Toiminta 2019

YLEISTÄ

Liiton (DSL) ja sen ylläpitämän opintokeskuksen toiminnassa ovat keskeisellä sijalla vasemmistolaisen, työväenliikkeen perinteisiin nojaavan omaehtoisen aikuiskoulutuksen, sivistys- ja kulttuuritoiminnan toteuttaminen sekä marxilaisen keskustelun ja tutkimuksen edistäminen. Keskeisinä periaatteina ovat maailmanlaajuinen solidaarisuus, sosiaalinen ja taloudellinen oikeudenmukaisuus sekä rauhan, humanismin ja sosialismin aatteet.

Tavoitteena on edistää marxilaisuuden opiskelua ajankohtaisen ja edistyksellisen tutkimuksen sekä teemojen käsittelyn kautta sekä välittää työväenliikkeen ja kansalaistoiminnan kansainvälisiä kokemuksia.

TALOUS JA HALLINTO

Sivistysliiton toimintaan haetaan avustusta Opetus -ja kulttuuriministeriöltä opintokeskusta ylläpitävien järjestöjen sivistystyöhön ja kulttuuritoimintaan. Lisäksi huomioidaan mahdollisuudet hankekohtaisten avustusten hakemiseen muilta tahoilta.

Liiton oma varainhankinta koostuu pääasiassa julkaisutoiminnasta ja välitysmyynnistä saaduista tuloista sekä jäsenjärjestöjen maksamista jäsenmaksuista.

Opintokeskuksen toiminta rahoitetaan vapaan sivistystyön lakiin perustuvalla valtionosuudella ja opintotoiminnan järjestämisestä saatavalla omarahoituksella.

Suurimmat menoerät ovat opinto- ja kulttuuritilaisuuksien järjestämisestä, aineistotuotannon ja erillisten hankkeiden toteutuksesta, sekä toiminnan ylläpidosta aiheutuvat kulut.

Opintoseteleiden käyttö lisääntyy ja sillä on tarkoitus edistää syrjäytymisvaarassa olevien ryhmien osallistumista vapaan sivistystyön koulutukseen. Opintoseteleillä tavoitellaan erityisesti työttömien, oppimisvaikeuksia kokevien ja alhaisemman koulutuksen omaavien osuuden kasvattamista DSL:n opintokeskuksen opiskelijoissa.

Pirkanmaan ja Kemin sekä muiden mahdollisten aluejärjestöjen toiminnan vahvistamista alueellisena ohjaus- ja palveluyksikkönä tuetaan. Lisäksi eri paikkakunnilla opintotoimintaa järjestäviä yhteisöjä kannustetaan yhteistyöhön DSL:n kanssa edellyttäen, että toiminta on sopusoinnussa DSL:n periaatteiden kanssa.

Liittotoimikunta seuraa talousarvion toteutumista ja päättää opintotoiminnan tukemisen perusteista. Opintotoiminnan tuki liiton sääntöjen tarkoitusta edistävälle opintotoiminnalle on suurempi kuin muulle opintotoiminnalle.

Liitolle on hyväksytty erillinen taloussääntö sekä hallintosääntö. Lisäksi opintokeskuksen ohjesääntö on päivitetty. Näillä säännöillä selkeytetään liiton sisäistä toimivaltaa sekä lisätään tiedonkulkua ja demokratiaa päätöksenteossa.

Henkilöstösuunnitelmassa arvioidaan vakituisen lisähenkilöstön tarve. Tarpeen mukaan palkataan tilapäisesti työntekijöitä isompien kurssien, kuten Marx-opisto, järjestämiseen ja mahdollisiin hankkeisiin.

Liiton kehittämisseminaari ja ylimääräinen liittokokous varatilintarkastajan valitsemisemiseksi pidetään syksyllä 2019.

SIVISTYS- JA KULTTURITOIMINTA

Sivistys- ja kulttuuritoiminnan toteuttamiseksi liitto järjestää opinto-, keskustelu- ja kulttuuritilaisuuksia, tukee pienryhmien toimintaa sekä harjoittaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa. Erilaisia hankkeita varten liitto voi perustaa työryhmiä, joiden toimintaan kutsutaan mukaan eri alojen toimijoita sekä jäsen- ja yhteistoimintajärjestöjen edustajia.

