Fasismi

DSL:n pääsihteerin Jari Karttusen kolmiosainen artikkeli fasismista. Julkaistu Tiedonantajan numeroissa 01/2023, 02/2023 ja 03/2023.

Osa 1. Kuinka fasismi pitäsi määritellä?

Fasismiin käy hyvin lause ”En osaa varsinaisesti määritellä mitä se tarkalleen ottaen on, mutta tunnistan sen kyllä nähdessäni.”Fasimiksi voidaan näin ollen kutsua kaikenlaista poliittista ajatuksia, toimintamalleja ja hallintoja riippuen siitä, mitä sanoja pitää vastenmielisenä. Esimerkiksi kommunisteille fasistit edustavat yleensä oikeiston inhottavimpia elementtejä, mutta anarkisteille ja joillekin oikeistolaisille saattavat kommunistitkin edustaa fasismia.

Fasismin käsitteen hämäryyteen vaikuttaa pitkälti se, että fasimi on muun niljakkuutensa lisäksi hyvin suttuinen käsite ja vaikea määritellä tarkasti edes asiaan perehtyneiden keskuudessa. Akateemisesti fasismin ominaisuuksiin liitetään yleensä äärinationalismi, autoritäärisyys, antikommunismi, antifeminismi, antikapitalismi, militarismi ja rasimi. Fasismi vastustaa monia asioita, mutta sitoutuu kategorisesti vain harvoihin asioihin. Aattena sen opinkappaleita ei ole varsinaisesti määritelty ja se on sisäisesti hyvin ristiriitainen niin puheiden kuin toiminnankin tasolla. Yleisesti ottaen fasismin määrittelylle on kolme merkittävämpää teoreettista lähtökohtaa.

Marxilainen selitysmalli fasismille -kapitalistien verinen työväline

Marxilaiset tavat määritellä fasismia korostavat sen linkkejä vallitsevaan kapitalistiseen valtahegemoniaan. Komitern määritteli fasismin vuonna 1935 seuraavanlaisesti:”Fasismi on finanssipääoman kaikkein taantumuksellisimpien, kaikkein sovinistisimpien ja imperialistisimpien ainesten avoimesti terroristinen diktatuuri”. Kommunistit katsoivat fasismin aatteena ilmentävän kapitalismin kriisiytymisen oireita. Komiternin määritelmä vuodelta 1922 kuului: ”Fasismi on tyypillinen rappioilmiö, talouden lisääntyvän hajoamisen ja porvarillisen valtion rappeutumisen heijastuma.”

Marxilaisen selityksen pohjana on, että kapitalistisen kriisin syventyessä eivät normaalit sortotoimet riitä varmistamaan kapitalistisen eliitin valta-asemaa. Työväenluokan vallankumouksen uhatessa tarvitsee kapitalistinen eliitti avukseen massaliikettä, jonka avulla kukistaa sosialismi.

Fasismi on siis eräs vastavallankumouksen muoto. On kuitenkin huomattava, ettei jokainen vastavallankumous tai taantumuksellinen diktatuuri ei kuitenkaan ole fasismia.

Marxilaiset katsovat fasismin ytimen olevan pikkuporvaristossa ja niissä todellisissa ongelmissa joita kapitalistinen yhteiskuntarakenne varsinkin kriisiytyessään heille aiheuttaa. Marxilaisten mallien sisällä on tosin erimielisyyttä siitä, kuinka itsenäinen tämä pikkuporvaristosta kumpuava fasistinen liikehdintä on. Kapitalisteille on joka tapauksessa helppo käyttää tätä pikkuporvareiden hämmentynyttä liikettä sosialismia vastaan. Pikkuporvaristo pelkää sosialistien vievän vähäisen omaisuutensa ja ovat valmiita puolustamaan pääomien yksityisomistusta varjellakseen. Samalla he lietsovat puolelleen työväenluokan luokkatiedottoman osan ja kääntävät tämän joukon tietoista työväenluokkaa vastaan. Sosialistien ja työväenliikkeen kukistamisen jälkeen kapitalistit joko kukistavat tai marginalisoivat fasistit itselleen harmittomiksi. Pääsääntöisesti marxilainen selitys katsoo fasismin olevan lopulta kapitalistien etuja palveleva aate.

Marxilaisen mallin puutteet

Marxilaisten selitysmallien vahvuutena on se, että ne kuvaavat hyvin fasismin ja kapitalismin välistä todellista käytännössä vaikuttavaa suhdetta ja asettavat fasismille paikan luokkataistelussa. Marxilainen malli myös osoittaa sen, ettei fasimi ole välttämättä niin yhteiskunnallisesti vallankumouksellista kuin jossain toisissa malleissa ja fasistisessa retoriikassa annetaan ymmärtää.

Marxilaisessa selityksessä on kuitenkin myös heikkouksia. Selitys ei nimittäin kerro juuri mitään fasistien omista päämääristä, analysoi fasismin toiminnan logiikkaa.tai kerrro miksi he ryhtyvät fasisteiksi. Fasismi päätyy usein edistämään kapitalistiluokan päämääriä, mutta tämä ei itsessään ole fasismin kannattajien tietoinen päämäärä. Karrikoiden voi sanoa, että kommunisteille fasistit on jotakin, mitä vastaan on tarve taistella muttei ymmärtää.

Koska fasismi lähtökohtaisesti vastustaa sosialismia marxilaiset määrittelevät fasismin luonteeltaan taantumukselliseksi ja kapitalistien asiaa toteuttavaksi.Tämä peittää helposti alleen ne aspektit fasistien ajattelusta ja toiminnasta, jotka eivät edistä mitenkään kapitalistien asiaa tai ovat jopa vahingollisia sille. Esimerkkeinä tällaisista asioista on nimien etnistäminen oikeanlaisiksi, rappiollisen kulutuksen ja taiteen vastustaminen sekä vähemmistöjen vainoaminen aina taloudelliseen haittaan saakka. Näille ei ole helppo keksiä motiivia joka palvelisi aukottomasti kapitalistien luokkaetua.On olemassa kiistattomia ja kammottavia esimerkkejä siitä, kuinka pitkälle fasistit on valmiita menemään toteuttaessaan visioitaan. On lisäksi melko selvää, että fasistit ovat valmiita vahingoittamaan omaa kapitalistiluokkaansa päämäärien aikaansaamiseksi silloin, kun ovat riittävän vahvoja ja kapitalistien etu on ristiriidassa fasistisen valtion poliittisen päämäärän kanssa. Ymmärtääkseen fasismia on otettava huomioon myös muita näkökantoja.

Weberiläinen malli – Aateliston aave

Toinen tapa lähteä selittämään fasismia on keskittyä siihen vihaan jota kokee monia modernin yhteiskunnan ilmiötä kohtaan. Ennen kaikkea totuttujen yhteiskunnallisten hierarkioden hämärtyminen on fasismille vastenmielistä. Työväenluokan ja naisten vapautuminen, ”rotujen sekoittuminen” ja seksuaalisen normiston muuttuminen ovat fasismille vastenmielistä.

Weberiläisessä mallissa fasismissa on kyse ennen kaikkea anti-modernismista ja halusta palata takaisin yhteiskuntaan, jota moderni liberalismi, sosialismi, feminismi ja ”holtiton kapitalismi” eivät ole ”turmelleet”.Tämän mallin mukaan fasismin aatteellinen ydin piilee feodaalisissa eliiteissä ja arvomaailmassa jonka kapitalismi on sytjäyttänyt. Fasismi on näin ollen aateliston ja feodaalisia ihanteita kannattavan pikkuporvariston pyrkimys palauttaa yhteiskuntaan niitä ominaisuuksia, jotka olivat hallitsevia ennen kapitalismia.

Selityksen mukaan feodalismista haaveilevat tahot käyttävät perinteitä, historian tulkintaa, kulttuuria ja koulutusjärjestelmää upottaakseen massojen mieliin taantumuksellisia ihanteita, jotka ruokkivat halua etsiä yhteiskuntaa jossa syntyperäiset hierarkiat, sotilaallinen urheus, uhrautuvaisuus ja perinteiset sukupuoliroolit nähdään tavoiteltavana yhteisunnallisena ihanteena.

Osana pyrkimyksiään tuoda takaisin menneisyyden kulta-ajat nämä tahot myös tukevat nationalistisia joukkoliikkeitä, jotka vastustavat liberaalia demokratiaa ja sosialismia ja yhteiskunnan edistyksellisiä muutoksia.

Weberiläisellä mallilla on kiistatta annettavaa fasismin ymmärtämisessä. Fasistit jakavat monia feodaalisia arvoja. He ajattelevat usein sotilaallisen urheuden ja uhrautuvaisuuden valtiollisten ihanteiden vuoksi olevan vaurautta tärkeämpää. Heidän ajatuksissaan syntyperä määrittää usein ihmisen kyvyt sekä aseman osana yhteiskuntaa. Monesti he ajattelevat että yhteiskunta olisi parhaimmillaan jos jokaisella ihmisellä olisi oma määritelty paikkansa sen osana. Osana tätä ajattelua he vastustavat sukupuoliroolien muuttamista. Aateliston tapaan fasistit ovat hyvin keskittyneitä konkreettiseen maa-alueiden omistamiseen ja veren perintöön. ”Verta ja maata”, oli Saksan natsipuolueen motto, joka voisi olla yhtä hyvin kirjoitettu aatelishuoneen vaakunaan.

