Seppo Ruotsalainen: Nykyinen finanssikriisi ja Marx

Aluksi on syytä tuoda esiin pari Karl Marxin analysoimaa kaavaa, joilla on keskeinen merkitys kapitalistisen talouden luonteen ja kehityksen ymmärtämiseksi.

Seppo Ruotsalainen.

Seppo Ruotsalainen.

Voiton suhdeluku

Marx ilmaisee voiton keskimääräistä suhdelukua kaavalla: m / c+v.

Kaava kuvaa kapitalistin saaman lisäarvon (m) suhdetta pysyvän pääoman (c) ja vaihtelevan pääoman (v) summaan.

Suure (c) tarkoittaa tuotantovälineiden ja raaka-aineiden arvoa, (v) puolestaan prosessissa käytetyn työvoiman arvoa. Voiton suhdeluku on sitä suurempi mitä suurempi lisäarvo (m) on suhteessa viivan alapuolella mainittuihin kahteen muuhun tuotannontekijään c + v nähden. Lisäarvon suhdeluku ilmaistaan lisäarvon (m) prosentuaalisena osuutena summasta c + v.

Marx paljasti ensimmäisenä taloustieteilijänä täsmällisesti argumentoiden, että voiton suhdeluku pyrkii kapitalistisen tuotannon edetessä alenemaan. Vaikka lisäarvo (m) kasvaa voimakkaasti ja vaikka työvoiman arvoa (v) painetaan alaspäin, voiton suhdeluku pyrkii alenemaan siksi, että tuotantovälineisiin ja raaka-aineisiin sijoitettava arvonosa (c) kasvaa vielä jyrkemmin kuin lisäarvo (m). (Marx Pääoma 3, 1976, s.215).

Edellä kuvatun tilanteen voi olettaa vallitsevan esimerkiksi juuri ajankohtaisesti esillä olevissa lentoyhtiöissä, joissa koneisiin ja raaka-aineisiin, esim. polttoaineisiin sijoitettava arvonosa (c) on huomattavan korkea.

On kuitenkin otettava huomioon, että Marx esitti voiton suhdeluvun alenemisilmiön nimenomaisesti tendenssinomaisena, siis ei suinkaan automaattisesti ja kaikissa olosuhteissa toteutuvana lopputuloksena. Hän esitti tuolle ilmiölle myös ns. vastaan vaikuttavia tekijöitä, jotka hidastavat alenemissuuntausta ja pyrkivät kohottamaan voiton suhdelukua ylöspäin.

Rahalla luodaan rahaa

Kuvitteellisen pääoman olemusta analysoidessaan Marx nosti esiin kaavan R- T- R’. Se tarkoittaa, että normaalissa kaupankäynnissä rahalla (R) ostetaan tavara (T), joka puolestaan vaihdetaan (suurempaan) rahaan (R’). Kapitalismissa ja markkinataloudessa työvoima on tavara, jolla on sellainen ominaisuus, että se pystyy luomaan itseään suuremman arvon.

Marx totesi, että kuvitteellinen talous kehittyy ”rahakauppiaiden” johdolla suuntaan, jossa kaava R – T – R’ supistuu yhä enemmän äärijäsenikseen eli kaavaksi R – R’. Työ ja tuotantoprosessi pudotetaan yhä suuremmassa määrin välistä pois ja rahaa synnytetään rahalla . Raha ”kasvaa” ikään kuin puissa.

Työvoiman ulosliputusta

Työvoima-tavaran lisääntyvästä ”ulosliputuksesta” Suomessa ovat parhaillaan osoituksena täällä jokseenkin yhtenäisenä virtana etenevät YT-neuvottelut. Lattiatasolta tästä ilmiöstä viestittää Tampereella asentajana työskentelevä ay-aktiivi Pauli Schadrin, joka sanoo seuraavansa kauhulla meneillään olevia yt-neuvotteluja, ulkoistamisia, lomautuksia ja irtisanomisia. Ainoa keino nostaa osakkeen arvoa, on pistää väkeä pihalle, Schadrin toteaa ja jatkaa, että väkeä irtisanotaan kiihtyvällä tahdilla pörssikurssien vuoksi (Tiedonantaja 8.11.2013)

Finnairin työehtosopimusneuvotteluista on saatu tietoja, joiden mukaan työntekijöitä painostetaan osittain jopa ilmaisen työn tekemiseen, jotta he voisivat säilyttää työpaikkansa ja osallistua miljoonien eurojen säästötalkoisiin.

