Syyrian Sisällissota

Jari Karttunen

I Alkusoitto

Syyrian veristä sisällissotaa on kohta sodittu 7 vuotta. Sen uhrimäärät ovat nousseet satoihin tuhansiin ja siitä seuranneet pakolaisvirrat ovat tärisyttäneet jopa pohjola lintukotoa. Ensimmäistä kertaa Suomi on joutunut tekemisiin niiden ongelmien kanssa, mitkä ovat olleet jo pitkään arkipäivää Lähi-Idässä ja Afrikassa. Syyrian sota onkin nauttinut suurta huomiota julkisuudessa, jos sitä verrataan esimerkiksi yhtälailla veriseen Jemenin sisällissotaan joka nauttii kansainvälisestä mediasokeudesta. Kuitenkin useimmilla ihmisillä oikealta vasemmalle on syntynyt sodasta ja sen osapuolista tekoineen suppea ja monin osin vääristynyt kuva.

Syyrian sisällissota sai alkunsa ns. Arabikeväästä joka vuoden 2010-2011 aikoihin purkautui eripuolilla Lähi-Itää ja Pohjois-Afrikkaa. Syyt arabikevääseen olivat moninaisia, mutta ne voisi kiteyttää työttömyyden ja hintojen nousun aiheuttamaan tyytymättömyyteen, joka yhdistyi haluun saada vaihdettua vallassa olevat yksinvaltiaat uusiin kasvoihin. Näitä vallanvaihdoksia tapahtui rauhallisesti esimerkiksi Egyptissä ja lännen tukeman sisällissodan kautta Libyassa, jossa lännen pitkäaikainen vihollinen Muammar Gaddafi päätti päivänsä kapinallisen luotiin. Gaddafin autosaattue hetkeä aikaisemmin joutunut lännen ilmaiskun kohteeksi uhmattuaan YK:n asettamaa lentokieltoa, joka laajeni nopeasti Yhdysvaltain ja sen liittolaisten keskuudessa koskemaan myös Libyan armeijan maassa liikkuvia kohteita.

Syyriassa arabikevät ei kuitenkaan johtanut nopeaan vallanvaihdokseen. Syyrian itsevaltaisella presidentti Bashar al-Assadilla ei ollut aikomustakaan luopua vallasta. Suhteellisen rauhallisina alkaneisiin mielenosoituksiin vastattiin välittömästi ampumalla kohti mielenosoittajia, mikä johti tilanteen kärjistymiseen.

On kuitenkin lapsellista kuvitella, että Assadin väkivaltaiset toimet olisivat yksin syy siihen miksi Syyrian sisällissodasta tuli nykyisenlainen kansainvälistä yhteisöä koetteleva avohaava. Alunperin enimmäkseen Syyrian sisäinen kriisi on saanut valtavasti polttovoimaa jo vuosikymmeniä jatkuneista valtapoliittisista jännitteistä ja ristiriidoista, jota suurvalloilla ja syyrian lähialueiden valtioilla on alueella.

Syyrian sisäiset jännitteet purkautuivat sisällissodaksi monista syistä. Tärkeänä elementtinä oli hallinnon itsevaltaisuus. Bashar al Assad on hallinnut maata eliittinsä kanssa jo vuosikymmeniä. Ennen häntä hallitsi hänen isänsä, jonka vuosikymmeniä kestänyt valtakausi päättyi vasta salamurhaan. Valta on siis ollut keskittynyt ja pysynyt tiukasti pienen piirin keskuudessa. Tilannetta kärjistää se, että Assad ja hallitseva eliitti kuuluu islamin shialaiseen alaviitti vähemmistöön. Enemmistö Syyrian asukkaista on kuitenkin uskonnoltaan sunnalaisia ja tämän enemmistön rajaaminen vallan ulkopuolelle on aiheuttanut paljon katkeruutta. Pohjimmiltaan valtio kuitenkin oli varsin maallistunut ja vähemmistöjen asema oli Lähi-Idän mittapuulla poikkeuksellisen hyvä, minkä vuoksi Assadin hallinto kelpasi useimmille syyrialaisille. Kun sota sitten alkoi, päätyivät vähemmistöt kuten shiat ja kristityt sekä maalistuneet syyrialaiset kannattamaan hallintoa. Kapinalliset taas koostuivat enemmikseen uskonnollisista sunneista. Itsenäisyyshaluiset kurdit pyrkivät alussa enimmäkseen pysyttelemään erossa konfliktista.