KANSALAISVAIKUTTAMINEN

Selviystymispankki.fi -sivuston ylläpitämisellä tarjotaan neuvontatoimintaan aineistoja ja työkaluja. Sivuston käyttöä ja jatkokehittelyä varten järjestetään mahdollisuuksien mukaan koulutustilaisuuksia eri paikkakunnilla. Tavoitteena on järjestöllisen sivistystyön avulla kartoittaa tietoja sosiaalisista ja taloudellisista oikeuksista ja etuuksista sekä niiden hakemisesta. Näin vahvistetaan kansalaisyhteiskunnan toimijoiden valmiuksia osallistua ja vaikuttaa oikeuksiensa puolustamiseen ja etuuksien kehittämiseen. Lisäksi selvitetään hyvinvointivaltion etuuksiin ja palveluihin tehtyjä heikennyksiä ja listataan niitä mahdollisuuksien mukaan sivustolle.

Sosiaaliturvan kysymysten käsittelyä jatketaan, laajennetaan ja kehitetään sosiaalineuvonta- ja opastuspalvelujen tuottamisella. Tavoitteena on laajentaa sosiaalineuvontapalveluja useammille paikkakunnille. Selvitetään mahdollisia yhteistyökumppaneita niin valtakunnallisesti (TSIL, EAPN) kuin paikallisestikin. Facebookin erilaisissa ryhmissä (Kuka kuuntelee köyhää, Velallisten tuki, Eriarvoisuusvarasto, Perusturva 1200, Joukkovoima ym.) käydään keskustelua sosiaaliturvan ongelmista ihmisten arjessa. Ryhmissä on tarvetta osallistujista, jotka kykenevät auttamaan verkossa.

Kevään eduskuntavaaleissa yhtenä keskeisenä teemana tulee olemaan sosiaaliturvan kokonaisuudistus, josta eri puolueilla tulee olemaan omia mallejaan. Osallistutaan aktiivisesti keskusteluun ja mahdollisuuksien mukaan järjestetään aiheesta tilaisuuksia. Mahdollisesti syksyllä 2019 pidettävät maakuntavaalit tulevat koskemaan kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuutta olennaisesti ja vaativat tiivistä seuraamista sekä reagointia.

DSL osallistuu mahdollisuuksien mukaan sosiaalifoorumien järjestelyihin eri puolilla maata, muun muassa Suomen sosiaalifoorumiin Helsingissä 4.-5.5.2019 Arbiksella.

DSL kannustaa osallistumaan Joukkovoima-verkoston toimintaan sekä erilaisiin kansalaisjärjestöihin, joissa pyritään parantamaan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

MONIARVOINEN SUOMI

DSL toteuttaa monikulttuurisuutta ja hyviä etnisiä suhteita edistäviä hankkeita, joiden tavoitteena on lisätä kansalaisten keskuudessa humaania ja kansainvälistä ajattelutapaa, tasa-arvoa, moniarvoisuutta ja solidaarisuutta. Tämän tärkeys korostuu rasismin ja fasististen liikkeiden kasvaessa ja voimistuessa monissa maissa, myös Suomessa.  Valtamediasta poikkeavien asiatietoon perustuvien näkökulmien avaaminen ja keskustelun herättäminen rasismista on tarpeellista ja tavoiteltavaa sekä opintokerhoissa että -tilaisuuksissa.

DSL on mukana Opintokeskukset ry:n kautta pakolaisten ja maahanmuuttajien koulutuksen kehittämisessä.

DSL on jäsenenä Rasmus -verkostossa ja osallistuu sen toimintaan. DSL osallistuu mahdollisuuksien mukaan Kepan järjestämiin tapahtumiin eri puolilla Suomea esimerkiksi Mahdollisuuksien tori -tapahtumiin sekä Maailma kylässä -festivaaliin.

KANSAINVÄLINEN VAIKUTTAMINEN JA RAUHANKASVATUSTYÖ

Kansainvälisen politiikan opinto- ja tutkimustoiminnassa keskeisellä sijalla ovat Euroopan unionin kehitykseen, kansainvälisiin taloussuhteisiin (mm. TTIP, TiSA ja CETA) ja militarismiin liittyvät aiheet. Brexitin vaikutusten tarkastelu koko Euroopalle on ajankohtainen aihe.

