Pertti Honkanen: Pääoman ajankohtaisuudesta

Tarkastelen tässä puheenvuorossa sitä, miksi kiinnostus Karl Marxiin on lisääntynyt ja toisaalta muutamia vastaväitettä, joiden mukaan ei kuitenkaan pitäisi olla kiinnostunut Marxista.

Pertti Honkanen.

Pertti Honkanen.

Miksi Marx on kiinnostava?

Finanssikriisi, joka ryöpsähti vuosina 2007-08 valloilleen, lisäsi mielenkiintoa Marxin teoriaa ja erityisesti talousteoriaa kohtaan. Marx-kiinnostuksessa on suhdanteita, jotka osittain näyttävät seuraavan taloudellisia suhdanteita.

Kiinnostukseen on erityisiä perusteita Marxin kohdalla, koska ajatus kriisien välttämättömyydestä tai – kuten Sixten Korkman totesi – kriisien elimellisyydestä, sisäsyntyisyydestä sisältyy Marxin teoriaan. Tässä mielessä Pääoma poikkeaa lähes kaikista 1800-luvun talousteorioista ja tutkimuksista.

Voi sanoa, ettei Marxin kriisiteoria ollut mikään yhtenäinen rakennelma vaan Marxilla oli eri teoksissaan, Pääoman osissa ja käsikirjoituksissa erilaisia versioita kriisiteoriasta, joista sitten on poikinut aika laajaa keskustelua ja teoreettista väittelyä.

Viime vuonna Frankfurtin kirjamessujen yhteydessä Saksan kauppalehti Handelsblatt listasi 50 kaikkien aikojen talouskirjaa ja laittoi siihen sitten Marxin Pääoman ykkössijalle. Voisi tietenkin ajatella tämän olevan ehkä vain journalismia, ehkä hieman pilaakin, mutta lehden juttu vaikutti vakavalta, ja siinä jopa suositeltiin oheislukemistoksi erään tunnetun saksalaisen tutkijan johdatusta Pääomaan.

Marxilaisuus ja keynesiläisyys

Marxin vaikutus siis ulottuu jonkun verran myös marxilaisten piirien ulkopuolelle. Jos puhutaan kriisiteorioista, rinnakkaisena ilmiönä on myös keynesiläisen teorian suosio kasvanut. John Maynard Keynesiin viitataan paljon useammin kuin joskus kymmenkunta vuotta sitten.

Marxilaisuudella on ollut vähintäänkin välillistä vaikutusta keynesiläiseen koulukuntaan. Kun tämä koulukunta syntyi 30-, 40-, ehkä vielä osin 50-luvulla, marxilaista vaikutusta suodattui sen teorioihin eri henkilöiden kautta.

Esimerkiksi Joan Robinson ja Piero Sraffa olivat kiinnostuneet Marxista. Myös puolalainen Michał Kalecki oli taustaltaan marxilainen. Amerikkalainen Evsey Domar viittasi kirjoituksissaan varsin suoraan Marxiin. Samoin voidaan sanoa, että nykyisessä jälkikeynesiläisessä keskustelussa näkyy marxilaisuuden vaikutusta.

Täällä Suomessakin on nuoria Keynesistä kiinnostuneita tutkijoita, joiden arvioissa esimerkiksi eurokriisistä ovat argumentit usein samanlaisia kuin marxilaisista piireistä tulee. Vaikka teoreettiset lähtökohdat ovat erilaisia, on mahdollisuus dialogiin, jota itse kannatan.

Vastaväitteistä

Jos mennään vastaväitteisiin siitä, miksi Marx ei olisi ajankohtainen, ehkä useimmiten vastaantuleva väite on, että Marx epäonnistui ennusteissaan, Hänellä sanotaan olleen vääriä profetioita. Toinen yleinen väite on se, että Marxin työarvoteoria oli virheellinen.

Täällä Suomessakin tätä keskustelua on ollut, esimerkiksi Björn Wahlroos on kirjassaan Markkinat ja demokratia (2012, s. 126) kutsunut työarvoteoriaa ”perusteiltaan virheelliseksi teoriaksi”. Hänen ja professori Vesa Kanniaisen lisäksi on myös joitakin vasemmistovaikuttajia, jotka sanovat suoralta kädeltä, ettei työarvoteoria pidä paikkaansa.

Marxin profetiat ja visiot

Kysymys profetioista on tietysti aikalailla tulkintakysymys.

Esittikö Marx todella profetioita? Ja jos hän esitti, onko ne tulkittu siten kuin Marx itse ymmärsi tai siten kuin ne pitäisi tänään ymmärtää? Onko Marxin nimiin pantu myös profetioita, joita hänen seuraajansa ovat esittäneet – kuten vaikkapa Karl Kautsky, jolla oli enemmän deterministinen ja mekanistinen käsitys maailmanhistoriasta?