Weberiläinen malli tavoittaa fasismin olemuksesta sen kuinka ”romanttinen” se on ajattelunsa pohjalta. Fasismi pohjaa enemmän tunteeseen, toiveisiin ja idealisoituihin visioihin ja tietysti pelkoihin kuin järkeen, logiikkaan tai tieteelliseen analyysiin. Tämä kaikki on sopii yhteen feodaalisten ihanteiden kanssa. Voi nähdä perusteluja sille, että fasismi sisältää pyrkimyksen feodalisimin palauttamiseen. Weberiläinen malli tuntuu kiinnittävän enemmän huomiota itse fasismin ideologiseen rakenteeseen kuin marxilainen.

Weberiläisen mallin ongelma on siinä, että kaikki fasistien pyrkimykset eivät suinkaan ole anti-modernistisia. Fasismi pyrkii myös luomaan uusia yhteiskunnallisia rakenteita, jotta se toimisi paremmin kansallisen missionsa ajamiseen. Sekä marxilainen ja weberiläinen malli olettavat myös hiukan ongelmallisesti, että fasistisen liikehdinnän vaikuttavuuden takana löytyy sitä hyväkseen käyttävä eliitti ja että pikkuporvaristo ja massat olisivat valmiita manipuloitaviksi tekemään jotakin mitä ne eivät muuten tavoittelisi ellei jossakin olisi taustavaikuttajien joukkoa. Todellisuudessa ihmisiö on aika vaikea saada tekemään asioita joita he eivät itse pidä tavoiteltavina. Miksi ihmisitä tulee fasisteja? Katsotaan viimeiseksi selitysmallia, joka koittaa katsoa yli fasismista ja etsiä selitystä suuremmasta teoriasta.

Totalitaristinen malli -fasismi ideologisena korvikeuskontona

Kolmas tapa ymmärtää fasismia on niin kutsuttu totalitaristinen malli. Tämän selitysmallin mukaan fasismi ja myös kommunismi ovat osa laajempaa ideologista viitekehystä jota kutsutaan totalitarismiksi. On huomioitava, että totalitaristinen malli on tarkoituksella liberaalien demokraattien toimesta luotu kattamaan sekä fasismi, että stalinistinen tulkinta kommunismista.Tätä lähestymistapaa on syystäkin kritisoitu, mutta totalitaristinen malli tavoittaa silti tiettyjä aspekteja fasismista jotka on hyvä ottaa harkintaan.

Totalitaristisen mallin huomio on, että totalitaristinen ajattelu sisältää monimutkaisen ideologian, joka kattaa ihmisen olemassaolon kaikki osa-alueet sekä pitää sisällään voimakkaan messiaanisen tai uskonnollisen sävyn. Mallin mukaan fasismi ja kommunismi pyrkivät rakentamaan yhteiskunnan uudelleen oman vallankumouksellisen ideologisen visionsa mukaiseksi seuraamuksista välittämättä.

Teorian mukaan ihmisen aatteellinen ja ideologinen paikka määräytyi perinteisesti uskonnon välityksellä. Tämä yhteys on rikkoutunut modernismin myötä ja sen myötä varmuus maailmasta sekä ihmisen paikasta osana sitä. Täyttämään tätä tarvetta ihmiset keksivät uusia aikaan paremmin sopivia ideologisia uskontoja jotka vapauttaisivat heidät oman ajattelun vastuusta ja antaisi suuntaa heidän elämälleen.Tämä tekee heille myös tarpeen rikkoa olemassa oleva yhteiskunta ja pakottaa muut ihmiset elämään tämän uuden uskonnollisen vision mukaisesti

Teorian kannattajat määrittelevät fasismin olevan äärikansallimielistä kansan ja sen ympärille muodostetun valtion palvontaa. Fasistit ajavat yhteiskuntaa jossa kansallismielisyys on kaiken ylitse menevä ideologinen päämäärä ja täten he ovat valmiita tuhoamaan kaikki elementit, jotka havaitsevat olevan esteenä tälle päämäärälle.

Äärimmäinen kansallismielisyys todellakin on fasismin keskiössä. On myös todettava, että fasismin sisäiset epäloogisuudet on parhaiten ymmärrettävissä sillä, että uskonnossa asioiden ei tarvitse olla sisäisesti koherentteja.Totalitaristinen malli myös vastaa siihen kysymykseen, miksi massat lähtevät joukoittain seuraamaan fasismin kaltaista liikehdintää. Etsiäkseen sisältöä ja varmuutta elämäänsä.

On kuitenkin sanottava, että vaikka totalitaristinen teoria tarjoaa joitakin selityksiä on siinä myös vakavia ongelmia. Teoria jättää huomiotta yhteiksunnan materiaaliset ja rakenteellsiet olosuhteet ja keskittyy ihmisten henkiseen mielentilaan. Tämä ei anna kattavaa kuvaa siitä, miksi fasistinen liike saa jossain suosiota. Modernisaatio ajatuksineen on kuitenkin levinnyt kaikkialle, mutta totalitarismi ei.

Fasismi ei myöskään ole todellisuudessa niin yhteiskunnalisesti vallankumouksellista kuin totalitaarisen teorian kannattajat väittävät. Fasistit yleensä tyytyvät ajamaan vallassa olevan etnisen ryhmän miesten oikeuksia olla etuoikeutettuja. Fasistit eivät myöskään yleensä halua muuttaa yhteiskunnan taloudellisia pohjarakenteita. He haluavat pikemminkin varmistaa omat hyötynsä osana olemassa olevaa systeemiä. Moraalin suhteen he yleensä haluavat palata takaisin perinteisen valtamoraalin mukaiseen tilaan, mikä yleensä palvelee vallitsevaa enemmistöä. Tämä ei ole kovin visionaarista tai vallankumouksellista.

Synteesi fasismin olemuksesta

Fasismin olemukseksesta on tehty synteesejä eri tarkastelumallien välillä. Richard J Evansin esittää seuraavanlaisen tulkinnan, joka on pyrkinyt ottamaan kaikkien kolmen mallin selitykset huomioon ja tekee fasismista seuraavan tiivistyksen:

Fasismi on joukko ideolgioita ja käytäntöjä jotka pyrkivät asettamaan valtion – määriteltynä biologian, kulttuurin ja historian pohjalta kaikkien muiden uskollisuustekijöiden yläpuolelle ja luomaan liikkeistetty kansallinen yhteisö. Fasistinen kansallismielisyys on taantumuksellista siinä mielessä, että se kokee sovittelematonta vihamielisyyttä sosialismia ja feminismiä kohtaan, sillä nämä aatteet asettavat luokan tai sukupuolen etusijalle kansakunnan sijasta.

Tämän vuoksi fasismi on äärimmäisen oikeiston liike. Fasimi on myös radikaalin oikeiston liike, sillä voittaakseen sosialismin sekä feminismin ja luodakseen liikkeistetyn kansakunnan, se katsoo välttämättömyydeksi asettaa valtaan uuden eliitin johtajanaan karismaattinen johtaja ja symbolinaan sotilaallinen joukkopuolue. Fasimi lähestyy konservatismia molempien kokeman yhteisen vihan sosialismia ja feminismiä kohtaan, mutta samalla se on valmis hylkäämään konservatiivien pääarvot – koti, yksityisomaisuus, uskonto, yliopistot, virkamieskunnat mikäli kansallinen etu sitä vaatii. Fasistinen radikalismi ammentaa myös tarpeesta vähentää tyyymättömyyttä hyväksymällä tiettyjä vaatimuksia työväen sekä naisten liikkeiltä kunhan nämä vaatimukset sopivat yhteen kansallisten päämäärien kanssa. Fasimi pyrkii poistamaan ristiriidat työväen sekä naisliikeen ja valtion välillä sijoittamalla ne osaksi puolueen erillisyksiköitä ja/tai yritysjärjestelmää. Pääsyä näihin elimiin ja etuja joita ne antavat jäsenilleen säätelee jäsenten kansalliset, poliittisetja/tai rodulliset ominaisuudet. Kaikki fasistisen politiikan osa-alueet ovat kietoutuneet äärikansallismielisyyteen.

Analyysiä fasismin olemuksesta

Fasismi on äärioikeistolainen ja äärikansallismielinen ideologia. Se vastustaa sosialismia, joko siitä syystä että näkee sosialismin vakavana uhkana kansalliselle tulevaisuudelleen tai vaihtoehtoisesti se on omaksunut äärimmäisen kansallismielisyyden koska pitää sitä vahvimpana vastamyrkkynä sosialismille. Fasistit itse nostavat kansallismielisyyden tärkeimmäksi olemassolonsa perusteeksi.

Fasistit määrittelevät kansansa omalla tavallaan. Määrittely on yleensä ulos sulkeva ja korostaa eroa ulkopuolisiin nähden. Kansallinen etu tai uhka voi tarkoittaa tilanteesta riippuen hyvin monia asioita. Yleensä fasistit kehittävät sepitetyn historian väitteidensä tueksi.

