Uusliberalismista lyhyesti

Heli Pohjanhovi

Vuonna 2014, ennen ministeriksi valintaansa, kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen julkaisi aatepaperin ”Tulevaisuus on uteliaiden”. Sen keskeinen sanoma on, ettei valtio tai kunta voi edes teoriassa olla vastuussa ihmisten hyvinvoinnista. ”Yhteiskunnan pitää toimia siten, että yksilölliset valinnat ovat mahdollisia. Yksilönvapaus ja yksilönvastuu kulkevat käsi kädessä.”

Tässä ollaan liberalistisen ja uusliberalistisen ajattelun ytimessä tavallisen kansalaisen elämän kannalta. Ajatellaan, että yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia. Uusliberalismi ei kuitenkaan ole yhtenäinen aate. Se on poliittinen suuntaus, jonka myötä markkinoiden sääntelyä ja julkista sektoria on ryhdytty purkamaan.

David Harveyn mukaan uusliberalismi on poliittinen projekti, joka pyrkii palauttamaan pääoman kasautumiseen otolliset olosuhteet ja taloudellisen eliitin valta-aseman. Poliittisen talouden tutkija Ville-Pekka Sorsan mukaan uusliberalismi on ihmiselämän ekonomisointia eli laskelmoinnin ja rahallisen vaihdon edistämistä monilla eri tavoilla lukuisten erilaisten instituutioiden, kulttuurien, hallintamentaliteettien ja materiaalisten sommitelmien välityksellä.

Lyhyesti: valtavirta-asemassa oleva talousteoria, jossa oletetaan saavutettavan optimaalinen kasvu, kun markkinoita ei häiritä resurssien uudelleenjaolla. Se on ideologia tai ehkä paremminkin taustaoletus sille, miten taloutta johdetaan. Taustana on uusklassinen talousteoria, jossa valtion tehtävänä on suorittaa jonkinlaista neutraalia palvelutehtävää.

Sotien jälkeen 1900-luvulla kiinnitettiin huomiota yhteiskunnallisen vakauden lisäämiseen. Katsottiin, että se riippuu paljolti kansalaisten kokemasta oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden tunteesta. Alettiin sallia sosiaali- ja yhteiskuntapoliittisia uudistuksia, joiden myötä syntyi moderni keskiluokka, alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota, jossa valtion tehtävänä on turvata kansalaisten perusturva ja tasa-arvoiset oikeudet eri yhteiskunnallisen elämän aloilla, sekä luotiin työnantajan ja työntekijän välille sopimusjärjestelmin turvatut suhteet.

1970-luvulla tuuli alkoi kääntyä, kansainvälinen yritysjohto ja oikeistopoliitikot alkoivat huolestua työläisten ja vasemmiston kasvaneesta vaikutusvallasta. Samoihin aikoihin kapitalistisessa markkinataloudessa oli menossa jälleen yksi kriisi. Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon irrotti dollarin kultakannasta ja siirryttiin vapaasti kelluvien vaihtokurssien aikaan. Globaali rahoitusjärjestelmä alkoi asettaa ehtoja hallituksille.

1980-luvulle tultaessa Ronald Reagan ja Margaret Thatcher astuivat johtoon talousliberalismin lipunkantajina. Suomessa heidän oppejaan on sovellettu 1980-luvun puolivälistä alkaen. Holkerin sinipunahallitus alkoi yhtiöittää Suomen valtiota, virastoille määrättiin tulosbudjetointi ja tulosyksiköitä liikelaitostettiin. Samoihin aikoihin purettiin rahamarkkinoiden sääntely. Tässä kehityksessä OECD:n toiminnalla oli tärkeä osuus. Sen päämääränä oli nimenomaan vaikuttaa kansallisiin hallintojärjestelmiin siten, että niistä muodostuisi yritysmäisiä, että siirryttäisiin noudattamaan liiketaloudellisia periaatteita julkisen vallan käytössä.

Hallinnossa uusliberalismi voidaan yhdistää managerialismiin eli uuteen julkisjohtamiseen. Uusliberalistisia arvoja ovat mm. markkinoiden vapaus, kilpailukyky, kustannustehokkuus, yksilön henkilökohtainen aktiivisuus. Perusajatuksia ovat, että julkisen sektorin toiminta on byrokraattista ja joustamatonta, ja että yhteiskunnan edistys saavutetaan taloudellisen tuottavuuden kasvun kautta. Yksityissektorin markkinalogiikkaa tulee soveltaa myös julkisissa organisaatioisssa, näin ne ovat tehokkaampia ja tuottavampia. Kansalaiset ovat julkisten palvelujen kuluttajia.