Jos Syyrian sisällissota olisi kestänyt paikallisena olisi se ollut vakava ja verinen konflikti. Tilanne kuitenkin paheni siitä, että kaikki alueen valtiot ovat sotkeutuneet sotaan. Syyria ja Israel ovat olleet pitkäaikaisia vihollisia. Israel miehittää yhä Golanin kukkuloita. Syyria puolestaan tukee israelia vastaan taistelevaa Libanonilaista Hizbollah sissiliikettä. Assadin Syyria on myös israelin arkkivihollisen, shiialaisen teokraattisen Iranin läheinen liittolainen. Iranin ja Saudi-arabian välillä on puolestaan alueellinen suurvaltapeli siitä kuka on alueen hallitseva muslimivaltio. Niiden välinen proxy-sotiminen ympäri lähi-itää sai uuden ja verisen tantereen Syyriassa ja mahdollisti sodan kehittymisen pitkäaikaiseksi ja laajaksi konfliktiksi. Lisäksi mukana on alueen neljäs tärkeä valtio Turkki, joka on kiinnostunut ennenkaikkea kurdien itsenäisyyspyrkimyksien rajoittamisesta kaikkialla lähi-idässä. Näiden alueellisten suurvaltojen kilvoittelu siis pahensi sotaa ja lisäksi veti mukaan myös suurvallat venäjän ja yhdysvallat.

Syyria oli kuulunut Yhdysvaltojen nimeämään ”pahan akseliin” 2000- luvun alkuvuosina ja sen hallinnon vaihtaminen on ollut yksi sen päämääristä näistä ajoista lähtien. Huhujen mukaan Syyria olisi olut seuraava hyökkäyskohde Afganistanin ja Irakin jälkeen ellei näiden maiden miehittäminen olisi paljastunut myöhemmin niin tuskalliseksi ja kalliiksi. Yhdysvallat pitää Syyrian liittolaista Irania yhtenä päävihollisistaan ja on pyrkinyt estämään sen vaikutusvallan lisääntymistä alueella. Myös Israel ja Saudi arabia ovat yhdysvaltain tärkeitä liittolaisia ja niitä kaikkia yhdistää Iranin vastustaminen. Lisäksi Syyrian sisällissota muuttui myös yhdeksi Yhdysvaltojen ja Venäjän aloittaman uuden kylmänsodan kuumaksi näyttämöksi.

Venäjän ja yhdysvaltojen välinen kilvoittelu on ollut yksi leimallinen tekijä Syyrian sisällissodassa. Tämä on myös ollut Suomesta käsin katsottuna näkyvin osa Syyrian sisällisotaa, median kauhistellessa venäläisten tuottamia siviiliuhreja. Venäjän ja Yhdysvaltain välit ovat kiristyneet jo pitemmän aikaa ja ne muuttuivat suoranaisen vihamielisiksi viimeistään 2008 käydyn Georgian sodan aikana. Krimin valtaus ja Ukrainan kriisi sekä maiden ajautuminen vastakkain Syyrian sisällissodassa ovat olleet osa tätä jatkumoa. Syyria on ollut aina Venäjälle tärkeä liittolainen ja Venäjän ainoa välimeren laivastotukikohta sijaitsee Syyriassa. Venäjälle on suurvaltapoliittisesti tärkeää Assadin kestäminen vallassa kun taas yhdysvallat pyrkivät hänen hallintonsa kaatamiseen.

Näistä herkullisista aineksista voimme lähteä käsittelemään itse sotaa.