Fasismi aatteena pyrkii saamaan aikaiseksi yhteiskunnallista muutosta, mutta pohjaa näiden muutoksien ihanteellisen pohjan kuvitelmaan menneisyydestä.Osana tätä muutoksen aikaansaamista fasismi pyrkii aktivoimaan massat toteuttamaan tätä päämäärää. Vallassa ollessaan fasismi vaatii ihmisiltä osallistumista toimintaansa.

Fasismi torjuu sekä sosialismin, feminismin että kapitalismin koska ne asettavat jonkin muun kuin valtion palvelemisen ihmisen ajattelun keskiöön. Fasismi pitää sisällään tirttyä radikalismia kansallismielisyytensä kaiken yli menevässä ajattelussaan. Fasismi kuitenkin pyrkii samalla säilyttämään vallitsevat yhteiskunnalliset suhteet. Vaikka fasismi usein retoriikassaan vastustaa esim. ”globaalia kapitalismia” se kuitenkin kapitalismin selvästi sopivammaksi omien päämääriensä kannalta kuin sosialismin.Tämä suhde synnyttää tilanteen jossa kapitalistit ja fasistit usein löytävät keskinäisen liittolaissuhteensa.

Fasismi sekoitetaan usein keskenään autoritääristen konsevatiivien kanssa ja aatteilla onkin yhteistä ajatuspohjaa. Molemmat inhoavat vasemmistoa ja inhoavat ajatusta yhteiskunnnallisten hierarkioiden lakkauttamisesta. Niillä on kuitenkin myös merkittäviä eroja.

Autoritäärinen konservatismi on vallitsevan eliitin taantumuksellinen liike. Ne kannattavat eliittien valtaa, kotia, uskontoa ja isänmaata sekä yksityisomaisuuden pyhyyttä. Fasimi eroaa näistä siinä, ettei se kunnioita sitovasti konservatiivien tärkeitä arvoja lukuun ottamatta isänmaata. Lisäksi se pyrkii korvaamaan vallitsevat yhteiskunnalliset eliitit omillaan. Fasistit pyrkivät ulottamaan omat ajatuksensa lasten kasvatukseen, kirkkoon, yrityksien hallinnointiin ja muihin asioihin joihin autoritääriset konservatiivit eivät yleensä halua puututtavan.

Autoritäärinen konservatismi pyrkii hallitsemaan perinteisten yhteiskunnallisten instituutioiden kuten kirkon, oikeuslaitoksen, koulujen, armeijan ja poliittisen järjestelmän välityksellä. Fasistit puolestaan pyrkivät luomaan massaliikkeen, joka ottaa näiden instituutioiden aseman fasistiselle liikkeelle sekä täyttää ne omilla edustajillaan. Autoritääriset konservatiivit sortavat toisinajattelijoita poliisin sekä oikeuslaitoksien välityksellä. Fasistit taas mieluummin lähettävät omat puolisotilaalliset joukkonsa suorittamaan väkivaltaa.

Toinen aate jota fasismi muistuttaa joiltain osin on sosiaalidemokratia. Molemmat aatteet jakavat ajatuksen, että luokkien väliset ristiriidat voidaan ratkaissa valtiossa. Sosiaalidemokraatit näkevät keinona hyvinvointivaltion, joka häivyttää luokkaerojen tuomat haitat näkymättömiin. Fasimi taas katsoo, että kaikkien luokkien yhteinen etu täyttyy valtion palvelemisen kautta. Siksi fasistinen valtio yhtäaikaa tunnustaa luokkien olemassaolon ja toteaa tämän olevan merkitsemätöntä koska kaikilla on paikkansa sekä roolinsa osana valtiota. Ne, jotka eivät palvele tätä roolia tai pyrkivät liiaksi muuttamaan sitä eivät ole osa kansaa tai valtiota ja täten ulkopuolisia.

Fasismin häilyvyyttä korostaa se, ettei se talouspoliittisesti ole rajoittunut oikeisto vasemmisto akselille, vaan ammentaa molemmilta puolilta sekä saavuttaakseen suosiota työväenluokan, pikkuporvariston ja kapitalistien keskuudessa että ajaakseen visioitaan kansallisesta suuruudesta.Tämä tekee siitä valitettavasti houkuttelevan monille. Se saattaa esimerkiksi tarjota ”kansalle” laajoja laajoja julkisia palveluja jotka koskevat koulutusta, terveyspalveluita ja lastenhoitoa. Se myös voi kannattaa suurteollisuuden kansallistamista ja muita vastaavia vasemmistolaisina pidettyjä talouspoliittisia ratkaisuja. Samalla se kuitenkin tukahduttaa AY-liikeet sekä työläisten lakkoiluoikeudet ja tukea häpeilemättä suosimiaan yksityisiä yrityksiä polkemalla palkkoja, edistämällä pakkotyötä jne. Yleensä fasistit välttävät vakavaa taloudellista keskustelua, sillä se avaa oven sisäisille ristiriidoille.

Tässä artikkelissa olemme sivunneet fasismin olemusta ja koittaneet vastata mitä tämä ristiriitainen aate pitää sisällään. Jokainen oikeistolainen mulkvisti ei ole automaattisesti fasisti, mutta mitä merkitystä tällä erottelulla lopulta on? Seuraavassa artikkelissa tarkastelemme fasismin nousun suhdetta marxilaseen vieraantumiseen, sen nousemisen mahdollisuuksia sekä pyrimme vastaamaan muutamiin usein kysyttyihin kysymyksiin, kuten onko Ukraina/Venäjä fasistinen? Entäpä perussuomalaiset tai MAGA? Ja voiko olla punaista fasismia kuten anarkistit väittävät? Onko kommunismilla ja fasismilla keskinäistä suhdetta?

Osa 2

Artikkelin edellisessä osassa pyrimme määrittelemään fasismin sisältöä ja vaikuttimia. Tässä artikkelissa käsittelemme fasismin ja kommunismin väitettyä suhdetta ja arvioimme myös muutamaa tuttua fasistiseksi syytettyä valtiota.

Fasismin ja kommunismin vertailu

Joidenkin mukaan fasismi ja kommunismi ovat sama asia, tai ainakin stalinismin ja maolaisuuden kaltaiset kommunismin haarat. Väitettä esiintyy varsinkin anarkistien, liberaalien ja sekalaisten oikeistolaisten keskuudessa. Oliko Stalinin johtaman Neuvostoliitto fasistinen valtio ja onko ”punaista fasismia” olemassa? Lyhyt vastaus on: Ei ollut. Punaista fasismia ei ole olemassa, koska kommunismi ja fasismi ovat lähtökohtaisesti toisensa poissulkevia ideologioita.

Lyhyt vastaus ei kuitenkaan tarjoa riittäviä perusteluja. Edellisessä artikkelissani kirjoitin totalitaristisesta teoriasta, jota tarjoisin yhdeksi tarkastelulähtö kohdaksi pyrkimyksessä ymmärtää fasismin olemusta. Kyseinen teoria liittää fasismin ja kommunismin osaksi samaa laajempaa ideologista rakennetta jota kutsutaan totalitarismiksi. Ainakin jotkut teoreetikot ovat siis löytäneet kommunismista ja fasismista riittävästi yhteyttä kyetäkseen niputtamaan ne osaksi samaa kokonaisuutta. Lähtökohta on mielestäni väärä, mutta esittelen tässä mihin he pohjaavat perustelunsa.

Totalitaristisen teorian kannattajat ovat määritelleet totalitaristisen ideologian pyrkivän seuraavanlaiseen tilaan:

1. Yhden henkilön johtama joukkopuolue, joka muodostaa hallinnon ytimen ja jonka valta, joko ylittää tahi kietoutuu yhteen hallinnollisen byrokratian kanssa.

2. terrorisointi järjestelmä joka perustuu joko normaaleihin poliisivoimiin tai salaiseen poliisiin ja on suunnattu todellisia tai kuviteltuja hallinnon vihollisia vastaan.

3. Joukkotiedotusvälineiden monopolimainen hallitseminen hallinnon toimesta.

4. Aseiden saatavuus on rajoitettu vain hallinnon käsiin.

5. Taloutta hallitaan keskitetysti.

6. Monimutkainen ideologia joka kattaa kaikki ihmisen elämän osa-alueet ja pitää sisällään voimakkaan vapautuksellisen tai uskonnollissävyisen päämäärään.

Totalitaristinen määritelmä näyttäisi pintapuolisesti sopivan sekä fasismiin että stalinistiseen versioon kommunismista. Tämä ei ole sattumaa sillä totalitaristisen teorian tarkoitus on osoittaa useimmat liberaalin demokratian vastaiset ideologiat osaksi suurempaa liberaalin demokratian vastaista liikehdintää. Teoria koittaa häivyttää sen tosiseikan, että kommunismi ja fasismi eroavat toisistaan merkittävästi, eikä niiden tavoitteita voida pitää keskenään samanlaisina. Vain pyrkimys kapitalistien dominoiman liberaalin demokratian valta-aseman poistamiseen ja korvaamiseen uudella järjestelmällä on päämäärällinen elementti.

Tätä voi havainnollistaa vertaamalla kommunistien ja fasistien avainpyrkimyksiä keskenään.

Kommunismin ja fasismin eroavaisuudet

1. Kommunistien lopullinen päämäärä on kansoja erottavien valtioiden lakkaaminen. Fasistit puolestaan korostavat oman valtionsa merkitystä kaikkien muiden ylitse.