Eräs uusliberalistisen ajattelun tärkeimpiä luojia oli taloustieteilijä Friedrich Hayek. Hän oli jo 1930-luvulla esittänyt ajatuksia, jotka ovat hyvinkin paljon meidän nykyisen hallituksemme ajattelun suuntaisia. Valtio on välttämätön paha, jota tarvitaan esim. puolustuksen ja infrastruktuurin hoitamiseen. Markkinamekanismien itseään säätävät tuhoavat voimat aikaansaavat aina ajoittain kriisejä, joista selviämiseen tarvitaan valtiota. Kysynnän ja tarjonnan hintasignaalit ohjaavat tuotannollisia voimavaroja oikeisiin kohteisiin. Markkinataloudessa vallitsevat rakenteet ja tulonjako eivät ole kenenkään luomia, eikä siksi kukaan ole niistä vastuussa. Liikkeenjohto voi vaatia töntekijältä kaikenlaista, uhaten palkan laskulla. Työntekijä voi vastata tähän vaihtamalla työpaikkaa. Näin työnantajan ja työntekijän välinen suhde on ihmisten keskinäinen asia, johon valtiolla ei ole oikeutta puuttua. Keskeinen yhteiskunnallinen päämäärä on yksilön vapaus. Jokainen yksilö on vastuussa itsestään, myös omasta asemastaan markkinoilla tapahtuvassa tulonjaossa. Hayek ei itsekään täysin tähän uskonut, mutta hän tähdensi, että nuoriso tulee kasvattaa uskoon, että jokainen on oman onnensa seppä. Muuten ihmiset eivät ponnistele markkinoiden toivomalla tavalla. Myöhemmin hän esitti, että jotkut vain aina epäonnistuvat, koska ovat sellaisia. Yksilön vastuun korostaminen on tärkein keino torjua hyvinvointivaltiota, jota hän piti tienä sosialistiseen totalitarismiin.

Uusliberalismin kiteytti Friedrich von Hayekin ympärille muodostunut ryhmä Mont Pelerin Society, johon kuuluivat muun muassa Karl Popper, Milton Friedman ja Ludvig von Mises ja joka julkaisi perustamisasiakirjansa vuonna 1947. Sen mukaan keskeistä ideologian tasolla on kamppailu marxilaisuutta, sosialismia, valtiojohtoisuutta ja keynesläisyyttä vastaan. Sen mukaan sivilisaation keskeiset arvot ovat uhattuna. Vapautta ei voi tehokkaasti säilyttää ilman yksityisomistukseen ja markkinoihin liittyvää valtaa. Koska ihanteena oli yksilönvapauden puolustaminen, ryhmä kutsui itse itseään liberaaleiksi.

1970-luvun alussa tällaiset ajatukset alkoivat kiinnostaa oikeistoa erityisesti USA:ssa ja Britanniassa. Opinkappaleeksi muodostui, että ihminen on olento, jonka vapaus muodostuu markkinoilla tapahtuvista valinnoista. Markkinatalous perustuu ihmisluontoon, on tyranniaa estää sen toteutuminen.

Hayek kannatti avoimesti paluuta 1800-luvun talousliberalismin oppeihin. Friedman elvytti klassisen talousteorian monia piirteitä. Silti uusliberalismi on nimenomaan 1900-luvun tuote ja eroaa monella tavoin edeltäjästään, 1800-luvun eurooppalaisesta liberalismista. (Nimenomaan on kyse eurooppalaisesta liberalismista, Yhdysvalloissa liberaali-käsitteellä on aika lailla eri merkitys. Siellä liberalismi on liitetty suvaitsevaisuuteen ja jopa hyvinvointivaltioon, kuitenkin oikeistolaiselta pohjalta.)

Euroopan ”vanha” liberalismi, eli 1800-luvun liberalismi, syntyi reaktiona Ranskan vallankumouksen jälkeiseen maailmantilanteeseen. Se erottui sekä konservatismista, joka halusi palauttaa vallankumousta edeltäneen sääty-yhteiskunnan, että sosialismista. Nimitys liberalismi tulee espanjalaisesta Liberalista-ryhmästä, joka syntyi 1820-luvulla vastustamaan katolisen kirkon kaikenkattavaa ylivaltaa yhteiskunnassa.

Euroopassa valtiot instituutioina, joilla on lainsäädäntö- ja rankaisumonopoli, syntyivät 1500-luvun väkivaltaisuuksien vastapainoksi. Ennen 1700-lukua valtion tehtävät olivat lähinnä diplomatian harjoittaminen ja sotiminen. Kun sodankäynti ja aseet kehittyivät, ne tulivat myös kalliimmiksi, jolloin tarvittiin lisää verotuloja. 1600-luvulta alkaen valtion rooli kansalaisten elämässä alkoi kasvaa, ja samoin kasvoi hallitsijan valta. Ranskasta alkaneet vallankumoukset 1700-luvun lopulla oli tarkoitettu purkamaan yksinvaltius ja sääty-yhteiskunta.