Ajoittain vaikuttaa siltä kuin kapitalistin tavoitteena olisi tuotantolaitos, jossa ei olisi lainkaan työntekijöitä. Mitä tulee tapahtumaan tilanteessa, jossa robotit korvaavat yhä suuremmassa määrin elävän työvoiman?

Rahan lapiointia

Kaavaa R-R’ toteuttamalla voidaan tietysti lapioida rahaa yritykseen helpommin ja enemmän kuin pidemmän ja työläämmän kaavan kautta. Työvoima-tavara tulee kapitalistin mielestä liian kalliiksi ja pyrkii painamaan alaspäin voiton suhdelukua ja sen myötä yrityksen pörssikurssia.

Keskeinen selitys tälle ilmiölle on, että kapitalistinen tuotantomuoto kohtaa edetessään rajan, jossa pääoman ”suden nälkää” ei pystytä tyydyttämään materiaalisissa tuotantoehdoissa eli reaalitalouden ehdoissa pysyen. Siksi on ilmeisen houkuttelevaa luopua pääomanomistajalle yhä enemmän tuskaa tuottavasta tavarasta, ”kalliista” työvoima-tavarasta ja ”oikaista” lyhennettyyn eli kutistettuun pääoman liikkeeseen.

Tämä ”siirto” tapahtuu ratkaisevasti mielikuvituksen avulla. Marx huomauttaa, että kokonaistyöpäivän kesto rajoittaa tuotannossa pääoman kasaamista, mutta ”jos lisäarvo käsitetään koron irrationaalisessa muodossa” (siis muodossa R – R’), niin silloin rajaeste on voitettavissa ja ”pääoman kasaaminen ylittää kaiken mielikuvituksen” (Marx, 1976, 395).

Miksi osinkoja?

Julkisessa keskustelussa herättää hämmästystä, että sellaisessakin tilanteessa, jossa yrityksen taloudellinen tulos ja voitto heikkenevät, erityisesti pörssiyhtiöt jakavat avokätisesti osinkoja yrityksen omistajille. Tässä on kyse siitä, että kaava R – R’ tuo yritykseen ”ylimääräisiä” rahamääriä itse tuotantoprosessista riippumatta ja sen ulkopuolelta eli esim. pörssikurssien kautta. Kyseessä on tavallaan rahan ylituotantokriisi.

Keskeinen kysymys tässä yhteydessä kuuluu: Miksei näin syntyviä ylimääräisiä varoja ja rahoja käytetä uusinvestointeihin ja sitä kautta työntekijöiden lisäpalkkaamiseen.

Vastaus edellä mainittuun kysymykseen löytyy taloudellisen voitontavoittelun ensisijaisuudesta ja kapitalistisen järjestelmän kapea-alaisuudesta. Sähköyhtiö keskittyy sähkön, lääkeyhtiö lääkkeiden, lentoyhtiö lentämisen alueelle. Voiton suhdeluvun laskutendenssin ja sitä seuraavan pörssikurssin laskun pelossa nuo yritykset eivät katso voivansa laajentaa tuottavaa sijoitustoimintaa oman erityisalansa ulkopuolelle. Ne eivät katso voivansa käyttää kuvitteellisen talouden yritykseen heittämää ylimääräistä rahaa oman tuotantoalueensa ulkopuolelle tai reuna-alueille koska arvioivat, että nuo investoinnit eivät tuota riittävää voittotasoa.

Edellä sanottu aiheuttaa yrityksille tarpeen vapautua ylimääräisistä rahoistaan osinkoja ja muita etuuksia jakamalla samalla kun ne pyrkivät vapautumaan (nyt investointien ”puuttumisen” johdosta) ”ylimääräiseksi” muuttuvasta työvoimastaan..

Pääomanomistaja katsoo edullisemmaksi jakaa osan yrityksen tuloksesta osinkoina kuin investointien kautta (mahdollisesti) syntyvinä voittoina ja palkkoina. Osa työvoimasta vaihdetaan rahaksi. Omistajille jaettavat osingot lisäävät voiton = lisäarvon (m) absoluuttista määrää ja työvoiman arvon (v) alentuessa (irtisanomisten seurauksena) osingot pyrkivät kohottamaan voiton suhdelukua. (Osinkojen laskeminen mukaan voittoihin on perusteltua, koska voitto = korko + kaikenlainen voitto + maankorko. Marx 1976,243; sama 1904, 221).