2.Kommunistit haluavat jakaa tällä hetkellä yksityisissä käsissä olevan pääoman ja siitä saatavan hyödyn tasan ihmisten kesken. Fasistit taas haluavat hallita näitä pääomia siten, että voivat rakentaa vahvan valtion.

3. Kommunistien päämääränä on luokaton yhteiskunta jossa ei ole hierarkioita. Fasistien päämääränä on yhteiskunta, jossa vallitsee tiukka hierarkia ihmisten välillä.

4. Kommunistit haluavat keskittää tuotannon suunnitelmatalouden keinoilla. Fasisteille tämä ei ole tarpeellista, kunhan tuotannossa ollaan riippumattomia muista valtioista.

5. Kommunistien päämäärä oli yksityisomistuksen lakkauttaminen. Fasisteille yksityisomistuksen oikeutus on kiinni siitä, hyödyttääkö se valtiota ja kansallista etua.

6.Kommunistit tavoittelevat työväenluokan määräysvaltaa suhteessa kapitalistiluokkaan. Fasistit katsoivat, että vahvan valtion johtaminen vaati vahvan johtajan ja täten yksinvaltius oli tavoiteltava tapa hallita.

7. Kommunistit katsovat, että sukupuolilla ei ole yhteiskunnallista merkitystä. Fasistit korostavat sukupuolten erilaisuutta ja määrittelevät niiden yhteiskunnallisesti tehtävät toisistaan eroaviksi.

8. Kommunismin polttoaineena on havaittu luokkien välinen riisto ja järjestelmän epäoikeudenmukaisuus. Fasismin polttoaineena on pelko omaa kansakuntaa koskevista uhista.

On selvää, ettei fasismin ja kommunistien tavoitteitta voi yhdistää saman yhteiskunnan sisällä, eivätkä ne tavoittele samoja asioita. Millä näiden ideologioiden yhtenevyyttä sitten perustellaan?

Fasismin ja kommunismin yhteneväisyydet

Osoitin teille äsken perusteet sille, miksi fasismi ja kommunismi ovat merkittävästi toisistaan eroavia aatteita ja yhteiskuntarakenteet joita ne tavoittelevat ovat hyvin keskenään poikkeavia. Fasismilla ja kommunismilla on kuitenkin myös tiettyjä yhteneviä piirteitä, jotka on syytä käydä läpi lyhyesti.

Kuten aiemmin mainitsinkin, molemmat järjestelmät vastustavat nykyisessä maailmanjärjestelmässä ja varsinkin kollektiivisessa lännessä vallitsevana olevaa liberaalia kapitalistista järjestelmää. Osana tätä molemmat vastustavat myös tämän järjestelmän ylläpitämiseksi rakennettua parlamentaarista demokratiaa. Tämä vastustus ”demokratiaa” kohtaan esitetään yleensä valtahegemonian taholta molempien huonona ominaisuutena. Todellisuudessa vain fasistit vastustavat itsessään demokratiaa hallinto tapana. Kommunistit kannattavat demokratiaa, mutta he eivät pidä kapitalismin alaista liberaalia demokratiaa todellisena demokratiana, koska se ei ota huomioon taloudellisen epätasa-arvon aiheuttamaa vääristymää ihmisten yhteiskunnallisen päätöksenteon mahdollisuuksissa. Molemmat kuitenkin haluavat periaatteessa kaataa vallitsevan liberaalin demokratian ja korvata sen omalla yhteiskuntamallillaan.

Seurauksena on vastakkainasettelua vallitsevan yhteiskunnan moraalikäsityksien, tietokäsityksen ja myös oikeuskäsityksen välillä. Koska sekä kommunismi että fasismi pyrkivät kumoamaan vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän eivät ne sitoudu absoluuttisesti myöskään sen lakeihin tai poliittiseen järjestelmään. Tämän johdosta niiden pääasiallinen keino saavuttaa yhteiskunnallista valtaa on massapuolueen ja joukkovoiman aikaansaaminen, jonka avulla tavoitellut yhteiskunnalliset uudistukset voidaan ajaa kapitalistien kontrolloiman parlamentaarisen järjestelmän ohitse. Osana tätä pyrkimystä molemmat käyttävät runsaasti propagandaa ja demagogiaa, joka haastaa vallitsevan yhteiskunnallisen ”totuuden”.

Juuri tästä uuden yhteiskuntajärjestelmän pystyttämistavoitteesta syntyy kommunismin ja fasismin valitettavin ja yleisimmin huomioitu yhtäläisyys. Molemmat järjestelmät käyttävät ”sortoa” työvälineenään voidakseen pystyttää oman tavoiteltavan yhteiskuntamallinsa. Tässä ei ole sinällään mitään hätkähdyttävää, sillä myös kapitalistinen liberaali demokratia harrastaa sortoa joka kohdistuu ihmisiin heidän vaurauden puutteensa ja luokka-asetelmansa pohjalta. Kuitenkin kun puhutaan fasismin ja kommunismin yhteneväisyyksistä juuri tätä aspektia korostetaan.

Sorto ja sen valitettava läsnäolo

Marxilaisesti ajateltuna jokainen ”valtio”on yhteiskunnassa vallassa olevan luokan työväline toisia luokkia kohtaan. Kapitalistinen valtio on työväline, jonka tehtävä on turvata tarvittaessa sortokeinoin kapitalistien valta-asema. Sosialismia edeltävä valtio – jossa vallitsee proletariaatin diktatuuri, puolestaan on työväline, jonka tehtävä on turvata tarvittaessa sortokeinoin työväenluokan valta-asema. Edellisessä artikkelissa kuvailin teille fasismin asemaa luokkataistelussa ja sitä, kuinka se yleensä asettuu käytännössä kapitalistien puolelle tässä kamppailussa. Fasistisella valtiolla on kuitenkin periaatteessa omakin päämäärä ja se päämäärä on turvata määritellyn kansan etu, sortokeinoja käyttäen kaikkia niitä kohtaan jotka eivät ole tämän ”kansan” määriteltyjä osia.

Periaatteessa sosialismia rakentava sortaminen on vähemmän vakava asia kuin kapitalismin tai fasismin alla tapahtuva. Kapitalismissa sorrosta eroon pääseminen vaatii rikastumista, mutta se ei ole läheskään kaikille mahdollista järjestelmän alla. Fasistisessa järjestelmässä sorto koskee kaikkia, jotka eivät ole osa tiukasti määriteltyä ”kansaa” jonka osaksi tuleminen on muille vaikeaa tai mahdotonta. Sosialistisessa sorrossa kapitalistinen eliitti joutuu luopumaan hallitsemistaan pääomista, eikä hän enää sen jälkeen ole kapitalisti. Täten hän ei enää ole myöskään valtion sortotoimien kohde. Tämän seurauksena työväenmääräysvallassa sorto ei ole pysyvää.

Käytännössä kapitalistiluokka on kuitenkin haluton luopumaan etuoikeutetusta asemastaan ja tämä on synnyttänyt vastarintaa. Tämä on johtanut tähänastisissa ja luultavasti myös tulevissa sosialismin rakennuspyrkimyksissä tarpeisiin käyttää valtion sortokeinoja. Valtiollista sortoa tehtäessä myös kommunisteilla on houkutus valita väkivaltaiset sorron menetelmät. Nämä toimet saattavat olla tietyssä tilanteessa – kuten vastavallankumouksen aikana, perusteltavissa, mutta luovat vaarallisia toimintaperiaatteita. Näin kävi valitettavasti Neuvostoliitossa ja sen esimerkki levisi käytännössä kaikkiin reaalisosialistisiin valtioihin.

Sortoa voi periaatteessa toteuttaa vain rajatulla määrällä menetelmiä järjestelmästä riippumatta ja siksi olemme nähneet vankileirejä sekä sosialistisissa että fasistisissa valtioissa. Tämä antaa harhakuvan samankaltaisuudesta ja luo pohjan väitteille, jotka rinnastavat esimerkiksi Neuvostoliiton ja natsi-Saksan samankaltaisiksi valtioiksi. Tämä samankaltaisuus toimii pohjana esimerkiksi totalitarismiteorian pohjana. Teoria ei kuitenkaan kuvaa kahta rinnastamaansa valtiota oikealla tavalla.

Neuvostoliiton ja natsi-Saksan ratkaiseva eroavuus

Totalitarismin määritelmä kuvaa tarkasti fasistisen ideologian mukaista loppupäämäärä valtiolle. Natsi-Saksa oli periaatteessa juuri sellainen kun fasistit sen sanoivatkin sen olevan. Se oli autoritäärinen diktaattorin johtama hierarkkinen, nationalistinen, rasistinen ja suvaitsematon valtio joka ei häpeillyt omia hirmutekojaan. Se ei ehkä ollut yhtä vahva kun halusi olla, mutta valtiona se oli juuri sitä minkä fasistit pyrkivätkin saamaan aikaiseksi.