Kansainvälinen politiikka on ollut viime vuosina myllerryksen kourissa. Yhdysvaltojen vuosikymmeniä jatkunut taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima on joutunut yhä enemmän haastetuksi muiden suurvaltojen taholta. Tämän seurauksena sotilaalliset jännitteet ja sen myötä asevarustelut ovat kiihtyneet myös Euroopassa. Nykyisessä uudessa kylmässä sodassa tarvitaan rauhankasvatusta, jottei militarismin nousu syökse maailmaa uudestaan suursotaan. Militarismia on vastustettava myös Suomessa. Kalliita ja hyödyttömiä hävittäjähankintoja on vastustettava erityisesti, koska kaikki eduskuntapuolueet ovat niiden hankintaan sitoutuneet. Yhteiskunnan militarisointia ja sodalla pelottelua ja sen lietsomista on torjuttava. DSL osallistuu rauhanliikkeen kanssa järjestettäviin Naton ja sodan vastaisiin tapahtumiin. Erityisesti käsitellään Naton läsnäoloa Itämerellä ja Pohjois-Euroopassa. On myös syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että, Suomi on NATO-liittolaisuuden sijaan käytännössä solminut erillisen sotilasliiton ainoastaan Yhdysvaltojen kanssa. Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan eri maiden puolesta järjestettävään solidaarisuustoimintaan. Rauhankasvatus tulisi olla aiempaa enemmän opintokerhojen ja -tilaisuuksien aiheena.

Myös taloudellinen kilpailu suurvaltojen välillä tekee maailmasta epävakaamman kuin ennen. Kauppasotien ja niiden seurauksien myötä taloudelliset suhdanteet heittelehtivät ja lisäävät osaltaan myös poliittista epävakautta. Euroopan unionin tulevaisuus kohtaa monia, niin poliittisia kuin taloudellisiakin haasteita. Maailma on muuttunut monimutkaisemmaksi ja kapitalistisen järjestelmän luomat sosiaaliset ongelmat eivät enää kestä läntisen maailman ulkopuolella, kuten pakolais- ja siirtolaisvirrat ovat osoittaneet. EU valmistautuu vuoden 2019 vaaleihin tilanteessa, jossa perinteisesti vallassa olleet keskustaoikeistolaiset ja sosiaalidemokraattiset tahot ovat häviämässä nousevalle oikeistopopulismille. Oikeistolaisuuden vastavoimaksi tarvitaan kansainvälistä vaikuttamista, joka avaa sosialismin, marxismin, rauhan ja solidaarisuuden käsitteitä Suomen ja Euroopan ihmisille.

MARXILAISUUS – KANSALAISYHTEISKUNTA – DEMOKRATIAKASVATUS

Kehitetään marxilaista tutkimusta edistävää yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden, opiskelijoiden, tutkimuslaitosten, järjestöjen ja kansalaisliikkeiden kanssa kansainväliset yhteistyömahdollisuudet huomioiden. DSL:n täysjäsenyys Transform! Europe -verkostossa antaa mahdollisuudet yhteistyön syventämiseen muiden Euroopassa vaikuttavien marxilaisten ja vasemmistolaisten tutkimus- ja sivistysjärjestöjen kanssa. Osallistutaan säännöllisesti ja aktiivisesti Transform -verkoston toimintaan.

Vuonna 2019 vietetään Spartakisti -kapinan 100-vuotispäiviä, joten kapina ja sen johtohahmo Rosa Luxemburg ovat vuoden 2019 ajankohtaisia opiskelukohteita DSL:n opetusta ajatellen.

