Nationalismin kansainvälistyminen ja vihan valtavirta – Puolan äärioikeiston nousu

Rafał Pankowski

Kerran Euroopan monikulttuurisin valtio Puola on nykyään maanosan homogeenisin. Etniset vähemmistöt muodostavat alle 2 % koko väestöstä. Silti etno-nationalistinen radikaali oikeisto populismi voimistuu.

Puolan itsenäisyyspäivälle (11.11) osuva vuosittainen marssi kuvaa vaikuttavalla tavalla äärioikeiston nopean nousun sosiaalista pohjaa kuin myös kyseisen ääri-ideologian juuria 1930-luvun radikaaleissa nationalistisissa perinteissä. Marssin järjestäjien yhteistyökumppaneihin kuuluu kaksi äärioikeistolaista nuorisoryhmää: Kansallisradikaali leiri (Obóz Narodowo Radykalny) ja Yleispuolalainen nuorisoliitto (Młodzież Wszechpolska). Molempien järjestöjen nimet ovat saaneet inspiraationsa radikaaleilta nationalistisilta järjestöiltä, jotka toimivat ennen toista maailmansotaa. Nämä sotaa edeltäneen ajan järjestöt olivat tunnettuja väkivaltaisesta juutalaisvastaisuudesta ja vasemmistolaisiin vastustajiin kohdistuneista hyökkäyksistä. On selvää, että muissa Euroopan maissa toimineet silloiset fasistiset liikkeet olivat pääasiassa inspiraation lähde sotien välisen ajan äärioikeistolaisille puolalaisille järjestöille. Vaikka nämä liikkeet eivät koskaan päässeet valtaan valtiollisella tasolla, ne keräsivät merkittävää kannatusta nuoren väen keskuudessa erityisesti 1930-luvun alun ja puolivälin taloudellisen kriisin seurauksena. Ei ole sattumaa, että 2000-luvun aktiiviset aikalaisjärjestöt ovat omaksuneet sotaa edeltäneen ajan ideologiat ja symbolit.

Ensimmäinen marssien sarja toteutui vuonna 2009, joukko sadoista nuorista nationalisteista koostuvaa ryhmää osoitti mieltään Varsovan keskustassa.Vuonna 2010 marssi oli jo huomattavasti laajempi saaden tukea joiltakin tunnetuilta oikeistolaisilta hahmoilta, kuten kolumnisti Rafał Ziemkiewiczilta. Tämän artikkelin kirjoittaja johti [äärioikeistolaisen] marssin osallistuvan havainnoin ohella myös antifasistista vastamielenosoitusta. Äärioikeistolainen marssi kokosi yhteensä noin 3000 osallistujaa, mikä vaikutti melko suurelta määrältä. Tämä oli kuitenkin vasta alkua tapahtuman kasvulle sen kasvaessa vuosi vuodelta. Viime vuosina osallistujamäärät ovat olleet 50 000 – 100 000 suuruisia tehden marssista Euroopan-laajuisesti ja oikeastaan jopa aailmanlaajuisesti suurimman äärioikeistolaisen kokoontumisen.