Neuvostoliitto puolestaan perustui kommunismin ideoille, jotka torjuvat lähtökohtaisesti monia totalitarismin määritelmiä. Neuvostoliiton monet onnistumiset tai epäonnistumiset kommunistisen ideologian noudattamisessa ovat liian laaja aihe tässä käsiteltäväksi. Lyhyesti voisi kuitenkin sanoa ettei viiksekkään despootin yksinvalta henkilöpalvonnalla höystettynä ollut se mitä kommunistit tavoittelivat. Mitä tahansa Neuvostoliiton todellisuus oli Stalinin aikana, ei tämä ollut sen ideologian määrittelemä päämäärä. Fasistit puolestaan tavoittelivat juuri sitä, mitä saivatkin. Fasistit olisivat myös jatkaneet samaa suuremmalla volyymillä, kun taas kommunistit pyrkivät muuttamaan tilannetta tulevaisuudessa. Voi siis sanoa, että fasismi tavoitteli totalitarismia mutta kommunismi ei, vaikka se päätyikin historiallisesti omaksumaan tiettyjä sen rakenteita.

Onko Venäjä fasistinen?

Osoitettuamme, ettei Neuvostoliitto ollut fasistinen edes Stalinin valtakauden aikana voimme kätevästi siirtyä arvioimaan sen kapitalistisen seuraajan olemusta. Ukrainan sodan syttymisen jälkeen ja jo ennen sitä esiintyi liberaaleissa oikeisto ja vasemmistopiireissä väitteitä siitä, että Venäjästä on presidentti Vladimir Putinin valtakaudella saanut jatkuvasti fasistisempia piirteitä. Jotkut menevät niin pitkälle, että tuomitsevat sen fasistiseksi valtioksi. Onko väitteellä todenperää, ottaen huomioon edellisen artikkelin määritelmät fasismin olemuksesta?

On sanottava, että nykyinen Venäjä toteuttaa muutamia fasistiselle valtiolle tyypillisesti laskettuja ominaisuuksia. Maa on kasvavissa määrin autoritäärinen ja arvoiltaan konservatiivinen. Se torjuu aktiivisesti läntisen liberalismin oppeja esimerkiksi sukupuoliroolien suhteen ja lisäksi kasvavissa määrin korostaa omaa mahtavaa menneisyyttään ja savutuksiaan. Maa on myös osoittanut puolustavansa omia kansallisia etujaan piittaamatta muiden kansojen hyvinvoinnista. Virallista valtiollista tarinaa opetetaan kouluissa ja pidetään yllä valtiollisessa mediassa. Venäjä on toisin sanoen autoritäärinen, oikeistolainen, taantumuksellinen ja kaikkea muuta epämiellyttävää. Se ei kuitenkaan ole fasistinen.

Venäjä ei täytä useimpia tärkeitä fasismin tuntomerkkejä. Pikemminkin se täyttää useimmat piirteet autoritäärisestä konservatiivisuudesta, jotka usein sekoitetaan fasismiin. Venäjän hallinto ei yritä luoda maahan vallankumouksellista radikaalia liikettä, joka hyökkäisi vallitsevaa eliittiä vastaan ja korvaisi sen paremmin maata hallitsevalla uudella eliitillä. Venäjän eliitti pikemminkin koittaa pitää kansalaisensa mahdollisimman passiivisena, mitä tulee yhteiskunnallisen uudistumisen suhteen. Se on istunut vallassa vuosikymmeniä ja aikoo tehdä niin jatkossakin, eikä kaihda tässä oikeuslaitoksen tai salaisen poliisin käyttämistä. Se ei kuitenkaan ole masinoinut itselleen puolueelle uskollisia puolisotilaallisia joukkoja – joka vapautetaan pahoinpitelemään ja tappamaan tarvittaessa vastustajia kuten fasismille kuuluisi. Venäläiselle konservatismille on hyvin tyypillistä torjua läntisiä vaikutuksia, jotka nähdään moraalittomina ja yhteiskuntarauhaa rikkovina. Läntiset käsitykset parlamentaarisesta demokratiasta ja yhteiskunnallisesta läpinäkyvyydestä sotivat hallitsevan eliitin valta-aseman kanssa ja siksi monia läntisiä arvoja vastustetaan hallinnon toimesta. Tämän suhteen nykyinen Venäjän hallinto ei poikkea monista tsaarin Venäjän vastaavista. Venäjän johto ihannoi Venäjän keisarikuntaa ja on korostanut suhteita ortodoksisen kirkon kanssa. Maan isänmaallinen propaganda ja sotilaalliset toimet naapurimaiden alueelle ovat ominaisia imperialistinen maan toimenpiteitä.

Venäjän eliitti ei myöskään fasisteille tyypilliseen tapaan vainoa kommunisteja. Tai se ei ainakaan vainoa sellaisia kommunisteja, jotka kuuluvat hallinnon hyväksymiin kommunistisiin puolueisiin kokonsa, sekä ulkopoliittisten yhteisten päämäärien johdosta. Itse asiassa nykyinen hallinto on ottanut oman valtiollisen propagandansa osaksi niitä elementtejä Neuvostoliitosta, jotka eivät ole ristiriidassa sen oman valta-aseman kanssa. Neuvostoliiton sotilaallisia voittoja juhlitaan avoimesti ja tätä ei tapahtuisi oikeasti fasistisessa yhteiskunnassa. Nyt käytävän Ukrainan sodan aikana Neuvostoliiton yleisesti käyttämä termi vihollisesta ”fasisti” on laajalti käytössä Ukrainasta juuri sen johdosta, että sitä vastaan taistelu herättää monissa venäläisissä isänmaallisia tuntemuksia historian johdosta. Kuitenkaan se, että kapitalistisen maan armeija heiluttaa hyökätessään punalippua ei tee tästä maasta kommunistista, vaikka se julistaisikin sotivansa fasismia vastaan.

Tästä pääsemmekin kätevästi tarkastelemaan väitteitä Ukrainan fasistisuudesta.

Onko Ukraina fasistinen?

Venäjän sotapropagandassa ja myös osassa vasemmistolaista keskustelua Ukrainaa kuvataan fasistiseksi valtioksi. Tästä todisteeksi osoitetaan hallinnon kontakteja äärioikeistolaisiin liikkeisiin, jatkuva poliittinen ja myös väkivaltainen vaino vasemmistopuolueita vastaan, Neuvostoliiton monumenttien tuhoaminen, väkivallan teot vasemmistoa ja etnisiä vähemmistöjä vastaan ja avoin hallinnon hyväksyntä aseistetuille fasistisille sotilasjärjestöille. Äkkiseltään tämä kaikki näyttää melko selvästi fasismille. Mutta tämäkin on virheellinen kuva tilanteesta. Ukrainan tilanne on oikeastaan eräällä tavalla päinvastainen kuin Venäjällä jossa hallitseva kapitalistinen oligarkia on rakentanut ympärilleen kattavat rakenteet oman valtansa varmistamiseksi. Ukrainan tilanne kuvastaa Ukrainan kapitalistisen oligarkian hajanaisuutta ja valtion heikkoutta ennen sotaa.

Maa oli umpikorruptoituneen keskenään kiistelevän oligarkkijoukon leikkikenttä. Maan parlamentaarinen demokratia oli räikeän sekavaa, epärehellistä ja palveli lähennä oligarkkien keskinäisen kamppailun välikappaleena. Vuoden 2014 kansannousussa syrjäytettiin oligarkki, joka oli maan epärehellisillä vaaleilla noussut valtaan ja oli valinnut linjakseen suosia perinteisiä alikehityssuhteita Venäjää kohtaan kun taas hänen vastustajansa olisivat mieluummin alisteisia lännen suuntaan. Hänen syrjäyttämisensä jälkeen valtaan noussut sekava poliittinen joukkio haki oikeutusta vallalleen juuri Venäjän suuntaan kohdistetulla isänmaallisella uholla ja vastakkain asettelulla. Valtaan nousseessa joukkiossa oli läsnä aiemmin merkitsemättömiä äärioikeiston tahoja, jotka saivat äänensä kuuluviin. Kiovan joukkion toimenpiteet johtivat sisällissotaan maan itäosissa ja Venäjän osallisuus tapahtumissa lietsoi asetelmaa entisestään.

Äärioikeiston valta-asema Ukrainan parlamentissa kutistui melko nopeasti ja valta siirtyi takaisin perinteiselle Ukrainan oligarkkihallinnolle. Kuitenkin konflikti maan itäosissa piti yllä kysyntää isänmaalliselle retoriikalle. Ukraina käyttäytyi kuin olisi saanut itsenäisyytensä takaisin ja ylisti kaikkea Venäjää ja välillisesti Neuvostoliittoa vastustanutta. Oligarkit saivat tekosyyn vainota vasemmistoa ja AY-liikettä parlamentaarisen vallan keinoin syyttämällä näitä Venäjä myönteisyydestä. Kaikkein merkittävin ja arveluttavin piirre oli se, että vapaaehtoiset fasistiset sotilasjoukot jäivät merkittävään rooliin konfliktialueella. Missään muualla Afrikan ulkopuolella (Ruandan kansanmurhan suorittanut Interahamwe on luonteeltaan fasistinen) ei ole ollut täyden sotilaskyvyn omaavia fasistisia sotilasyksikköjä sitten toisen maailmansodan. Niillä oli myös omalla alueellaan leiritoimintaa ja kokoaan suurempi vaikutusvalta. Tämä oli omiaan tukemaan väitettä Ukrainan fasismista.

