Marxin uudet ulottuvuudet – niitä vanhoja unohtamatta

'Marxin uudet ulottuvuudet - niitä vanhoja unohtamatta' -vihkosen etukansi.

Demokraattisen sivistysliiton ja Kustannusyhtiö TA-Tiedon julkaisemana on ilmestynyt Jukka Heiskasen kirjoittama artikkelivihkonen ’Marxin uudet ulottuvuudet – niitä vanhoja unohtamatta’, jonka tarkoituksena on esitellä Karl Marxin filosofista ajattelua tiiviissä muodossa ja hänen kantoja meidänkin aikamme suuriin kysymyksiin.

Vihkosen alkusanoissa kirjoittaja Heiskanen kertoo, että tietyssä mielessä Marxin filosofisen ajattelun tiivistämisen tehtävä on mahdoton, koska Marx loi jatkuvasti uutta käsitteistöä, ylitti tieteenalojen rajoja ja monien ihailijoidensakin ymmärryksen. Mutta Heiskasen mukaan Marx osaa olla myös selkeä, vaikka todellisia heikkouksia ja virheitä pystytään tietysti häneltäkin osoittamaan. Arvioijan apuna on myös Marxin jälkeisen marxismin pitkä perinne. Heiskanen itse käyttää hyväksi myös omia aiemmin esittämiään – etenkin kirjassa Karl Marx filosofina (2020) – käsityksiä, mutta ei pelkästään niitä.

Vihkosta ei lähtökohtaisesti paineta, vaan sitä levitetään vapaasti eteenpäin sähköisenä. PDF-tiedostoa voidaan tarvittaessa tulostaa. Jos tarvitsette vihkosesta tulostettuja kappaleita vaikka opintokerhoa varten eikä teillä ole tulostusmahdollisuutta, ottakaa yhteyttä DSL:n toimistoon, niin me voimme tulostaa ja lähettää niitä järjestöllenne 2 euron kappalehintaan (+postimaksut)!

Julkaisijat: Demokraattinen sivistysliitto & Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy
ISSN 1236-6994-61
Julkaisuvuosi 2022
44 sivua

Kirja on maksuton. Toimistolla monistetut paperiversiot 2 € / kpl + postituskulut.

Tulostettujen kappaleiden tilaukset:

Demokraattinen sivistysliitto
Viljatie 4 B 3. kerros, 00700 Helsinki
Sähköposti: dsl@desili.fi