Marssin suosio jatkoi kasvamistaan vuosien saatossa huolimatta siitä väkivallasta, mihin marssi rutiinin omaisesti johti. Fyysiset hyökkäykset poliiseja, toimittajia, poliittisia vastustajia ja useita vähemmistöryhmiä vastaan ovat olleet yleisiä. Mielenosoituksilla on kannettu radikaaleja nationalisteja viestejä, jotka on suunnattu vähemmistöjä, ulkomaalaisia ja poliittisia vastustajia vastaan. ”Never Again”-yhdistyksen aineiston mukaan mielenosoittajat lauloivat vuonna 2010 Roman Dmwoskin (puolalaisen etno-nationalismin isä) olevan Puolan pelastaja. Muita huutoja olivat esimerkiksi: ”Suuri katolinen Puola”, ”Lehtien sijaan puissa tulee riippumaan kommunisteja”, ”Hoidellaan punikkilauma sirpillä ja vasaralla”. Puolan kansan suvereenius -liike kantoi banneria, jossa luki: ”Myitte Puolan Lesbobon sopimuksessa” (hieman epäselvyyttä, viittasiko bannerin tekstin väärinkirjoitettu ”Lesbon Treaty” [Lisbon Treatyn sijaan] todellakin halveksuen seksuaalivähemmistöihin). Marssin johtaja Sławomir Zakrzewski huusi antinationalistisille vastamielenosoittajille: ”Teidän on täytynyt tulla Tel Avivista! Shalom Aleichment!”. Äärioikeistolaisten osallistujien kantamat liput kuvasivat kuningas Chrobryn miekkaa (Puolan äärioikeiston symboli) ja kelttiläistä ristiä (rasistisen valkoisen vallan symboli. Antifasistisen mielenosoittajat yrittivät blokata yrittäen lainata Dresdenissä käytettyä taktiikkaa, joka on ollut siellä osana vuosittaisessa antinatsistisessa liikehdinnässä. Vastamielenosoitus järjestettiin 40 edistyksellisen järjestön muodostaman koalition toimesta. Poliisin ja molempien mielenosoittajaryhmien välillä sattui väkivaltaisia yhteenottoja. Piotor Ikonowicz (entinen Puolan sosialistisen puolueen johtaja) sai päävamman. Nationalistit olivat pakotettuja muuttamaan reittiään. Marssi kuitenkin jatkui. Itsenäisyyspäivän marssi päättyi Dmoskin muistomerkille. Vastamielenosoittajille huudettiin ”homppelit, homppelit”-huutoja. 

Siitä lähtien homofobinen puhetapa on tullut marssin pysyväksi osaksi. Tämän huipentumana nähtiin Varsovan keskustan Plac Zbawicielan sateenkaariteoksen poltto 11.11.2013., jolloin mielenosoittajat olivat sytyttäneet seksuaalivähemmistöjen vapautusta symboloineen taideteoksen tuleen. Mielenosoittajat häiritsivät palomiesten sammutustöitä heittelemällä heitä päin kiviä ja valoraketteja.

Sateenkaariteoksen spektaakkelimainen polttaminen sai hyväksyntää oikeistomedialta ja poliitikoilta. Syyskuussa 2014 kansallinen radio- ja televisiovirasto määräsivät 50 000 zlotyn suuruisen sakon Lux Veritatis -säätiölle, katolilais-nationalistisen televisiokanavan TV Trwamin omistajalle isä Piotr Dettlaffin ja tohtori Krzysztof Kaweckin laittomien toimintojen levittämisestä. Live-showssa he raportoivat Zbawicielan aukion tapahtumista samalla sateenkaaren palaessa. Virasto perusti päätöstään sanomalla, että esitetty materiaali kommentteineen olisi voinut antaa kuvan sellaisten toimintojen hyväksymisestä. Detlaff sanoi sateenkaaren polttajista, että ”he eivät hyväksy puolalaisen perhemallin perustaan kohdistettuja hyökkäyksiä. He haluavat terveen Puolan ja normaalin miesten ja naisten väliseen kanssakäymiseen perustuvat suhteet”. Kawecki puolestaan lisäsi: ”Kyllä, he vastustavat erilaisuutensa ja poikkeavuutensa pakkotuputtamista. Se sateenkaari ei voi olla Varsovan symboli. Se on kamala… ja ihan Vapahtajan kirkon edessä. Myös Laki ja oikeus -puolueen edustaja Bartosz Kownacki toi julki kommenttinsa 11.11.2013 Facebookin välityksellä: ”Hinttien sateenkaari palaa Zbawicielan aukiolla”. Hän lisäsi: ”Varsovan pormestari on tuhlannut satoja tuhansia sen korjauttamiseen! Kuinka monta nälkäistä lasta silläkin rahalla oltaisi voitu ruokkia? Vaan ei, hän keskittyy mieluummin homoilun mainostamiseen”. Facebookin käyttäjien tekemien ilmiantojen takia Facebook poisit julkaisun ”vihapuheeseen yllyttävänä sisältönä”.

