Euroopan uudistus alhaalta ylös

Työläisten oikeudet vasemmistolaisen strategian eturintamassa.

Käsin kirjoitettu Transformin ja RLF:n työpajalla Maria Karamesinin pitämästä puheesta Marseillessa EU-foorumilla.

Euroopan unioni kääntyi uusliberalistiseksi projektiksi 1980-luvulta alkaen. En näe, että me vasemmalla olisimme millään lailla yrittäneet ottaa eurooppalaisuuden käsitettä haltuun. Meillä oli antaa vastauksia, muttemme avanneet keskustelua enempää. Emme tuoneet sitä joukkojemme ulkopuolelle, laajempien massojen tietoisuuteen. Nähdäkseni puhumme uudenlaisesta haltuunottamisesta nyt ensi kertaa, kun Eurooppa on tienhaarassa. Käsitteen uudelleen haltuunottaminen tarkoittaa ymmärryksemme mukaan sellaista EU-piireissä tapahtuvaa eurooppalaista yhdentymistä, jonka tulisi ajaa kaikkien marginalisoitujen, sorrettujen ja syrjittyjen etua. Tämä projekti olisikin nähtävä alhaalta ylöspäin lähtevänä mallina, kun Euroopan yhtenäisyysprosessi on päinvastoin mielletty ylhäältä alaspäin toteutettuna projektina. Eurooppa, Euroopan unioni on koettu jonkinlaisena ulkopuolisena voimana.

Aloittaaksemme projektin meidän tulisi pohtia projektin perusedellytyksiä. Ensimmäinen perusedellytys on ymmärtää, että globaalissa finanssikapitalismissa ei ole paluuta sellaiseen kansalliseen itsemääräämisoikeuteen, jossa ihmiset kokisivat hallitsevansa omaa nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan. Näkemykseni on, että ilman Eurooppaa valtiot jätettäisi yksin taistelemaan finanssimarkkinoita vastaan. Siten EU:n Eurooppaprojekti tai paremminkin ”Euroopan yhdistyminen”, tulisi pyrkiä suojelemaan meitä rajoja kunnioittamattomalta suurpääomalta ja finanssimarkkinoilta. Tämä siksi, että EU vaikuttaa nykyisin 28/27 valtiossa ja meidän tulisi ajatella muidenkin maiden mukaan ottamista projektiin. Tämä olisi paljon tehokkaampi ase ja sen voima tulisi alhaalta päin tavallisten ihmisten etuja silmällä pitäen. Tämä on ensimmäinen perusedellytys, jota meidän tulisi tukea päästäksemme etenemään asiassa. Meidän tulisi myös saavuttaa yksimielisyys toisessa näkemyksessä: Euroopan unioni hajoaminen vapauttaisi nationalismin tuoden kansallisuuksien välisen kilpailun ja uhaten myös kansojen rauhanomaista rinnakkaiseloa. Jos seisomme näiden kahden näkemyksen takana, voimme silloin vakuuttaa myös muut ja saada aikaan konkreettisen projektin Euroopan väestöjen hyväksi, jolloin aatteiden taistelu voitettaisi. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulisi saavuttaa ideologinen hegemonia saadaksemme poliittista kannatusta. Tämän projektin on oltava, John Weeksin sanoin konkreettista. Meidän oltava niin konkreettisia, kuin mahdollisia päästäksemme eteenpäin. Olemme arvostelleet EU:ta ja protestoineet sitä ja sen olemassaoloa vastaan. Nyt meidän tulisi kuitenkin ottaa pohdintaan se, kuinka esittää projekti ja huomioida myös kansalaisliikkeiden ja kansalaisyhteiskunnan rooli projektin rakentamisessa.

On silti välttämätöntä ymmärtää se, ettemme toimi tyhjiössä. Euroopan unioni pohjautuu erilaisiin sopimuksiin ja perusoikeuksiin. Olemme kuunnelleet Junckerin ja myös Macronin ehdotuksia. Mielestäni niitä ei tule sivuuttaa, vaan ottaa ne perinpohjaiseen tutkintaan. Meidän tulisi osoittaa myönteinen kehitys kuin myös ristiriidat ja puutteet.