II Sisällissota

Pitkän ja verisen sisällissodan ymmärtämiseksi on sota syytä jakaa osioihin, sillä sodan osapuolet ja menetelmät eroavat suuresti toisistaan sodan edistyessä. Ensimmäinen vaihe syyrian sisällissodassa oli luonteeltaan kansannousu joka alkoi kesällä 2011. Siinä kapinoitsijat pyrkivät mielenosituksien ja siviilitottelemattomuuden avulla kaatamaan Syyrian hallintoa. Hallituksen väkivaltainen toiminta aiheutti paljon uhreja ja hiljalleen hallituksen vastainen kamppailu sai myös aseellisia muotoja. Syyrian armeijassa oli paljon tottelemattomuutta ja loikkauksia hallituksen vastuustajien puolelle. Hallituksen kasvavasta väkivallan käytöstä huolimatta kapinallisten toiminta muuttui hiljalleen aseelliseksi, organisoidummaksi ja tehokkaammaksi ja kuolonuhrien määrä oli noussut jo yli 10000 vuoden 2012 puoliväliin mennessä. Oli selvää, ettei hallitus onnistu rauhoittamaan tilannetta ja kukistamaan kapinaa nopeasti. Tässä vaiheessa kansannousua taltutettiin jo tykistöllä ja ilmaiskuilla ja sota oli muuttunut oikeaksi sisällissodaksi.

Loppuvuosi 2012-alkuvuosi 2013 oli kapinallisten etenemisen aikaa. Kapinalliset etenivät kaikilla rintamilla ja hallitus menetti sekä alueita että joukkoja tappioiden ja loikkauksien ansiosta. Kapinalliset myös saivat materiaalista tukea Syyrian hallintoa vastustavilta valtioilta kuten Saudi Arabiasta, Turkista ja Yhdysvalloista. Samalla hallituksen keinot muuttuivat epätoivoisemmiksi ja verisemmiksi helikoptereiden kylväessä tynnyripommeja asutuskeskuksiin. Kapinalliset vastasivat teloittamalla hallituksen joukkojen vankeja ja lojalisteja. Hallituksen valta näytti kuitenkin olevan murtumassa. Monia suuria asutuskeskuksia päätyi kapinallisten haltuun. Syyrian pääministeri loikkasi kapinallisten puolelle, Kurdit ajoivat hallituksen joukot pois omilta alueiltaan ja saivat Yhdysvalloilta turvatakuita. Länsimaat tulkitsivat, että Assadin valta oli romahtamassa hetkenä tahansa. Suomessakin iltapäivälehdet kirjoittivat, että ”Assadin hallinnolla on vain viikkoja, ellei päiviä aikaa”. Näissä olosuhteissa länsi enemmän tai vähemmän päätyi julistamaan kapinalliset Syyrian oikeaksi hallituksesksi ja vaativansa Assadin lähtöä. Tämän johti siihen, että Länsi ripusti arvovaltansa kapinallisten voittoon. Varsinkin Ranska, Iso-Britannia ja Yhdysvallat sanoivat tämän selväsanaisesti.

Vastoin odotuksia Syyrian hallitus kuitenkin kesti tämän vaikean vaiheen, pitkälti Iranin lähettämien joukkojen ja varusteiden turvin. Myös Hizbollah liittyi mukaan hallituksen puolelle vetäen samalla Israelin mukaan sekasotkuun tekemään ilmaiskuja vihollistaan vastaan. Loppuvuodesta kapinallisten eteneminen oli hidastunut ja hallitus pystyi jälleen aloittamaan vastahyökkäyksien tekemisen loppuvuodesta. Kapinalliset myös taistelivat entistä enemmän keskenään. Tämä vaihe sotaa oli hyvin brutaali ja kuolonuhrien määrä nousi yli 100000.