Yhtä kaikki voidaan sanoa, että Marxilla oli Pääomassa ja muissa kirjoituksissaan joitakin teesejä ja väittämiä, joita voisi kuvata profetioiksi. On tietysti dogmaattista irrottaa ne yhteydestään ja teoriasta, joka on niiden taustalla. Itse puhuisin mieluummin Marxin visioista, kun ajatellaan nykyajan keskustelua.

Seuraavassa tiivistettynä muutamia näistä Marxin teeseistä tai visioista, jotka toistuvat aika monta kertaa Pääomassa ja muissa kirjoituksissa. Sitaatit ovat Kommunistisen puolueen manifestista (1848) ja Pääoman I osasta (1867).

Tuotantovoimien kehitys

”Porvaristo ei voi tulla toimeen aiheuttamatta jatkuvia mullistuksia tuotantovälineissä.”

Marx korostaa kapitalismille olennaista tuotantovälineiden jatkuvaa mullistumista, teknologista kehitystä. Hän viittaa tieteen rooliin hyvin monessa yhteydessä. Tämä lause on Manifestista, mutta hän itse asiassa myös palaa tähän Pääomassa, se toistuu eräässä alaviitteessä sananmukaisesti.

”Pääoman sisäisenä viettinä ja alituisena pyrkimyksenä… on työn tuotantovoiman kohottaminen.”

Tämä on meille varmasti hyvin ajankohtainen, tai selvästi näkyvä visio kapitalismista edelleen. Elämme tietoteknisen kumouksen keskellä, joka, kuten hyvin tiedetään, kehittää työn tuotantovoimaa monella alalla ja luo paljon uusia piirteitä koko yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Maailmanmarkkinoiden muodostuminen

”Yhä laajemman menekin tarve ajaa porvaristoa maapallon eri kolkkiin… Käyttämällä hyväksi maailmanmarkkinoita porvaristo on muuttanut kaikkien maiden tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi.”

Tähän liittyen on viime kuussa ilmestyneessä Wall Street Journalissa mielenkiintoista tietoa. Siinä on listaus Bangladeshin tekstiilitehtaista, joiden tilanteesta on huolestuttu tuhoisan tulipalon jälkeen. Maassa on 1500 tekstiilitehdasta ja niissä yhteensä noin kaksi miljoonaa työntekijää. Tehtaiden liikevaihto on 20 miljardia dollaria vuodessa. Uutisten mukaan tekstiilityöntekijän kuukausipalkka on siellä noin 28 euroa. Tästä voi laskea, kuinka monta prosenttia he saavat liikevaihdosta – ehkä 5-10 prosenttia.

Rikkauden ja köyhyyden kasautuminen

”Samassa määrin kuin pääoma kasautuu, täytyy työläisen aseman, olipa hänen palkkansa millainen hyvänsä, korkea tai alhainen, huonontua.”

Puhutaan Marxin kurjistumisteoriasta. Itse puhuisin polarisaatiosta. Kaikkialla ei välttämättä tapahdu absoluuttista köyhtymistä, vaan että rikkaus ja köyhyys kasautuvat eri kohtioihin. Yhteiskuntaan muodostuu työttömyyden, liikatyön ja joutilaisuuden rakennelma, jos sille ei ole vastavoimaa.

Wall Street Journalin jutussa on myös lisätietoa siitä, että vaikka Bangladeshissä on nyt alettu valvoa työoloja, on valvonnassa edelleen vakavia aukkoja. Siellä tehdään jopa 100 tunnin työviikkoja. Tämä on nykymaailmassa esiintyvää polarisaatiota, joka koskettaa meitä jokaista. Meillä monella on päällämme vaatteita jotka on tuotettu Bangladeshissä, vaikkemme sitä ehkä itse tiedä. Tiedetään, että Bangladeshissä toimii myös suomalaisia yhtiöitä, ainakin Stockmannilla on tunnettujen kansainvälisten ketjujen rinnalla siellä alihankintaa.

Tavaramuotoistuminen

”Kaikki tulee myytäväksi ja ostettavaksi. – – Tätä alkemiaa eivät voi vastustaa edes pyhimysten luut.”

Tämä liittyy hyötyajatteluun, jota voisi myös kutsua markkinoitumiseksi tai kaupallistumiseksi, jossa esimerkiksi brändiajattelu viedään jokaiseen yhteyteen ja traditionaaliset elämäntavat häviävät.

”Porvaristo on hävittänyt kaikki feodaaliset, patriarkaaliset, idylliset suhteet kaikkialla, missä se on päässyt valtaan.”

Jaksottainen kehitys ja kriisit

”Uudenaikaiselle teollisuudelle luonteenomainen kehitys, jossa keskinkertaisen vilkkauden, korkeapaineisen tuotannon, pulan ja lamaannuksen kymmenvuotista kierrosjaksoa keskeyttävät pienemmät vaihtelut…”

Nämä Marxin visiot tuntuvat hyvin tähän päivään sopivilta, vaikka tietenkin maailma on muuttunut 1800-luvun jälkeen. Eivätkä ne ole Marxilla mitään irrallisia teesejä vaan osa yhtenäistä kokonaisuutta.