Sateenkaaren tuhopoltosta tuli marssin johtajille ylpeyden aihe, johon he viittasivat seuraavina vuosina. 11.11.2014 marssilla vieraillut Ranskan äärioikeiston johtaja viittasi tapaukseen puhueessaa osallistujille: ”Palavat sateenkaaret ovat merkki toivosta Puolalle ja Euroopalle”. Toinen puhuja, Kansallisen liikkeen (Ruch Narodowy) johtaja Robert Winnicki sanoi: ”Mitä enemmän sateenkaaria palaa Euroopassa, sen parempi”.

Kun vuosittain järjestettävää marssia hieman vilkaisee, huomaa, että pääosa siihen osallistujista koostuu nuorista miehistä, joita värvätään usein jalkapallofanien verkostoista. Marssin tiedotuksia näytetään stadioneilla toistuvasti, viikkoja ennen kyseistä tapahtumaa. Järjestäytyneitä jalkapallofaneista koostuvia ryhmiä kuskataan ilmeisesti ilman sellaisten järjestöjen, kuten Puolan jalkapalloliiton vastustusta ja tuomitsevia kannanottoja. Puolan jalkapalloliiton puheenjohtaja Zbigniev Boniek on monen äärioikeistolaisen jalkapallofanin suosikki. Nationalistinen ja muukalaisvastainen ideologia on selvästi läpäissyt puolalaisen jalkapallokulttuurin. Stadionit kuvitetaan usein pakolais- ja islamvastaisilla julistuksilla ja bannereilla liigan stadioneilla. Jalkapallofaniryhmät ovat tuoneet mukanaan tiettyjä rituaaleja, kuten näyttävän ilotulittamisen valoraketeilla tummaa taivasta vasten. [Äärioikeiston] Marssi järjestetään iltapäivisin ja se päättyy usein kansallisen stadionin lähellä järjestettävään joukkokokoukseen.

Sen koosta ja sosiaalisen median (erityisesti YouTuben) välityksellä välitetystä kuvituksesta johtuen, äärioikeiston tapahtumasta on tullut magneetti muiden maiden äärioikeistolaisille ja uusfasistisille ryhmille. Tämä on paradoksaalisesti auttanut nationalismin ”kansainvälistymisessä”. Marsseilla voi nähdä muiden maiden lippuja satojen Puolan lippujen vierellä. Jo vuonna 2011 ”Never Again”-yhdistys rekisteröi paikalla olleen nationalisteja Italiasta (Forza Nuova), Espanjasta (Democracia Nacional), Ruotsista (Nordisk Ungdom), Unkarista (Jobbik ja Hatvannégy Vármegye Ifjúsági Mozgalom), Serbiasta (Srpski Narodni Pokret 1389), Slovakiasta (Slovenské Hnutie Obrody), Tshekistä (Autonomní nacionalisté), Ukrainasta (UNA-UNSO), Valko-Venäjältä (Swoboda) ja Liettuasta (Autonomiset nationalistit). Vuonna 2014 osallistujiin kuului esimerkiksi lähetystö Espanjasta (Democracia Nacional) ja Ranskasta (Renouveau Français). Lisää ulkomaisia ryhmiä on liittynyt marssille myöhempinä vuosina tehden kokoontumisesta hyvin kansainvälisen.

