallistoimintaa

Kolme suomalaista kommunistia tutustui kesällä 1986 Saksan Liittotasavallan kommunistisen puolueen DKP:n kunnallispolitiikkaan ja paikallistoimintaan. Matkan aikana käytiin usealla paikkakunnalla monenlaisissa puolueosastoissa. Saksalaiset toverit kertoivat toiminnastaan kaduilla, kortteleissa ja kapakoissa. Esimerkiksi Langenselboldin pikkukaupungissa kommunistit kiinnittivät jo silloin suomalaisten huomion nyttemmin kansainvälistä skandaalikohua herättäneeseen Nucem-Alcemin atomivoimalaan.

WordPress theme: Kippis 1.15