Yritysjohdon palkitseminen

Yritysjohdon ylisuuret palkat ja palkkiot ovat jälleen olleet julkisuudessa monissa muodoissaan. Mediassa setvitään parhaillaan kuntien eläkevakuuksia hoitavan Kevan toimitusjohtajan Merja Ailuksen käsittämättömiä asunto- ja autokauppoja ja niihin liittyviä etuja.

Samaan aikaan kun Suomen 1.4 miljoonasta eläkeläisestä puolet eli noin 700 000 elää EU:n määrittämän köyhyysrajan (1150 euroa bruttona kuukaudessa) alapuolella, media välittää sellaisia otsikoita kuin ”Eläkelaitoksen toimitusjohtaja asui vuosia pilkkahintaan kevyesti verotetuissa työsuhdeasunnoissa”, ”Keva-johtajalle hankittiin avo-BMW”, ”Keva-pomojen entisiä luksusasuntoja makuutetaan tyhjillään” jne.
Kohtuuttoman palkitsemisjärjestelmän taustasyitä etsittäessä nostetaan keskeisenä esiin johtajien ahneus, eikä siinä arviossa varmaankaan vikaan mennä. Asiaan liittyy kuitenkin muutakin. Marxilaisessa näkemyksessä kohtuuttomat palkitsemisjärjestelmät ovat seurausta itse kapitalistisen järjestelmän olemuksesta.

Ovista ja ikkunoista sisään tunkeutuvaa ylimääräistä rahaa ei voida jakaa yrityksen henkilöstölle, koska se merkitsisi työvoiman arvon (v) lisäämistä ja (v) on jakoviivan ”väärällä puolella”, ts. sen pelätään alentavan voiton suhdelukua.

Ilta-Sanomat kysyi Finnairin edellisen bonus-kohun aikaan, ”osaako Finnair kertoa, missä kohtaa organisaatiota kulkee raja, jonka yläpuolella majailevia sitouttaa voitelu ja alapuolella uhkailu?” (IS 15.3.2012) Marxilainen vastaus kysymykseen kuuluu, että raja kulkee työn ja pääoman välissä. Bonukset suunnataan henkilöille, joiden katsotaan edustavan lisäarvoa eli voittoa (m), jolla pyritään estämään voiton suhdeluvun aleneminen.

Finnair niin kuin muutkin pörssiyhtiöt ovat sen pakon edessä, että niiden on aika ajoin vapauduttava ylimääräisestä ja tarpeettomaksi muuttuneesta rahasta ja eräs vaihtoehto ovat ”avainhenkilöt”, joiden ”sitouttamisen” ja merkityksen korostaminen saa lähes yksilöpalvonnan luonteen.

Vakava oire

Yritysjohdon kohtuuttomat palkitsemisjärjestelmät ovat vakava oire kapitalistisen järjestelmän toimimattomuudesta ja ahdasrajaisuudesta. Erityisen mieltä kuohuttavia ovat työeläkeyhtiöiden johtajien palkat ja palkkiot, jotka suuruudeltaan liikkuvat yritysjohtajien kärkipäässä. On kestämätöntä, että palkansaajien ja yrittäjien työeläkemaksuja käytetään eläkejohtajien varallisuuden kasvattamiseksi.

Mitä lopuksi voiton suhdeluvun alenemistendenssiin tulee, Karl Marx kirjoitti:

”Mutta siinä kammossa, jota he (porvarilliset taloustieteilijät, SR) tuntevat laskevan voiton suhdeluvun edessä, on tärkeintä tunne, että kapitalistinen tuotantotapa kohtaa tuotantovoimien kehittyessä rajan, jolla ei ole mitään tekemistä rikkauksien tuottamisen kanssa sinänsä; ja tämä omalaatuinen raja on todistuksena kapitalistisen tuotantotavan rajoittuneisuudesta ja vain historiallisesta, ohimenevästä luonteesta” (Pääoma 3, s. 245 vahvennus SR).

SEPPO RUOTSALAINEN
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori ja erikoistutkija.

WordPress theme: Kippis 1.15