Yhtenä esimerkkinä tästä on Roberto Fiore, yksi pääpuhujista Puolan itsenäisyyspäivän marssilla vuonna 2016. Euroopan poliittisena johtajana Fiore on poikkeuksellinen: Hänet tuomittiin osallisuudesta Bolognan juna-aseman terrori-iskuun vuonna 1980, jossa uusfasistinen Nuclei Armati Rivoluzionari murhasi 85 ihmistä. Hän onnistui pakenemaan Libanoniin ja myöhemmin Isoon-Britanniaan, jossa hän, kumma kyllä, onnistui vakiinnuttamaan asemansa liikemiehenä ja toisen uusfasistisen liikkeen (the International Third Position). Hän palasi Italiaan tuomion vanhennuttua perustaen vielä toisen äärioikeistolaisen liikkeen, Forza Nuovan. Fiore on lyhyen aikaa (vuosina 2008-2009) Euroopan parlamentin jäsen korvaten Alessandra Mussolinin, Italian fasismin perustajan tyttärentyttären.

Se, että Fiore, tuomittu fasistiterroristi valittiin Puolan itsenäisyyspäivän juhlan erityisvieraaksi on tietenkin hyvin erikoista. Varsovaan kuitenkin saapuu joka marraskuu lukuisia muita äärioikeistolaisia aktivisteja. Suurin ulkomainen ryhmä koostuu poikkeuksetta Unkarin äärioikeistolaisen puolueen, Jobbikin jäsenistöstä. Jobbik-puolue on toiminut inspiraation lähteenä RN-puolueella (Puolan kansallinen liike), jonka perustivat MW (Yleispuolalainen nuorisoliitto) ja ONR (Kansallisradikaali leiri) -puolueiden jäsenet vuonna 2014. Jobbikin johtaja Gábor Vona oli Varsovan marssin tähtipuhuja vuonna 2013. Molempien puolueiden jäsenistö tapaa toistuvasti koulutustilaisuuksissa ja festivaaleilla vuoden ympäri ja unkarilaisten vaikutus tulee selvästi esiin RN:n taktiikoissa. Tämä on näkynyt esimerkiksi sen paikallisissa romanivastaisissa kampanjoissa ja eräiden liberaalien ministereiden salaisten nauhoitusten paljastusten synnyttämät mellakat (joihin äärioikeistolaiset liikkeet yrittivät ottaa osaa) vuonna 2014, jotka muistuttivat Budapestin vuoden 2006 mellakoita.

Viimeisimmille marsseille on ottanut osaa pienempi, mutta näkyvä joukko Kotleba – Kansanpuolue Meidän Slovakiamme -puolueesta. Milan Mazurek, yksi puolueen johtajista, välitti puheen vuoden 2016 marssia varten. Puolan ja slovakian uusfasististen ryhmien yhteistyö ulottuu Varsovan marsseja pidemmälle. Esimerkiksi lokakuussa 2017 puolalainen sanomalehti Gazeta Wyborcza raportoi ONR:n ja sen slovakialaisten kollegoiden järjestämistä yhteisistä puolisotilaallisista toimista (mukaan luettuna ammuntaharjoittelu) Slovakian rajan puolella. Vaikka Slovakian ja Unkarin nationalisteilla on keskenään perinteisen vihamielinen suhde, niillä ei ole ongelmaa osallistua liittolaisten järjestämään vuosittaiseen tapahtumaan Puolassa. Keskinäiseen kilpailuun perustuvan solidaarisuuden ja kansainvälisten yhteyksien välille on kuitenkin tullut kitkaa, jonka taustalla on erityisesti Itä-Ukrainan konflikti. Vuoden 2016 marssin aikana Ukrainan lippu poltettiin ja Puolan nationalistien Ukraina-mielisten ja Venäjä-mielisten suuntausten välisistä fyysisistä yhteenotoista raportoitiin.