Kaasun käyttämisestä taisteluissa oli liikkunut huhuja pitkin sotaa. Vuoden 2013 loppupuolella tapahtui kapinallisten hallussa olleella Ghoutan alueella kemiallinen isku, joka tuomittiin laajasti ja josta syytettiin lännessä lähestulkoon ainoastaan Assadin Hallintoa. Syyrian hallitusta ei kuitenkaan ole voitu pitävästi osoittaa satoja ihmisiä tappaneen iskuntekijäksi. Hallituksen puolustajat ovat huomauttaneet, että isku oli oudosti ajoitettu ja kohdistettu koska kansainväliset tarkkailijat olivat juuri vain päiviä aikaisemmin saapuneet maahan ja lähelle isku aluetta. Hallitus oli juuri saanut tilanteen osittain hallintaansa ja olisi ollut outoa tehdä kaasuisku tarkkailijoiden edessä, riskeeraten Yhdysvaltojen puuttumisen sotaan. Kaaasuiskua on siis väitetty kapinallisten tekemäksi yritykseksi vetää länttä mukaan sotaan. Kapinalliset olivat lisäksi tiettävästi itse käyttäneet kaasua hallituksen joukkoja vastaan sodan aikana ennen Ghoutan iskua. Yhdysvallat oli kuitenkin haluton sotkeutumaan mukaan sotaan suoranaisesti vaikka olikin puhunut ”punaisista viivoista” jota ei saa ylittää. Yhdysvallat perääntyi hyökkäämästä Syyriaan vastikkeeksi Venäjän neuvottelemasta lupauksesta hävittää kemialliset asevarastonsa. Huhuja ja väitteitä kaasujen käyttämisestä on esiintynyt satunnaisesti pitkin sotaa, sekä kapinallisten että hallituksen taholta.

Vuotta 2014 leimasi kapinallisten sisäinen taistelu ja erinäisten islamististen ryhmittymien vaikutusvallan kasvu. Kapinallisten joukkoihin oli pitkin sotaa liittynyt erilaisia islamistisia ryhmiä, joista monet olivat lähellä lännen perivihollisekseen julistamaa Al-Qaidaa joka toteutti vuoden 2001 WTC terrori-iskut. Syyrian sisällissodassa nämä tahot nauttivat usein kapinallisten saamaa tukea ja vahvistuivat sisällissodan kaaoksessa. Entistä enemmän nämä islamistiset ryhmät taistelivat ns. maltillisten kapinallisten kanssa vaikutusvallasta. Tämä oli monien läntisten tahojen mielestä huolestuttavaa ja kasvava huoli kapinallisten sopivuudesta saamaan tukea nousi toistuvasti esille. Yksi tämmöinen lännen tukea nauttinut islamistinen liike oli ISIL jonka houkuttelevuutta läntiselle tuelle lisäsi sen sanoutuminen irti Al-Qaidasta ja vihamielisyys sitä kohtaan. ISIL laajensikin reviiriään nopeasti Syyriassa, tosin vastoin Assadin vihollisten toivomuksia järjestö suoritti valloituksensa niillä alueilla, jotka olivat maltillisempien kapinallisten vallassa. Näiden valloituksien pohjalle syntyi ISIS jonka pelottava maine, hirmuteot ja terrorismi tulisivat koettelemaan kansainvälistä yhteisöä vuosien ajan.

III Pyhä sota

ISIS:sin tukeminen taisteluun Syyrian hallitusta vastaan osoittautui lännen kannalta painajaismaiseksi virheeksi. Vaikka ISIS taistelikin Syyrian hallitusta vastaan huomasi se alkuperäiset ydinalueensa Irakissa otolliseksi kohteeksi valloitukselle. Nopeassa tahdissa ISIS valtasi pohjoisen Irakin, eikä Yhdysvaltojen luomalla Irakin armeijalla tuntunut olevan kykyä vastustaa ISIS:in mustien lippujen levittäytymistä pitkin maata. Ainoastaan kurdien itsepuolustusjoukot ja Iranin tukemat Yhdysvalloille vihamieliset shia-militiat kykenivät estämään isistä ottamasta haltuunsa koko maata. ISIS alkoi tekemään veristä terroria ja uskonnollista sortoa hallitsemallaan ja jatkuvasti laajenevalla alueellaan. Yhdysvaltojen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kurdien varustaminen ISIS:tä vastaan ja alkaa tukemaan uudestaan Irakia, jottei se lipuisi kokonaan joko Iranin tai ISIS:in vaikutusvaltaan. Tämä kurdien tukeminen johti Turkin suuttumiseen, joka puolestaan alkoi epäsuorasti tukemaan ISIS:ä taistelussa kurdeja vastaan Syyriassa ja Irakissa.