Kuitenkin on todettava, että Ukrainan yhteiskunta oli ennen sotaa hyvin välinpitämätön politiikkaa kohtaan. Äärioikeistoliikkeet eivät saaneet parlamentaarista valtaa kuin marginaalisesti, vaikka isänmaallista retoriikkaa ylläpidettiinkin laajasti. Maan johtoon valittiin maalle tyypillisissä vaaleissa TV-koomikko. Aseistetut fasistit maan itäosissa olivat tietysti ruman näköinen elementti, mutta niiden suhde valtioon oli irrallinen. Hallinto pikemminkin sieti aseistettuja fasisteja koska ulkoistivat osan konfliktista ja mahdollistivat keskittymisen muihin asioihin. Mutta aseistetut natsit eivät tee Ukrainasta sen enempää fasistista kuin aseistetut stalinistitkaan Venäjästä sosialistista. Ukrainakaan ei ole fasistinen valtio.

Lyhyesti sanottuna voi todeta, ettei monetkaan fasistiseksi väitetyt valtiot tai liikkeet todellisuudessa ole fasistisia. Tämä ei poista sitä tosiseikkaa, että fasistit ovat keskuudessamme ja osa näistä liikkeistä on saanut valtaa viime vuosina. Seuraavassa artikkelissa käsittelen muutamaa näistä liikkeistä, pohdimme fasismin suosion syitä marxilaisen vieraantumiskäsitteen kautta sekä pohdimme vasemmiston ja työväen liikkeen keinoja vastustaa tätä aatetta.

Osa 3. Fasismin kutsu ja kuinka sitä voi vastustaa

Tässä artikkelissa pohdin syitä fasismin esiintymiseen ja analysoin sitä mitä olisi tehtävissä sen vastustamiseksi niin juurisyiden kuin käytännönkin pohjalta.

Vieraantuminen avaimena fasismin olemassaoloon

Sekä fasismi, että kommunismi ovat keinoja reagoida kapitalistisen yhteiskunnan olosuhteisiin, mutta niiden lähtökohdat ja päämäärät ovat hyvin erilaiset. Marxilaiset ymmärtävät fasismin luokkataistelun kannalta vahingolliseksi aatteeksi, jota vastaan on kamppailtava. Kamppailua varten on tärkeää ymmärtää ne vaikuttimet, jotka ovat fasismin syntymisen takana. Fasismin olemassaolon voi pitkälti jäljittää erääseen merkittävään kapitalistisen yhteiskunta rakenteen sivuseuraamukseen eli vieraantumiseen.

Marxilaisen teorian mukaan kapitalismin alla ihminen vieraannutetaan hänen tekemästään työstä ja tätä kautta omasta elämästään. Marxin mukaan työn tekeminen on ihmiselle luonnollinen tarve, mutta suhde siihen kieroutuu kapitalistisen palkkatyön seurauksena. Kapitalismin alla työväenluokka tekee jatkuvasti itselleen arvotonta työtä. Koska työ tehdään kapitalistin tarpeisiin ei se ole tekijälleen oikeasti merkityksellistä. Palkka on työläiselle olennainen toimeentulon kannalta mutta se ei muuta itse työprosessia merkitykselliseksi. Merkityksen puutteen johdosta hyväpalkkainenkaan työ ei tuo välttämättä tyydytystä jota hän kaipaisi.

Kapitalistinen järjestelmä pyrkii täyttämään tätä tyhjiötä kannustamalla ihmisiä tekemään kulutuksesta elämän tarkoituksen. Kapitalistinen järjestelmä tarvitsee toimiakseen loputonta kulutusta ja kuluttamisen tarpeeseen rahapalkka luo palkitsevuutta. Ontto kuluttaminen ilman merkitystä ei kuitenkaan voi täydellisesti poistaa merkitsevän työn tekemisen puutetta.

Vieraantumisen seurauksena ihminen kokee helposti vaistomaisesti tyytymättömyyttä ja merkitsemättömyyttä elämässään. Hänen suhteensa ympäröivään yhteiskuntaan, muihin ihmisiin ja omiin arvoihinsa muuttuvat irralliseksi ja epätyydyttäviksi. Vieraantuneen ihmisen joutuessa tekemisiin kapitalismin kriisiytyvän todellisuuden kanssa syntyy hänelle paineita etsiä syitä sekä ongelmiinsa että merkitsemättömyyden tunteeseensa. Taloudellinen ja sosiaalinen epävarmuus

johtaa kasvavaan ahdistukseen ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan. Edes hyvinvointivaltio ei voi poistaa tätä. Vaikka se tasoittaakin taloudellista ahdinkoa, alistaa se samalla ihmisen riippuvaiseksi byrokraattisesta järjestelmästä. Tämä vain pahentaa ihmisen ahdistusta sen suhteen, ettei hän hallitse omaa elämäänsä. Mikäli hänelle olisi tarjolla luokkatietoista selitystä hän voisi tehdä oikeat päätelmät ja löytää itselleen merkityksen esimerkiksi kamppailusta häntä sortavaa kapitalistista järjestelmää vastaan kommunistien joukossa. Jos tätä tietoa ei ole tarjolla, saattaa hän sortua fasismin voimaannuttavaan sanomaan.

Fasismi kykenee tarjoamaan kapitalistisen vieraantumisen aiheuttamaan tyhjiöön asioita, jotka antavat ihmisille merkitystä elämään ja vastauksia heidän etsimiinsä kysymyksiin. Vastaukset ovat vääriä ja merkitys on harhaanjohtavaa, mutta ne ovat helppoja ja selväpiirteisiä.

Fasismi kertoo, että sinulla on vihollisia, jotka ovat syypäitä kaikkiin ongelmiisi. Se kutsuu sinut mukaan taisteluun, jonka päämäärä on tuhota nämä ihmiset. Vihollisten tuhoamisen jälkeen voitte yhdessä muiden kaltaistesi kanssa rakentaa paremman yhteiskunnan jota viholliset eivät voi alistaa ja jonka osana sinulla on aina merkitystä.

Fasismin kolme voimaannuttavaa vihollisuutta

Fasismi esittää vieraantuneelle ihmiselle tarinan jossa hänen vihollisensa on määritelty epätarkasti mutta iskevästi. Vaikka fasismi kokeekin epäluuloa (mahdollisesti ulkopuolisten hallitsemaa) kapitalismia ja sen merkitsemätöntä maailmankuvaa kohtaan. Fasismin viholliskuvat ovat keskittyneet ennen kaikkea kolmen käsitteen ympärille. Ensimmäinen on etnisen, uskonnollisen, ulkonäöllisen, kielellisen tai muun erottavan tekijän pohjalta luotu vihollisuus kaikkia niitä kohtaan, jotka eivät kuulu omaan kansankuntaan. Muukalaiset eli maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt nähdään uhkana yhteiskunnan yhtenäisyydelle ja heitä kohtaan lietsotaan avointa tai epäsuoraa rasistista propagandaa. Kulttuurisia eroja korostetaan ja kapitalismin seuraamuksena syntyviä yhteiskunnallisia ongelmia – joista vähemmistöt usein kärsivät valtaväestöä enemmän, korostetaan. Tämä vihollisuuden asetelma voimaannuttaa vieraantunutta ihmistä, joka voi kokea yhtä aikaa ylemmyyden tunnetta pelkästään ”parempaan” kansakuntaan kuulumisen johdosta. Samalla se luo hänelle tunnelmaa siitä, että ”kaikki mikä tekee hänen kansastaan hyvän”, on välittömässä vaarassa näiden muukalaisten uhkaamana ja pitää hänen mielensä aktiivisena. Nouseminen aktiiviseen toimintaan näitä ”vihollisia” kohtaan luo hänelle sekä oman sisäisen merkityksen olla olemassa että työtä jossa on koettavissa merkitystä.

Toinen vihollisuuskuva iskee varsinkin (muttei ainoastaan) vieraantuneen miehen tajuntaan. Tämä on fasistien lietsoma vihamielisyys feminismiä kohtaan. Fasisteille sukupuoliroolit ovat biologian ja muuttumattomien sosiaalisten hierarkioiden sanelemat. Ajatuskin siitä, että jotkut aktiivisesti koittavat hämärryttää näitä rajoja epämiellyttävä tietynlaiselle vieraantumisesta kärsivälle miehelle. He kokevat paikkansa yhteiskunnassa muutenkin uhatuksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi. Feministien pyrkimys murtaa hänelle tuttuja patriarkaattisia rakenteita lisäävät hänen kokemaansa epävarmuutta omaa asemaansa kohtaan ja aiheuttaa helposti vahvan torjuntareaktion. Fasistien sanoma – jonka mukaan sukupuolet ja niiden mukana automaattisesti tulevat sukupuoliroolit ovat osa yhteiskunnan muuttumattomia totuuksia, vetoavat hänen tarpeeseensa pitää oma paikkansa sukupuolihierarkiassa ennallaan. Hän voi helposti kuitata puuttuvan parisuhteensa ja naispuolisen häntä käskyttävän pomonsa osaksi samaa kieroontunutta feminististä vääristelyä yhteiskunnan luonnollisille rakenteille. Hänelle on myös henkisesti helpompi kuitata seksuaalisuuden eri taipumukset pelkkinä perversioina (ellei hän itse ole seksuaalivähemmistöön kuuluva) kun alkaa käsittelemään kysymystä syvällisemmin. Fasistien tarjoama mieskuvan mukaan miehet ovat maskuliinisia sotureita jotka puolustavat kansakuntaa ja erityisesti sen naisia sitä uhkaavilta muukalaisilta. Muukalaiset katsotaan joko ylimaskuliinisiksi ja seksuaalisesti uhkaaviksi tai vaihtoehtoisesti feminiineiksi ja seksuaalisuudeltaan perversseiksi. Näitä muukalaisia vastaan kamppailemalla vieraantunut mies voi luoda itselleen kuvan omasta sankaruudestaan riippumatta omien saavutuksiensa vähyydestä tai perustelemattomuudesta.