Työarvoteoriasta

Usein suurin kompastuskivi marxilaisten ja muiden koulukuntien välillä tuntuu olevan arvoteoria. Tähän keskusteluun liittyy paljon väärinkäsityksiä.

Esimerkiksi joskus Marxin esittämä työarvoteoria nähdään jonkinlaisena moraalisena oppina, jossa halutaan korostaa työn merkitystä – jopa jonkinlainen ohje, miten tavaroita pitäisi hinnoitella. Tai sitten työarvoteoria käsitetään muuten vain liian kirjaimellisesti, niin että hinnat suoraan perustuisivat työmääriin ja että työmääriä tietoisesti mitattaisiin tavaroiden hinnoittelua varten.

Nämä ovat puhtaasti väärinkäsityksiä, jos vähänkin lukee Marxia ja ottaa huomioon esimerkiksi sen, että Marx erotti hinnan ja arvon käsitteet toisistaan. Arvo on enemmän teoreettinen käsite, ei puhtaasti empiirinen käsite, toisin kuin klassisessa Ricardon ja Smithin talousteoriassa, jossa arvo yhdistettiin empiirisen maailman käsitteisiin. Marxilla oli arvomuodon käsite. Hän korosti sitä, etteivät arvot ilmene suoraan, vaan ainoastaan rahan välityksellä.

Väärinkäsitykset liittyvät myös siihen, ettei ymmärretä Marxin metodia, miten hän eteni abstrakteista määrityksistä konkreettisiin. Pääoman I ja II osissa Marx olettaa, että tavaroiden hinnat vastaavat niiden arvoja, tai tuotannollisesti välttämättömiä työmääriä. Kyse on teoreettisesta mallista, jonka avulla voidaan selittää kapitalismin keskeisten kategorioiden, kuten hinnan, palkan ja voiton muodostuminen kapitalistisessa taloudessa.

Kun Marx sitten etenee tästä konkreettisempiin käsitteisiin, hän kehittää tuotantohinnan käsitteen. Se syntyy voiton suhdeluvun tasoittuessa, ja näin Marxin omassakin teoriassa nämä hinnat poikkeavat selvästi työarvoista.

Toisaalta kyse on myös siitä, että kapitalistisessa taloudessa muodostuvia taloudellisia suhteita voidaan mitata työn avulla. Silloin työ on homogeenisena substanssina mittari, väline, jolla taloudessa muotoutuvia suhteita voidaan arvioida. Tätä kautta voidaan tulla myös empiirisiin tarkasteluihin.

Kun Sixten Korkman viittasi niin sanotun uusricardolaisen teorian isään Piero Sraffaan ja hänen arvoteoreettiseen keskusteluunsa, on otettava huomioon, että Sraffa vastusti jyrkästi vallitsevaa subjektiivista arvoteoriaa, niin sanottua marginalistista teoriaa, jota minun opiskeluaikanani ja varmaan nykyäänkin Aalto-yliopistossa opetetaan. Valtavirran teorian tilalle Sraffa kehitti matemaattisen mallin, joka voidaan käsittää ehkä eräänlaiseksi rinnakkaiseksi malliksi Marxin teorialle tai Marxin teorian muunnelmaksi.

Ironinen loppuhuomautus

Vaikka porvarillisessa taloustieteessä nähdään, että työ ja pääoma ovat tietyllä tavalla sopusoinnussa olevia rinnakkaisia voimia, jotka yhdessä tuottavat taloudellisen tuloksen, on vallitsevassa talouspoliittisessa keskustelussa työ kuitenkin keskiössä. Kun tehdään pitkän ajan taloudellisia talousennusteita, yleensä työn tuottavuus on keskeinen, joskus jopa ainoa käsite, jolla arvioidaan talouskasvua ja mahdollisuuksia rahoittaa erilaisia asioita.

Työn tuottavuus on kuitenkin vain tavaran määrään sisältyvän työajan käänteisluku. Kun ilmaistaan, tavaran valmistamisessa tarvittava tietty työmäärä, sen käänteislukuna on työn tuottavuus. Tätä kautta tullaan aika lähelle työarvoteoreettista keskustelua, ehkä vulgaarissa muodossa, mutta yhtä kaikki.

Kestävyysvajekeskustelussa, ainakin sen populaarissa muodossa, kaiken sanotaan riippuvan siitä, että tehdään lisää työtä. On tehtävä lisää työtä, jotta saataisiin rahoitettua eläkkeet ja palvelut ja poistettua kestävyysvaje. Pääoman rooli katoaa jonnekin tässä keskustelussa, sillä ei olekaan mitään roolia kestävyysvajeen poistamisessa ja taloudellisissa ennusteissa!

PERTTI HONKANEN

Kirjoittaja on Kelan johtava tutkija ja valtiotieteen tohtori.

WordPress theme: Kippis 1.15