Ideoiden taisto ei koostu erilaisten toisilleen ventovieraiden tahojen välisestä yhteentörmäyksestä. Se on väittelyä, keskustelua, jossa voi käyttää osasia vastustajan argumentista omassa perustelussaan ja esitellä sen myönteistä kehitystä omassa projektissa. Meidän ei siis tulisi kokonaan sivuuttaa kuulemiamme puheen sisältämiä osia. Macronin aloite Euroopalle, jossa työläisten oikeudet loistavat poissaolollaan, toimikoon yhtenä esimerkkinä. Liekö tämä [työläisten oikeuksien sivuuttaminen] sattumaa? Junckerin Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarissa on sen sijaan paljon myönteisiä ehdotuksia. Uusliberaalit työmarkkinareformit tuntuvat silti pitävän koko maanosaa kuristusotteessaan. Kuinka selitämme tämän ristiriidan? Meidän tehtävämme on selittää tämä ristiriita. Suppeammin sanottuna ongelmana on se, että talous ajaa sosiaalisten tavoitteiden yli. Tämän kritiikin jakavat monet, jopa vasemmiston ulkopuolella.

Toisessa talouteen liittyvässä asiassa viitataan John Weeksin määrittelemään ongelmaan: talouskuri ja julkisen talouden budjetin tasapainottaminen nähdään työkaluina, joiden olisi määrä palauttaa taloudellinen vauraus mantereelle. Tämä on uusliberaali ja monetaristinen lähestymistapa. Tämän tyyppinen talouspolitiikka myös priorisoi työläisten välisen kilpailun teollisuuspoliittisten toimien sijaan, joka painottaisi tehokkuutta, rakenteellista kilpailua ja korkeatasoista laatua. Kolmas ongelma on työllisyyspolitiikan kolonialisointi työnantajien intresseistä lähtien. Tässä kiistassa ovat vastakkain joustavuus ja turva. Tällä hetkellä joustavuus on turvaa tärkeämpi. 

Meillä on paljon tehtävää. Haluaisin kuitenkin tuoda esille asian koskien uusliberaaleja uudistuksia: niitä ei olla omaksuttu vain eteläisissä kriisimaissa tai troikan painostamassa periferiassa. Jopa sellaisissa suurissa keskustavasemmiston johtamissa maissa, kuten Italiassa vuonna 2014 ja Ranskassa elokuussa 2016 sekä syyskuussa 2017 toteutettiin merkittäviä uusliberaaleja markkinauudistuksia. Yhteisenä tavoitteena on alentaa työntekijäkustannuksia ja liittojen voimaa. Jotta tämä politiikka saavutettaisiin on tarkoituksena siirtyä paikalliseen sopimiseen ja vähentää vakituisten työntekijöiden määrää. Tällaista politiikkaa ovat ajaneet konservatiiviset ja liberaalit sekä sosiaalidemokraattien ja keskustavasemmiston tyyppiset hallitukset.

Jos haluamme lähestyä asiaa omalla tavallamme tulisi ajatuksena olla positiivisten osien sulauttaminen ja samalla aikaa tehdä eromme hyvin selviksi.

Puolustamme työläisten oikeuksia. Tämä on heikko linkki hallitsevien eliittien kielenkäytössä. Ja koska ihmiset Euroopassa tuntevat nämä ongelmat, hallitseva eliitti ehdottaa muutoksia. Mutta jos aiomme luoda oman projektin ja voittaa hegemonian, meidän tulisi pitäytyä ”me vastaan he”-jaottelussa. Työläisten oikeudet ja yhtäläiset oikeudet, työehtoneuvottelut, työllisyyssopimusten kannattaminen toimivat tässä jakolinjana.

Talouskuri on edelleen luonnollisesti yhtenä jakolinjoista. Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän tulisi muuttaa asioiden tärkeysjärjestystä ja aloittaa työläisten oikeuksista, tietynlaisen politiikan muuttamisesta, sellaisen finanssipolitiikan luomisesta, jolla taisteltaisi työttömyyttä ja köyhyyttä vastaan ja jolla rahoitettaisi hyvinvointivaltio ja ekologinen siirtymävaihe. Meidän tulee tehdä esitys, jossa sosiaaliset kohteet sidotaan taloudellisen perustasa-arvon kanssa yhdessä finanssirahoituksellisten kohteiden kanssa makrotaloudellisessa valvontaprosessissa. Meidän tulee myös kehittää ammattiyhdistysliikkeiden jäsenyyttä, varmistaa kaikkien pääsy sosiaaliturvaan ja sosiaalipalveluihin, päivittää nykyisiä sosiaalisia standardeja ja synnyttää ja panna täytäntöön uudet sosiaaliset oikeudet EU:n tasolla. Tämän lisäksi on tehtävä aloite sosiaalisesta uusjaosta, jolla taistellaan sosiaalista ulossulkemista. Tämä rahoitetaan kasvattamalla EU:n budjettia. Tämä kaikki on tietenkin vasta alkua.

Käännös: Heikki Ekman. Alkuperäinen teksti (englanniksi) luettavissa täältä.

WordPress theme: Kippis 1.15