Kolmas ja merkittävin vihollinen on kommunistit ja sosialistit. Tämä on vihollisista vaarallisin ja vastenmielisin. Kommunismi pitää sisällään vahvoja elementtejä kahdesta edeltävästä ja käyttää niitä päämääriensä saavuttamiseen. Kommunistit ajavat maailmasta, jossa ihmisiä ei erotella kansojen tai rotujen mukaan. Tämä haastaa vallitsevan nationalismin periaatteet ja luo pelkoa siitä, että tapa määritellä kuka ihminen on – kansallisuus, ei merkitsekään mitään. Jopa itse valtion käsite määritellään luokkasorron välikappaleeksi. Tämä kaikki kuulostaa petokselta kansakuntaa ja kaikkea sitä kohtaan jota porvarivaltiossa on opetettu pitämään puolustamisen arvoisena.

Kommunistien mukaan vieraantuneen ihmisen ongelmat eivät johdukaan tiettyjen ihmisten pahantahtoisuudesta. Ne johtuvat talous ja yhteiskuntajärjestelmän toiminnasta ja koko tämä järjestelmä on revittävä alas ennen kuin tilanne voi muuttua. Kommunistit uhkaavat lopettaa vieraantuneen ihmisen ainoan merkitsevän asian eli yksityisomistuksen. He aikovat lopettaa ihmisten väliset ikiaikaiset hierarkiat ja erot varallisuudessa. Omasta asemastaan ja merkityksestään huolestuneelle ihmiselle kommunistit uhkaavat tuoda pöyristyttävän määrän muutosta ja epävarmuutta. Vieraantunut ihminen saattaa olla pettynyt kapitalistisen yhteiskunnan tilaan ja siihen paikkaan johon se on hänet asettanut. Hän kuitenkin ensisijaisesti haluaa itselleen paremman paikan osana tuttua järjestelmää korjattuna niiltä osin, jotka luovat hänelle huolta. Hän ei kuitenkaan ole valmis luopumaan yhteiskunnan tutusta rakenteesta. Fasistisen sanoman omaksumalle henkilölle kommunismi on lopulta kaiken väärän ja vahingollisen taustalla liikkuva ideologia. Sitä vastaan taistelu on lopulta taistelua selviytymisen ja tuhoutumisen välillä. Mikä muu olisi tärkeämpi ja voimaannuttavampi päämäärä kuin taistelu selviytymisestä?

Kuinka fasismia vastaan pitäisi kamppailla?

Kaikki tämä herättää kysymyksen: kuinka fasismia ja sen nousua voi vastustaa? On merkkejä siitä, että kriisiytyvä kapitalistinen järjestelmä tuottaa fasistista liikehdintää ympäri maailmaa. Näkyvimpänä esimerkkinä lienee USA:ssa voimakkaasti kasvanut MAGA joka täyttää useimmat fasismin määritelmät (Messiaaninen johtajapalvonta, kansakunnan pelastaminen, rasismi, antifeminismi, antikommunismi, vallitsevien eliittien vastaisuus, fiktiivinen historia ja viholliskuvat, joukkoliike, epäviralliset väkivaltaa käyttävät puolisotilaalliset joukot). MAGA:n suosiota kopioivia liikkeitä on kaikkialla maailmassa ja niiden esittämä sanoma on hälyttävän yleistä. Edes pohjoismainen sosiaalidemokraattinen malli ei kykene tuottamaan kapitalismin alla elämää, jossa palkkatyö ei tuottaisi vieraantumista ja ruokkisi fasistista ajattelua. Sosiaalidemokratia sisältää monia elementtejä, kuten nationalismi, valtiollisten etujen puolustaminen, ammattiliikkeiden sovittaminen valtiorakenteiden osaksi ja valtion suojeluksessa olevat yksityiset yritykset, jotka istuvat helposti myös fasistiseen ajattelumalliin.

Perinteinen kommunistien ja nykyisin ennen kaikkea anarkistien menetelmä vastustaa fasismia on kamppailla sitä vastaan käytännössä kaduilla. Tämän tarkoituksena on estää fasisteja saavuttamasta epävirallista väkivallan uhkaan perustuvaa valta-asetelmaa. Kamppailun muotona toimii vastamielenosoitukset, verkkovaikuttaminen, toiminnan hankaloittaminen ja äärimmäisissä tapauksissa väkivaltaan vastaaminen väkivallalla. Trotski esitti vuonna 1934 kirjoittamassaan teoksessa ”Fasismi, mitä se on ja kuinka taistella sitä vastaan?” ,että paras suoja fasismin nousua vastaan on järjestäytynyt vallankumouksellinen puolue ja työväenluokan järjestyskaarti joka pitää fasistisen saastan kurissa. Ympäri maailmaa esiintyvä ANTIFA:n toiminta ja usein mellakoiksi muuttuvat yhteydenotot äärioikeiston kanssa toteuttavat tietyssä mielessä tätä ajatusta. Tästä toiminnasta kuitenkin puuttuu sekä vallankumouksellinen puolue että organisoitunut järjestyskaarti, mikä rajoittaa saavutuksia.

Fasistien kanssa taistelussa kaduilla on eräs ongelma. Historia on osoittanut, että kommunistien, anarkistien ja fasistien välisten katutaistelujen alettua kapitalistit, keskustalaiset ja sosiaalidemokraatit alkavat yleensä tukemaan fasisteja suoraan tai epäsuoraan. Tämä johtaa helposti fasistien yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden kasvuun ja taistelevan työväenluokan heikkenemiseen. Siksi fasismin vastaisessa kamppailussa on syytä harkita myös keinoja puuttua fasismia ruokkivan vieraantumisen vaikutusten hallitsemiseen ja vaihtoehdon tarjoamiseen.

Vieraantumista ei voi poistaa kapitalismin alla, joten on tärkeää keskittyä ihmisten tietoisuuden nostamiseen siten, että he eivät lankeaisi fasismin houkutuksiin. Tehtävän hankaluus löytyy ennen kaikkea siitä, että fasistien urakka on paljon helpompi kuin kommunistien. Heidän tarvitsee vain lietsoa jo olemassa olevia vuosituhantisen luokkayhteiskunnan ennakko asenteita, joille kaikki ovat altistuneet lapsuudestaan lähtien. Kommunistien tehtävä on paljon vaikeampi. Heidän täytyy saada ihmiset ohittamaan nämä ennakkoasenteet.

Kuinka kommunistit voivat ottaa takaisin asemansa työväenluokan innostajina?

Viime vuosisadan alkupuolella kommunistit ja sosialistit kykenivät tarjoamaan vahvan vaihtoehdon fasismille. Voi argumentoida, että fasistit ottivat oppia ja kopioivat monia kommunistien toimitapoja luodessaan omia massaliikkeitään. Kommunistit tarjosivat kaikkea, mitä aikakauden vieraantunut työväenluokka kaipasi. Se loi kuvan toimimisesta ja taistelusta osana suurempaa joukkoa, jolla oli arvollinen yhteinen päämäärä joka korjaisi heidän arkisessa elämässään esiintyvät käytännön ongelmat ja paremman tulevaisuuden. On todettava, ettei kommunistinen liike enää kykene tarjoamaan tätä vaihtoehtoa niin selvänä, että se tavoittaisi vieraantuneet työläiset massoina.

Syitä tämän vaihtoehdon hiipumiselle on monia. Merkittävänä tekijänä on epäilemättä Neuvostoliiton ristiriitainen perintö ja suoranainen mustamaalaaminen kaikkea kommunistista perintöä kohtaan. Silti varsinainen ongelma on vasemmiston toiminnassa ja vallankumouksellisen vaihtoehdon laimentumisessa vuosien varrella. Arkisia ongelmia laimentaneen hyvinvointivaltion rakentaminen sekä vallassa ollut sosiaalidemokraattinen periaate joka yhdisti kapitalismin ja työväenluokan olojen parantamisen toisiinsa heikensivät luokkataistelun olemusta. Työväenliikkeen ryhtyminen osaksi parlamentaarista järjestelmää siirsi yhteiskunnallisten uudistuksien pääpainon sellaisiin uudistuksiin, jotka kapitalismi kykeni hyväksymään. Kapitalismia vaurioittavien ja sosialismia edistävien vaatimuksien sijaan uudistukset keskittyivät ennen kaikkea palkkataisteluihin, jotka paransivat elintasoa mutta jättivät rakenteet ennalleen. Kun työelämä alkoi pirstoutumaan 90-luvulla ja työväenliike samalla heikkenemään menetti vasemmisto pitkälti kykynsä ajaa edes pintapuolisia uudistuksia parlamentaarisesti. Vastauksena tähän vasemmisto siirtyi pitkälti luokkataistelun sijasta ajamaan erilaisia moraalisia kysymyksiä. Vieraantuneen työväenluokan edustajan silmissä vasemmisto näyttäytyy vaihtoehdottomana ja heikkona eikä kykene tarjoamaan asioita joita he etsivät.