Vuoden 2017 marssiin valmistautuessa Puolan media uutisoi kahden kansainvälisesti merkittävän äärioikeistolaisen hahmon suunnittelevan matkustamista Varsovan tapahtumaan. Yksi osallistujista oli Richard Spencer, USA:ssa sijaitsevan Nacional Policy -instituutin perustaja ja jonka sanotaan keksineen termin ”alt-right” (vaihtoehto-oikeisto), joka kuvaa äärioikeistolaisia internet-trolleja ja muita äärioikeistolaisia tahoja uudella muodikkaalla tavalla. Spenceristä tuli pahamaineinen vuoden 2016 presidentinvaalien jälkeen. Vaalien jälkeen Spencer kuvattiin huutamassa ”Hail Trump” ja tämän lisäksi Spencerin johtama ”Unite the Right”-kokous elokuussa 2017 johti väkivaltaisuuksiin ja naispuolisen antirasistin kuolemaan äärioikeistolaisen aktivistin taholta Charlottesvillessa. Charlottesvillen kokous itsessään muistutti Puolan itsenäisyyspäivän marsseja. Mielenkiintoista kyllä, Spencer oli karkoitettu Unkarista vuonna 2014 ja tuomittu henkilökohtaisesti maan pääministerin Viktor Orbánin taholta. Never Again -yhdistys ja Amerikan juutalaisten komitea toivat ilmi protestinsa Spencerin Puolan vierailua vastaan. Tämä johti Puolan ulkoministerin virallisesti esittämään kritiikkiin suunniteltua vierailua kohtaan.

Toinen vuoden 2017 itsenäisyyspäivän marssiin osallistuva ulkomainen johtaja olisi kuuleman mukaan ollut Stephen Lennon (tunnetaan myös nimellä Tommy Robinson), pahamaineinen muslimivastaisen English Defence League -katuliikkeen perustaja. Se, että Spencer ja Lennon ovat olleet kiinnostuneita osallistumaan Varsovan tapahtumaan, todistaa nykyaikaisen äärioikeistolaisen verkoston kansainvälisen luonteen. Äärioikeisto saarnaa nationalistisia ajatuksia nojaten kuitenkin samalla yhteiseen jaettuun mielikuvaan. Islamofobiset iskulauseet valtaavat kasvavassa määrin keskeistä sijaa rajoja ylittävän globaalin oikeiston puhetavassa. 11.11. marssien avulla Puolasta on tullut yksi kansainvälisen muslimivastaisen liikkeen pääkaupungeista. 11.11. vuonna 2015 järjestetty marssi korosti erityisesti sen muslimivastaista luonnetta. Mielenosoitusjulisteiden iskulauseet ja kuvitukset sisälsivät ”Pysäytetään Puolan islamisaatio”-iskulauseita, yliruksattuja moskeijoita esittäviä kuvia sekä rasistiseksi miellettyjä kelttiläisiä ristejä symboloivia kuvia. Marssin lopussa isä Jacek Międlar puhui väkijoukoille seisoen kansallisen stadionin eteen nostetulla lavalla: ”Emme halua Allahia Puolaan, emme halua raiskauksia, lynkkauksia emmekä terroria. Emme halua Koraanin sisältämää vihaa vaan Evankeliumin totuutta ja rakkautta.

On tärkeää huomata, että äärioikeiston Varsovan marssit ovat nauttineet kasvavaa hyväksyntää vuodesta 2015 lähtien, kun Puolan presidentiksi hiljattain valittu Andrzej Duda osoitti kirjeen marssin osallistujille kehuen tapahtumaa ja siihen osallistuneita. Kirjeessä ei esitetty minkäänlaista kritiikkiä tilaisuutta kohtaan ja marssijoiden ”nuoria puolalaisia sydämiä” ylistettiin. Kirje luettiin [vuoden 2015] marssin alussa (ja toistamiseen vuonna 2016). Tätä voidaan pitää tärkeänä osoituksena radikaalin nationalismin valtavirtaistumisesta Puolan politiikassa ja Puolan yhteiskunnassa.