Marx-opiston talvi- ja kesätapaamisten välillä järjestetään marxilaisuutta käsitteleviä seminaareja, verkko-opintoja ja tuetaan paikallista opintotoimintaa. Marx-opiston kaksipäiväinen talvitapaaminen järjestetään 1-2.2.2019 ja kolmipäiväinen kesätapaaminen elokuussa. Kesätapaamisessa syvennetään marxilaisten avainkäsitteiden opiskelua ja tutustutaan kapitalismin vaikutuksiin kehittyvässä maailmassa sekä marxilaisiin teorioihin tätä koskien. Myös spartakistit ja Rosa Luxemburg pidetään esillä opiskelua ajatellen. Ennen kaikkea opiskelussa keskitytään hänen oppeihinsa kansallisuuskysymyksestä ja kansainvälisyydestä, sekä naisten roolista ja asemasta. Tapaamisten ja muun opintotoiminnan pohjalta kerätään opintomateriaalia marxilaisuuden perusteiden opiskeluun.

DSL edistää uudemman marxilaisen tutkimuksen ja siihen läheisesti liittyvien rinnakkaisteorioiden kuten riippuvaisuusteorian ja maailmansysteemiteorian tuntemusta ja tutkimusta.

MARXILAINEN YMPÄRISTÖKASVATUS

DSL järjestää opetusta, joka tähtää marxilaisuuden ja ympäristötietoisuuden yhdistämiseen. Aikamme suurimmat ympäristöongelmat, kuten ilmastonmuutos, ekosysteemien tuhoutuminen ja lajien massasukupuutot ovat suurimmaksi osaksi kapitalistisen yhteiskunta- ja talousjärjestelmän aikaansaannoksia. Kapitalistiseen yhteiskuntajärjestykseen rakenteellisesti kuuluva jatkuva talouskasvu ja pyrkimys voittojen kasvattamiseen ovat ylitsepääsemättömässä ristiriidassa globaalin ympäristönsuojelun tarpeen kanssa.  Ainoa ratkaisu tähän ristiriitaan on yhteiskuntajärjestelmän uudistaminen.

Keskeisimmät marxilaisen ympäristökasvatuksen osa-alueet ovat: kapitalistisen systeemin vaikutus ympäristöongelmien syntymiseen, sotatalouden piilevät ympäristövaikutukset, metsien hakkuiden ja kaivosteollisuuden likainen toiminta Suomessa sekä muiden yhteiskunnallisten ratkaisujen, kuten joukkoliikenteen kehittämisen kysymykset. Lisäksi tutkitaan vaihtoehtoisen, marxilaisuuteen perustuvan mallin mahdollisuuksia ratkaista aikamme ympäristöongelmia.

Jatketaan keskustelua ympäristöllisestä oikeudenmukaisuudesta ja kannustetaan paikallisia järjestöjä selvittämään lähiympäristönsä tilaa sekä kustannusten kohdentumista ympäristönsuojelussa. Näin toteutetaan ekologisen jalanjäljen käsittelyä myös paikallisella tasolla. Mahdollisuuksien mukaan päivitetään kestävän kehityksen opintoaineisto ja lisätään siihen marxilainen analyysi sekä ratkaisut.

HISTORIA

DSL tukee työväenliikkeen historiaa ja kulttuuriperinnettä tutkivien opintoryhmien toimintaa ja niiden tuotosten julkaisua sekä kulttuuritilaisuuksien järjestämistä. Liitto ohjaa työväenliikettä käsitteleviä julkaisuja ja järjestöjen aineistoja tallennettavaksi Kansan Arkistoon.

KULTTUURI- JA TAIDEKASVATUS

Liitto tukee piirissään toimivien kansanperinnettä, kätten taitoja, kirjallisuutta, esiintymistaitoa, musiikkia, teatteria ja tanssia harjoittavien ryhmien toimintaa. Järjestetään teatterimatkoja ja tuetaan valokuva- ja taidenäyttelyiden järjestämistä.

Jatketaan Maanantai-klubi -nimisiä tapahtumia Helsingissä ja Tampereella sekä kannustetaan vastaavanlaisten avointen keskustelu- ja kulttuurifoorumien järjestämiseen myös muilla paikkakunnilla.

DSL osallistuu mahdollisuuksien mukaan Työväenkirjallisuuden päiville Tampereella ja Stadin työväenkirjallisuuden päiville Helsingissä.

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO SEKÄ TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄ OPETUS

DSL tukee elämänkatsomustietoa käsittelevien pienryhmien toimintaa sekä järjestää aiheesta luento- ja keskustelutilaisuuksia ja ohjaajakoulutusta. Kehitetään filosofian opiskelutoimintaa erityisesti nuorten keskuudessa.