Nykyisin esitetään usein väitteitä, että ihmisten aktivistisen kiinnostuksen aiheet ovat siirtyneet luokkataistelusta muihin asioihin kuten ympäristökysymyksiin, sukupuolten ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvo kamppailuun ja maahanmuutto sekä rasismi kysymyksiin. Osittain näin voi ollakin ja on todettava, että kommunistitkin ovat pyrkineet ottamaan näitä kysymyksiä mukaan omaan toimintaansa. Tämä ei ole kuitenkaan parantanut kommunistien houkuttelevuutta vieraantuneiden keskuudessa. Kaikki ei kuitenkaan ole selvästi muuttunut, sillä fasistit menestyvät edelleen pääpiirteissään samoilla asioilla kuin vuosisata taaksepäin. Miksi eivät menestyisi? Kapitalismi on edelleen olemassa ja samaten sen aiheuttamat ongelmat. Tästä voisi päätellä, ettei kommunistienkaan sanoma ole vanhentunut sillä syyt sen olemassaolon takana ovat yhtä todellisia kuin ennenkin.

Takaisin merkityksen antajaksi?

Olen taipuvainen ajattelemaan, että vasemmistolainen liike on tehnyt strategisen virheen reagoidessaan Neuvostoliiton romahduksen jälkeiseen kapitalistiseen maailmanjärjestykseen. Vasemmisto ja jopa kommunistit pitkälle luopuivat mahtipontisesta, maskuliinisesta, militaristisen oloisesta, voimakasta symboliikkaa esittävästä Neuvostoliittoa ja sen työväenluokan kamppailua korostaneesta tyylistä. Sen sijaan he painottivat asiallisuutta ja tiedon jakamista tehden itsestään mahdollisimman arkisen oloisia. Tälle toimintamallilla on perusteensa, mutta se johti taistelullisen aspektin väistymiseen vasemmistolaisesta imagosta. Tiedon jakaminen on tärkeää, mutta vieraantunut mieli etsii merkitystä, ei selvitystä.

Koska fasismin suosio perustuu tunnepohjaisiin reaktioihin, on virheellistä olettaa, että siltä voitaisiin ottaa yhteiskunnallinen tilaus pois järkipohjaisella tiedonjakamisella. Siihen on vastattava tunteita herättävällä sanomalla joka haastaa sen ja syrjäyttää sen ihmisten mielissä. Tämän aikaansaadaksemme meidän on palattava tarjoamaan massoille merkitystä – tietoa unohtamatta. Monet elementit kommunistista toimintaa ovat edelleenkin voimaannuttavia vieraantumisen kourissa oleville työläisille jos ne esitetään heitä innostavilla tavoilla. Toveruus, mahdollisuus olla osa suurempaa joukkoa, toiminta ja kamppailu yhtenäisen päämäärän puolesta ovat edelleen innostavia käsitteitä jos ne toteutuvat. Historiallisesti kommunismin sanoma on tavoittanut niin miehet kuin naiset kansoista ja valtioista riippumatta. Mahdollisuudet siis ylittävät fasismin sisäänpäin sulkeutuneen mallin. Jopa yhteiskunnallisen aktivismin siirtyminen luokkataistelun ulkopuolelle on mahdollista ottaa kommunistisen sanoman haltuun. En tietystikään kykene antamaan mitään taikakeinoja tilanteen parantamiseksi, mutta joitakin ajatuksia voin esittää.

Kommunismin ohella fasistien viha on suunnattu ”muukalaisia” kuten maahanmuuttajia ja feminismiä vastaan. Ovatko vasemmistolaiset tai edes kommunistit onnistuneet tuomaan esille vastauksia, jotka tylsyttävät fasistien propagandan terän? Mielestäni eivät täysin ole ja tämä on hukattua potentiaalia taistelevan työväenliikkeen kannalta. Feminismi, ympäristönsuojelu ja maahanmuuttajakysymykset on täysin mahdollista käsitellä kommunistisesta näkökulmasta käsin

Liian paljon näitä kysymyksiä on käsitelty kapitalisoidun vasemmiston kehyksen kautta, joka ei mielestäni sovellu käsittelemään kumpaakaan sillä tavalla, että vieraantunut työläinen sen hyväksyisi. Olen aiemmin avannut kysymystä ympäristöliikkeen osalta (TA 11/2020?) . Olen myös pyrkinyt tuomaan esille käsitettä proletariaattisesta solidaarisuudesta (TA 8/2019???) ja pyrkinyt selittämään millä tavalla luokkatietoinen suhtautuminen näihin kysymyksiin poikkeaisi valtavirtaisesta tavasta käsitellä niitä. Hyvin lyhyesti typistäen sekä kamppailu ympäristökriisiä, rasismia, sovinismia että muita sorron muotoja vastaan on osa samaa luokkataistelua kuin työväenluokan käymä kamppailu kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Proletariaattisesta solidaarisuudesta kumpuava kamppailu ei pyri auttamaan sorrosta kärsiviä ihmisiä koska haluaa auttaa epäoikeudenmukaisuuden uhreja. Se taistelee yhdessä heidän kanssaan koska taistelu ja vihollinen on yhteinen. Proletariaattinen ympäristöliike puolestaan nostaa kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän kumoamisen etusijalle luonnon suojelemiseksi.

Erikseen haluan mainita ajatuksen, joka saattaa kuulostaa hieman kaukaa haetulta, mutta mielestäni sitä olisi syytä pohtia mikäli haluamme haastaa fasismin kiehtovuuden vieraantuneille miehille. Meidän on ehkä pohdittava ”proletaarisen maskuliinisuuden” tai ”työväen sukupuoli-identiteetin” käsitettä. Fasismin merkittävämpiä vetovoimatekijöitä on se, että se kykenee luomaan vieraantuneille miehille sankari-identiteetin, joka perustuu maskuliiniselle soturimyytille. Kommunistien täytyisi kyetä luomaan jotain vastaavaa sillä erotuksella, että sen kuuluisi innostaa miesten lisäksi myös naisia ja muita ilman myrkyllisiä oheismausteita. Täytyisi löytää keinoja tarjota mallia jossa säilyy maskuliinisuuden positiiviset ominaisuudet ja joka pitää sisällään feminismin tuottamat parannukset jolloin kaikki sukupuolet voisivat pitää sisällään samoja ihanteita. Näin ollen kommunismi ei enää näyttäytyisi myrkyllisen maskuliiniselta tai feminiinisen heikolta vaan yksiselitteisen sankarilliselta sukupuoleen katsomatta. Tämä on laajempi teoreettinen konsepti kuin mitä tässä yhteydessä voin tai edes osaan avata toistaiseksi. Suosittelen lukijoita kuitenkin tutustumaan Thomas Sankaraan ja hänen ajatuksiinsa siitä kuinka feministiset konseptit ja taisteleva vallankumouksellisuus voidaan yhdistää osaksi samaa kokonaisuutta.

Tämä päättää kolmeosaisen fasismia ja myös aika paljon kommunismia käsittelevän artikkelisarjani. Toivon, että se on antanut lukijoille näkemystä fasismin sisäiseen olemukseen ja mahdollisesti myös siihen missä me kommunismit seisomme suhteessa tähän kiehtovaan mutta vastenmieliseen ideologiaan. Suomessa fasismi on toistaiseksi vielä vähäistä. Sen kannattajat ovat pieniä sirpaleryhmiä tai piileskelevät osana oikeistopopulistista Perussuomalaista liikettä. Fasistien ajatukset kuitenkin ovat kulkeutuneet laajempaan poliittiseen keskusteluun ja ovella oleva kapitalismin kriisi saattaa jälleen tuoda fasistit joukkoina kadulle. Meidän kommunistien tehtävänä on kyetä vastaamaan tähän uhkaan.

Jari Karttunen
DSL:n pääsihteeri

Lähdeluettelo

Trotsky, Leon 1934: Fascism: what is it and how to fight it
Passmore, Kevin 2002: Fascism a very short introduction
Zetkin, Clara 1924: Resolution on fascism
Dimitrov, Georgi 1935: The Fascist Offensive and the Tasks of the Communist International in the Struggle of the Working Class against Fascism
Holmes, Leslie 2009: Communism: A Very Short Introduction
Marx, Karl 1848: Kommunistinen puolueen manifesti
Jokisalo, Jouko 2016: Euroopan radikaali oikeisto
Laruelle, Marlene 2021: Is Russia Fascist? Unraveling Propaganda East and West
https://www.rferl.org/a/russia-repressive-aggressive-not-fascist/31794918.html
https://www.reuters.com/article/us-cohen-ukraine-commentary-idUSKBN1GV2TY
https://jewishunpacked.com/can-ukraine-have-a-nazi-problem-with-a-jewish-president/
https://tiedonantaja.fi/artikkelit/kapitalismi-ja-ympa-risto-kriisi
https://tiedonantaja.fi/artikkelit/proletariaattinen-solidaarisuus