ISIS ja muut islamilaiset liittoumat kuten Al-Nustra ajoivat nopeasti lännen suosimat ”maltilliset” kapinalliset ahtaalle, voittaen ne suosiossa ja valloittaen niiden hallitsemat alueet. Kapinallisten ja islamistien välisen sodan aikaan hallituksen joukkojen onnistui estää välitön tappio ja ryhmittää puolustuksensa uudestaan niin, että sodan loppuminen karkasi muutamien kuukausien päästä jonnekin kaukaiseen tulevaisuuteen. ISIS valtaisi laajat alueet itäistä ja pohjoista Syyria, taistellen vain rajatusti hallituksen joukkojen kanssa. Yhdysvaltojen iskujen, kurdien ja muiden islamistien toimesta ISIS:in hyökkäys pysähtyi ja Turkki tuli mukaan sotaan valtaamalla alueita vetäytyvän ISIS:n jäljestä Syyriasta katkaisten kurdien alueet.

Vuonna 2015 ISIS hyökkäsi uudestaan hallituksen kimppuun valloittaen suurimman osan itäisestä ja keskisestä Syyriasta. Samalla muut kapinalliset onnistuivat jälleen etenemään monilla alueilla. E Assadin hallinnolla ei vaikuttanut olevan voimaa vallata alueitaan takaisin, mutta kapinallisilla tai islamisteilla ei puolestaan ollut voimaa kaataa hallitusta sen ydinalueilla. Läntisen median silmissä tilanne oli muuttunut masentavaksi suoksi jolle ei ollut olemassa ”sotilaallista ratkaisua” ja tätä toistettiin jatkuvasti. Oltiin ymmärretty, että todennäköisesti Assadin valta ei ollut kaatumassa ja hän voisi jatkaa omien ydinalueidensa puolustamista pitkään. Samalla pelättiin sitä, että ainoa vaihtoehto Assadin hallinnon jatkumiselle vaikuttaisi olevan ISIS tai jonkin muun islamilaisen ryhmittymän hirmuhallinto. Vaadittiin poliittisia ratkaisuja, neuvotteluja ja tulitaukoja sekä tietysti Assadin eroamista. Kuolon uhrien määrä oli tässä vaiheessa noussut jo yli 500000 eikä loppua näyttänyt olevan näkyvissä. Tilanne olisikin jatkunut entisellään ilman Venäjän tulemista liittolaisensa avuksi.

IV Suurvaltasota

Venäjän puuttuminen suoraan mukaan sotaan muutti hetkessä koko sodan kulun. Venäjä oli tukenut liittolaistaan materiaalillisesti koko sisällissodan ajan. Kuitenkin maailmanpoliittinen tilanne oli kiristynyt entisestään Ukrainan kriisin seurauksena. Ukrainassa oli kansannousulla kaadettu venäläismyönteinen hallitus ja valtaan oli noussut voimakkaan länsimyönteinen. Läntiset tahot kuten EU ja Yhdysvallat olivat tukeneet tätä vallanvaihdosta poliittisesti ja rahalla. Länsi oli kuitenkion aliarvioinut Venäjän reaktion oman etupiirinsä heikentämisestä. Venäjä miehitti hetkessä ja lännen tyrmistykseksi Krimin niemimaan, liitäen sen itseensä vastoin kansainvälisiä oikeutuksia. Lisäksi itäiseen Ukrainaan syttyi sisällissota Venäläismielisten separatistien ja Kiovan hallituksen välillä ja separatistien oletetaan saavan merkittävästi sotilaallista apua Venäjältä. Tämä kriisi tiputti Venäjän ja lännen väliset suhteet molemminpuolisesti huonommiksi kuin vuosikymmeniin. Vuonna 2015 venäjä ja Länsi olivat jatkuvassa sanasodassa, eikä kumpikaan keksinyt mitään hyvää sanottavaa toisistaan. Pakotteita oli asetettu ja yhteistyötä peruttu.