Järjestetään liikuntaa, ravitsemustietoa, terveyttä ja ikääntymisen vaikutuksia käsitteleviä opintotilaisuuksia. Tuetaan vammaisten kuntoutuskoulutusta ja vammaisryhmien omaehtoista opinto- ja harrastustoimintaa. Järjestetään elämänhallintakoulutusta sekä kaikille avoimia raittiita elämäntapoja ja päihdepolitiikkaa käsitteleviä luento- ja keskustelutilaisuuksia.

JÄRJESTÖKOULUTUS

DSL toteuttaa järjestöissä ja kansalaisliikkeissä toimiville järjestötoiminta- ja järjestöohjaajakoulutusta. Koulutuksessa käsitellään muun muassa järjestöjen opinto- ja koulutustoimintaa. Järjestöjen ja vapaaehtoistyön asema ja merkitys yhteiskunnassa ovat kasvaneet. Lainsäädäntöön perehtyminen, luottamushenkilöiden tehtävät, viestintä ja markkinointi sekä taloudenhoidon hallinta ovat koulutuksessa tärkeällä sijalla. EU:n tietosuoja-asetuksen merkitystä yhdistysten käytännön toiminnassa tullaan opastamaan liiton taholta.

Digitalisaation voimistuessa tietotekniikan hallitseminen myös järjestötoiminnassa vaatii uuden oppimista etenkin ikääntyneillä toimijoilla. Liitto pyrkii vastaamaan haasteeseen järjestämällä somekursseja ja muuta tarpeellista ict-koulutusta. Toteutetaan myös järjestöjen kotisivujen päivityskoulutuksia.

Järjestöissä on pulaa taloudenhoidon osaajista. Järjestötoiminnan kursseilla voidaan toimijoiden tarpeen mukaan keskittyä erityisesti talousasioiden haltuun saamiseen.

DSL on mukana Opintokeskukset ry:n järjestökasvatus-hankkeessa, jossa tuotetaan yhteiskuntaopin opettajille opetusaineistoja.

TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA

Liiton omien kotisivujen kehittämistä jatketaan. Tavoitteena on lisätä verkosta saatavia opintoaineistoja, parantaa sivujen ja sähköisten palvelujen käytettävyyttä sekä uudistaa sivujen ulkoasu. Tällä hetkellä aluejärjestöjen ja opintojärjestöjen esiintyminen liiton sivuilla selvitetään.

Kotisivujen lisäksi tiedottamisessa käytetään aktiivisesti DSL:n FB-sivua. Jäsenjärjestöille ja muille kiinnostuneille lähetetään liiton ajankohtaisesta toiminnasta kertovia uutiskirjeitä sähköisesti. Liittotoimikunnan päätöksistä tiedotetaan aktiivisesti jäsenistölle. Muistetaan myös liiton Twitter- ja Youtubetilien käyttö. Jäsenistöä aktivoidaan DSL:n FB-ryhmän käyttämiseen omista tapahtumista tiedottaessa.

DSL on jäsen Kansan Radioliitossa, joka tukee erityisesti vähäosaisten ja syrjintäuhan alaisten väestöryhmien äänen kuulumista mediassa ja koko yhteiskunnassa.

Välitetään kirjoja ja muita opetusvälineitä erityisesti yhteiskunnallisten opintojen järjestämisen tukemiseksi. Mahdollisuuksien mukaan julkaistaan kirjallisuutta. Vuosikirja ilmestyy alkuvuodesta 2019.

Kartoitetaan vanhat materiaalit, joilla on kysyntää ja joista voisi ottaa uusia painoksia. Selvitetään vanhojen julkaisujen digitointimahdollisuudet.

Pyritään kehittämään opintoaineistojen tuottamista opintokerhotoiminnan yhteydessä. Julkaistaan opintoaineistoja ja kootaan muun muassa eri opintotilaisuuksien puheenvuoroista liiton verkkosivuille luentopankki.