Tuomitsemisten ja marginalisoimisten sijaan äärioikeistolainen eliitti on kehunut ja oikeuttanut äärioikeiston marssia. Hallitsevan Laki ja oikeus -puolueen johtaja Jarosław Kaczyński ei ole koskaan varsinaisesti osallistunut marsseille. Monet muut lainsäätäjät sen sijaan ovat ottaneet osaa marsseille vuosien aikana, mukaan luettuna nykyinen senaattori ja Laki oikeus -puolueen niin sanottu historiapolitiikan pääauktoriteetti professori Jan Żaryn. Historian käyttäminen työkaluna on hyvin yleistä puolalaisen oikeiston keskuudessa. Tästä luonteenomaisena esimerkkinä se, kuinka useat ryhmät uudelleen rakentavat historiaa pukeutuen historiallisiin uniformuihin ja ottaen osaa marsseille.
Presidentin kirje, kuten myös valtaa pitävien puolueen jäsenten osallistuminen sekä valtaoikeistolaisen median osoittama suosiollinen asenne marssia kohtaan näyttävät, kuinka ideologisia jakolinjoja valtavirtaoikeiston ja radikaalin populistisen oikeiston välillä häivytetään Puolassa. Tästä esimerkkinä vuoden 2015 jälkeinen sosiaalinen ja poliittinen näköala.

Vuosi 2015 toi esiin Puolan politiikan radikaalin uudelleen muodostumisen sekä institutionaalisessa mielessä (presidentinvaaleissa ja parlamenttivaaleissa) että poliittisen puheen tasolla. Ajatukset ja tuntemukset, joita aiemmin pidettiin radikaalina tai äärimmäisenä, pääsivät valtavirran sisälle. Hallinnon ohjailema valtionmedia (radio ja televisio) on ollut erityisen innokas lähettämään nationalistista kuvaa deminisoiden pakolaisia, muslimeita, ihmisoikeuksia ajavia kansalaisjärjestöjä ja muita ryhmiä.

Kesän 2015 Välimeren pakolaiskriisi ei vaikuttanut suoraan Puolaan. Siitä huolimatta se [pakolaiskriisi] oli kaikkialla mediassa läsnä ja, mikä on erityisen tärkeää, yhdisti parlamentaarisia vaalikampanjoita. Useat oikeistolaiset ja äärioikeistolaiset puolueet kilpailivat keskenään käyttäen muukalaisvastaista retoriikkaa, käyttäen pakolaiskriisiä hyväkseen ja väittäen sen olevan uhka Puolan kansalliselle identiteetille. Kuvitellusta uhkasta tuli kampanjan avainkysymys ja se on pysytellyt poliittisella asialistalla siitä lähtien. Länsi-Euroopan maissa tapahtuneiden islamististen terrori-iskujen seurauksena pakolaisten vastaanottamisen vastustaminen ja julkinen väittely liittyen kansalliseen turvallisuuteen ovat olleet vahvasti linkittyneinä toisiinsa.

Julkinen mielipide on osoittautunut alttiiksi poliittisen eliitin manipuloinnille ja yleinen asennoituminen pakolaiskysymykseen on vaihtunut dramaattisesti. Ennen puolalaiset suhtautuivat yleisesti myönteisesti pakolaisiin. Muukalaisvastaiset hyökkäykset 1990-luvun lopulla – 2000-luvun alussa maahan tulleita tsetseenipakolaisia vastaan olivat harvinaisia. Laki ja oikeus -puolue oli siihen aikaan parlamentin maahanmuuttomyönteisin puolue. Vuodesta 2015 mielipidetiedustelut ovat kuitenkin osoittaneet, että enemmistö vastustaa pakolaisten vastaanottamista Puolan maaperällä. Heinäkuussa 2017 viikoittaisen Politykan ja IBRIS-instituutin teettämän kyselyn mukaan 51 % oli jopa sitä mieltä, että Puolan tulisi lähteä EU:sta, mikäli se vaatisi Puolaa asuttamaan pakolaisia.