Venäjä koki entistä tarpeellisemmaksi näyttää ulkopoliittisesti, että sillä on sekä sotilaallista voimaa, että päättäväisyyttä käyttää sitä tarvittaessa ystäviensä hyväksi ja vihollisiaan vastaan. Kun vuoden 2015 loppupuolella Assadin hallinnon asema vaikutti jälleen heikentyneen päätti Venäjä puuttua sotaan suoraan. Venäjä toi alueelle ilmavoimia ja joukkoja sekä alkoi tukemaan Assadin joukkoja suoraan pommittamalla kapinallisia.

Venäjän tekevä ilmatuki osoittautui olevan juuri sellainen piristysruiske sitä mitä Syyrian hallituksen ahtaalle ajetut joukot tarvitsivat. Vuoden 2016 aikana Syyrian hallituksen joukot etenivät ja valloittivat takaisin alueita. Kapinallisten vastahyökkäykset ja puolustukset alkoivat sortumaan yksikerrallaan Venäjän murhaavaan pommitukseen ja Assadin hallinnon Iranilaisilla ja Hizbollahilla täydennettyihin maajoukkoihin.

Samaan aikaan Yhdysvallat oli määritellyt ISIS:in ensisijaiseksi ongelmaksi alueellaan ja yritti parhaansa mukaan tuhota sen Irakissa ja aseistaa niitä, jotka taistelevat sitä vastaan. Venäjä ja Yhdysvallat onnistui sopimaan jonkinlaisen sopimuksen siitä, että eivät ainakaan estäisi toisiaan tuhoamasta ISIS:tä.

Venäjän tuleminen mukaan konfliktiin oli tuskallinen lännelle.Puoli vuotta venäjän mukaan tulon jälkeen alkoi nimittäin olemaan selvää, että Syyrian sotaan oli olemassa ”sotilaallinen ratkaisu” mutta se tarkoitti Assadin voittoa. Koska Venäjä oli suoraan liitossa Syyrian hallinnon kanssa, ei yhdysvallat tai länsi voinut yrittää enää omaa interventiotaan hallituksen joukkoja vastaan koska tämä olisi voinut johtaa suurvaltojen väliseen konfliktiin. Länsi ei voinut muuta kuin voimattomasti kritisoida Venäjää siitä, että se taisteli enemmän kapinallisia kuin ISIS:iä vastaan mikä tietysti olikin täysin totta.

Vuoden 2016 sotilaallinen kliimaksi oli Syyrian hallinnon suorittama itä-Aleppon valtaaminen mikä oli Syyrian kapinallisten merkittävin jäljellä oleva tukikohta. Länsimainen lehdistö kertoi päivittäin siitä julmuudesta ja piittaamattomuudesta millä Venäjän ja Syyrian joukot kukistivat kaupungin puolustuksen. Tykistöammukset, tynnyripommit ja halvat, ei niin älykkäät, mutta silti tehokkaat ohjukset murhasivat naisia, lapsia, siviilejä, kapinallisia ja islamisteja yötä päivää mitenkään heitä lajittelematta. Tämä kaikki on tietysti totta, sillä Aleppon piiritys ja valtaus oli verinen ja julma eivätkä valtaajat piitanneet juurikaan siviilitappioista.

Silti on todettava, että läntisen median kuvaukset tilanteesta olivat selvästi puolueellisia. Syyrian hallinnon ja Venäjän julmuus on kiistatonta, mutta läntisen lehdistön kirjoitusten perusteella jokainen pommitus osui vain ja ainoastaan sairaaloihin ja kaikki taisteluissa surmansa saaneet olivat siviilejä jotka surmatiin tarkoituksella. Samaan aikaan Irakissa, jossa Yhdysvaltojen tukema Irakin armeija koitti saada haltuunsa ISIS:n hallussa olevaa Mosulin miljoonakaupunkia oli hyvin vastaava tilanne. Siellä tykistöammukset ja kalliit sekä tehokkaat ohjukset murhasivat naisia,lapsia,siviilejä ja islamisteja yötäpäivää myöskään mitenkään heitä lajittelematta. Yhdysvaltojen ohjukset osuivat kuitenkin median tietojen perusteella aina ISIS:in kohteisiin ja sadat siviilit jotka kuolivat mukana olivat vain onnettomia vahinkoja.