OPINTOKESKUSTOIMINTA

DSL:n opintokeskuksen koulutustehtävä perustuu rauhan, kansainvälisyyden, humanismin, demokratian sekä marxismin ja sosialismin aatteisiin. Koulutus ja opintokerhot edistävät kykyä toimia yhteisöissä, syventävät yhteiskunnallista tietoisuutta kansanvaltaisuuden edistämiseksi sekä kohottavat yleistä sivistystasoa. Koulutusten sisällöissä painottuvat yhteiskunnalliset aineet ja järjestökoulutus, monikulttuurisuus ja kulttuuri sekä ohjaja- ja johtamiskoulutus.

Opintokerhotoiminta on yhdistetty muuhun opintotoiminnan valtionosuuteen ja näin silläkin on omavastuuosuus. Siihen varataan 24000 euroa vuodelle 2019.

Opintokerhotoimintaa jatketaan ja kehitetään. Tavoitteena on kerhojen vetäjien taitojen ja oppimistulosten arvioinnin parantaminen ja samalla Paulo Freiren pedagogiikkaan perehtyminen.

KOULUTUSTEN PAINOPISTEET

Opintotilaisuudet ja kurssit keskitetään neljään alaan ja niiden keskinäisissä suhteissa noudatetaan seuraavaa jakoa:

  • Yhteiskunnallisten aineiden ala kaikista koulutuksista 60%
    – Sisältää: kansalais-ja järjestötoiminta, sosiaalitieteet, politiikka ja politiikkatieteet, oikeuskäytäntö ja oikeustieteet 
  • Kulttuuriala 20%
    -Sisältää: Maahanmuuttajakoulutukset, kädentaidot, viestintä- ja informaatioala, taiteet ja muu kulttuuriala
  • Humanistinen ja kasvatusala 15%
    – Sisältää: Historia, filosofia, psykologia, nuorisotyö, opetus- ja kasvatustyö sekä ohjaajakoulutus
  • Terveyttä ja hyvinvointia edistävät koulutukset 5%
    – Sisältää: Liikunta ja ravitsemusala

Opintokerhotoiminnan painopisteet jakautuvat:

  • Yhteiskunnallisten aineiden ala 50%
  • Kulttuuriala 30%
  • Humanistinen ja kasvatusala 10%
  • Terveyttä ja hyvinvointia edistävät 10%

Liitto tuottaa ja välittää opintoryhmille opintoaineistoja ja oheismateriaalia sekä avustaa opinto- ja kulttuuritilaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa. Julkaistaan uutta materiaalia opintotilaisuuksien ja -kerhojen järjestämisestä (opintovihkot ja opintokerhomallit) sekä painotuotteina että sähköisenä opintokeskuksen kotisivuilla.

DSL järjestää julkaisemiensa kirjojen esittelytilaisuuksia ja lukijatapaamisia. Liiton esittely- ja myyntipisteitä järjestetään omien jäsenjärjestöjen tilaisuuksien ohella myös yhteistoimintajärjestöjen ja kansalaisliikkeiden tapahtumissa.

Opintokeskus välittää opintoryhmille vapaan sivistystyön lain mukaista tukea opintotoimintaan sekä järjestää yksin ja yhdessä jäsen-, yhteistoiminta- ja kansalaisjärjestöjen kanssa luento- ja kurssitoimintaa sekä opinto-ohjaajakoulutusta.

DSL pitää aktiivista ja säännöllistä yhteyttä jäsen- ja yhteistoimintajärjestöihin sekä piirissään toimiviin opintoryhmiin sekä huomioi näiden esitykset toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa mahdollisuuksien mukaan. Lisätään DSL:n työntekijöiden kontaktia jäsen- ja yhteistyöjärjestöihin muun muassa vierailujen kautta. Yhteistoimintaa parannetaan kehittämällä alueellisia ja valtakunnallisia toimintaverkostoja.

Opintokeskukset ry:n ja Vapaa sivistystyö ry:n kautta DSL osallistuu yhteiseen sivistyspoliittiseen edunvalvontaan sekä kehittämis-, koulutus- ja tiedotustoimintaan. Jäsen- ja yhteistyöjärjestöjen kouluttajia ohjataan osallistumaan vapaan sivistystyön osaamista ja pätevyyttä kehittäviin koulutuksiin.

WordPress theme: Kippis 1.15