1800-luvulla liberaalien tavoitteena oli omaisuutta hallussaan pitävän miespuolisen västön poliittisen vaikutusvallan lisääminen. Tätä tavoitetta tukivat pyrkimykset kirkon yhteiskunnallisen vallan kaventamiseen, aateliston ylivallan lakkauttamiseen ja taloudellisen toiminnan rajoitteiden purkamiseen. Ajettiin sanan- ja yhdistymisenvapautta – mutta siis nimenomaan omaisuutta hallussaan pitävien miesten. Valtiovaltaa arvosteltiin ja siihen suhtauduttiin lähes vihamielisesti. Haluttiin siis vapautta aatelisen syntyperän antamasta vallasta ja siirtyä omaisuuden antamaan valtaan. Katsottiin, että kaikki sääntely on pahasta, myös valtion työvoimaan kohdistamat suojelutoimet. Ne loukkaavat ja haittaavat yrittämisen vapautta ja ihmisen oikeutta toimia vapaana kaikista rajoituksista.

Liberalistinen luokkatietoisuus näkyy hyvin erään liberalistisen ajattelun esi-isän, Bernard de Mandevillen kirjoituksissa. Hän totesi, että ”varmin vauraus koostuu työteliäiden köyhien massasta”. Hän myös kauhisteli sitä, että jotkut ”näistä lakeijoista” ovat perustaneet yhdistyksiä, joissa on asetettu työlle vähimmäishintoja, ja päätetty ”joukosta muita sääntöjä, jotka ovat päinvastaisia niiden edun kanssa, joille he palvelusta toimittavat”. ”Ahkerien köyhien pääsyä kasvatuksen ja sivistyksen pariin tulee kaikin keinoin välttää. Muuten yhteiskunnan tasapaino vaarantuu.”

Yhteistä uudelle ja vanhalle liberalismille pyrkimys minimoida valtion rooli yhteiskunnassa. Tämä koskee myös perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Päätaoitteenä on yksityisen omistusoikeuden suojelu. Yksilöllä pitää olla oikeus päättää, mitä hän tekee omaisuudellaan. Omaisuuden suojelussa hyväksytään myös autoritaariset keinot, kuten esim. Pinochetin Chilessä.

Uusliberalistiselle ajattelutavalle rakentuvan uuden johtamisen myötä Suomessa keskushallinto muuttui entistä ministeriövetoisemmaksi, varsinkin pää- ja valtiovarainministerien valta kasvoi. Kunnissa valtaa siirtyi valtuustoilta virkamiehille, niin että valtuustoille on jäänyt lähinnä suurten linjojen visiointi ja strategioiden laatiminen ja kunnanjohtajat toteuttavat tulosjohtamisen ideologiaa. Tähän kehitykseen kuuluu myös yksityisten konsulttien laaja käyttö julkisen hallinnon suunnittelussa. Heille on siirtynyt valtaa poliitikoilta, virkamiehiltä ja työmarkkinaosapuolilta, kun nämä kuuntelevat konsulttien toimintaohjeita. Samaan pakettiin kuuluu julkisen sektorin henkilöstön vähentäminen rajusti tehokkuuden lisäämisen nimissä.

Uusliberalistisia piirteitä tämän päivän Suomessa:

TTIP-vapaakauppasopimukset
Koulutuksesta leikkaaminen
Osallistava sosiaaliturva
Työttömyysturva vastikkeelliseksi
Yrittäjyyskasvatuksen korostaminen opetuksessa
Julkisen sektorin supistaminen
Uusi julkisjohtaminen, managerialismi: kuinka yksityisomistusta ja markkinoita voidaan laajentaa julkisen sektorin sisään, kun sitä ei voida kokonaan purkaa – yksityistäminen, vaaleilla valittujen poliitikkojen vallan kaventuminen, elinkeinoelämän vallan kasvu
Ay-liikkeen aseman heikentäminen
Työlainsäädännön ja työntekijöitä suojelevien säädösten purkaminen

Lukemista

Heikki Patomäki: Uusliberalismi Suomessa (kirja vapaasti ladattavissa netistä, klikkaa kirjan nimeä)
Kurssi kohti konkurssia
Teppo Eskelinen & Ville-Pekka Sorsa: Hyvä talous
Kari Saastamoinen: Eurooppalainen liberalismi
David Harvey: Uusliberalismin lyhyt historia
Domenico Losurdo: Liberalismin musta kirja
Ville Yliaska: Tehokkuuden toiveuni
Jussi Ahokas & Lauri Holappa: Rahatalous haltuun

(Tämä artikkeli on DSL:n jäsenjärjestön tuottama opintomateriaali.)