Kuitenkin vuoden 2017 alkupuolella Syyrian kapinallisten selkäranka oli murtunut ja heitä tukeneet läntiset ja Arabi-liittolaiset alkoivat yhä enemmän hyväksymään sen tosiseikan, että Assad tulisi voittamaan Syyrian sisällissodan. Ulkopuolinen tuki kapinallisille alkoi ehtymään. Syyrian hallitus pystyi keskittymään ISIS:n hallitsemien alueiden takaisin valtaukseen, sekä eristettyjen kapinallissaarekkeiden hivuttavaan kukistamiseen. Venäjä vetäytyi taustalle keskittyen uusien asejärjestelmiensä ja sotakoneidensa testaamiseen kentällä.

Yhdysvaltain tukemat kurdit omasta puolestaan valtasivat runsaasti ISIS:n hallussa olevia alueita, muun muassa kalifaatin pääkaupungin Raqqan. Kalifaatin romahtaminen näytti hiljalleen johtava sodan vähittäiseen loppuun. Vuoden 2017 lopussa sodassa oli kuollut 700000 ihmistä. Lisäksi yli 6 miljoonaa oli lähtenyt pakolaisiksi Libanoniin, Turkkiin ja Eurooppaan. Vaikutti kuitenkin siltä, että sodan loppu alkaisi häämöttää.

V Haaskalintujen sota

Kuitenkin sota jatkuu yhä. Syyrian hallitus jatkaa brutaaleilla keinoillaan viimeisten kapinallisalueiden valtaamista yksi kerrallaan. Hallituksen ja Kurdien pitkään kestänyt neutraali tilanne on epävarma, sillä Yhdysvaltojen liittolaisena olevat kurdit pitävät hallussaan monia taloudellisesti tärkeitä kaasukenttiä Syyrian itä-osissa eivätkä ole välittömästi luovuttamassa niitä. Alueella on käyty taisteluita venäläisten palkkasotilaiden ja Yhdysvaltojen ”sotilastarkkailijoiden” välillä, missä kytee uuden verisen konfliktin mahdollisuus. Israel on kauhistunut Iranin aseman vahvistumisesta alueella ja se iskee usein Hizbollahin, Iranin ja hallituksen kohteisiin koittaen tuhota Hizbollahin taistelijoita ja varusteita. Muutenkin vuotta 2018 on dominoinut erinäisten sotaan sotkeutuneiden osapuolten pyrkimykset parantaa asetelmiaan neuvotteluissa ja varmistamaan vaikutusvaltansa Syyrian asioihin.

Uusimpana taistelurintamana on Turkin sekaantuminen jällkeen kerran sotaan sen pyrkiessä valtaamaan rajansa pinnassa olevat kurdialueet joista se suunnittelee laativansa puskurialuetta itsensä suojaksi. Todellisuudessa tarkoituksena on luultavasti pyrkimys estää kurdien mahdollisen itsenäistymisen toteutuminen. Tilanne on outo Naton kannalta sillä tällä hetkellä kaksi Natomaata sotii käytännössä toisiaan vastaan välikäsiensä kautta. Venäjän suhde kurdien ja Turkin konfliktiin on epäselvä, sillä vaikuttaa että sillä ja Turkilla on jonkinlainen yhteisymmärrys Syyrian tulevaisuudesta johon Yhdysvaltojen tukemat itsenäiset kurdit eivät ilmeisesti kuulu. Voittoisa Assadin hallitus on suhtautunut kriittisesti Turkin invaasioon ja lähettänyt jonkin verran tukea kurdialueille, kenties siinä toivossa, että kurdit Turkin hyökkäyksen edessä palaavat takaisin ainakin nimellisesti keskusvallan hallintaan.

Varmaa on, että Syyrian sota jatkuu haaskalintujen, voittajien ja häviäjien kamppaillessa saaliistaan. Uusimpien tietojen muukaan jo lyöty ISIS on alkanut jälleen osoittamaan aktiivisuuttaan ja vuosi 2018 ei välttämättä jää tämän surullisen sodan viimeiseksi.

WordPress theme: Kippis 1.15