Nationalistis-populistiset viestit löysivät selvästi hedelmällisen maaperän laajalle levinneissä ennakkoluuloissa ja stereotypioissa. Islamvastaiset asenteet ovat jo kauan olleet läsnä puolalaisessa mediassa ja yhteiskunnassa. Erityisesti 11.9. USA:han kohdistuneiden hyökkäysten jälkeen ja sen jälkeen, kun Puola oli osallistunut Irakin miehitykseen. Siltikään ennen vuotta 2015 islamofobian käyttö työkaluna politiikan valtavirtaisessa puhetavassa.

Muukalaisvastaiset hyökkäykset ovat hälyttävän vallitsevassa roolissa nuoren väestönosan keskuudessa. Etno-nationalismi on esiintynyt lukuisissa nuorisokulttuurin muodoissa, esimerkiksi hip hopissa.

Kaiken kaikkiaan nuoremmat äänestäjät ovat esittäneet oikeistolaisempia mieltymyksiään, kuin vanhempansa. Sosioekonomiset kysymykset ovat selvästi tärkeässä roolissa nationalismin nousun taustalla Puolan nuorison keskuudessa. Mutta taloudelliset ongelmat vaikuttavat selityksinä riittämättömiltä. Uusliberalismin nousu on pelannut roolinsa usealla eri tavalla äärioikeiston nousussa. Tämä näkyy esimerkiksi sosialidarvinistisen mielenlaadun asettumisena. Materiaaliset vaikeudet ovat kylläkin olleet osassa roolissa usean nuorten elämässä, mutta talouskriisi ei vaikuttanut Puolaan samassa laajuudessa, kuin muihin Euroopan maihin. Siten mukana kulkevat identiteettikysymykset, ideologiat ja arvot – kulttuurillinen voimavara – ovat erityisen tärkeässä osassa.

Rocktähti Paweł Kukizin tapaus osoittaa, kuinka kulttuurillinen vaikute voidaan kääntää poliittiseksi pääomaksi. Kirjoittaen tärkeitä suvaitsemattomuuden vastaisia lauluja 1980- ja 1990-luvuilla hänestä tuli politiikko vuonna 2015, joka perusti populistisen liikkeen, jonka nimesi itsensä mukaan (Kukiz’15). Se voitti melkein 10 % parlamenttipaikoista. Se liittoutui RN-puolueen kanssa, mikä mahdollisti kovan linjan nationalistien pääsyn parlamenttiin. Nykyään RN:n johtaja, 32-vuotias Robert Winnicki (joka erosi Kukiz’15-ryhmästä) on äänekäs äärioikeiston edustaja parlamenttikamarissa. Samaan aikaan Kukiz’15 kampanjoi Unkarin tyyliin ajaen kansanäänestystä pakolaiskysymyksestä. Kukiz’15 itsensä ennemminkin radikaaliksi vaihtoehdoksi Laki ja oikeus -puolueelle äänestäen silti hallitsevan puolueen tavoin tärkeissä kysymyksissä hajottaen liberaalidemokraattista konstitutionaalista järjestystä. Mielipidetiedustelujen mukaan Kukiz’15 on toistuvasti nuorten äänestäjien suosikkivaihtoehdoksi.

Nykyisen tilanteen voi tietenkin jollakin tavalla rinnastaa vuosiin 2005-2007, kun edellinen Laki ja oikeus -puolueen johtama hallitus pienempien nationalistis-populististen ryhmien tukemana nostatti protestien aallon kansalaisyhteiskunnan keskuudessa. Hallitus, joka lopulta syrjäytettiin aikaisissa vaaleissa. Käynnissä oleva demokratian kriisi on perustellusti vakavampi. Ei vähiten sen vuoksi, että muukalaisvastainen nationalismi on suosittua nuorison keskuudessa, joka myös taistelee antifasisteja ja edistyksellisiä ryhmiä vastaan muodostaen hyvin haastavan haasteen.

Käännös: Heikki Ekman

Artikkeli on käännös transform!-verkoston 2018 vuosikirjassa Integration – Disintagration – Nationalism julkaistusta artikkelista. Kirjaa saatavilla DSL:lta (10€).